Kiama Beach

Viime viikot ovat olleet taas yhtä hullunmyllyä kaikkien menojen kera, varsinkin töiden ja koulujuttujen painaessa päälle. Tuo parinviikon takainen fitnessfiilistelyviikonloppu oli ehkä kaiken huippu, koska siihen päälle mahtui kolmen harkan deadlinet, lauantaiksi, sunnuntaiksi ja maanantaiksi, puhumattakaan siitä että lauantaina oli 8 h luentoja ja sunnuntaina ne jumppailut sekä 5 tunnin ryhmämiitti. Maanantai ei ollut sen helpompi, aamupäivä duunissa, siitä suoraan pajalle ja sen jälkeen aina 6 tunnin meetinki, joka päätyi siinä yhdentoista tuntumassa illalla. Kiire on kivaa, mutta rajansa kaikellakin!

Olihan sitä sitten keksittävä jotain kivaa vastapainoksi kaikelle urakoinnille (siis muutakin kuin hamppukiikku), ja sattuipa sopivasti vielä että viime viikko oli lomaa koulusta. Otimme siinä sitten asuntolan uusien kavereideni kanssa suunnaksi etelän, ja matkasimme Kiama beachille, joka sijaitsi noin 3 tunnin matkan päässä Sydneyn kiireisestä kesämetropolista.

Matkaseurueeseen kuului meitsin uus best mate, pakistanilainen Sheikh, saksalainen Miriam, ranskalainen Charlotte sekä aussityttö Anja. Lienee silkkaa sattumaa, että tälläkin lukukaudella paras kaverini on kotoisin muslimivoittoisesta maasta. Siinä missä Renar oli hieman ujo ja hiljainen, niin Lontoossa viime vuodet viettänyt Sheikh on kyllä tälle täysi vastakohta, varsinainen go-go –tyyppi. Muotivaatteiden (ja hiustenkuivaajan) orja, vikkelä suustaan ja Lontoon slangilla sarkasmia yli laitojen viljelevä pakistanilainen on mitä mainioin tutkapari, ja epäilemättä yksi parhaimmista täällä tapaamistani tyypeistä! Siinä missä viime lukukaudella koskin yhteistiloissa olleeseen bilispöytään alle kymmenen kertaa, niin nykyisin taistelemme muslimiystäväni kanssa vihreän veran herruudesta jopa kymmeniä kertoja päivässä, parhaimmillaan jopa neljän aikaan aamuyöstä!

Suunnitelmissa oli viipyä Kiaman rantamaisemissa kolme päivää ja kaksi yötä, ja tätä tarkoitusta varten vuokrattiin talo ihan siitä rantsun kupeelta. Transportaatio oli aikomus suorittaa junalla, heti ensimmäiseen aamutuimaan.

No, ennen kuin mä rupeen röyhistelemään sillä kuinka upeeta ja mahtavan siellä biitsillä oikeen oli, niin käydäänpä läpi muutama yleisönosastolle sopiva juttu tosta matkailuksikin kutsutusta urpoilusta, niin yleisellä kuin tähän tapaukseen liittyvällä spesifistisellä tasolla. Ja on varmaan melko taivaanselkee juttu, että mitään suvivirttä täältä ei oo tulossa!

Mua nimittäin ottaa taas melko huolella kupoliin muutama juttu, niin geneerisesti kuin v***u pseudoindividualistisella levelillä!

Pakkaaminen

Voi v***u! Yleisesti ottaen pakkaaminen on jo sinänsä melko paskantärkeetä puuhaa, ja jostain syystä se jää aina sinne viimisille hetkille. Tätä virvatulien piiskaamaa helvetinmoista kiirettä säestää yleensä alitajuinen tieto siitä, että vaikka kiedot kuinka monta solmua sormes ympärille (samalla vaivalla voisit kyl kietoo ne narut KAULAS ympärille!), niin siitä huolimatta jotain elintärkeetä unohtuu kuitenkin (passi/kännykkä/käsipainot).

