Mistäköhän sitä tällä kertaa alottas sen koivikon niittämisen? Tässä vois tietty jutustella niitä näitä menneistä kiireistä opiskelu- ja työrintamalla, tai ite asiassa lähinnä tuolla ensimmäisellä, mutta ne taitaa löytyä lukijoitten intresseissä sieltä ”kiinnostaa kuin kilo p**kaa” –osastolta. Jos ei löydy, niin suosittelen vakavasti harkitsemaan esim. elämän ostamista.
No ei noi opiskelukuviot kyllä munkaan prioriteettilistalla hirveen paljo tota yllä mainittua lannoiteosastoa korkeemmalle oo noussu, senhän näkee jo mun viljelemän sivistyksen tasostakin. Olis ehkä sittenkin pitäny valita aikoinaan keltakankaan ammattikoulun tarjoama valoisa tulevaisuus, niin voisin nyt olla utupuppua suoltavan kirjatoukan sijaan jotain loistavaa, kuten vaikkapa toyotoita työkseen kääntävä linnakundi-Lari tai pakkasnesteella päivänsä käynnistävä (ja toivottavasta myös päättävä) lasoli-Lasse.
No joo, ehka siirrytään taas suosiolla päivän epistolaan, ennenkuin mä pääsen kunnolla vauhtiin.
Mistäs me turistais tällä kertaa? Tai no, ollaanpa nyt rehellisiä, ihan kun teiän kaltasilla luumunaamoilla olis jotaa päätösvaltaa tässä asiassa... tai sen puoleen missään muussakaan asiassa. Joten mitä jos vaan kiristätte vyötänne (vaikka suuri osa jengistä haluis et kohdistaisitte sen kaulaanne) ja jatkatte lukemista. Ei mulla oikeesti ollu tarkotus pahottaa kenenkaan mielta. Urpot
No ennenkuin ruvetaan tekemään mitään suuremman luokan linjauksia, niin alotetaas tää homma puhtaalta pöydältä. Toissa perjantaina oli Bulgassa asuntoloitten sisäpelimestaruuskisat, jossa tapeltiin kolmessa eri lajissa. Pingpongi nyt on sen luokan pelleilyy, et mun kaltanen intellektuaali seurapiirihai voi sitä just ja just seurata päästämättä kymmentä enempää ivasanaa, joten se oli selkeesti poissa laskuista. Keskitin älylliset resurssini sen sijaan fiksumman yläluokan huveihin, kuten shakkiin ja biljardiin.
Ja sehän nyt ei saavuta minkään yllätyksen tasoa, et meikän kaltanen savantti p
ääs suhteellisen vaivattomasti ruutulaudalla aina finaaliin saakka, jossa onnistuin indoktrinoimaan tasapelin vastustajan mieleen, vaikka shakkimatti olis häämöttany viiden siirron päässä. Tosin sillä, et toinen vaihtoehto kaverille olis ollu välitön turpasauna, ei varmaan ollu juurikaan merkitystä.
Biljardi on noita harvoja tarpeeksi sofistikoituneita mailapelejä, jotka stimuloi tarpeeksi mun älyllista pääomaa. Toisin kuin esimerkiksi jääkendo. Isot miehet ähkii karsinassa jonkun käpysen kumilätkän perässä. On siinäkin v**tu nykypäivän gladiaattorit. Pahaksi onneksi biljardin yksinpelissä koko Geegalin edustus tippui puolivälierissä, mutta tiimiversiossa taituroimme itsemme Nilin kanssa aina finaaliin saakka. Palkintoina oli kunniaa seka leffalippuja, ja meikän saldoksi muodostui shakin jaetusta ykkössijasta ja biliksen kakkossijasta johtuen 3 tikettiä.
Viikonloppu vierähtikin jo tutuiksi tulleissa kuvioissa luentojen merkeissä, ihan kun mulla nyt olis parempaakaan tekemistä. Varsinkin kun päivälämpötilat on täällä ylittäny jo Suomen kuumimmat lukemat about kuukausi sitten. Ei olis hirveesti kiinnostanu esim. lähtee surffaamaan. Oli muuten pakko ostaa tuuletin jo ensimmäisillä helteillä, jotten höyrystyis nukkuessani hengiltä. Nyt sitä vaan odottelee kauhulla tulevaa keskikesää, koska nykyisistä olosuhteista päätellen, hiki tulee virtaamaan, ja runsaasti.
