lauantai 27. syyskuuta 2008

Fitnessiä ja fantasiaa

Tämänkertaisen tarinan alkuun päästäkseni joudun kaivamaan intron aina monen kuukauden takaa, Melbournen legendaarista reissua edeltäneeltä viikolta asti.

Olin siis tuolloin juuri astunut nimeltä mainitsemattomaan vaatetusliikkeeseen, kun alati seikkailevat silmäni kohtasivat tulevan elämänkumppanini, jonka kanssa tulisimme jakamaan monia unohtumattomia seikkailuja. Ei, kyseessä ei ollut siis se muutamaa (eikä pelkästään vain ”muutamaa”) ylimääräistä kiloa kantava raskaasti meikattu myyjätär tiskin takaa, joka varmasti olisi ollut hyvännäköinen – ainakin pimeessä- vaan jotain aivan muuta. Bongasin tämän vaalean komistuksen välittömästi, mutta tietysti siinä piti ensin koiraurosten tapaan kierrellä ja kaarrella, haistella ja nuuhkia, ennen kuin päästiin ihokontaktiin asti. Ja kyllähän se myyjätärkin siinä ylisti mun valintaa, vaikka sen perseennuolennalla ei ollu juurikaan vaikutusta. Se olis ennemmin voinu tuhlata resurssinsa vaikka sen stepperin polkemiseen siellä takahuoneessa, mikäli se haluis pitää ees kaukasimman mielikuvan elossa siitä, et joku polkis SITÄ joskus.

Nyt puhutaan siis partikkelista, josta tuli tapauksen jälkeen meikän uskollinen ykkössidekick. (Mitä v**tua täh?) Taisin unohtaa taas teiän KAPASITEETTIRAJOTUKSET! No kyseessähän oli siis se valkoinen, jo kuvissakin satunnaisesti vilahdellut nahkarotsini. (Vai pitääkö selventää vielä, mitä? Voin samalla selventää vesurilla tota sun naamaas!) Myyja kimitti siinä vieressä suu vaahdossa, kuinka nahka tehostaa (muka) machomaista olemustani ja lisää testosteronin eritystä, mikä taas vetoaa kissoihin kuin lautasellisen vastalämmitettyä maitoa. Ajattelin oikaista myyjää, että ne on kyllä jalkakyykky ja maastaveto mitkä lisää sitä testosteronin tuotantoa, mutta päätin kuitenkin pitää tämän omana tietonani. Varsinkin kun niistä mirreistäkin tuskin on näkyny vilaustakaan sen jälkeen kun alotin noi pajahommat!

No, olihan se rotsi sitte pakko ajaa sisään juuri viimisenä iltana ennen sitä Melbournen keikkaa, ja kävihän siinä vähän mielessä et josko niissä sen epätoivosen läskin puheissa olis ollu jotaa perää. Siinähän mä sitte kiertelin kaupunkia, kävin pullistelemassa siellä sun täällä, mutta ei, ei minkin minkkiä!

Laahustin siinä sitten mieli maassa kotia kohti, kun elegantisti parin tuuman koroilla askeltava, seksikkäästi ihonmyötäiseen ja huomattavan edulliset näköalat tarjoavaan toppiin pukeutunut, erittäin timmi, vajaa kolmekymppinen supertapaus tuli juttusille, lähestulkoon kuin itsestään. WOHOU! Kisumisu rupesi utelemaan taustojani, ja itse puolestani keskityin arvioimaan anteliaasti suoraan edessäni avautuvan silicon valleyn kaarikertoimia. Ajatuksenlento siirtyi letkeästä laukasta täyteen raviin viimeistään siinä vaiheessa, kun tulenkuuma kimuli lykkäsi käyntikorttinsa mun karvaiseen kouraan, ja käski soitella seuraavalla viikolla. Ou yes! Kuulostaa hyvältä vai mitä?

Harmi vaan että siitä rasvasimmastakin quattro stagionista löytyy aina se yks slaissi, joka on höystetty niillä turkkilaisilla munakarvoilla, ja kuten aina ennenkin, se osuu jostain syystä AINA siihen MUN lautaselle! Tervetuloa mun elämään.

Eihän se muikkeli ollu musta kiinnostunu ”siinä mielessä”, mikä nyt ei sinänsä kyllä vaadi minkäänlaisen nobelistin päättelykykyjä. Käyntikorttikaan ei ollu henkilökohtanen, vaan yläkulmassa komeili jonkun mallitoimiston logoljeeberi. Mitä paskaa?! Täh? Onks tää nyt jotaa pelleilyy? Ensin näytetää kiinteät tupla-C:t noin 10 sentin päästä, ja siinä vaiheessa kun aivot alkavat kärsiä akuutista verenhukasta, niin luulot otetaankin pois, ja päälle tehdään vielä pilaa uhrista. Rattaat rupesivat pyörimään hiljalleen, ja loin nopean katseen ympärilleni. Missä se piilokamera luuhaa? Vartuin vain, että joku kiharapää saapuisi paikalle huutaen ”You are Punk`d!”. Viimeistelevää iskua ei kuitenkaan tullut, vaan jäin yksin seisomaan keskellä katua varsin hölmistyneenä.

Sitten seuraavaksi lähdettiinkin sinne Melbourneen, ja unohdin vitsin toviksi, ennen kuin joitakin päiviä paluun jälkeen uskalsin sitten soittaa ko. numeroon ja tiedustella että ketä pitää vetää pataan jotta tää sarkastinen huumorinpito meikäläisestä loppuis alta aikayksikön. Jotenkin vieno naisääni puhelimessa puhu mut kuitenkin ympäri, ja ennen kuin huomasinkaan, niin löysin itteni tuon saman posetuslafkan listoilta.

No, eihän siitä sitten kuitenkaan hirveesti toimintaa talven aikana syntyny, mikä nyt ei sinänsä kyllä oo mikää ihme, meikän naaman lastuttavuusominaisuudet huomioon ottaen! Ja jotta sylttyä saatais yhtään lisää, niin en usko että hihansuistani roikkuvilla, kepeästi suvituulessa heiluvilla vaivaiskoivunaluilla olis ollu yhtään sen positiivisempi vaikutus!

