Satularatkaisuja

Kiamasta palattuamme loppupäivä meni melko nelivedolla, sen verran rankka reissu oli kuitenkin takana. Taisinpa vetää siinä parin tunnin päiväunetkin välissä. Siinä keskiyön aikoihin raahauduin keittiöön raapustamaan jotain iltapalan tynkää, ja törmäsin yllätyksekseni muihin kämppiksiini, jotka olivat juuri lähdössä harjoittamaan jalkapallon jaloa taitoa. Palautumisen ja kasvuhormonin maksimaalisen erityksen kannalta nukkuminen ei olisi ollut mitenkään huonompi vaihtoehto, mutta koska meikähän on tunnettu loistavista päätöksistäni, niin kasvuhormoni sai luvan odottaa.

Koska kello oli kuitenkin VASTA kaksitoista, niin kukaanhan ei ollut vielä nukkumassa, ja nappasinkin Sheikin mukaani naapurista. Suuntasimme broadwaylle, jossa loput pelaajat jo odottelivat. Tarkoitus oli pelata paikallisen urheiluhallin sisätiloissa, mutta jouduimme kuitenkin siirtämään pelit viereiselle katukoriskentälle, koska avaintenhaltija ei päässyt paikalle -get this- poltettuaan liikaa pilveä. Siis mitä v*ttuu, minkälaisten bongiaivojen takii mä vaaransin taas palautumiseni?

Siinä missä viikottaiset futikset koulun joukkueen kanssa ovat samanlaista naama näkkärillä pelaamista kuin Suomessa aikoinaan, niin öisessä mittelössä oli kyllä hehkua kuin rakovalkeassa konsanaan. Omat nimet unohdettiin, ja kaikille evalittiin uusi alias, jota käytettiin koko pelin ajan. Itse olisin voinut olla vaikkapa Jari Litmanen tai Miklu Forssell, mutta kaverit ristivät meikäläisen yksimielisesti ruotsalaiseksi Fredrik Ljungbergiksi. Ja kieltämättä, svedun brändiarvo on kyllä astetta korkeampi, joten en pistänyt pahakseniJ

Jotta yöhön saataisiin jotain jännitystäkin, niin pelin tiimoissa Ali otti Aasian mafian komennukseensa, ja avainten loistaessa poissaolollaan kaverit MURTAUTUIVAT edellä mainittuun halliin:) Sisätiloissa tunnelma nousi entisestään, varsinkin kun yksi kavereista otti aina ehtiessään selostajan vuoron. Menoa ja meininkiä riitti vaikka muille jakaa heti alusta asti. Kirjaimellisesti. Vastustajan avaussyöttö, ja ruotsalainen oli heti tappituntumalla ottamassa miehestä mittaa. Nopea pallonriisto ja Ljungberg läksi liikkeelle kuin LEHMÄ MAKUULTA! Muutama ristiaskel, HIRRRRVITTÄVÄ kanuuna boksin reunalta ja vastustajan maalivahti kyselee varmaan vieläkin sen asteroidin rekisterinumeroa! DEN GLIDER IN, DEN GLIDER IN, DEN GLIDER IN MÅL IGEN!!!

Ja peliä kulunut reilut viisi sekuntia, pariviikkoisen pelihistorian nopein maali! Läksin jolkottelemaan kohti omaa päätyä, loihtien pienen hymynkaaren kasvoilleni, vain kohdatakseni koko muun joukkueen, joka kirjaimellisesti hautasi meikäläisen iloiseen massavyöryyn! Tämän jälkeen jokaista maalia seurasikin mitä sirkustemppumaisemmat tuuletukset, joista mikä tahansa olisi päätynyt Mestareiden liigan top-vitoseen! Ilo oli ylimmillään, ja kaikki nauttivat joka hetkestä! Tälläistä sen pelin pitäisi olla koko ajan!!! Kaikki huvi loppuu kuitenkin aikanaan, ja hiljaisen hälytyksen mukanaan tuomat vartijat saivat jengin ottamaan jalat alleen nopeammin kuin ääneen lausuttu vihjaus gestaposta juutalaisessa kulmabaarissa. Silmänräpäyksessä suoritettu evakuointi onnistui lähes täydellisesti, jouduimme kuitenkin viettämään hiljaisen hetken muutaman menetetyn juomapullon vuoksi. Ne tulisivat todennäköisesti nokeentumaan Treblinkan polttouuneissa. Snif.