Jos viikonloppu vierähti kirjojen parissa, nii viime viikko ei sitä ainakaa helpottanu. Muutaman harkan deadlinet oli nätisti peräjälkeen, ja ekan kerran mulla jäi yhden tekeleen viimeisteleminen melko kalkkiviivoille, sen ollessa valmis vajaat 5 tuntia ennen dedistä. Paras uutinen tosin oli se, että ko. aikaraja oli aamukymmeneltä.
Mikäli suunnittelun hoitaa edes amislogiikalla, niin tommosia lapsuksia ei pitäs päästä käymään. Tosin kaikki ei ollu ihan täysin mun syytä. Alkuperäisen operaatiokäskyn mukaan mun oli tarkotus mennä yliopistolle viimeistelemään se sille liikunta & ravinto –kurssille tehty ruokapäiväkirja + analyysi tuona edellisenä iltana, mutta kuten kaikki tietää, niin meikähän on sen verran hyvä tyyppi, et lupasin samalla vaivalla tarkistaa yhen kimulin samaisen työn.
No, tää neiti nyt ei kuitenkaan ollu mikään ruudinkeksijä, mikä sinänsä ei välttämättä oo haitta (joskus jopa etu), varsinkin jos ulkonäössä löytyy (mikä selittää mun avuliaisuuden), paitsi silloin, jos kyseessä on MUN AJAN TUHLAAMINEN, V*TUN MÖTKÖ! Pistänpä nätisti, sen työ oli kirjaimellisesti sanottuna yhtä valmis kuin KANSILEHDELLÄ VARUSTETTU KILON KASA SITÄ SAMAISTA, JO PRELUDISSA MAINITTUA EKSKREMENTTIÄ!!!
Parhaiten työn savisuutta kuvastaa se, että omien merkintöjensä mukaan gimma (mitkä olivat arvattavasti päin *!!#¤%!!!!) söi vuorokauden aikana puolet vähemmän kuin kulutti, ja tästä syntyi automaattisesti johtopäätös ja koko raportin punainen lanka (jota olis voinu kyllä käyttää saman tien hirttosilmukkana), jonka mukaan tipu menetti tätä mukaa puolet kehonpainostaan vuorokaudessa. Ilmeisesti eduskunnassa on mun tietämättä tehty lakiehdotus, jonka mukaan OMIEN AIVOJEN KÄYTTÖ ON KIELLETTYÄ KIVITTÄMISEN UHALLA!!!
Lähes pysyvästi halvaantuneiden kasvoilmeideni oli tarkoitus kertoa tytsylle, että valiumin yliannostus ei saattaisi sittenkään olla huonompi juttu. Toivoin kuitenkin purreeni kieleni poikki viimeistään siinä vaiheessa, kun tajusin että olin kolme sekuntia sitten vastannut myöntävästi lähes kyynelsilmin tuotettuun litaniaan, joka kulki jokseenkin näin: ”Kun sä Joona oot tommonen lihakasa/adonis, niin etsäviitsisitsä…” VOI V**UN MARJAT!!!
En nyt viitti puunhalaajien ja muitten limanvihreitten kusiporukoitten takii sanoo suoraan, että se samanen eduskunta olis kyl samalla vaivalla voinu säätää jotain spesifejä lakeja estämään vastaavien, lannevaatetta kantavien ja puolikypsän avokadon aivokapasiteettia haastavien tattipäiden sikiämisen. Väistämättä tulee kuitenkin mieleen kysymys, miten JU**LAUTA ON MAHDOLLISTA ETTÄ MOISET OLMIT VOI RANKAISEMATTA HENGITELLÄ SITÄ KUULUISAA ”SAMAA ILMAA”!!!!!!
No, mun ritarillisuuttanihan on kuitenkin vaikea määrällisesti mitata, mutta sanotaanko näin, että se Ahtisaari sai sen rauhannobelinsa vaan marginaalisella erolla. Humanitäärisesti ajatellen mun paras teko olis ollu sen turvenuijan välitön polttohautaus ja tuhkan kuokkaaminen mieluiten mahdollisimman paksun lyijykerroksen alle, mutta vaatimattomuuttani en halunnu kilpailla enää seuraavasta pystistä.