Palatakseni sitten nykyhetkeen, ilmeisesti komedian tarve on noussut maailmalla muutamalla pykälällä, koska meikämanne joutu koe-esiintymään erääseen aussimainokseen tuossa tovi sitten. Ja roolihan oli pärstän mukainen, eli esitin siinä hieman hidasta skandinaavituristia, muutamalla replalla höystettynä. No enhän mä sitä varsinaista roolia koskaan kuitenkaan saanu, mikä nyt oli kyllä odotettavissa, ollu muutenkin tuottajilla varmaan paskaset ajat, kun joutu ees mun kaltasta AMEEBAA harkitsemaan!

Ja jotta toi suossa juokseminen ei olis ollu tarpeeksi, niin tossa jokunen päivä sitten, viime sunnuntaina siis, jouduin harlekiiniksi joihinkin fitness-kuvauksiin. Sinänsä aika vitsi, koska meikä ei oo kyllä fitnessiä nähnykkää, paitsi tv:stä ja internetin kielletyiltä sivuilta.

Saavuin aamuseiskalta keskustan puistoon jossa kuvaukset pidettiin, ja ilokseni huomasin että paikalla oli myös Patricia, yksi yliopiston fitness centerin personal trainereista.
”Olishan mun pitäny arvata et sä tuut tänne” se tokas nauraen, ja esitteli mut muille kuudelle hengelle: ”Tässä
on Joona, voimanostaja (powerlifter) meidän salilta”. Öh, tuotammm… Pyörittelin siinä hieman silmiäni, mitään kuitenkaan sanomatta. Tietenkin seuraavaksi semmonen 40 kilonen aasialaiskääpiö (hihattomassa tietenkin) rupes kyselemää, et mikä ero on voimanostajalla ja kehonrakentajalla, ja siihen Patricia tietenkin avuliaasti vastasi.

”No katos, siinä missä Joona on voimanostaja, niin tää mun poikaystävä (70-kilonen nilli jonka todennäkösin harrastus ainakin ulkonäöstä päätellen oli salibandy tai sauvakävely) tässä on kehonrakentaja. Eli periaatteessa Joona on vaa isompi ja vahvempi.” Jaa-joo… oikeet sanamuodot olis ollu varmaan vähemmän pienempi ja vähemmän heikompi, koska isolla ja vahvalla on yhtä paljo tekemistä mun kanssa ku sulavalla ja notkealla rautakangen kanssa.

Ja sitä paitsi,

a) voimanostajaa meikästähän ei saa tekemälläkään, kun ne painot on niin s**tanan olemattomat! ja

b) kehonrakentajaa vielä vähemmän, koska ne li-hak-set on vielä sitäkin olemattomammat!

Ite tykkään ajatella yksinkertasesti vaan niin, että oon se kuikelo sieltä takarivistä,
joka käy aina silloin tällöin jumppailemassa siellä salilla.

Meitä oli kahdeksan henkeä paikalla ja mimmit oli kyllä melko kireitä, personal traineri, pari bikinimissiä ja yks teiniprinsessa. Kyllä silmä lepäs, ja verenkierto väheni taas pienemmistä lihaksista;) No, siinä missä emännät oli kisakireitä, niin isännät oli kyllä sitten kuin jostain Maajussille säkki päähän-ohjelmasta.

Tilanteen vakavuutta/koomisuutta hahmottaa parhaiten fakta siitä, että meikäläinen oli paikalla olleista jannuista suhteellisesti urheilullisin, mikä ei kuitenkaan absoluuttisena arvona ole juurikaan sitä BB-Einaria kummempi. Mun lisäksi paikalla olivat se edellä mainittu sauvakävelija sekä aasialainen kääpiö, ja viimeisenä vielä joku 4-kymppinen maratoonari. Melko kauan saa repiä ennen kuin tosta irtoaa tippaakaan fitnessiä!

Siinä sitten joku armeijan käyny mimmi veti meille 3 tuntii (!!!) jotaa circuittii (eli teille landemakkaroille siis kuntopiiriä) ja kuvaajat napsi kieli pitkänään otoksia vierestä (et viittis kuule tunkee sitä kameraa yhtään lähemmäs, mitä?!). Ohessa pari kaverin kamerakännykällä ottamaa fotoo siitä ähinästä. Ja vaikka tommonen kuntopiiri nyt ei fyysisenä suorituksena oo just kissan silittämistä kummempi, (vai ootteko miettiny et miks ne teiän jenkkakahvat ei hävii satojen tuntien jumppaamisesta huolimatta, häh?) niin silti, tunnin jälkeen jopa meikäläinen alko olemaa ongelmissa.

Isot lihakset kuluttaa niin paljon happea ja… Sori, muotoilenpa ton lauseen uudestaan. Siis, jos OLIS isot lihakset, niin homma olis ollu varmaan yhtä helvettiä, koska vaikka mulla itellänihän EI OO ees lihaksia, niin silti tossa kuudenkymmenen minuutin jälkeen hapotti pahemmin kuin Ranskan ympäriajon puolivälissä silloin toissavuonna! Ja aurinko tietty porotti v***u varmaa 1000:lla megawatilla taivaalta. Alko taas hetkiseksi mietityttämää se helvetin alimpien kerrosten viihtyvyys, koska sinnehän mulla on blogin perusteella ainakin tusina menopaluita, mitä todennäkösemmin ilman välipysäkkejä.

Joo ei. Ai mitä? No ei tosta rahaa saanu, kaikesta huolimatta. Kylmän käteisen sijaan saatii korvaukseksi jotaa kuvia omaan portsolji…prtfolio…portfonkii, tai no V***U, johonkii semmosee kuiteski! Ja sitte yks kumpaakin sukupuolta valittii PERUSTEILLA, joista Einsteinillakaa ei olis mitää hajuu, jonnekin jatkokinkereille, jotka on sitten joskus ens kuussa. Ja ei prkl, sen sijaa et voisin möllöttää kotona, niin nyt mun pitää siis mennä sinnekin. V***u!

Nyt ollaan siis käyty fantasiat ja mukafitnessit läpi, mitäs vielä… Ihan kuin jotain olis unohtunu?
Ai nii joo, nyt kun ollaan tässä aikajanalla taas seikkailtu sen verran, että kosmisten jänteiden olis parasta olla melko tuttuja (vaikka se on kyllä teiän sivistyks
ellä melko TURHA TOIVO), niin ihan vain hämmennyksen maksimoimiseksi, palataanpa aikahorisontissa (lueppa toi edellinen) jokunen tovi taaksepäin, aina toissaviikon perjantaille asti.

