Persona non grata

Viimeksi taidettiin käydä läpi hieman koulujuttuja ja yöjuoksuja, vai oliko se toisinpäin? Jotta kaikki Teppo Tyvijyvät ja muut vyölaukkujen kantajat (kohtahan ne on muuten taas muotia, tai ainakin oli joskus 30 vuotta sitten, aika v*tun sama) pysyisivät liikaa ponnistelematta kärryillä, niin jatketaan samoilla aiheilla. Miksiköhän muuten edes puhun monikossa? Tämän surkuhupaisan monologin osanottajat voi laskea aika kivuttomasti yhden jalan peukalolla. Ehkä veitsenterävä neroutemme alkaa saavuttaa jo jakomielisiä piirteitä, onhan tätä aasiinsekaantumista vastaavaa bloggaamista ja muuta nörtteilyä, joka on muuten hyödyllisyydessään verrattavissa sen s**tanan BB:n aivokuolleeseen toljottamiseen, harrastettu jo seitsemän ylipitkää, aivosoluja ja mielenterveyttä tuhoavaa kuukautta! Ei siis mikään ihme että tunnemme itsemme joskus hieman ”jakaantuneiksi". (No en mä susta tiiä, mut sä tunnet muuten ihan just sen veitsenpiston munuaisessas, mikäli et lopeta tota ärsyttävää dialogias!)

Aloittakaamme (v***u sanoinks mä jotaa tosta monikosta!) siis tärkeimmistä, eli itsemme sivistämisestä. Eräs lukemattomien persooniemme multippeleista, ruotsalaisverta ja vaaleita hiuksia omaava viikinkien kantaisä, löysi itsensä viikko sitten lauantaina vaikeiden päätösten edestä. Tulisieluiset hispaanot lähialueilta olivat suuntamaassa kulttuurireissulle keskustan diskoteekkiin, ranskalainen kämppis ja kourallinen oman leirin asukeista suuntasivat Bulgaan juhlimaan erään tuttavan synttäreitä. Tekoviikinkimme oma veri veti puolestaan kohti Norjaan suuntautuvaa hyökkäys/kalastus/larppausreissua. Oman veneen puute sekä sankarimme puutteelliset navigointitaidot johtivat kuitenkin siihen, että svedupetteri löysi itsensä Bulgasta, noin 5 sekuntia sen jälkeen kun pääjoukko oli päättänyt lähteä liikkeelle kohti maalipistettä, joka tunnettiin myös Jackson´s -nimisenä anniskeluravintelina. Noin 10 sekuntia myöhemmin löytyi myös jo hämärän rajamailla seilaava ranskalaistoveri Nil.

Tällä kertaa Sven ei joutunut kuitenkaan edustamaan Skandinavian loistovaltiota yksin, vaan mukana oli myös Bulgassa asuva, 50 prosenttia UTS:n suomalaiskiintiöstä täyttävä valkyria, jonka nimi ei teeman kannalta valitettavasti ollut Ragnarok, Lother-iel tai edes Medusa. Olishan mun varmaan aikasemmin pitäny kertoo että tällä lukukaudella sain vihdoin Annesta suomalaisseuraa, mutta oon tässä sen verran joutunu paimentamaan noita sivupersoonia, että eihän sitä kaikkee aina ehdi tekemään. On se kuitenkin älyttömän mukava, kun voi vihdoinkin isommassakin porukassa vaihtaa välillä suomeksi, ja heittää jotain omaa läppää mitä muut ei ymmärrä.

Otettiin koko jengillä Broadwayltä bussi kohti kaupungin toista laitaa, aina Circular Quayille saakka, jossa ne illan anniskelutilat sijaitsivat. Voin muuten varottaa jo nyt, että linja-auton ottaminen lauantai-iltana ei oo ainakaan se aikaa säästävin vaihtoehto Sydneyssä, koska nelikaistaruuhkat olivat pahimmillaan juhannuksen luokkaa. Mutta onneksi bussissa oli tunnelmaa, varsinkin kun lähes kaikilla oli piilopullot mukana. ”Salaisimmat” niistä lentelivät jopa pitkin käytäviä!!

Saavutimme kohdealueen, ja pikaisen nestetäydennyksen jälkeen suuntasimme lattialle, jossa koko jengin muuvit vain parantuivat sitä mukaa kun veren etanolipitoisuus nousi kohti lakipistettään. Jopa itse Nil rupesi piristymään, vaikka ainakin kuvan perusteellä näyttää siltä, että paikallinen vodka vaikutti hyvinkin vahvasti kaverin optiseen kiasmaan. Ilta jatkui melko riehakkaissa ja lattiarikkaissa tunnelmissa aina siihen saakka, kunnes itse päivänsankari heitettiin pihalle. Syy tähän nyt on varmaan melko itsestään selvä, ainakin niille jotka eivät ole kasvaneet kellarissa. Ja koska itseänikään ei enää huvittanut jatkaa iltaa, niin Hans-Görän otti suomalaistytön ja hänen kavereidensa kanssa taksin kotikulmille. On muuten melko ärsyttävää tuo persoonan vaihto, varsinkin kesken lauseen. Pitäisi varmaan lopettaa juominen. Tai allekirjoittanut.