Seuraavat 4 tuntia menikin siihen, kun käytännössä kädestä pitäen korjasin virheet (mm. vartin kauppareissu kuluttaa 500 kilokaria – you wish- ellet sitte oo ostamassa kahtakymmentä kiloo marmorikuulia) tytön työstä, ja vihdoin keskiyön huonommalla puolella homma alkoi olla paketissa. Tohon päälle se mun oma harkka, ja kello oli about neljä aamuyöstä kun pääsin vihdoin sänkyyn. Nukkumisesta ei enää kuitenkaan tullut mitään, vaan lähinnä hikisenä piehtaroin nihkeässä kuumuudessa ja sadattelin mielessäni sortumistani kaikkein vanhimpaan ansaan. Ystävät, kaverit (jos mulla enää semmosia on) tai kuka tahansa kadunmies, jos tulevaisuudessa näette mun tekevän samaa, niin pliis, kakkosnelonen takaraivoon kiitos, välittömästi.
Taisin nukahtaa siinä kuuden aikoihin, vain herätäkseni 0730, koska asiaan kuuluvat luennot olivat taas Kuring-Gai –kampuksella, joka jostain loogisesta syystä sijaitsi siis siellä hevonkuusessa, vajaan tunnin bussimatkan päässä yliopistolta. Voitte olla varmoja, että aamulla ei ollu mikään nallemainen olo. Marssin yliopistolle ja löin oman läpyskäni bussipysäkillä varttuvan eukon kouraan.
”Sä varmaan palautat ton mun puolesta? Tack ska du ha!” Käännyin kannoillani satakasikympin, ja olin kotona siinä vaiheessa kun bussi vielä jonotti ensimmäisissä valoissa. No tietenkää mua ei sitte ENÄÄ VÄSYTTÄNY!
Mietin hetken. Kello oli 0915, ja olin syönyt tukevan standardiaamiaisen about 0745, mikä tarkoitti suht optimaalista tankkausväliä aikomuksiani ajatellen. Nopea kofeiinilataus ja samalla raskasta metallia koneeseen, karistamaan viimeisetkin unihiekat suodattimesta. Luento alkoi kymmeneltä, ite tosin lämmittelin jo samaan aikaan cross-trainerissa salilla. Päivän treenit nopeesti pulkkaan, ja olin jo kotona nukkumassa hyvin syöneenä siinä vaiheessa kun hottentotit vasta lopettelivat luentoaan.
Kuluneena lauantaina agenda oli lähtee lanttaamaan keittoa napaan. Tai siis ei mulla, mutta muilla. Mun ohjelmassa oli tona samasena aamuna Strategic Managementin presentaatio + tentti, johon olin kiireistäni johtuen ehtinyt lukea vaan edellisen illan. Tää jo sinänsä kyrpi sen verran reippaasti, et alustavasti suunnittelin pysyväni loppuillan visusti kotona, koska muuten sitä keskikeppanaa saattas kuluu lavatolkulla.
Aamupäivän eka puolikas kulu siinä, kun kateltiin reilut kymmenen identtistä esitystä, ja sen jälkeen vedettiin yhteenveto koko kurssista. Tämän jälkeen oli vajaan tunnin lounastauko ennen itse tenttiä, ja suurin osa luokkaan kuuluvista sängynkastelijaekonomeista käyttikin tän ajan raivokkaaseen pänttäämiseen. Meikä on kuitenkin tällä saralla sen verran KOVEMPI LUU, että paskat nakkasin harjoittelulle, ja suuntasin viereiseen ostoskeskukseen, josta palasin 250 + 6.25 taalaa köyhempänä, ja 3 paitaa + Big Macin rikkaampana.
Entäs se tentti? No senhän mä hoitelin vasemmalla kädellä vajaassa 40 minsassa, ollen reilusta 100 jantterista ensimmäisenä ulkona. Turha varmaan mainita et 90 % näistä oli viimestä vuottaan veteleviä MBA-opiskelijoita. Terveiset Suomesta! Ace-level shit mate!
Tää kaikki tietty kirvotti mut pysähtymättömään liikkeeseen, joka päätty vasta illalla paikallisessa Alkossa, kun jouduin miettimää että ottaisinko Smirnoffia vai Breezeriä. Valinnanvaikeus johti siihen, että koppasin nelospäkit molempia kainaloon, ja löysinkin itseni pikapikaa Gumalista, jossa juhlittiin porukalla Christianin, Anán ja jonkun kolmannen tirpukan synttä
reitä.
