Fitnessiä ja fantasiaa

Tämänkertaisen tarinan alkuun päästäkseni joudun kaivamaan intron aina monen kuukauden takaa, Melbournen legendaarista reissua edeltäneeltä viikolta asti.

Olin siis tuolloin juuri astunut nimeltä mainitsemattomaan vaatetusliikkeeseen, kun alati seikkailevat silmäni kohtasivat tulevan elämänkumppanini, jonka kanssa tulisimme jakamaan monia unohtumattomia seikkailuja. Ei, kyseessä ei ollut siis se muutamaa (eikä pelkästään vain ”muutamaa”) ylimääräistä kiloa kantava raskaasti meikattu myyjätär tiskin takaa, joka varmasti olisi ollut hyvännäköinen – ainakin pimeessä- vaan jotain aivan muuta. Bongasin tämän vaalean komistuksen välittömästi, mutta tietysti siinä piti ensin koiraurosten tapaan kierrellä ja kaarrella, haistella ja nuuhkia, ennen kuin päästiin ihokontaktiin asti. Ja kyllähän se myyjätärkin siinä ylisti mun valintaa, vaikka sen perseennuolennalla ei ollu juurikaan vaikutusta. Se olis ennemmin voinu tuhlata resurssinsa vaikka sen stepperin polkemiseen siellä takahuoneessa, mikäli se haluis pitää ees kaukasimman mielikuvan elossa siitä, et joku polkis SITÄ joskus.

Nyt puhutaan siis partikkelista, josta tuli tapauksen jälkeen meikän uskollinen ykkössidekick. (Mitä v**tua täh?) Taisin unohtaa taas teiän KAPASITEETTIRAJOTUKSET! No kyseessähän oli siis se valkoinen, jo kuvissakin satunnaisesti vilahdellut nahkarotsini. (Vai pitääkö selventää vielä, mitä? Voin samalla selventää vesurilla tota sun naamaas!) Myyja kimitti siinä vieressä suu vaahdossa, kuinka nahka tehostaa (muka) machomaista olemustani ja lisää testosteronin eritystä, mikä taas vetoaa kissoihin kuin lautasellisen vastalämmitettyä maitoa. Ajattelin oikaista myyjää, että ne on kyllä jalkakyykky ja maastaveto mitkä lisää sitä testosteronin tuotantoa, mutta päätin kuitenkin pitää tämän omana tietonani. Varsinkin kun niistä mirreistäkin tuskin on näkyny vilaustakaan sen jälkeen kun alotin noi pajahommat!

No, olihan se rotsi sitte pakko ajaa sisään juuri viimisenä iltana ennen sitä Melbournen keikkaa, ja kävihän siinä vähän mielessä et josko niissä sen epätoivosen läskin puheissa olis ollu jotaa perää. Siinähän mä sitte kiertelin kaupunkia, kävin pullistelemassa siellä sun täällä, mutta ei, ei minkin minkkiä!

Laahustin siinä sitten mieli maassa kotia kohti, kun elegantisti parin tuuman koroilla askeltava, seksikkäästi ihonmyötäiseen ja huomattavan edulliset näköalat tarjoavaan toppiin pukeutunut, erittäin timmi, vajaa kolmekymppinen supertapaus tuli juttusille, lähestulkoon kuin itsestään. WOHOU! Kisumisu rupesi utelemaan taustojani, ja itse puolestani keskityin arvioimaan anteliaasti suoraan edessäni avautuvan silicon valleyn kaarikertoimia. Ajatuksenlento siirtyi letkeästä laukasta täyteen raviin viimeistään siinä vaiheessa, kun tulenkuuma kimuli lykkäsi käyntikorttinsa mun karvaiseen kouraan, ja käski soitella seuraavalla viikolla. Ou yes! Kuulostaa hyvältä vai mitä?

Harmi vaan että siitä rasvasimmastakin quattro stagionista löytyy aina se yks slaissi, joka on höystetty niillä turkkilaisilla munakarvoilla, ja kuten aina ennenkin, se osuu jostain syystä AINA siihen MUN lautaselle! Tervetuloa mun elämään.