Sitten on tämä toinen kaveri, pala-Joona, jota vuosien yrityksestä huolimatta ei tunneta kaupungilla suonikkaana JÄTTILÄISANKERIAANA, vaan kutsumanimenä käytetään yleisimmin joko narurannetta tai luuviulua, etelästä puhaltavan tuulen voimakkuudesta riippuen. Tämän epämääräisen hyypiön tunnistaa yleensä seiniä nuolevasta kävelytyylistä, harhailevasta katseesta ja t-paidoista, jotka sopivat naapurin Riston kummipojalle, tämän ollessa 12 (ja siltikin se viima puskee läpi niistä hihoista)!!! Nörttiäkin nörtimmän pantapään erottaa luennolla siitä, että tämä mammanpoika istuu/itkee yleensä yksin jossakin kulmauksessa ja pänttää jo seuraavan viikon luentomateriaaleja, käsi vakiona pystyssä valmiina vastaamaan luennoitsijahanttapulin visaisimpiinkin kysymyksiin. Tätä luomakunnan kruunua ei tavoita viikonloppuisin kaupungilta, vaan joko salilta tai mitä todennäköisimmin kotoa opettelemasta hypotenuusan uusimpia sovelluksia.

Kyseinen vatipää viihtyy muuten yllättävän hyvin siellä Nutrition for Sports & Eating Scheiβe –kurssilla, koska hän kokee asian erittäin yhteenkuuluvaksi oman elämäntapansa kanssa, joka kaikesta huolimatta on siis korkeintaan surkeaa ja masentavaa. Ja koska itse samaistumme useimmiten juuri edellä mainittuun sammakkoprinssiin, niin koemme sen vain luonnolliseksi, että puhuisimme hänestä yksikön ensimmäisessä persoonassa, sen sijaan että käyttäisimme kolmannen osapuolen tarinamoodia jatkuvasti. (Ja kuviahan mun ei tartte varmaan laittaa, koska mähän oon ollu ilmielävä esimerkkinyhvö lähipiirissäni jo viimiset 23 vuotta.)

Vaikka niilla bisneshiekkalaatikkokursseilla ei ihan aina tunnekaan oloaan pakotetuksi, niin noille sporttiravintokursseille voisi mennä jopa vapaaehtoisesti. Mukavaa pitkästä aikaa, kun luennoitsija puhuu sitä kieltä mitä itsekin ymmärtää, eivätkä sanahirviöt kuten insuliinishokki, anabolinen ikkuna tai hiilihydraattitankkaus aiheuta lähipiirissä ainakaan välitöntä tyrmistystä. Kyllä sitä on taas tullut useamman kerran mietittyä, että mitäpä jos olisi lähtenyt liiketalouden sijaan opiskelemaan kyseistä alaa. Varsinkin kun omistan kuitenkin merkittävän osan vapaa-ajastani joko kyseisten asioiden opiskelemiseen tai käytännön tekemiseen. No, raha ja ahneushan se suurin syy on, koska harvemmin noissa hommissa pääsee ostamaan sitä osaketta sieltä etelänmeren kasinoilta. Joten taitaapi olla parempi että pidetään harrastukset vain omassa luokassaan. Sigh.

Jos jotain valitettavaa pitää löytää, niin se on siinä, että kurssilla käydään läpi paljon perusjuttuja, mitkä ovat itselle jo ajat sitten itsestään selvyyksiä, kuten se, että jos haluaa laihtua, niin on pakko syödä VÄHEMMÄN kuin kuluttaa, ja että urheilusuorituksen jälkeen on KRIITTISEN tärkeää nauttia palautusjuoma, jonka tulee sisältää sekä HIILIHYDRAATTIA että proteiinia!!! Ja jos se ei aiheuta vielä mulle närästystä että tunnilla muut puupäät on tässä vaiheessa että ”Aijaa??”, niin se että suurin osa blogin lukijoista on tässä vaiheessa huulet pyöreenä että ”AIJJJAA????” puolestaan lähettää mun sisuskalut kyllä semmoseen vuoristorataan, koska tääkin hölmöläisten aihe on jo jauhettu mun toimesta läpi useemmin kun tarpeeksi!