Sieltä nopeat liikkeet, ja koko porukalla vippijonon kautta kotiin, siis HOME –nimiseen yökerhoon, joka muistutti hieman teknohelvettiä, vaikkei mun suureks harmiksi tämmönen ollutkaan. 
Smurffilimsaa muistuttava Smirnoffi ei kuitenkaa ollu noussu päähän toivotulla tavalla, joten oli pakko siirtyä kepuun, tukevamman juopumustilan toivossa.
En kyl tiiä et minkä tason juottola oli kyseessä, koska tiskiltä ei löytyny Coro
naa. V**tu! Tää summattuna siihen seikkaan, että olin hukannut matkalla paitani kanssa matchaavan räikeen kaulakoruni, ja taas oltiin infernaalisessa kurimuksessa jonka ainoa ulospääsy tuli vihreissä pulloissa. Joo, kyl mä tiiän että TOSIMIEHET EI MOISIA HILUJA KÄYTÄ, mut mä oon keltasen takkini ja muitten pinkeitten paitojeni kans kyl tosta ALFA-UR(P)OKSEN MÄÄRITELMÄSTÄ jo val
miiks niin kaukana, ettei tää laiva vois enää paljo syvemmällä seilata.
Tuli sitä H
einekenii sitte nappailtuu muittenkin eestä, jotkut saattas jopa käyttää termiä ”kaksin käsin”. Tämä johti tietysti loogisesti siihen, että noin 6-45 keimoa myöhemmin tunsin olevani menomestan halutuin uros. Tähtimerkit olivat kohdallaan, ja Jousimies kohtasi Venuksen (tai muuta astropologista kuraa).
Mielessäni alkoi soida Martti Vainaan Pelimies, ja tuntu että donnii kiinnosti niin maan vietävästi mun p**kimmatkin jutut, v**tu kun olinkii niin mielenkiintoinen jäbä (vaikka oikeesti tuskin kiviäkään kiinnosti, mutta tää kuulu protokollaan).
Yhtäkkiä tyttöporukoissa alkoi kuhina. "Hei onxtoi se...” Mun poskia alk
o kuumottaa. Ne puhu takuulla musta, olinhan mä VARMANA ILLAN KOVIN SONNI!
”Voi ei, mä en kestä..hei kattox se tänne..eiih”. Ryhdistin olemustani, viimeinkin alko palaset loksahtelee paikoilleen! Oli jo aikakin. Otin melko tanakan kulauksen soppaa ja 
marssin paikalle, valmiina nappaamaan ensimmäisen pyörtyvän neitosen käsivarsilleni. Olin kuitenkin kuin ilmaa, ja musta välittämättä, supina senkuin jatkui: ”Siis hei, mä oon ihan et hei kääk jos se tulee tänne..”
Seurasin ihmeissäni tyttöjen katseita selkäni taakseni, keskelle tanssilattiaa, jossa eukkojen katseista luodun spotlightin valossa R.Koski (nimi muutettu, käytän kuitenkin jatkossa nimimerkkiä Mestari, jolla ko. ukkometsojen kantaisä tunnetaan useillakin internetin keskustelupalstoilla mm. Kissin chatissa) esitteli kuumimpia moovejaan, vetäen hamehelmoja puoleensa kuin polkupyörät mustalaisia.
Siis hetkonen, Mestari!?? Luokkatoverini Lappeesta!?? Täällä!? Mitähäh!? Olin varmaan nauttinut hieman liikaa keittoa, koska mulla meni tovi ennen kuin tajusin, että olihan Sim… Mestari ollut tällä pallonpuoliskolla jallailemassa jo tovin, mutta se onkin jo sitten toinen tarina se. Pääasia oli kuitenkin se, että tuo kaverini, ehkäpä yksi Euroopan tavoitelluimmista poikamiehistä, oli paikalla, koska hyvässä lykyssä saattasin onnistuu jopa oppimaan jotain.
Mun kriteerit ei tunnetusti oo juuri polvilumpiota korkeemmalla, mut tossa vaiheessa iltaa olin jo sen verran tanakassa humalassa, että nyt olis kelvannu jo hieman tuhdimpikin täti. Mestari kuitenkin asiantuntevasti vaistosi tilanteen oikein ja nyökkäsi yläkerran suuntaan. Seurasin kunnioittaen perässä. Niin kuin hai haistaa veren, niin mestarikin oli mitä ilmeisemmin haistanut juuri tuoreen sillin.