Eihän se muikkeli ollu musta kiinnostunu ”siinä mielessä”, mikä nyt ei sinänsä kyllä vaadi minkäänlaisen nobelistin päättelykykyjä. Käyntikorttikaan ei ollu henkilökohtanen, vaan yläkulmassa komeili jonkun mallitoimiston logoljeeberi. Mitä paskaa?! Täh? Onks tää nyt jotaa pelleilyy? Ensin näytetää kiinteät tupla-C:t noin 10 sentin päästä, ja siinä vaiheessa kun aivot alkavat kärsiä akuutista verenhukasta, niin luulot otetaankin pois, ja päälle tehdään vielä pilaa uhrista. Rattaat rupesivat pyörimään hiljalleen, ja loin nopean katseen ympärilleni. Missä se piilokamera luuhaa? Vartuin vain, että joku kiharapää saapuisi paikalle huutaen ”You are Punk`d!”. Viimeistelevää iskua ei kuitenkaan tullut, vaan jäin yksin seisomaan keskellä katua varsin hölmistyneenä.

Sitten seuraavaksi lähdettiinkin sinne Melbourneen, ja unohdin vitsin toviksi, ennen kuin joitakin päiviä paluun jälkeen uskalsin sitten soittaa ko. numeroon ja tiedustella että ketä pitää vetää pataan jotta tää sarkastinen huumorinpito meikäläisestä loppuis alta aikayksikön. Jotenkin vieno naisääni puhelimessa puhu mut kuitenkin ympäri, ja ennen kuin huomasinkaan, niin löysin itteni tuon saman posetuslafkan listoilta.

No, eihän siitä sitten kuitenkaan hirveesti toimintaa talven aikana syntyny, mikä nyt ei sinänsä kyllä oo mikää ihme, meikän naaman lastuttavuusominaisuudet huomioon ottaen! Ja jotta sylttyä saatais yhtään lisää, niin en usko että hihansuistani roikkuvilla, kepeästi suvituulessa heiluvilla vaivaiskoivunaluilla olis ollu yhtään sen positiivisempi vaikutus!

Palatakseni sitten nykyhetkeen, ilmeisesti komedian tarve on noussut maailmalla muutamalla pykälällä, koska meikämanne joutu koe-esiintymään erääseen aussimainokseen tuossa tovi sitten. Ja roolihan oli pärstän mukainen, eli esitin siinä hieman hidasta skandinaavituristia, muutamalla replalla höystettynä. No enhän mä sitä varsinaista roolia koskaan kuitenkaan saanu, mikä nyt oli kyllä odotettavissa, ollu muutenkin tuottajilla varmaan paskaset ajat, kun joutu ees mun kaltasta AMEEBAA harkitsemaan!

Ja jotta toi suossa juokseminen ei olis ollu tarpeeksi, niin tossa jokunen päivä sitten, viime sunnuntaina siis, jouduin harlekiiniksi joihinkin fitness-kuvauksiin. Sinänsä aika vitsi, koska meikä ei oo kyllä fitnessiä nähnykkää, paitsi tv:stä ja internetin kielletyiltä sivuilta.

Saavuin aamuseiskalta keskustan puistoon jossa kuvaukset pidettiin, ja ilokseni huomasin että paikalla oli myös Patricia, yksi yliopiston fitness centerin personal trainereista.
”Olishan mun pitäny arvata et sä tuut tänne” se tokas nauraen, ja esitteli mut muille kuudelle hengelle: ”Tässä on Joona, voimanostaja (powerlifter) meidän salilta”. Öh, tuotammm… Pyörittelin siinä hieman silmiäni, mitään kuitenkaan sanomatta. Tietenkin seuraavaksi semmonen 40 kilonen aasialaiskääpiö (hihattomassa tietenkin) rupes kyselemää, et mikä ero on voimanostajalla ja kehonrakentajalla, ja siihen Patricia tietenkin avuliaasti vastasi.