Jos oltais oltu menossa jonnekin lanzarotekanarialle, niin 20-kilon lentolaukun mukaan ottaminen olis ollu aika itsestäänselvyys. Jos ollaan sen sijaan menossa muutamaksi päiväksi läheiselle biitsille, niin edellä mainitun kivikasan mukaan raahaamisesta PITÄIS KYLLÄ VÄHINTÄÄN HAKATA KÄDET IRTI! Ja voi JUMALAUTASAATANA, jos edellinen idiotismi ei vielä riittäny sytyttämään meikän tukkaa tuleen, niin lakikasvusto roihahti kyllä avoimeks maastopaloksi viimeistään siinä vaiheessa kun tämä samainen samsonite rupes painamaan kantajan käsivarsissa (tapahtu about kymmenen metrin kävelyn jälkeen), ja tässä vaiheessa ko. mullisaukko tajus heittää ilmoille hukkuvan avunpyyntöä muistuttavan korinan ”Hei Joona, sä kun käyt siellä salilla, niin et viittis kantaa tätä mun pikkulaukkua?”.

Aikataulut

Tääkin on kyl yks ikuisen itkun kohde. Ihan sama miten monta tuntii etu/takakäteen ne aikataulut sovittaa, silti joku turpojurpo on aina myöhässä. Ja silloin kun sinne matkalle lähdetään etuajassa, niin ruuhkaa tai muita viivytyksiä (kuten akuuttia ripulia) ei oo juuri nimeksikään, mutta silloin kun sinne tien päälle lähtään kainalot hiessä muutaman kymmenen minuutin takamatkalta, niin on s**tana aivan pomminvarma juttu että Kehä Kolmosella on joku pikkufiiattien paraatiajelu tai jyväjemmareitten jokavuotiset traktoripullingit, jolloin joka v*tun väylää tukkii joku huimat 20 km/h viilettävä masseyfergusoni, ja saattaapa joukkoon olla eksynyt joku paskatunkion/sikalan kruununperijä, joka keulii upouudella johndeerekusivalmetilla vain sen takia että ko. paskamasiinaan on teipattu joko työasentoon viritetty äes tai 10-kerroksinen paalikuorma, jotka molemmat varmistavat sen että ohittaminen myös penkereen puolelta on mahdotonta!

Kyseisen ilmiön vittumaisuutta voi testata myös vapaa-ajalla, ottamalla käyttöön joku traktoria nopeampi kulkuneuvo (esim. lastenvaunut) ja ajamalla traktorin perässä. On tärkeää huomata miten sappinesteen lämpötilä on suoraan verrannollinen perässäajomatkaan/aikaan. Kiehumispiste saavutetaan usein jo lyhyillä etäisyyksillä.

Kerrankin lähtiin reissuun, jossa mun ei tarvinnu olla vastuussa yhtään mistään… Ja taas kerran huomasin et miks mun läsnäolo moisilla reissuilla ei tuu tulevaisuudessa ainakaan lisääntymään.

Aamulla lähtö Geegalista oli tarkoitus suorittaa tasan kasilta, mikä olis ollut loogista, mikäli juna olis lähteny noin tuntia aikasemmin, tai vaihtoehtosesti mikä asema olis sijainnu sen seittemän peninkulman (VOI V***U, AIKA SAMA VAIKKA OLIS S**TANA SEITTEMÄN TONINKULMAA!) päässä. MUT EI! Asemalle kävely kestää yksjalkaselta vammaseltakii maksimissaan vartin, ja se juna läks 0940, joten ilmeisesti sille ylimääräselle 85 minuutille oli parempaakin käyttöä kuin nukkuminen (=palautuminen). Tämä rapiat 1 ½ tuntia olikin sitten varattu sille, että voidaan nauttia ravintorikas aamupala joko Mäkkärissä tai assan pubissa.