Jatketaan urheilulla. Aikaisemmista töppäilyistä jotain oppineena päätin vihdoin pitää lepoviikon raudan kurittamisesta, ja ajoitin taukoni tuon lomakeissin alkuun. Toki aktiivinen lepo on hyödyllisyydessään täysin passiivista (vuode)lepoa paljon parempi vaihtoehto, joten tietenkin löysin itseni keskiviikkona salilta tekemästä pumppijumppaa. Eli kyseessä oli pienillä painoilla tehty, lähes kuntopiirin omainen voimistelutuokio, lähinnä edes jonkinlaisten lihaspaineiden ylläpitämiseksi ja palautumisen vauhdittamiseksi. Tällä kertaa päätin myös kokeilla harvinaisempia hifistelyliikkeitä joita tulee muuten harvemmin tehtyä, vaikka niitä tulee aivan liian usein nähtyä muiden sankareiden ansiosta.

No, siinä puolen tunnin kohdalla vartuin juuri ristitaljan vapautumista, kun kaksi, yllättäen tank toppeihin pukeutunutta kynäniskaa väänsivät KOKO PAKALLA PAKKOTOISTOJA OJENTAJATALJASSA! Vartuin kuitenkin kaikessa rauhassa kun aasit viimeistelivät sarjansa, ja siirryin itse paikalle tekemään taljahaukkaria ja -ojentajaa lähes supersarjana, tosin koko pakan sijasta meikälle riitti tällä kertaa reilu kolmannes. No, olihan se arvattavissa, että kyseiset kääpiöpainot kirvoittivat edellä mainituissa koipeliineissa supatustuokion aikaan, ja siinähän kuikelot keikistelivät rinta rottingilla vieressä.

Seuraavaksi siirryin vielä mystisempään liikepariin, ja rupesin tekemään samassa taljassa vuorotellen takaolakesoutua ja lat-pullia, joista jälkimmäinen muistuttaa tietyssä muodossa juuri tuota ojentajapunnerrusta Ja eipä aikaakaan, kun toinen edellä mainituista lokinpojista tuli pällistelemään siihen viereen ja rupesi blingit helisten ohjeistamaan, että ei sitä ”ojentajataljaa” ihan noin tehdä. Loin kurahousuun elämään kyllästyneen katseen, mutta annoin iiliäisen kuitenkin havainnollistaa että missä asennossa ne kädet pitää olla ja miten niiden on tarkoitus liikkua.

Seuraavaksi mestari päätti antaa vielä esimerkkinäytteen, ja jokin näkymätön voima selkeästi kuitenkin P-A-K-O-T-T-I kanankoiven lataamaan taas sen taljan v***u täyteen (sen sijaan että se olis käyttäny vaa niitä mun asettamia painoja)! Mutta eihän se kapula mihinkään liikkunu, vaikka melko kiitettävästi se perskarva yritti sitä kyllä nykiä ja raastaa joka suuntaan. Päästin syvääkin syvemmän huokauksen MAHDOLLISIMMAN SUUREEN ÄÄNEEN, ja siirsin kevyesti tän naama suhteellisen punasena ähisevän orangin sivuun. Otin taljan suonikkaisiin käsiini, LUOTUANI ENSIN JÄÄTÄVÄN TUIJOTUKSEN KYNÄNISKOIHIN, ja väänsin sillä muutaman esimerkkitoiston, selostaen samalla että miten se liike tuli oikein suorittaa. Toki ko. paino oli meikäläisenkin hennoille siimoille lähes kuolettava, mutta yritin antaa pennuille vaikutelman massiivisuudestani, ja työskentelin täysillä pitääkseni pärstäni peruslukemilla, samalla yrittäen häivyttää ohimoille aineellistuvat hikikarpalot pelkällä tahdonvoimalla.

Demonstroituani tämän jälkeen vielä lat-pullin ja ojentajataljan eron, huomasin taustalle kerääntyneen useamman kynäniskamaisen silmäparin. Ja ennenkuin huomasinkaan, niin olin tilanteessa, jossa pidin noin kymmenelle suomuniskalle vajaan kahdenkymmenen minuutin paneelikeskustelun alan parhaista liikkeistä ja niiden oikeista suoritustekniikoista (jotka eivät yleisestä uskomuksesta huolimatta sisällä massiivisia heijareita/avustajaa/panssariketjuja).
Jopa yksi salin trainereistakin istui taustalle, ja jälkeenpäin vitsailtiinkin ankarasti siitä, että kuinka kauan kestää ennen kuin meikä pitää luentojani ko. lafkan palkkalistoilla;)

Tuli muuten noista loistavista päätöksistä mieleen viime viikonloppu. Mulla olis ollu tuona harvinaisen hehkeänä lauantai-iltana kuumat treffit erään hottiksen kanssa. Kyllähän te varmaan tiedätte, tyhjä kämppä, romanttinen leffa, jotain naposteltavaa, ehkä pullo Rosemount Shirazia (jos olet köyhä/maksanut juuri vuokran/salikortin, niin osta vaikka El Tiempoa, kunhan laitat sen siihen hienompaan pulloon, tai kaatelet laseihin vaikka vessassa, ei se lotko sitä eroa kuitenkaan tajua, kunhan muistat mainita että vuosikerrassa löytyy), suklaista jälkiruokaa ja sen jälkeen ehkä hieman s… Noh noh, ei nyt mennä kuitenkaan liian pitkälle.