Ja silti se tulee jokaiselle joka v*tun kerta mukamas niin suurena yllätyksenä!! ”Siis kyllähän se (aivokuollut) Atkins-dieetti siinä uusimmassa seiskassa sano, että jos mä en syö yhtään hiilareita, niin voin sitte syödä kaikkee muuta niin paljo kun jaksan” Hei HALOO!!! Ensinnäkin, oottekohan te ruudinkeksijät koskaan miettiny, että vaikka ette (mukamas) syö niitä hiilareita, niin mikäli se syöty kokonaisenergiamäärä ylittää kulutuksen, niin voitte vaan ihmetellä sitä vajukki-Atkinsin toimintaa siitä kohonneesta vaa´an lukemasta (tai siitä että sua kutsutaan työpaikalla edelleen mursuksi).

Ja toiseksi, ennen kuin kukaan teistä Puolen Hehtaarin Metsän asukeista julistaa olevansa ”Atkinsilla”, niin kannattais varmaan opetella että missä tuotteissa sitä hiilarii oikeesti on. Kuvittelet olevasi fiksu kun et syö pastaa tai riisiä. No, kerronpa salaisuuden. Niissä karkeissa mitä popsit salaa muilta, on sitä hiilarii vuorostaan sitäkii enemmän, puhumattakaan siitä limpparista/energiajuomasta mitä joit ruokkiksella. Eikä se kourallinen sokeria siihen kahviin ainakaan auta sitä asiaa. S**tana, jopa siinä Erhmannin maitorahkassa (mitä et ees syö vaikka sun pitäs, mikäli ees harkitset jotain seppoatkinsia) on hiilaria. Ai et tienny vai? No ei se mitään, et varmaan tienny sitäkään et mun tekis just NYT mieli rankoa sun vanhempias putterilla naamaan, koska ne ei ilmeisesti harkinnu jälkiaborttia tarpeeks!!!

Pitäis varmaan ruveta napostelemaan antidepressantteja, koska tää blokin kirjottaminen saa välillä aikaan tommosia silmittömiä raivopuuskia, mutta enhän mä voi sille mitään että teiän kaltasilla leipänaamoilla ei oo päivisin parempaakaan tekemistä ku surffata kattomassa et mitäs p**kaa mä oon nyt saanu aikaan!

Joskus esiin tulee myös kolmas kaveri, jota emme kuitenkaan ainakaan virallisesti myönnä tuntevamme, vaikka joudummekin aivan liian usein kärsimään kyseisen riikinkukon läsnäolosta. Henkilökohtaisesti olemme kaikki kyllä sitä mieltä, että tämän narsistisen egomaanikon voisi upottaa betonikengät jalassa tuohon viereiseen, Tyynenä valtamerenäkin tunnettuun jorpakkoon. Tämä übersosiaalinen nestepää, nousukas iilimato ja lipevä kettu on itse asiassa niinkin ”loistava” tyyppi, että jopa aivan hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan eräs entisistä (hyväksi)käyttäjistä luonnehti laihaa sankariamme adjektiiveilla, joita olivat muun muassa julma ja kamala, sairas sekä kiero kuin korkkiruuvi.

Viime torstaina jouduin kuitenkin ottamaan kyseisen pintaliitäjän mukaani, kun suuntasin yliopistolle Red Bullin promobileisiin, jotka kulkivat teemalla ”Tight & Bright”. Yritin suostutella elostelijan vetämään spandexit naamansa yli (parhaassa tapauksessa se olisi hirttänyt ittensä niihin), mutta ei, olihan ton keikarin pakko taas repästä noi fantsut homokuteet niskaan! Ton hatun se olis voinu ju**lauta kyl jättää ees kotiin! V***u et muuten hävetti lähtee sen kanssa, kun tiesin just et se rupee taas pokkuroimaa ja keikaroimaan siellä kemuissa. Ja olihan se selvää että tommosessa varustuksessa jopa surkeinkin luuseri saa jotain actionii aikaan, en vaan tienny vielä lähtöhetkellä et kuinka kirjaimellista se actioni tuli olemaan:)

No joo, ne bileet oli aika makeet, vaikka ite olisin kyl halunnu vetää pari vettä (kaljaa) naamarii ja lähtee ajoissa kotiin, just niinku ennen vanhaan Lappeessa. Varma resepti, ja toimii aina, varsinkin jos haluu saada eunukin maineen! Valitettavasti tää toinen pellehermanni ei ollu kuitenkaa samaa mieltä, ja mun piti seurailla sen edesottamuksii koko ilta. Enhän mä sitä voinu yksin sinne jättää, ties mitä olis voinu sattuu. Siellähän se käkikello sitte esitti jotaa biljardihaita, vaikka sen harrastama jokailtainen taskubilis on tosta lajista melko kaukana. Melkonen säkki, ootte varmana samaa mieltä mun kanssa, riittää et nyökyttelette mukana (eikä kannata miettii et näyttääks se yhtään hölmöltä jos nyökyttelette yksinänne tietokoneruudulle). Tommosiin riikinkukkokuteisiin sonnustautuneella kaverilla on muuten pakko olla vakavia itsetunto-ongelmia, enkä varmaan olis hirveen väärässä, jos arvaisin että kyseinen nahkapää ajaa todennäkösesti BMW:llä ja käy salilla treenailemassa penkkiä ja habaa. Taitaa olla melkonen peniksenjatke koko mies.