Oppi-isäni harppoi väentungoksessa eteenpäin leijonan lailla, muut tieltään työntäen ja selkeästi päämäärä mielessään. Ja kuten samainen viidakon kuningas valitsee uhrikseen aina sen heikoimman antiloopin, niin mestarikin pujotteli suoraan lähistöllä olevan polttariseurueen joukkoon.
Nuoren padawanin lailla otin tarkkailijan roolin, kun itse jedi käytteli taidokkaasti Voimaansa puputyttöih
in. Ymmärsin hitaasti, että funktioni oli toimia ”siipimiehenä” ja blokata ”pimeät voimat”, sillä aikaa kun Mestari pelasti maailmaa. Kello tais olla siinä kolmen pintaan (tai jotaa sellasta), kun viimein onnistuin pakenemaan tähtihävittäjällä kotiplaneetalleni, tosin Tatooinen McJediburgerin kautta. Itse ”Darth Mela” jäi vielä taistelemaan ewokkeja ja muita karvakolmioita vastaan. Noista taisteluista voisin kertoa vielä lisääkin, mutta sitten joutuisin lävistämään teidät valosapelilla. Kyllähän te tiedätte, kun galaksien välinen turvallisuusluokitus ei riitä…
ääs suhteellisen vaivattomasti ruutulaudalla aina finaaliin saakka, jossa onnistuin indoktrinoimaan tasapelin vastustajan mieleen, vaikka shakkimatti olis häämöttany viiden siirron päässä. Tosin sillä, et toinen vaihtoehto kaverille olis ollu välitön turpasauna, ei varmaan ollu juurikaan merkitystä.
reitä.
Smurffilimsaa muistuttava Smirnoffi ei kuitenkaa ollu noussu päähän toivotulla tavalla, joten oli pakko siirtyä kepuun, tukevamman juopumustilan toivossa. 
naa. V**tu! Tää summattuna siihen seikkaan, että olin hukannut matkalla paitani kanssa matchaavan räikeen kaulakoruni, ja taas oltiin infernaalisessa kurimuksessa jonka ainoa ulospääsy tuli vihreissä pulloissa. Joo, kyl mä tiiän että TOSIMIEHET EI MOISIA HILUJA KÄYTÄ, mut mä oon keltasen takkini ja muitten pinkeitten paitojeni kans kyl tosta ALFA-UR(P)OKSEN MÄÄRITELMÄSTÄ jo val
miiks niin kaukana, ettei tää laiva vois enää paljo syvemmällä seilata.
einekenii sitte nappailtuu muittenkin eestä, jotkut saattas jopa käyttää termiä ”kaksin käsin”. Tämä johti tietysti loogisesti siihen, että noin 6-45 keimoa myöhemmin tunsin olevani menomestan halutuin uros. Tähtimerkit olivat kohdallaan, ja Jousimies kohtasi Venuksen (tai muuta astropologista kuraa).
Mielessäni alkoi soida Martti Vainaan Pelimies, ja tuntu että donnii kiinnosti niin maan vietävästi mun p**kimmatkin jutut, v**tu kun olinkii niin mielenkiintoinen jäbä (vaikka oikeesti tuskin kiviäkään kiinnosti, mutta tää kuulu protokollaan).
o kuumottaa. Ne puhu takuulla musta, olinhan mä VARMANA ILLAN KOVIN SONNI! 
marssin paikalle, valmiina nappaamaan ensimmäisen pyörtyvän neitosen käsivarsilleni. Olin kuitenkin kuin ilmaa, ja musta välittämättä, supina senkuin jatkui: ”Siis hei, mä oon ihan et hei kääk jos se tulee tänne..” 
in. Ymmärsin hitaasti, että funktioni oli toimia ”siipimiehenä” ja blokata ”pimeät voimat”, sillä aikaa kun Mestari pelasti maailmaa. Kello tais olla siinä kolmen pintaan (tai jotaa sellasta), kun viimein onnistuin pakenemaan tähtihävittäjällä kotiplaneetalleni, tosin Tatooinen McJediburgerin kautta. Itse ”Darth Mela” jäi vielä taistelemaan ewokkeja ja muita karvakolmioita vastaan. Noista taisteluista voisin kertoa vielä lisääkin, mutta sitten joutuisin lävistämään teidät valosapelilla. Kyllähän te tiedätte, kun galaksien välinen turvallisuusluokitus ei riitä…
7 kommenttia:
Hola hobre!