Niin kuin arvata saattaa, niin itse heräsin tietenkin jo seittemältä, pistelin kotona kunnon aamupalan poskeen ja olin tikkana pihalla kun kello löi 0755. Kymmenen minuutin päästä saapui sitten seuraava matkatoveri, ja loput valuivat paikalle siten, että pakollisten aamusavujen jälkeen oltiin lähtövalmiita 0830. Asemalle saavuttiin noin 0843, vain huomataksemme että edellinen juna lähti juuri liikkeelle laiturista.

Jos käämi ei ollut vielä tässä vaiheessa tarpeeks kireellä, niin pinna paloi viimestään siinä vaiheessa kun sitä ruhtinaallista 85 MINUUTTIA rupes käyttämään AINOASTAAN yks henkilö, koska a) puolet muusta seurueesta oli sen aamupalan syöny jo viisaasti kotonaan b) yks ilmaisi kantansa ”yök, en mä voi syödä aamusin mitää kun se maistuu sätkän jälkeen niin pahalta” ja c) viiminen vietti ramadania. V***U!

Olisin voinu antaa oman kannanottoni tilanteeseen saman tien, mutta päätin suosiolla tukkia turpani, koska parhaimmassakin tapauksessa edessä olis ollu vaan mitä kirpein vuorisaarna. Ja koska jätin sen tuona polttavana aamuna sanomatta, niin kerronpa sen nyt teille. JOS TE HELVETIN SAAMATTOMAT PERSEMADOT OLISITTE A) KÄYTTÄNY HIEMAN MAALAISJÄRKEÄ NOITTEN AIKATAULUJEN SUUNNITTELUSSA B) JÄTTÄNY NE ELINTÄRKEET AAMUNORTIT VÄLIIN C) OLLU EES PAIKALLA OIKEESEEN AIKAAN TAI D) ULKOISTANU SEN SUUNNITTELUN VAIKKAPA MULLE, NIIN ME OLTAIS ESAN VENYTTELYN SIJAAN ISTUMASSA TOSSA EKASSA JUNASSA, JA MUN EI TARTTIS MIETTIÄ ETTÄ MILLÄ PYSÄKILLÄ MÄ SYSÄÄN TEIDÄT VITTUUN SIITÄ TOISESTA JUNASTA KESKEN MATKAN!

Kaikesta koivikosta huolimatta, saavutimme määränpään puolenpäivän tienoilla, ja yllätyksekseni mun ei tarvinnu potkii ketään ulos vaunusta, koska paikkasin aamun menetettyä tilaisuutta ja ”palauduin” suurimman osan junamatkasta. Seuraavaksi noukimme avaimet paikallisesta kiinteistövälitystoimistosta, ja pääsimme tutustumaan lukaaliimme. Ja oli muuten melkosen mahtava mesta, puhumattakaan kaikista lisävarusteista. Iso olkkari kolmekakkosella laajakuvalla ja dvd-soittimella varustettuna. Valtava makuuhuone höystettynä omalla kylppärillä + toinen makuuhuone neljälle hengelle motellityyliin kerrossängyillä. Täysin tuunattu keittiö sekä toinen kylppäri makeella suihkulla ja kylpyammeella varustettuna. Kaiken kruunasi jättimäinen parveke tulenuudella grillivarustuksella.

Oli myös kiva huomata että yksityiskohtiin oli panostettu. Dvd-leffoja löytyi kymmenisen kappaletta (jotkut jopa suht uusia), kirjahyllyt olivat täynnä muutakin kuin divariläpysköjä (mm. pari Dan Brownia) ja lautapelejäkin löytyi muutama. Ja koko hommasta laskutettiin 150 taalaa per yö, mikä teki kolmekypää per naama. Kaiken lisäksi itse beachille oli matkaa 200 metriä. Voisko sitä enempää toivoa?