Olin siis juuri edellisiltana (tai joinakin hämärinä aamuyön tunteina, kuka niitäkin nyt laskee) kotiutunut niistä pinkkien hattujen bileistä. Illalla olisi ollut luvassa jokavuotinen Residence Ball, mutta itse olin melko väsynyt aikasemmista kekkuloinneista, puhumattakaan siitä järkytyksen määrästä, jota podin vieläkin siitä, että ne –tanan kääpiöt olivat uhanneet fyysistä ylivaltaani! V**tus**tana, ei olis varmaa mikään megaluokan yllätys, jos illalla saisin turpaani esikoululaisilta!

Mulla olikin siinä voittokortit jo käsissä, ja päätin jäädä suosiolla kotiin, niinhän jokainen kunnon seuramies tekee juhlien uhan alla, mutta kuten aina ennenkin, kysehän ei ollu mun päätöksestä. Alina rupes siinä illan aikana mouruamaan, et se haluis sinne kemuihin, ja ennen kun tiesinkään, nii löysin itteni sieltä baaritiskin kulmalta norkoilemasta. Taas. Pitää alkaa pikkuhiljaa harkitsemaan vaihtomaksan ostamista. Niitä saa kuulemma käytettyinä hyvään hintaan.

Juhlat olivat kyllä eittämättä melko makeat, illan teemana oli fantasiamaailman mukainen Fairy Tales, ja osanottajat olivat sen mukaisia. Paikalla olivat muun muassa Retu Kivinen, Jack Sparrow, Lancelot sekä illan parhaimman puvun palkinnon ehdottomasti ansainnut Dylan-lohikäärme (taisipa sekaan eksyä myös itse James Bond). Suorituksen arvoa nostaa huimasti se, että koko kostyymi oli rakennettu kaverin itse tyhjentämistä kotiviini/kiljulootista. Itsehän olin saanut hepenistä ja hörhelöistä tarpeeksi jo edellisiltana, joten kunnon suomalaisena, toin paikalla vain läsnäoloni… sekä jo skeneen kiinteästi kuuluvan homonkirkkaan paitani;)

Tosin ei ollu kyllä ilmeisesti voittajavalinta toi paitakaan, kun ei jukoliste yhden käden sormet riittäny laskemaan sitä määrää urpoja ja jurpoja, jotka kävi kysymässä että ketä smurffeista mä esitin? JUMAL**TA!!! JUST SITÄ JOKA TOIMITTAA SULLE KOHTA SEN LYIJYVAIPAN TAKARAIVOON!!! Onks se nyt v***u vaikee tajuta että oon kotosin jostain Luojan selän takaa, kusilammikosta johon Ural-laskee keväisin. Ei meilläpäin pukeuduta yhtään mitenkään, eikä yhtään minnekään, Neuvostoliiton sisäsiittämä tapakasvatus kyllä pitää siitä huolen! P**kele!

Ja bileethän olivat siis Housing Servicen järkkäämät, tosin parinkympin donaatiota vastaan, vaikka sillä sitten sai kaksi vapaavalintaista juomaa sekä hurjan määrän sapuskaa, loistavat jälkiruuat mukaan lukien. Ilta oli todellakin hintansa arvoista, ehdottomasti!

Lappeessa tullaakin vain reilut 100 vuotta jäljessä, Loas on järjestänyt vastaavia kemuja olemassaolonsa aikana TASAN yhtä USEIN kuin uskollinen länsinaapurimme on tukenut meitä minkään valtakunnan sapelienheiluttelukisoissa! Ei siis mikään ihme että tuota suolaista sanaparia maistelee kielenpäällään aina niin mielellään. Lappeen-Ranta. On siinäkin s**nana varsinainen puunaamojen Stonehenge!!!

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Persona non grata

Viimeksi taidettiin käydä läpi hieman koulujuttuja ja yöjuoksuja, vai oliko se toisinpäin? Jotta kaikki Teppo Tyvijyvät ja muut vyölaukkujen kantajat (kohtahan ne on muuten taas muotia, tai ainakin oli joskus 30 vuotta sitten, aika v*tun sama) pysyisivät liikaa ponnistelematta kärryillä, niin jatketaan samoilla aiheilla. Miksiköhän muuten edes puhun monikossa? Tämän surkuhupaisan monologin osanottajat voi laskea aika kivuttomasti yhden jalan peukalolla. Ehkä veitsenterävä neroutemme alkaa saavuttaa jo jakomielisiä piirteitä, onhan tätä aasiinsekaantumista vastaavaa bloggaamista ja muuta nörtteilyä, joka on muuten hyödyllisyydessään verrattavissa sen s**tanan BB:n aivokuolleeseen toljottamiseen, harrastettu jo seitsemän ylipitkää, aivosoluja ja mielenterveyttä tuhoavaa kuukautta! Ei siis mikään ihme että tunnemme itsemme joskus hieman ”jakaantuneiksi". (No en mä susta tiiä, mut sä tunnet muuten ihan just sen veitsenpiston munuaisessas, mikäli et lopeta tota ärsyttävää dialogias!)

Aloittakaamme (v***u sanoinks mä jotaa tosta monikosta!) siis tärkeimmistä, eli itsemme sivistämisestä. Eräs lukemattomien persooniemme multippeleista, ruotsalaisverta ja vaaleita hiuksia omaava viikinkien kantaisä, löysi itsensä viikko sitten lauantaina vaikeiden päätösten edestä. Tulisieluiset hispaanot lähialueilta olivat suuntamaassa kulttuurireissulle keskustan diskoteekkiin, ranskalainen kämppis ja kourallinen oman leirin asukeista suuntasivat Bulgaan juhlimaan erään tuttavan synttäreitä. Tekoviikinkimme oma veri veti puolestaan kohti Norjaan suuntautuvaa hyökkäys/kalastus/larppausreissua. Oman veneen puute sekä sankarimme puutteelliset navigointitaidot johtivat kuitenkin siihen, että svedupetteri löysi itsensä Bulgasta, noin 5 sekuntia sen jälkeen kun pääjoukko oli päättänyt lähteä liikkeelle kohti maalipistettä, joka tunnettiin myös Jackson´s -nimisenä anniskeluravintelina. Noin 10 sekuntia myöhemmin löytyi myös jo hämärän rajamailla seilaava ranskalaistoveri Nil.

