Cocktailkutsut ja baarikierue

Keskiviikkoiltana oli luvassa kaikkien odottamat kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden cocktailkutsut yliopistolla. Tapahtuma oli virallisen epävirallinen, ja läsnäolijoilta vaadittiin kutsut, jotka oli jaettu ensimmäisellä viikolla. Kutsussa dress codeksi määriteltiin smart casual. Yleensä tässä vaiheessa normaali suomalainen kavahtaa muinaiskreikalta kuulostavaa kirjainyhdistelmää, joka muistuttaa enemmän adamantyylioksikarbonyylin kemiallista kaavaa kuin selkeää pukeutumisetikettiä. Tästä hämmentyneenä suomalainen valitsee yleensä jommankumman kahdesta vaihtoehdosta (jotka ovat kuitenkin molemmat vääriä) ja joko jättää tulematta paikalle (ja saa kansalle muutenkin ominaisen epäsosiaalisen leiman) tai tulee paikalla siinä jo useaan otteeseen mainitussa kansallisasussa, anttilan farkuissa ja kauhtuneessa kauluspaidassa:)

Useimmat ihmiset karttavat dress codea kuin ruttoa, vaikka sen tarkoitushan on itse asiassa helpottaa ihmisten pukeutumista. Se antaa yleensä raamit, joiden sisällä yksilöt voivat melko vapaasti toteuttaa omia mieltymyksiään. Varsinkin kun mennään juhliin, niin pukukoodi on ystävällinen vinkki isäntäväeltä, mitä he haluaisivat ylläsi nähdä. Ja siitä huolimatta, vaikka hääkutsussa lukee että tumma puku, niin joka kerta joku soittaa perään että voiko laittaa silti farkut (ja sen kauluspaidan). Ja jos kusipäinen isäntä varovaisesti kieltää tämän, niin sitten laitetaan se naftaliinista otettu, ullakolta löydetty puku. Olihan se sopiva ja muodikas silloin naapurin Pekan rippijuhlissakin. Harmi vaan, että nykyään Pekka on ammattikoulun 12 vuotta sitten kesken jättänyt puliukko lähiöbaarissa.

Pukeutuminen on viestintää, vaikka se saakin osakseen turhamaisuuden leiman niin harmittavan usein. Eritoten Suomessa. Sillä osoitetaan kunnioitusta isäntäväkeä/juhlien järjestäjää kohtaan, samoin kuin muita osanottajia kohtaan. Se osoittaa myös omaa tyylitajua, tilannetietoisuutta, sivistyneisyyttä sekä itsekunnioitusta. Ikävä kyllä, suomalaiset alipukeutuvat niin mielellään, että ei ihme jos maailmalla meitä pidetään hieman ”sisäänpäin”kääntyneinä. Toki hankaliltakaan tilanteilta ei voi aina välttyä, ja epäilen että itse kukin kokisi vähintään toisen asteen paniikkikohtauksen, jos postiluukusta kolahtaisi kutsu jossa dress codeksi määriteltäisiin smart dressing tai chic.

Anyway, kyseessähän oli siis kuitenkin yliopiston kohtuullisen formaali tilaisuus, ja vaikka tässä nyt muutaman kappaleen verran poljettiin suomalaisia (vaikka osin kyllä syystä), niin päästessäni juhliin asti, havahduin taas karuun todellisuuteen. Puolet porukasta noudatti etikettiä, niin kuin hyviin tapoihin kuuluu, ja pukeutuminen oli sen mukaista. Rentoa mutta tyylikästä, mukavaa ja trendikästä. Mutta sitten toinen osa porukasta marssi sisälle shortseissa ja sandaaleissa, tai kauhtuneessa t-paidassa ja verkkareita etäisesti muistuttavissa housunretaleissa. Mitä v***ua!!!
Missä olivat ihmisten todellisuudentaju, ja hyvät käytöstavat?! Tai kunnioitus prameita juhlia kohtaan? Paikalla oli tarjoilijoita juoksuttamassa vieraille samppanjaa, viinejä, olutta tai muita tajunnan laajentavia panimotuotteita kuin Oscar-gaalassa konsanaan. Kyllä järjestäjien vaivannäköä olisi voinut kunnioittaa, eikä siihen olisin muuta vaadittu kuin toiveena esitetyn pukukoodin noudattaminen! Ja vaikka tarjolla oli myös rahvaasti sipsejä ja pähkinöitä, niin löytyi sieltä lohirullia, erilaisia leipiä, leivoksia ja muuta mahan täytettä vaikka muille jakaa. Ja jotta se varmasti tulisi selväksi, viinahan oli siis I-L-M-A-I-S-T-A! Milloinkohan Lappeenrannassa siirrytään moiseen malliin, että yliopiston budjetilla kustannetaan mallasta opiskelijoille? Tuskin koskaan. Yliopisto säästää kuin juutalainen kauppias, ja vielä ihmetellään että miksi opiskelijat eivät hae sinne. Ja nekin jotka tulevat paikalle, olisivat mieluummin menneet muualle.