Suurin osa ekasta päivästä vietettiinkin hietabiitsillä. Nautintoa haittasi hieman noin 8 boforin voimakkuudella puhaltanut itätuuli, mutta aina silloin tällöin puhurin laantuessa muutamaksi hetkeksi tunsi olevansa kuin Kanarialla konsanaan. Ja vaikka arska helotti täysillä ja kärvensi orvaskettä parhaansa mukaan, niin jortsuun asti sekään ei kantanu, koska paikallinen Saimaa tuntui yhtä jäätävältä kuin Lappeenrannan läpi virtaava alkuperäinen, Nestori Miikkulaisen kotipaikkanakin tunnettu puronpoikanen. Mut pitihän mun suomalaisena silti näyttää muille mallia, ja kävin keuhkokuumeen ja kutistuneiden pallien uhalla vetämässä parinsadanmetrin kroolit jossain jäisten aaltojen tuolla puolen. Hrrrh.

Iltasella vietettiin sitten laatuaikaa ja kokattiin koko porukalla. Ja niin kuin odottaa saattaa, niin meikähän Suomen jamieoliverina otin taas grillimestarin roolin osakseni. Ja tää oli kyllä yks loistavan reissun mieleenpainuvimmista hetkistä, ihan vaan sen takii että meillä oli niin sanoinkuvaamattoman hauskaa, kaikki tekivät osansa, ja porukka sulautui viimeistään tässä vaiheessa kuin yhdeksi perheeksi! Tunnelmaa on aika vaikea kuvailla pelkin sanoin ja kirjaviisauksin, se oli vaan jotakin niin abstraktia. Kuitenkin semmonen hetki, jonka muistaa vielä kauan. Yhteenkuuluvuuden tunne, se avoimuus, porukan kesken vallinnut lämpö ja fiilis siitä, että nyt otetaan kaikki irti, nautitaan juuri tästä hetkestä ja unohdetaan huominen. Kaikki tuo loivat tunnelman, jonka ansiosta tapahtuma syöpyi muistin perukoille, ja pysyy siellä toivottavasti vielä pitkään.

Seuraava päivänä kierreltiin Kiamaa vesisateessa, ja todella miellyttävä pikkukaupunkihan tuo oli. Kaikki oli viimisen päälle hiottua ja Sydneyn hektisyyteen verrattuna rauhallinen, orangecountya muistuttava maisema oli mitä tervetullein näky. Käytiin tsekkaamassa myös kuuluisa ”blowhole”.

Kelien ollessa mitä oli, suuntasimme porukalla paikalliseen uimahalliin, ja pääsinpä vihdoin kahdeksan kuukauden tauon jälkeen saunaankin, vaikka 80 asteen lämpötila ja lelukiuas olivat aika kaukana alkuperäisestä. Parin tunnin puljaamisen ja pulikoinnin jälkeen vietettiin toinen massiivinen kokkausilta, höystettynä vanhalla kunnon poker... mmm, pictionarylla. Lontoon kieli antoi peliin vain hyvän lisämausteen. Tämän jälkeen pidettiin vielä naapureita hereillä pitkälle yli puolenyön, kokeilemalla hieman olohuoneen elokuvateatteriominaisuuksia.

Ja kuten arvata saattaa, niin totta kai sitten lähtöpäivänä aurinkoa riitti vaikka muille jakaa, tuttu ilmiö kelle tahansa lomanpitäjälle. Oliskin ollu varmaan liikaa pyydetty että pekkapouta, joku muu paikallinen sepposäämies tai mattimetorlog… no koita v***u ite leikkii noilla nimillä, ihan sama vaik olis mettemannonen hame korvissa (niin kuin yleensä), kunhan ottais sen sääkoneen pois niiltä lottoasetuksilta. Luontoäiti vois aina välillä ottaa sen coriolisvoiman hanuristaan, koska ”vettä tulee kuin Esterin perseestä” ei oo kyl ainakaan mun tietääkseni vielä synonyymi sanoille ”aurinkoista ja lämmintä”.