Sitä paitsi, jos nyt ollaan ihan rehellisiä, niin harvoinpa mun treffejä voi kyllä kuvailla kuumiksi, koska A) ekaks pitäs järjestää ne treffit, joilla en oo siis ollu vuosiin, B) sinne treffeille pitäis saada ilmeisesti joku toinenkin osapuoli mun lisäks ja C) jos sinne joku eksyykin, niin se on joko vahinko tai joku nahkatukkanen norsu. Ja kuumaa siellä ei oo muu kuin meikän syliin kaatunu kahvi. Tosin nyt kävi ilmeisesti joku onnenkantamoinen, koska vastaanotin kutsun moisille kinkereille tilastollisita todennäköisyyksistä huolimatta. (No joo, ei se misukaan ollu ite asiassa niin hot, mut oli sillä kuitenkin NAAMA, josta löyty ainakin tarvittava määrä ruumiinosia, vieläpä suhteellisen oikeilta paikoitusalueilta. Eikä se tällä kertaa painanut enempää kuin meikä… Ainakaan paljoa).

Lauantait alkaa mulla yleensä luennoilla siinä yhdeksän pintaan, mikä jo sinänsä kuulostaa todella hyvältä, mutta onneks tällä kertaa olin tavallista paremmassa asemassa, ja ysin sijaan mun pitikin olla töissä JO SEITTEMÄLTÄ! Mikäs sen miellyttävämpi tapa aloittaa viikonloppuamu, varsinkin kun edellinen ilta veny taas jonnekin aamukolmen kieppeille. Siitä ei muuten kannata kysyä sen enempää.

Töiden jälkeen hipsin sitten tasan ysiltä aamutokkurassa sinne luennolle. Ensimmäiset 30 minuuttia tuntuivat jo ikuisuudelta, varsinkin kun silmäluomiini tuntui liimaantuneen lyijypainot joita en ollut aikaisemmin huomannut. Katselin luokan seinällä olevaa, ilmeisesti Franz Hermlen und Sohnin 3-pisteistä, saksanpähkinäpuusta valmistettua monatslaueferia, ja mietin kuinka monta välikuolemaa mahtuisi tämän hetken ja kello viiden väliin. Jännityksen helpottamiseksi voin kertoa, että vastaus oli aivan liian monta.

Samoin kuin ruotsinlaiva saapuu Turun satamaan, niin tulin itsekin hitaasti luovien siihen tulokseen, että eipä sillä luennoitsijalla taida tänäänkään olla mitään sellaista sanottavaa, mikä jotenkin ratkasevasti muuttais mun maailmaa, joten tein ainoan hyvän ratkaisuni aikoihin, ja nostin ankkurini, seuraten styyrpuurin myötäistä sivutuulta aina kotisatamaan asti, jossa onnellisesti vedin peiton korvilleni ja vaivuin autuaaseen uneen joka oli täynnä kesäisiä viljatuot…peltoja ja uhkeita skandinaaviamatsoneja.

Heräsin siinä kolmen kieppeillä, vain palatakseni täysin purjein viimeiselle luentorykäykselle, jossa käsiteltiin tärkeimmät aiheet, eli tulevan kokeen kokoonpano. Tän jälkeen mulla vierähti yliopistolla vielä pari tuntia, kun tehtiin kavereitten kanssa yhtä toista harkkaa, vaikka meikän mielessä oli kyllä tulevien deittien läpikäynti uskollisen Nokiani välityksellä.

Siinä sitten vähän ennen kasia astuin porttikongista Geegalin pihamaalle, tarkoituksenani sukkuloida suihkun kautta Giorgio Armanin tuoksuisena kohti illan notkeaa päätepistettä, ja mun tarkotushan EI OLLU TODELLAKAAN HERÄTÄ SEURAAVANA AAMUNA YKSIN!

Pihalta kantautuva musiikki ja puheensorina kuitenkin rekisteröityivät tajuntaani, samoin kuin vastaprässätty Paul Smithin pystyraidoin kuvitettu paita. Portin sulkeutuessaan päästämä kimeä helähdys häipyi suviyöhon, ja pitkälle kolmattasataa dollaria kustantavan, täydellisesti istuvan ja rintakarvat sekä hopeisen Di Lecce -laattakorun paljastavan paidan omistaja työnsi lähes jääkaappikylmän Heinekenin kouraani. Tuijotin hetken hollantilaista mallasta. Pinta kuohui vielä etiketin tasolla. Nostin katseeni hitaasti, ja tuijotin huurteisen viljatuotteen tarjoajaa vakaasti alta kulmien.