Tuo "R. Koski" kyllä tiedetään! Sehän on Kairojen kovin kyntäjä, Saimaan sukkelin siementäjä, Juvan julmin jyystäjä ja pohjoiskalotin pelottavin panomies! Listaa vois jatkaa loputtomiin. Tosin ei sillä, etteikö tuo lista sopis myös itse kaimaanienhalailijaan hahaha. Kuvat paljastaa! Tunkilla kainalossa sen seitsemää seireeniä! Eri miehiä on sitte ne, jotka vain puhuu, toiset toteuttaa. Itse kuulun noihin koviin ja itseään täynnä oleviin suunpieksäjiin, te jälkimmäisiin.
Irlannin reissu oli hauska (lukuunottamatta muutamia kommelluksia), mutta siitä on kehitteillä ihan omaa luokkaansa oleva matkakertomus (tosin en usko puolenkaan siitä olevan totta), joten täällä ei ruveta siitä matkasta suuremmin hihkumaan. Sen verran voin valottaa et syötiin Jessen kans homobaarissa vaahtokarkkeja ja suklaata ja vedettiin jotain intiimitanssia. EIKÄ me tiedetty et se oli homobaari ennenku oltiin pihalla taas (ei onneks herätty pussit silmien alla).
Nuo ravintoasiat on harvinaisen harvalle selvillä, ja vaikka niistä iteki tietää jotain ni ainakaan tällä hetkellä ei mee mitenkään optimaalisella linjalla minun ruokailut. Pikaruokaa tuli mätettyä jonki verran tuolla reissussa. Lisäks vielä satutin ranteeni (en ole epätoivoinen mies, kyse ei ole mistään käsitöistä, vaan meinasin heittää yhen muijan sillalta ni naksahti vähä). Eli treenit on vähä aikaa jäissä, ja syynä myös räkätauti ja pieni kuumeilu.
En viiti kirjottaa liikaa, ettei tauti tartu Aussien kovimpiin himoköyrijöihin. Muistakaa olla helliä., hohohohho :D
Oi!
Kyllä tuossa taitaa totuuden siemen itää jo geograafisesti hyvinkin laajalla pellolla. Eikä vähiten siitä syystä, että Mr. Kosken sijaan kutsumanimenä on hyvin usein Kanadan karskein kairaaja, Sydneyn charmikkain saalistaja tai Lappeen liukkain Lothario, aina maankolkasta riippuen.
No kaimaanit on kyllä niitä ainoita joita tässä on viime aikoina tullu halailtua, jos niitäkään. Erästä suurta ajattelijaa lainatakseni "tyhjät tynnyrit kolisee tunnetusti eniten" -> jos mulla olis muutakin elämää, niin ei varmaan olis tarve pitää yhtä äänekästä blogia.
Esim. kuvissa olevat tytöt suostu otoksiin VAIN ja AINOASTAAN sen takia, kun lupasin et ne pääsis seuraavaks samaan kuvaan ite mestarin kanssa, kunhan Zeissin valotusaika (ja tyttöjen "ryhti") on eka tsekattu mun kanssa.
Mutta toi schmeisterin siipimiehenä olo ei oo hullumpi duuni, tulee ihan mieleen ekat Lappeen vuodet, kun olin samaisessa suojatyöpaikassa, tällä kertaa vaan Markku Järvenkyntäjän (nimi muutettu) alaisuudessa.
Voi pojat noita aikoja. Muistan lähes elävästi, kuinka usein löydettiin Markun kanssa itsemme kahden ison D:n välimaastosta, ja nythän en siis tarkoita DAISAREITA, (vaikka tääkin toteutu Markun osalta harva se ilta) vaan Dorista ja Divaa. Silloin Markku nosti usein herkän sormensa pystyyn tuulta vasten, ja hetken mietittyään tuli ratkaisuun, joka oli muutamaa poikkeusta lukuunottamatta aina suoraan verrannollinen lohen tuoksuun.