Muutaman tunnin juopottelun jälkeen, kellon ollessa noin 1930, siirryimme taas vapaasti hajonneessa sekamelskassa busseilla kaupungille. Alkamassa oli ”pub crawl”, eli jonkinmoinen pubivaellus. Ensimmäiseksi menimme hotellimaiseen pubiin, joka tungoksesta huolimatta oli mitä kodikkaimman oloinen baari. Huuhdoin taas tukalaa kuumuutta alas meksikolaisella janojuomalla useampaan kertaan, ennen kuin tuli merkki siirtymiskäskystä. Seuraavaksi pääsimme saksalaista linnaa muistuttavaan panimotavernaan, jossa ei ikäväksi huomiokseni oltu kuultukaan muista kuin saksalaista oluista.

Ensimmäistä, hevosen ulosteen ja raskasmetallien yhdistelmältä maistuvaa olutta tunkiessani väkisin kurkusta alas, tulin siihen tulokseen että Saksan voisi poistaa maailmankartalta. Onneksi huomasin seuraavaa tilausta tehdessäni kimaltelevan Smirnoff Icen baarimikon jääkaapissa, ja loppuilta menikin sitä litkiessä. Tai ainakin melkein. Noin kello 2152 huomasin olevani humalassa, mutta vartin päästä naisvaltaisen joukon painostamana nauttimani tequila jotenkin selvensi päätäni, vaikka olin jo valmis ottamaan vastaan väkijuoman tuoman kuolettavan iskun. Paniikki alkoi iskeä, humalani oli karkaamassa, pirun tequila! Sekin oli varmaan lantrattu saksalaisittain sian virtsalla. Tilasin pikapikaa muutaman kierroksen Smirnoffia, vain havahtuakseni liikkeellelähtöön. Tämä tarkoitti sitä, että minusta tuli lainsuojaton, koska jouduin salakuljettamaan Smirnoffini kadulle, missä juominen on laitonta noin 500 paikallisen pesetan uhalla. Ja koska seuraava baari oli vain kulman takana, jouduin janoisen kamelin urheudella tyhjentämään pulloni noin 11.8 sekunnissa. Seuraavaksi saavuimme yökerhotyyliseen loungeen, jossa ymmärsin noin kello 0013 olevani melko vahvassa laitamyötäisessä. Siitä huolimatta jatkoin nesteytystä, tällä kertaa vuorotellen Smirnoffia ja vodka-redbullia. Loppuilta menikin psykedeelisesti tanssien ja uusia sihteeriehdokkaita haastatellen;)

Jengimme suuntasi taksitolpan kautta kotiin hieman yhden jälkeen, mikä saattaa kuulostaa aikaiselta, mutta kun ottaa huomioon että startti oli noin viiden maissa, niin sanoisin tuota vähintään kohtalaiseksi suoritukseksi. Kotiin päästyäni laitoin vielä elektronisen linkin pystyyn, ja raportoin illan suoritukseni päämajaan Suomessa.

Ps. Jos koet elämäsi ongelmaiseksi etikettien ja muiden säännösten keskellä, etkä kerta kaikkiaan ymmärrä että mitä eroa on tummalla puvulla ja bleiserillä, etkä tiedä saako taskuliinaan niistää ja onko kravatti sopivaa tunkea rintataskuun, niin älä lannistu. Aina on mahdollista hakea apua. Jos aamusi kuluu siihen, että tuskailet tulisiko töihin laittaa tennarit vai mustat kengät, ja jos työpäivän aikana mietit pääsi puhki siitä, onko pinkki todella uusi musta ja miksi turkkilaiset kebabin pitäjät saavat niin helposti naisia, niin olet ainakin sisäistänyt ongelman luonteen. Jos satut Lappeenrannan suunnalle, niin siellä muotiyhtiö P.Pitkänen Oy antaa varmasti konsultointiapua, ja jos tarpeesi ei ole bisnesmieskaliiberin luokkaa, niin myös oppisopimuksella toimiva J.Keränen nuorempi Oy antaa tarvittaessa avustusta;)