”No katos, siinä missä Joona on voimanostaja, niin tää mun poikaystävä (70-kilonen nilli jonka todennäkösin harrastus ainakin ulkonäöstä päätellen oli salibandy tai sauvakävely) tässä on kehonrakentaja. Eli periaatteessa Joona on vaa isompi ja vahvempi.” Jaa-joo… oikeet sanamuodot olis ollu varmaan vähemmän pienempi ja vähemmän heikompi, koska isolla ja vahvalla on yhtä paljo tekemistä mun kanssa ku sulavalla ja notkealla rautakangen kanssa.

Ja sitä paitsi,

a) voimanostajaa meikästähän ei saa tekemälläkään, kun ne painot on niin s**tanan olemattomat! ja

b) kehonrakentajaa vielä vähemmän, koska ne li-hak-set on vielä sitäkin olemattomammat!

Ite tykkään ajatella yksinkertasesti vaan niin, että oon se kuikelo sieltä takarivistä,
joka käy aina silloin tällöin jumppailemassa siellä salilla.

Meitä oli kahdeksan henkeä paikalla ja mimmit oli kyllä melko kireitä, personal traineri, pari bikinimissiä ja yks teiniprinsessa. Kyllä silmä lepäs, ja verenkierto väheni taas pienemmistä lihaksista;) No, siinä missä emännät oli kisakireitä, niin isännät oli kyllä sitten kuin jostain Maajussille säkki päähän-ohjelmasta.

Tilanteen vakavuutta/koomisuutta hahmottaa parhaiten fakta siitä, että meikäläinen oli paikalla olleista jannuista suhteellisesti urheilullisin, mikä ei kuitenkaan absoluuttisena arvona ole juurikaan sitä BB-Einaria kummempi. Mun lisäksi paikalla olivat se edellä mainittu sauvakävelija sekä aasialainen kääpiö, ja viimeisenä vielä joku 4-kymppinen maratoonari. Melko kauan saa repiä ennen kuin tosta irtoaa tippaakaan fitnessiä!

Siinä sitten joku armeijan käyny mimmi veti meille 3 tuntii (!!!) jotaa circuittii (eli teille landemakkaroille siis kuntopiiriä) ja kuvaajat napsi kieli pitkänään otoksia vierestä (et viittis kuule tunkee sitä kameraa yhtään lähemmäs, mitä?!). Ohessa pari kaverin kamerakännykällä ottamaa fotoo siitä ähinästä. Ja vaikka tommonen kuntopiiri nyt ei fyysisenä suorituksena oo just kissan silittämistä kummempi, (vai ootteko miettiny et miks ne teiän jenkkakahvat ei hävii satojen tuntien jumppaamisesta huolimatta, häh?) niin silti, tunnin jälkeen jopa meikäläinen alko olemaa ongelmissa.

Isot lihakset kuluttaa niin paljon happea ja… Sori, muotoilenpa ton lauseen uudestaan. Siis, jos OLIS isot lihakset, niin homma olis ollu varmaan yhtä helvettiä, koska vaikka mulla itellänihän EI OO ees lihaksia, niin silti tossa kuudenkymmenen minuutin jälkeen hapotti pahemmin kuin Ranskan ympäriajon puolivälissä silloin toissavuonna! Ja aurinko tietty porotti v***u varmaa 1000:lla megawatilla taivaalta. Alko taas hetkiseksi mietityttämää se helvetin alimpien kerrosten viihtyvyys, koska sinnehän mulla on blogin perusteella ainakin tusina menopaluita, mitä todennäkösemmin ilman välipysäkkejä.

Joo ei. Ai mitä? No ei tosta rahaa saanu, kaikesta huolimatta. Kylmän käteisen sijaan saatii korvaukseksi jotaa kuvia omaan portsolji…prtfolio…portfonkii, tai no V***U, johonkii semmosee kuiteski! Ja sitte yks kumpaakin sukupuolta valittii PERUSTEILLA, joista Einsteinillakaa ei olis mitää hajuu, jonnekin jatkokinkereille, jotka on sitten joskus ens kuussa. Ja ei prkl, sen sijaa et voisin möllöttää kotona, niin nyt mun pitää siis mennä sinnekin. V***u!