Tämän jälkeen saavutettiin aina illan kalastuspaikka, ja siinä missä meikä asetteli itseni kulmapöytään A4-kokonen muistio ja kuulakärkikynä seuranani (mulla ei ollu tuolloin vielä varaa BlackBerryyn, eikä sen puoleen lätkäaitioonkaan, toisin kuin Markulla), niin MJ läksi kiertueelle, josta hän usein palasi molemmat kädet täynnä loh... tavaraa.
Mun tehtäväksi jäi yksinkertaisesti muodostaa manuaalisesti
(excelin käyttö ei oo ollu koskaan mun suurin vahvuus, kuten eversti Mauno J.Pää huomas viimestään Irakista palatessaan) taulukko
ehdokkaista, jotka saattaisivat (huom. SAATTAISIVAT) tulevaisuudessa olla niin onnellisessa asemassa, että voisivat ylpeästi kutsua itseään "häneksi", joka kantaa Martin sie...köhköh... itiöitä.
Usein nuo illat päättyivät siihen, että kotona pyttipannun äärellä Matteus veti sitten pitkää tikkua siitä, että mille Ellille se soittais ekaks.
Työnantajana Matti oli reilu ja ymmärtäväinen, muistan eräänkin kerran, kun itse en taas tuttuun tyyliini saanut muuta aikaiseksi kuin kuolaa kaulukselleni, niin Masa tosiystävänä järjesti niin, että eräs nimellisesti teliasoneraa muistuttava kirkasotsainen kemianopiskelija pääty illan päätteeksi mun sohvalle... Tosin Mape seuranaan.
Tietenkin mua alko tässä vaiheessa taas jänskättää niin maan perkuleesti, että Maran oli pakko heittää se kissa ulos, ennenkuin kuin mun alkava epilepsiakohtaus olis saanu uusia voimakkuuksia.
Ja seuraavaks... Oho, taisin harhautuu aiheesta hieman.
Noista Sinisen Osterin keikoista en kyl hihkuis hirveesti kovaan ääneen, varsinkaan missään massaviestimissä. Tietty jokainen valitsee itse vaununsa, ja niin kauan ku TE pojat ootte onnellisia, niin mulla ei oo mitään sitä vastaan.
Mutta haluaisin kuitenkin muistuttaa vielä teitä "suklaapoikia", että vaikka hinailu oli Antiikin Kreikassa varsin hyödyllistä, ja sitä paitsi muodikasta, NIIN ENÄÄ SE EI OO KYLLÄ KUMPAAKAAN!
"en ole epätoivoinen mies", ja silti meinasit heittää muijan sillalta alas? Luulin että Torniossa osataan suhtautua pakkeihin vähän hienotunteisemmin (selittää tosin Tornion matalan asukasluvun).
Hohoohooo…! :D
Olipas tarinat. Jos tarina menee hyville kavereille läpi tollaisenaan, niin voitte vaan kuvitella mitä Zen Zei (kaikkien mestareiden oppi-isä) saa aikaan kun kuiskuttelee tarinoitansa neitosten korviin.
Lupasin todellakin ennen lähtöäni antaa puolueettoman raportin Zen Zei:n kunnosta. Ja kun saavuin paikanpäälle niin vastassa oli liiallisen smirnoff ice:n käytöstä johtuen harmaaksi absorboitunut naama ja ennen haupitseiksi kutsutut käsivarret olivat hävinneet ja massasta piti huolen enää 23:n gramman päivittäiset kreatiiniannokset & lihaksiin kertynyt neste…
No ei sentäs. Lähdin perjani-iltana tarkistamaan Home nighclubin joka tituleeraa itsensä Austraalian isoimmaksi yökerhoksi. Mutta kuitenkin jopa pikkukylien Sedulat Suomessa lähentelevät samaa kokoa. Ennen paikalle saapumista olin kuullut huhua että Viikinki alias Zen zei olisi paikan päällä. Kun saavuin paikanpäälle niin pyörähti tovi etsiessä zen zei:tä. Puolen tunnin tsiigailun ja samoilun jälkeen näin kaukana sinipaitaisen jättiläisen. Hihansuut eivät todellakaan lepattaneet savukoneen hönkiessä, mutta kyseisen herran tanssitaito pisti silmiin merkittävästi. Mietin että mikä tanssi tuo on, jossa partneri vaihtuu lennosta useaan otteeseen ja ilmassa oli ”passionia” kuten täkäläisittäin kuvaltaisiin. No silloin tajusin että sehän oli itse Zen Zei! Koska tiesin että zen zei:n jokainen ilta on vastaavanlainen (minkkejä niin paljon että rumimpia pitää potkia pois), uskalsin lähteä keskeyttämään tanssilattian soidinmenot.