Tällä kertaa Sven ei joutunut kuitenkaan edustamaan Skandinavian loistovaltiota yksin, vaan mukana oli myös Bulgassa asuva, 50 prosenttia UTS:n suomalaiskiintiöstä täyttävä valkyria, jonka nimi ei teeman kannalta valitettavasti ollut Ragnarok, Lother-iel tai edes Medusa. Olishan mun varmaan aikasemmin pitäny kertoo että tällä lukukaudella sain vihdoin Annesta suomalaisseuraa, mutta oon tässä sen verran joutunu paimentamaan noita sivupersoonia, että eihän sitä kaikkee aina ehdi tekemään. On se kuitenkin älyttömän mukava, kun voi vihdoinkin isommassakin porukassa vaihtaa välillä suomeksi, ja heittää jotain omaa läppää mitä muut ei ymmärrä.

Otettiin koko jengillä Broadwayltä bussi kohti kaupungin toista laitaa, aina Circular Quayille saakka, jossa ne illan anniskelutilat sijaitsivat. Voin muuten varottaa jo nyt, että linja-auton ottaminen lauantai-iltana ei oo ainakaan se aikaa säästävin vaihtoehto Sydneyssä, koska nelikaistaruuhkat olivat pahimmillaan juhannuksen luokkaa. Mutta onneksi bussissa oli tunnelmaa, varsinkin kun lähes kaikilla oli piilopullot mukana. ”Salaisimmat” niistä lentelivät jopa pitkin käytäviä!!

Saavutimme kohdealueen, ja pikaisen nestetäydennyksen jälkeen suuntasimme lattialle, jossa koko jengin muuvit vain parantuivat sitä mukaa kun veren etanolipitoisuus nousi kohti lakipistettään. Jopa itse Nil rupesi piristymään, vaikka ainakin kuvan perusteellä näyttää siltä, että paikallinen vodka vaikutti hyvinkin vahvasti kaverin optiseen kiasmaan. Ilta jatkui melko riehakkaissa ja lattiarikkaissa tunnelmissa aina siihen saakka, kunnes itse päivänsankari heitettiin pihalle. Syy tähän nyt on varmaan melko itsestään selvä, ainakin niille jotka eivät ole kasvaneet kellarissa. Ja koska itseänikään ei enää huvittanut jatkaa iltaa, niin Hans-Görän otti suomalaistytön ja hänen kavereidensa kanssa taksin kotikulmille. On muuten melko ärsyttävää tuo persoonan vaihto, varsinkin kesken lauseen. Pitäisi varmaan lopettaa juominen. Tai allekirjoittanut.

Sitten on tämä toinen kaveri, pala-Joona, jota vuosien yrityksestä huolimatta ei tunneta kaupungilla suonikkaana JÄTTILÄISANKERIAANA, vaan kutsumanimenä käytetään yleisimmin joko narurannetta tai luuviulua, etelästä puhaltavan tuulen voimakkuudesta riippuen. Tämän epämääräisen hyypiön tunnistaa yleensä seiniä nuolevasta kävelytyylistä, harhailevasta katseesta ja t-paidoista, jotka sopivat naapurin Riston kummipojalle, tämän ollessa 12 (ja siltikin se viima puskee läpi niistä hihoista)!!! Nörttiäkin nörtimmän pantapään erottaa luennolla siitä, että tämä mammanpoika istuu/itkee yleensä yksin jossakin kulmauksessa ja pänttää jo seuraavan viikon luentomateriaaleja, käsi vakiona pystyssä valmiina vastaamaan luennoitsijahanttapulin visaisimpiinkin kysymyksiin. Tätä luomakunnan kruunua ei tavoita viikonloppuisin kaupungilta, vaan joko salilta tai mitä todennäköisimmin kotoa opettelemasta hypotenuusan uusimpia sovelluksia.

Kyseinen vatipää viihtyy muuten yllättävän hyvin siellä Nutrition for Sports & Eating Scheiβe –kurssilla, koska hän kokee asian erittäin yhteenkuuluvaksi oman elämäntapansa kanssa, joka kaikesta huolimatta on siis korkeintaan surkeaa ja masentavaa. Ja koska itse samaistumme useimmiten juuri edellä mainittuun sammakkoprinssiin, niin koemme sen vain luonnolliseksi, että puhuisimme hänestä yksikön ensimmäisessä persoonassa, sen sijaan että käyttäisimme kolmannen osapuolen tarinamoodia jatkuvasti. (Ja kuviahan mun ei tartte varmaan laittaa, koska mähän oon ollu ilmielävä esimerkkinyhvö lähipiirissäni jo viimiset 23 vuotta.)

Vaikka niilla bisneshiekkalaatikkokursseilla ei ihan aina tunnekaan oloaan pakotetuksi, niin noille sporttiravintokursseille voisi mennä jopa vapaaehtoisesti. Mukavaa pitkästä aikaa, kun luennoitsija puhuu sitä kieltä mitä itsekin ymmärtää, eivätkä sanahirviöt kuten insuliinishokki, anabolinen ikkuna tai hiilihydraattitankkaus aiheuta lähipiirissä ainakaan välitöntä tyrmistystä. Kyllä sitä on taas tullut useamman kerran mietittyä, että mitäpä jos olisi lähtenyt liiketalouden sijaan opiskelemaan kyseistä alaa. Varsinkin kun omistan kuitenkin merkittävän osan vapaa-ajastani joko kyseisten asioiden opiskelemiseen tai käytännön tekemiseen. No, raha ja ahneushan se suurin syy on, koska harvemmin noissa hommissa pääsee ostamaan sitä osaketta sieltä etelänmeren kasinoilta. Joten taitaapi olla parempi että pidetään harrastukset vain omassa luokassaan. Sigh.

Jos jotain valitettavaa pitää löytää, niin se on siinä, että kurssilla käydään läpi paljon perusjuttuja, mitkä ovat itselle jo ajat sitten itsestään selvyyksiä, kuten se, että jos haluaa laihtua, niin on pakko syödä VÄHEMMÄN kuin kuluttaa, ja että urheilusuorituksen jälkeen on KRIITTISEN tärkeää nauttia palautusjuoma, jonka tulee sisältää sekä HIILIHYDRAATTIA että proteiinia!!! Ja jos se ei aiheuta vielä mulle närästystä että tunnilla muut puupäät on tässä vaiheessa että ”Aijaa??”, niin se että suurin osa blogin lukijoista on tässä vaiheessa huulet pyöreenä että ”AIJJJAA????” puolestaan lähettää mun sisuskalut kyllä semmoseen vuoristorataan, koska tääkin hölmöläisten aihe on jo jauhettu mun toimesta läpi useemmin kun tarpeeksi!