Nyt ollaan siis käyty fantasiat ja mukafitnessit läpi, mitäs vielä… Ihan kuin jotain olis unohtunu?
Ai nii joo, nyt kun ollaan tässä aikajanalla taas seikkailtu sen verran, että kosmisten jänteiden olis parasta olla melko tuttuja (vaikka se on kyllä teiän sivistyksellä melko TURHA TOIVO), niin ihan vain hämmennyksen maksimoimiseksi, palataanpa aikahorisontissa (lueppa toi edellinen) jokunen tovi taaksepäin, aina toissaviikon perjantaille asti.

Olin siis juuri edellisiltana (tai joinakin hämärinä aamuyön tunteina, kuka niitäkin nyt laskee) kotiutunut niistä pinkkien hattujen bileistä. Illalla olisi ollut luvassa jokavuotinen Residence Ball, mutta itse olin melko väsynyt aikasemmista kekkuloinneista, puhumattakaan siitä järkytyksen määrästä, jota podin vieläkin siitä, että ne –tanan kääpiöt olivat uhanneet fyysistä ylivaltaani! V**tus**tana, ei olis varmaa mikään megaluokan yllätys, jos illalla saisin turpaani esikoululaisilta!

Mulla olikin siinä voittokortit jo käsissä, ja päätin jäädä suosiolla kotiin, niinhän jokainen kunnon seuramies tekee juhlien uhan alla, mutta kuten aina ennenkin, kysehän ei ollu mun päätöksestä. Alina rupes siinä illan aikana mouruamaan, et se haluis sinne kemuihin, ja ennen kun tiesinkään, nii löysin itteni sieltä baaritiskin kulmalta norkoilemasta. Taas. Pitää alkaa pikkuhiljaa harkitsemaan vaihtomaksan ostamista. Niitä saa kuulemma käytettyinä hyvään hintaan.

Juhlat olivat kyllä eittämättä melko makeat, illan teemana oli fantasiamaailman mukainen Fairy Tales, ja osanottajat olivat sen mukaisia. Paikalla olivat muun muassa Retu Kivinen, Jack Sparrow, Lancelot sekä illan parhaimman puvun palkinnon ehdottomasti ansainnut Dylan-lohikäärme (taisipa sekaan eksyä myös itse James Bond). Suorituksen arvoa nostaa huimasti se, että koko kostyymi oli rakennettu kaverin itse tyhjentämistä kotiviini/kiljulootista. Itsehän olin saanut hepenistä ja hörhelöistä tarpeeksi jo edellisiltana, joten kunnon suomalaisena, toin paikalla vain läsnäoloni… sekä jo skeneen kiinteästi kuuluvan homonkirkkaan paitani;)

Tosin ei ollu kyllä ilmeisesti voittajavalinta toi paitakaan, kun ei jukoliste yhden käden sormet riittäny laskemaan sitä määrää urpoja ja jurpoja, jotka kävi kysymässä että ketä smurffeista mä esitin? JUMAL**TA!!! JUST SITÄ JOKA TOIMITTAA SULLE KOHTA SEN LYIJYVAIPAN TAKARAIVOON!!! Onks se nyt v***u vaikee tajuta että oon kotosin jostain Luojan selän takaa, kusilammikosta johon Ural-laskee keväisin. Ei meilläpäin pukeuduta yhtään mitenkään, eikä yhtään minnekään, Neuvostoliiton sisäsiittämä tapakasvatus kyllä pitää siitä huolen! P**kele!

Ja bileethän olivat siis Housing Servicen järkkäämät, tosin parinkympin donaatiota vastaan, vaikka sillä sitten sai kaksi vapaavalintaista juomaa sekä hurjan määrän sapuskaa, loistavat jälkiruuat mukaan lukien. Ilta oli todellakin hintansa arvoista, ehdottomasti!

Lappeessa tullaakin vain reilut 100 vuotta jäljessä, Loas on järjestänyt vastaavia kemuja olemassaolonsa aikana TASAN yhtä USEIN kuin uskollinen länsinaapurimme on tukenut meitä minkään valtakunnan sapelienheiluttelukisoissa! Ei siis mikään ihme että tuota suolaista sanaparia maistelee kielenpäällään aina niin mielellään. Lappeen-Ranta. On siinäkin s**nana varsinainen puunaamojen Stonehenge!!!