Zen Zei:n ympärillä oli minkkejä kuitenkin niin p#rkeleesti joten tuohon 20 metrin matkaan hukkui 3 minuuttia arvokasta peliaikaa. No loppuilta meni kuten Zen Zei kuvaili, mutta muisti pelaa kuitenkin sen verran että oppipojan asema kuului selkeästi meikäläiselle… Mutta hauska ilta joka tapauksessa ja odotan seuraavaa kertaa kun pääsemme jälleen yhdessä radalle!
R.Koski
En ole epätoivon miehiä, eli lähinnä tarkoitin, etten harrastele käsitöitä siihen pisteeseen saakka että ranteet murtuu ja paukkuu. Ja hohhoh kysehän ei millään muotoa ollut mistään PAKEISTA! Liikoja zirpuleita ajattelin vain hienotunteisesti häivyttää ympäriltä!
Voi toki olla osansa myös sillä, että olin hetkellisesti huumaantunut pikkuveljesi Pullan intiimistä bodytanssista siellä paikassa X ja täten en pystynyt aivan täysillä prosessoimaan akuutin tilanteen eteeni tuomia toimintavaihtoehtoja. Toki tämä ranteeseen kohdistunut vihlaisu palautti minut hetkessä maan pinnalle. Eli älä pelkää, en ole yrittämässä teidän sukuun.
Kohta olen terve ja lähen pieksään rautaa (eli harrastamaan näitä Simpsoneista tuttuja 50 000 toiston sarjoja 1 kg:n käsipainoilla) :D
Eks tiä, että pienet painot + liikaa toistoja + olemattomat tavoitteet + itsensä häpeily + porkkanoita tunnin päästä treenistä + aamuaerobinen tyhjin vatsoin + puuhelmet ja sanonta "emmie viiti laittaa lisää painoa ku emmie halua tulla sellaseks köntiks" on kaiken treenaamisen Alpha ja Omega!
Onneksi Punkkerinmäen Puikottaja on kotipuolessa tunnettu vaatimattomuudestaan (samoin kuin meikä egoilustani), joten kaikille lukutaitoisille tarinan kulku on varmaan melko selkeää, eräistä hiekoittamisyrityksistä huolimatta.
Sitä paitsi, hyvänä ystävä Mestari yrittää pelastaa mun maineen, esittämällä et mulla oikeesti olis muitakin kavereita kuin se (Markku läks lätkimää siinä vaiheessa kun selvis että mun tasotus on joku +142).
Tosiasissa luulen kuitenkin, että takana piilee ajatus, josko Koskinen onnistuis kuoppaamaan mut jonkun toisen harteille, joka ymmärtää katastrofin vasta siinä vaiheessa, kun Mestari on jo hävinnyt maisemista.
Jukka, kun julkisesti puhutaan, niin kysehän ei oo koskaan pakeista. (Sillä, että se tyttö sano EI, tai et se läks kirkuen juoksemaan ei oo hirveesti painoarvoo).
En nyt oo ihan varma et haluunko kuulla yhtään lisää mistään mitä tapahtu sun ja veljeni välillä, jos se tapahtuman herkkyyttä parhaiten kuvaava adjektiivi on "intiimi":)
Minimaaliset painot maratonsarjojen kanssa, lisättynä negativisiin visioihin, väärään informaatioon ja puutteelliseen ravitsemukseen = ajan tuhlausta.
Vähän sama kuin ajaisit käsijarru päällä töihin, lähettäisit mailit normipostin mukana, myisit työnantajan tavaraa katteetta väärään kysyntään (esim. alustamassaa leivinjauheen sijaan) ja jos edes SAISIT palkkaa, niin nostaisit vapaaehtoisesti vaan kolmanneksen tästä.
Joo kyllähän mie oikeasti tiän nuo. Vaihdamme aihetta:) Piste.
Ainoa mitä siellä maassa voi tehdä on...antropologia...
Lähetä kommentti