Ja silti se tulee jokaiselle joka v*tun kerta mukamas niin suurena yllätyksenä!! ”Siis kyllähän se (aivokuollut) Atkins-dieetti siinä uusimmassa seiskassa sano, että jos mä en syö yhtään hiilareita, niin voin sitte syödä kaikkee muuta niin paljo kun jaksan” Hei HALOO!!! Ensinnäkin, oottekohan te ruudinkeksijät koskaan miettiny, että vaikka ette (mukamas) syö niitä hiilareita, niin mikäli se syöty kokonaisenergiamäärä ylittää kulutuksen, niin voitte vaan ihmetellä sitä vajukki-Atkinsin toimintaa siitä kohonneesta vaa´an lukemasta (tai siitä että sua kutsutaan työpaikalla edelleen mursuksi).

Ja toiseksi, ennen kuin kukaan teistä Puolen Hehtaarin Metsän asukeista julistaa olevansa ”Atkinsilla”, niin kannattais varmaan opetella että missä tuotteissa sitä hiilarii oikeesti on. Kuvittelet olevasi fiksu kun et syö pastaa tai riisiä. No, kerronpa salaisuuden. Niissä karkeissa mitä popsit salaa muilta, on sitä hiilarii vuorostaan sitäkii enemmän, puhumattakaan siitä limpparista/energiajuomasta mitä joit ruokkiksella. Eikä se kourallinen sokeria siihen kahviin ainakaan auta sitä asiaa. S**tana, jopa siinä Erhmannin maitorahkassa (mitä et ees syö vaikka sun pitäs, mikäli ees harkitset jotain seppoatkinsia) on hiilaria. Ai et tienny vai? No ei se mitään, et varmaan tienny sitäkään et mun tekis just NYT mieli rankoa sun vanhempias putterilla naamaan, koska ne ei ilmeisesti harkinnu jälkiaborttia tarpeeks!!!

Pitäis varmaan ruveta napostelemaan antidepressantteja, koska tää blokin kirjottaminen saa välillä aikaan tommosia silmittömiä raivopuuskia, mutta enhän mä voi sille mitään että teiän kaltasilla leipänaamoilla ei oo päivisin parempaakaan tekemistä ku surffata kattomassa et mitäs p**kaa mä oon nyt saanu aikaan!

Joskus esiin tulee myös kolmas kaveri, jota emme kuitenkaan ainakaan virallisesti myönnä tuntevamme, vaikka joudummekin aivan liian usein kärsimään kyseisen riikinkukon läsnäolosta. Henkilökohtaisesti olemme kaikki kyllä sitä mieltä, että tämän narsistisen egomaanikon voisi upottaa betonikengät jalassa tuohon viereiseen, Tyynenä valtamerenäkin tunnettuun jorpakkoon. Tämä übersosiaalinen nestepää, nousukas iilimato ja lipevä kettu on itse asiassa niinkin ”loistava” tyyppi, että jopa aivan hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan eräs entisistä (hyväksi)käyttäjistä luonnehti laihaa sankariamme adjektiiveilla, joita olivat muun muassa julma ja kamala, sairas sekä kiero kuin korkkiruuvi.

Viime torstaina jouduin kuitenkin ottamaan kyseisen pintaliitäjän mukaani, kun suuntasin yliopistolle Red Bullin promobileisiin, jotka kulkivat teemalla ”Tight & Bright”. Yritin suostutella elostelijan vetämään spandexit naamansa yli (parhaassa tapauksessa se olisi hirttänyt ittensä niihin), mutta ei, olihan ton keikarin pakko taas repästä noi fantsut homokuteet niskaan! Ton hatun se olis voinu ju**lauta kyl jättää ees kotiin! V***u et muuten hävetti lähtee sen kanssa, kun tiesin just et se rupee taas pokkuroimaa ja keikaroimaan siellä kemuissa. Ja olihan se selvää että tommosessa varustuksessa jopa surkeinkin luuseri saa jotain actionii aikaan, en vaan tienny vielä lähtöhetkellä et kuinka kirjaimellista se actioni tuli olemaan:)

No joo, ne bileet oli aika makeet, vaikka ite olisin kyl halunnu vetää pari vettä (kaljaa) naamarii ja lähtee ajoissa kotiin, just niinku ennen vanhaan Lappeessa. Varma resepti, ja toimii aina, varsinkin jos haluu saada eunukin maineen! Valitettavasti tää toinen pellehermanni ei ollu kuitenkaa samaa mieltä, ja mun piti seurailla sen edesottamuksii koko ilta. Enhän mä sitä voinu yksin sinne jättää, ties mitä olis voinu sattuu. Siellähän se käkikello sitte esitti jotaa biljardihaita, vaikka sen harrastama jokailtainen taskubilis on tosta lajista melko kaukana. Melkonen säkki, ootte varmana samaa mieltä mun kanssa, riittää et nyökyttelette mukana (eikä kannata miettii et näyttääks se yhtään hölmöltä jos nyökyttelette yksinänne tietokoneruudulle). Tommosiin riikinkukkokuteisiin sonnustautuneella kaverilla on muuten pakko olla vakavia itsetunto-ongelmia, enkä varmaan olis hirveen väärässä, jos arvaisin että kyseinen nahkapää ajaa todennäkösesti BMW:llä ja käy salilla treenailemassa penkkiä ja habaa. Taitaa olla melkonen peniksenjatke koko mies.

Siinä pelin lomassakin toi v*tun Lothario sitte lääppi mukamas turistina kaikkia kinkkuja parhaansa mukaan, koska eihän se pussi muuten saa mitään aikaseks! Teki kyl mieli mennä vetämää sitä pannuu just siinä paikassa, mutta kun tää meikän alotekyky on postilaatikon luokkaa, nii se olikii sitte vaan henkilökohtanen itku. Onneks eräät herrasmiehet meinasivat pistää toiveeni täytäntöön.