”Mate?” Valkoinen hammasrivi välähti hymyyn. Yritin pitää pokkani, mutta se oli jo myöhäistä.
Repesin nauruun. Vaihdoimme Sheikin kanssa miehekkään portsarihalauksen, ja astuimme rinta rinnan peremmälle. Sheikin kämppiksellä, ranskalaisella kutritukalla oli synttärit, ja menohan oli taas sen mukaista. Nieleskelin hitaasti oluttani, ja yritin parhaani mukaan väistellä ranskalaisneitojen utelut illan suunnitelmistani.

Kyllä, mua olis houkutellu niiden seura. Varsinkin ne pitkävartiset nahkasaappaat hiveli mun mieltä. Mutta ei, en todellakaan ollut valmis vaihtamaan varmaa nakkia mihinkään kännissä suoritettuun lottoamiseen. Varsinkin kun tiesin että siinä tulis olemaan yks S**TANAN ISO MUTKA MATKASSA!

Vaikka sen lagerin saadessaan on aina niin iloinen, niin ennen kuin sitä huomaakaan, niin se on jo väljähtänyt, ja siitä eroon pääseminen alkaa yhtäkkiä ollakkin prioriteettilistan kärjessä. Jännä juttu, sama ilmiö toistuu muuten yleensä naisten kanssa. Kurtistelin kulmiani moiselle ilmiölle, ja suuntasin suihkuun huuhtomaan päivän kuonat herkältä hipiältäni.

Astelin uudestaan pihalle, tällä kertaa tosin suihkunraikkaana, ja juuri siltä edellä mainitulta giorgiolta tuoksuen, kun jouduin uudestaan täsmälleen samanlaiseen väijytykseen! Tosin tällä kertaa rintakarvat vaihtuivat samassa paikassa sijaitsevaan, syvääkin syvempään uurteeseen, kaulakoru oli astetta kimaltelevampi, Tommy Bahaman loafereiden paikalla olivat todennäköisesti Marciano Taniksen valmistamat, säärtä himokkaasti nuolevat lateksisaappaat ja mikä tärkeintä, tällä kertaa sen Heinekenin pinta hipoi korkeuksia reilusti etiketin yläpuolella.

Olin kuitenkin vakaasti päättänyt pysyä alkuperäisesssä suunnitelmassa, mutta viimeistään neljännen Heinekenin kohdalla tajusin, että mun pitäs olla h**vetin nopeesti jossain aivan muualla. Rykäisin kuuluvasti, pahoittelin poistumistani donnille ja olin jo astumassa takavasemmalle kun Sheik saapui paikalle. ”Mate?”Kommunikointimme oli lyhyttä mutta selkeää. Sain osakseni epäilevän katseen. Nyökkäsin huomaamattomasti sivummalle, ja selostin kaverilleni että tilanne oli nyt vähintään Defcon-3.

Tosi kaveri ymmärtää aina, että silloin kun mimmi on kuuma, niin miehen täytyy toimia. Miesten maailmassa muita perusteluja ei edes tarvita, kun on mentävä, niin on mentävä. So simple is that. Mutta vielä parempi kaveri pystyy asettamaan tuonkin kyseenalaiseksi. Bro´s before ho´s.

Ja jotenkin niin ennalta arvattavasti, löysin itseni tunnin päästä Cargosta, sen sijaan että olisin ollut jossain muualla. Ja tästä sain korvaukseksi sitten pari melko tulikivenkatkuista palautetta siihen samaiseen Nokiaani. Ja jos en ollu vielä tarpeeks tyytyväinen tähän, nii TOTTA H**VETISSÄ MÄ PÄÄDYIN SITTEN KOTIIN YKSIN!

Sen voin kyllä kertoo, et mikäli yrität synttärisankarin hyvännäköstä kaverii, tapauksessa jossa ko. laitoshoitoa kaipaava päivänsäde on ite kiinnostunu susta, nii tolla suhteella ei oo kyllä hirveesti jatkomahdollisuuksii, ainakaan sun oman pääs ulkopuolella. SIITÄ HUOLIMATTA ETTÄ JOKU ANTO SUN KYLLÄ KOKO ILLAN YMMÄRTÄÄ, ETTÄ TÄNÄÄN SAATTAIS OLLA JOKU MUUKIN LÖYSÄÄ KUIN PELKKÄ ASIANOMAISEN MORAALI !!!