Toi nahkahousu oli just marssimassa nenä pystyssä vessaan, kun kaksi ronskia sankaria käytännössä juoksi vastaan, ensimmäisen lyödessä naamansa puuteripoikamme olkapäähän. Vaikka olikin selkeää, että konflikti oli täysin pierussa olevien romuluisten kaverusten vika, niin kirkkain värein varustettu ikioma jarisillanpäämme pyysi kuitenkin lennosta anteeksi, ja jatkoi matkaansa sen kummempia huolehtimatta, koska jomottihan se toilettiin menon alkuperäinen syy jo melkein kuplana otsassa.

Ja tässä vaiheessa romahti helvetti niskaan suomalaista kesäsadettakin rankemmin! Tai olisi ehkä romahtanut, mikäli rottanaamat eivät olisi olleet alle 60-kiloisia höyhensarjalaisia, joiden päätä huimaava pituus huikenteli siinä 170 sentin huonommalla puolella! Osuman saanut sänkinaama päätti pilata iltansa, ja kävi käsiksi vaaleanpunan sävyttämään paitaan, yrittäen kansankielisesti ”HEITTÄÄ” suomalaista siloposkea ”SEINILLE”. Reilun kolmenkymmenen prosentin painoero teki kuitenkin tehtävänsä, ja kaveri olisi yhtä hyvin voinut yrittää liikutella suohon juuttunutta virtahepoa.

Tietenkin kaikella on rajansa, enkä usko kenenkään (ruotsalaisia lukuunottamatta) pitävän vessan ahtaalla käytävällä suoritetusta kreikkalaisroomalaisesta, joten noin 0.25 sekuntia kestäneen yksipuolisen riuhtomisen jälkeen osat vaihtuivat, ja kaveri löysi itsensä hyvinkin nopeasti vastapäiseltä seinältä! Tässä vaiheessa tietysti se toinen alibanihassani teki yhden elämänsä tärkeimmistä päätöksistä, ja sen sijaan että karvanaama olisi mennyt hiljaa itkemään nurkkaukseensa, niin hän päättikin antaa oman kontribuutionsa seinän luuttuamiseen.

Luonnollisesti suomalainen kekkulicowboy joutui hieman ”ravistelemaan” tätä toistakin urpoa, ja tässä vaiheessa vessan välittömässä läheisyydessä partioinut poke astui ulinan kuultuaan tarkistamaan tilannetta. Olisi siinä varmaan parhaimmallakin satusedällä ollut selittelemistä, kun toinen apina vinkui lattialla sikiöasennossa ja toisen naamalla yritettiin paikkailla pahimpia laastihalkeamia jo parhaan ikänsä ohittaneesta kaakeliseinästä! Onneksi känniset munapäät tekivät itselleen palveluksen, ja kohdistivat älämölönsä uuteen tulokkaaseen, jonka pinna oli sitäkin lyhyempi, ja tätä seurasi nopeasti sarja erilaisia niskaperseotteita, joiden toimesta kaverit söivät seuraavaksi asfalttia pihapuun alla!

Olishan siinä voinut tulla meillekin ongelmia, mutta onneksi meikä oli kärppänä paikalla ja asiallisesti tarinoin pokelle että noi lapamadot hyökkäs mun kaverin kimppuun ekana, ne varmaan uhkas vetää sitä turpaan ja raiskata hanuriin, ja mun rääpälettä muistuttava kaverin kuvatus oli muka-hienon nahkatakkinsa alla peloissaan kuin peltohiiri maakotkan nähtyään. Se varmaan kusi housuunsa, ja teki paniikissa vain sen, mitä kuka tahansa kunnon kansalainen olisi tehny ja rupes itkemään. Siitä, miten ne talibanineekerit pääty nykykuntoonsa, mulla ei ollu aavistustakaan, todennäkösenä syynä arvelin alkoholin/kusipäisyyden yliannostusta. En tiedä oliko syynä mun ala-arvoset puheenlahjat vai pohjois-Eurooppalainen tapakasvatus (faktalla että tunsin poken oli tuskin merkitystä), mutta saimme nahkaviitan kanssa jatkaa iltaamme rauhassa.

Tulipahan taas kerran todistettua (niin itselle, muille, kuin sille karvanaama-Darwinillekin), että ei siitä salilla käymisestä oo hirveesti benefittii, ainakaan mun kaltaselle NARUKÄDELLE, jos kerta tommoset kuppaset kusimatokääpiötkii rupee hyppimää kyselemättä silmille! V*ttu! Jos en olis tämmönen SIIMA, niin olisin saattanu pistää ne vaikka lihoiks, oltais ainakin voitu pitää yllä suomalaisten maajussien mainetta maailmalla! Mutta EI!!! Kun se tuuli vinkuu siellä hihansuissa, niin minkäs teet, pahimmassa tapauksessa jopa viereisen leikkikentän lapset vaikuttaa joskus uhkaavilta. S**tana! Pitäis varmaan ostaa ase.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Uusi lukukausi, uudet kurssit

Siinä missä vanhat (tai muuten vaan kulahtaneet) naamat aloittivat opiskelut lappeessa kuluneella viikolla, niin täällä maapallon lämpimällä puolella tuosta valtion tarjoamasta kuritusmuodosta on kärsitty jo kuutisen viikkoa. Hoh, pääsipäs taas lapsus suustani! Siis kyllähän siellä kotikotona se valtio rankoo ilmaiseksi niitä neropatteja, jotka päättivät tuhlata elämänsä menemällä hoitolaitokseen nimeltä lukio (sen sijaan että olisivat menneet amikseen ja päässeet tämän jälkeen OIKEAAN työelämään rikollisina, alkoholisteina tai huumeidenkäyttäjinä), ja tämän jälkeen keskitysleireille jotka tunnetaan myös yliopistoina, vain valmistuakseen 10-15 vuoden jälkeen tutkimusassistentin (saa ainoastaan virtuaalista palkkaa) tai talonmiehen (ei saa sitäkään, mutta voi asua koulun kellarissa) vaativaan virkaan. Mutta sen sijaan että valtio terrorisoisi opiskelijoiden mielenterveyttä ilmaiseksi, niin täällä siitä ilosta että lordi Voldemort vie anaalineitsyytesi karttakepillä, joutuu jopa maksamaan!! Talk about twisted mind!

Ennen kuin siirrytään puhumaan potaskaa uudesta lukukaudesta, niin käydään se mennytkin läpi. Kävin siis viisastelemassa kolmella eri kurssilla, jotka sisälsivät myynnin johtamista (paskanpuhumista ja pölynimureiden kauppaamista), konsultointia (paskanpuhumista hienommin termein) sekä rahoitusta (kuinka peittää tehokkaasti paskanpuhumisen seuraukset). Jälkiviisaasti, tuo myyntipellekurssi oli kyllä melkoista ajan tuhlaamista. Samat asiat on käyty lyhyemmin ja ytimekkäämmin läpi jokaisella markkinointiin millään tavalla liittyvällä kurssilla. Konsultointi puolestaan oli erittäin mielenkiintoista, vaikkakin todella teoriapainotteista. Koska kurssi oli ennemminkin suunnattu kokeneille jedimestareille kuin suomalaisille oppipojille, niin itselläkin meinasi mennä jutut välillä yli ymmärryksen, mutta sisulla siitä selvisi. Rahoitus vuorostaan oli matematiikkapainotteisuudestaan johtuen melko helppoa ja kiinnostavaa.

Siinä missä ainoa välikokeeni oli melko helpohko, niin lopputentit vetivät puolestaan mutkikkuudessaan vertaa tanskalaisten hieroglyfien tulkinnalle, ja taas kävi ranteitten viiltely mielessä! Varsinkin kun Lappeessa on tottunut siihen, että arkistoista voi kaivaa vanhat tentit esiin, ja miettiä niitä ajankohtaisia kysymyksiä. Täällä kehityksen kehdossa puolestaan joutui selaamaan läpi useamman reilut 600 sivua sisältävän eepoksen ilman mitään kohdealueen rajaamista. Voi varmaan arvata että mitä tuommoinen teki jo valmiiksi olemattomalle aivotoiminnalle. Halpa vaihtoehto lobotomialle.

Tällä uudella lukukaudella jatkoin samaa linjaa, ja otin lisää konsultointia. Managing Consulting-kurssi on siinä edellisen kurssin täysi vastakohta, että tällä kertaa keskitymme lähes täysin käytäntöön, koska kurssi koostuu muutaman teoriapäivän ohella lähes täysin oikealle asiakkaalle tehtävästä projektista. Eli pääsee hyvin soveltamaan juuri opittuja hienon valehtelun niksejä käytännössä. Kussilla on 25 opiskelijaa, joista 20 on kokeneita konkareita, useimmat MBA-tutkintonsa tähän lukukauteen päättäviä senioreita, kun taas pelkästään 5 meistä oli ”tavallisia” opiskelijoita. Saa taas pistää parhaansa jotta pysyy mukana.

Kurssin aloitusluentokin oli mitä mielenkiintoisin. Saimme ensimmäisellä kahvitauolla tehtäväksi tutustua KAIKKIIN kurssitovereihimme, ja luennolle palattuamme jouduimme tämän perusteella äänestämään viisi ryhmänjohtajaa. Tämän jälkeen ryhmänjohtajat draftasivat kukin vuorollaan itselleen muun ryhmän. Järjestely muistutti kouluajoilta tuttua huutoäänestustä, jossa kukin päällikkö sai valita vuorollaan yhden pleijerin. 20 valittavaa, 5 ryhmää, eli 4 kierrosta. Ja arvelin että me ”opiskelijat” jäämme varmaan viimeiselle kierrokselle, koska markkinointipäällikköjä, osakkaita tai muita experttejä ei varmaan päihitetä pelkästään olemalla hyvä tyyppi. Joten en olisi ollut hirveän pettynyt varausnumeroon 16 tai 17. Mutta mutta, ilmeisesti kerrankin aliarvioin habitukseni, koska meikä draftattiin heti tokalla kierroksella, varausnumerolla 7. Ja varaajana, siis ryhmäni päällikkönä, toimi jo viime lukukaudelta tuttu kalastajaliivimies. Ryhmäämme täydensivät vielä yksi konsulttifirman osakas, yksi IT-konsultti ja viimeisenä toinenkin ”opiskelija”, samaa ikäluokkaa kanssani oleva ranskalainen balettitanssijar ja ketjupolttaja. Tämän jälkeen tulikin projektien valinta. Yllättäen kaikki halusivat ykkosvaihtoehdokseen uuden urheilulajin, FunGamen markkinoilletuloa koskevan projektin.

”Does anybody have any special skills or reasons related to this project, or do we draw lots?”
Päässäni oli jo aikaisemmin rakentunut ovela suunnitelma, jonka kävin nopeasti läpi muun ryhmän kanssa. Nousin seisomaan.

”Meikäläinen on valmentanut kotimaassani penskojen futisjoukkueita muutaman vuoden (pari kertaa käyny potkimassa palloa puistossa), ja sen lisäksi olen aktiivisesti toiminut personal trainerina (joskus pakottanu kavereita salille) kaikenikäisille läskimahoille ja rimppakintuille. Opiskelen myös vapaa-ajallani liikuntatieteitä (lueskelen joskus kalastuslehtiä samalla kun siimani heiluvat tuulessa). Liikuntataustani huomioon ottaen, mun mielestä meidän pitäs saada tää proggis”.

Ja koska kukaan ei pystynyt peittoamaan paisuteltua kalatarinaani (tai sitten kukaan ei vaan uskaltanut vastata tiukkaan mustanaamio-katseeseeni), niin mehän se nakki saatiin. Nice guys finish last! Joskus se onni pitää vaan uskaltaa ottaa omiin käsiin. Epäitsekkyys on hyveenä lohikäärmeiden luokkaa, molemmat esiintyvät ainaostaan lastensaduissa! Tosielämän kolme Koota, kieroilu, kiristys ja kusipäisyys johtavat lähes aina parempiin lopputuloksiin.

Toiseksi kurssikseni otin Strategic Managementin. Nimestä voisi arvella että kurssi sisältäisi melko paljon perustutapuppaa, ja näinhän asia olikin. Mutta sillä erotuksella että kurssilla ei opetella enää mitään uutta, vaan opitaan soveltamaan jo käytössä olevaa tietoa raskaamman kautta. Kurssin painopiste on lopputentin lisäksi koko lukukauden kestävässä yrityspelissä, joka simuloi reaalimaailman olosuhteita. Tosin sana ”yrityspeli”, on lievästi sanottuna aivan liian simppeli kuvaamaan ko. pelin ulottuvuuksia. Jokaisella ryhmällä on oma firma, joka tuottaa alussa identtisiä hyödykkeitä, tällä kertaa siis vapaa-ajan jalkineita. Valmistuksen voi hoitaa neljässä eri maanosassa, joista jokaisella on omat hyötynsä ja haittansa. Aasiassa on halpa valmistaa, mutta laatu kärsii, ja kuljettaminen Amerikkaan/Eurooppaan maksaa. Paneutumatta muihin yksityiskohtiin, pelissä on kahdeksan eri ruutua täynnä mitä erilaisimpia muuttujia, muun muassa tuotannosta markkinointiin ja promootiosta rahoitukseen. Simulaatiossa kilpaillaan markkinoista muiden ryhmien kanssa, ja kaikki positiivinen (markkinaosuus, julkkikset, jälleenmyyjät, whatever) mitä saat itsellesi, on aina pois muilta.

Tästä aivan LOISTAVASTA pelistä on tällä hetkellä kulunut kolmannes, ja toiminta on vielä melko lapsenkengissä, koska kaiken informaation omaksuminen on melko hidasta puuhaa. On kuitenkin jännä huomata, että miten erilaiset lähestymistavat toimivat tässä tosielämää simuloivassa leikkikentässä. Esimerkiksi itse katson asioita yleensä juuri sitä kautta, että mitä tekemällä pystyn aiheuttamaan mahdollisimman paljon vahinkoa kanssakilpailijoille. Ei mikään ihme että historialliset sotastrategiaoppaat ovat jokaisen bisneskoulun vakiokirjahyllytavaraa.

Toisen lukukauden todellisena helmenä odotti Leisure & Fitness center operations-kurssi, jota olin varttunut kuin kuuta nousevaa. Ja yllätys yllätys, kurssia ei sitten järjestetty tänä vuonna. Ymmh, äh, mmmMMMH! Äitiiiiii…. Sighhhh. JUMALAUTA!!! En taaskaan tiennyt että miten päin olisi pitänyt olla. Puristelin rystyset valkoisena näppistä koululla, kun luin saamaani sähköpostia joka kertoi edellä mainitun suru-uutisen! Ilma tuntui karkaavan keuhkoistani… 1, 2, 3… V**ttus**tana!!! 4, 5, 6… ##!!%¤¤#***!!!*}!! 7, 8…Purin hampaita yhteen ja yritin hajoittaa tietokoneen näytön pelkällä katseellani!! 9, P**kele!!! 10, sighhh. Huh huh, näköjään tuo syvään hengittely ja kymmeneen laskeminen auttoi ainakin ensihätään, koska en akuutista halustani huolimatta murskannut näppäimistöä vieressäni istuvan bongiaivoräpäjoujoun naamaan, vaikka tyypin ähiseminen kävi jo muutenkin hermoille!

Mitäs sitten? Tietysti sport management-kurssi oli järjestetty jo edellisellä lukukaudella, ja sports marketing kuulosti kurssikuvauksen perusteella täydeltä huuhaalta, joten urheiluun liittyvät mahdollisuudet alkoivat olla vähissä. Onneksi muistin että olin joskus aikaisemmon katsellut Nutrition for health and physical activity –kurssia, ja hylännyt sen ainoastaan siksi että kuvittelin tietäväni jo nyt enemmän kuin mitä kussilla opetetaan, siitä puhumattakaan että kurssi oli undergraduate-mallia, joten en saisi siitä hyötyä tutkintooni. No, siitä huolimatta päätin ottaa sen, koska se kuulosti kuitenkin mielenkiintoiselta.

Ainoana miinuspuolena tuossa viimeksi mainitussa kurssissa on se, että opintojakso järjestetään yliopiston kaukaisimmalla kampuksella, joka on vajaan tunnin ajomatkan päässä päärakennuksesta!!! Mitä ihmeen järkeä moisessäkin on??!!! Koulu toimittaa kyllä bussikyydit, mutta kuljetinvälineenä toimivassa panssarivaunussa on vain 24 paikkaa, jotka jaetaan first come, first served –periaatteella. Eli pysäkillä kannattaa olla aina vajaat puoli tuntia etukäteen. Matkat ja odottaminen venyttävät tarvittavan ajan tuplapituuteen, mutta se fakta että ko. kampuksella järjestetään lähes kaikki naisvaltaisten alojen (sihteerit/tiskaajat/kälättäjät) kurssit, kompensoi ainakin jotain, koska sukupuolijakauma tarjoaa ainakin silmänruokaa. Tosin siihen silmäilyyn se visuaalinen ateriointi kyllä jääkin, kun on hetken kuunnellut tyttöjen juttuja! Huomaa kyllä eron postgrad- ja undergrad-kurssien välillä! Siinä missä meininki on asiallista ja älykkäät sivallukset lentevät luennoitsijan ja opiskelijoiden välillä kokeneemmassa luokassa, niin mitä ilmeisesti negatiivisen ÄÖ:n omaavat teinilortot jakavat mielellään viikonlopun seikkailunsa kovaan ääneen koko luokan kanssa. (V***u varmaan mua kiinnostaa et kelle sä jaoit sitä toosaas lauantain vastaisena yönä!) Meininki on kuin yläasteella konsanaan, sillä erotuksella että edellä mainitussa apinatarhassa huvituksesta vastasivat yleensä ammattikouluun suuntaavat taparikolliset ja muut kulipäät! (Hei sä hirsutismistä kärsivä punapää sieltä eturivistä! Ootko koskaan ajatellu et mikäli levittelet sitä jalkoväliäs yhtään useemmin, niin siitä tulee kohta maailman toiseksi kuuluisin nähtävyys heti Mona Lisan jälkeen!!)

Kaksi ensin mainittua kurssia ovat intensiivejä, ja opetus järjestetään muutamanaa perjantaita lukuun ottamatta pääasiassa lauantaisin, kahdeksan tuntia kerrallaan (5 luentopäivää per kurssi). Hyvänä puolena tässä on se, että jää viikolle aikaa käydä töissä. Ainoat varsinaiset viikkoluentoni osuvat siis tiistaiaamupäivälle, ja ne järjestetään siellä hevonkuusessa. Onneksi se aihe osuu ainakin hyvin yksiin omien kiinnostusten kanssa. Mutta noin yleisesti, mitä mielenkiintoisin aikataulu. Perjantaiset yöjuoksut tosin rajoittavat hieman lauantaimaratonien nautittavuutta, mutta sitä saa mitä tilaa.