Siinä pelin lomassakin toi v*tun Lothario sitte lääppi mukamas turistina kaikkia kinkkuja parhaansa mukaan, koska eihän se pussi muuten saa mitään aikaseks! Teki kyl mieli mennä vetämää sitä pannuu just siinä paikassa, mutta kun tää meikän alotekyky on postilaatikon luokkaa, nii se olikii sitte vaan henkilökohtanen itku. Onneks eräät herrasmiehet meinasivat pistää toiveeni täytäntöön.

Toi nahkahousu oli just marssimassa nenä pystyssä vessaan, kun kaksi ronskia sankaria käytännössä juoksi vastaan, ensimmäisen lyödessä naamansa puuteripoikamme olkapäähän. Vaikka olikin selkeää, että konflikti oli täysin pierussa olevien romuluisten kaverusten vika, niin kirkkain värein varustettu ikioma jarisillanpäämme pyysi kuitenkin lennosta anteeksi, ja jatkoi matkaansa sen kummempia huolehtimatta, koska jomottihan se toilettiin menon alkuperäinen syy jo melkein kuplana otsassa.

Ja tässä vaiheessa romahti helvetti niskaan suomalaista kesäsadettakin rankemmin! Tai olisi ehkä romahtanut, mikäli rottanaamat eivät olisi olleet alle 60-kiloisia höyhensarjalaisia, joiden päätä huimaava pituus huikenteli siinä 170 sentin huonommalla puolella! Osuman saanut sänkinaama päätti pilata iltansa, ja kävi käsiksi vaaleanpunan sävyttämään paitaan, yrittäen kansankielisesti ”HEITTÄÄ” suomalaista siloposkea ”SEINILLE”. Reilun kolmenkymmenen prosentin painoero teki kuitenkin tehtävänsä, ja kaveri olisi yhtä hyvin voinut yrittää liikutella suohon juuttunutta virtahepoa.

Tietenkin kaikella on rajansa, enkä usko kenenkään (ruotsalaisia lukuunottamatta) pitävän vessan ahtaalla käytävällä suoritetusta kreikkalaisroomalaisesta, joten noin 0.25 sekuntia kestäneen yksipuolisen riuhtomisen jälkeen osat vaihtuivat, ja kaveri löysi itsensä hyvinkin nopeasti vastapäiseltä seinältä! Tässä vaiheessa tietysti se toinen alibanihassani teki yhden elämänsä tärkeimmistä päätöksistä, ja sen sijaan että karvanaama olisi mennyt hiljaa itkemään nurkkaukseensa, niin hän päättikin antaa oman kontribuutionsa seinän luuttuamiseen.

Luonnollisesti suomalainen kekkulicowboy joutui hieman ”ravistelemaan” tätä toistakin urpoa, ja tässä vaiheessa vessan välittömässä läheisyydessä partioinut poke astui ulinan kuultuaan tarkistamaan tilannetta. Olisi siinä varmaan parhaimmallakin satusedällä ollut selittelemistä, kun toinen apina vinkui lattialla sikiöasennossa ja toisen naamalla yritettiin paikkailla pahimpia laastihalkeamia jo parhaan ikänsä ohittaneesta kaakeliseinästä! Onneksi känniset munapäät tekivät itselleen palveluksen, ja kohdistivat älämölönsä uuteen tulokkaaseen, jonka pinna oli sitäkin lyhyempi, ja tätä seurasi nopeasti sarja erilaisia niskaperseotteita, joiden toimesta kaverit söivät seuraavaksi asfalttia pihapuun alla!

Olishan siinä voinut tulla meillekin ongelmia, mutta onneksi meikä oli kärppänä paikalla ja asiallisesti tarinoin pokelle että noi lapamadot hyökkäs mun kaverin kimppuun ekana, ne varmaan uhkas vetää sitä turpaan ja raiskata hanuriin, ja mun rääpälettä muistuttava kaverin kuvatus oli muka-hienon nahkatakkinsa alla peloissaan kuin peltohiiri maakotkan nähtyään. Se varmaan kusi housuunsa, ja teki paniikissa vain sen, mitä kuka tahansa kunnon kansalainen olisi tehny ja rupes itkemään. Siitä, miten ne talibanineekerit pääty nykykuntoonsa, mulla ei ollu aavistustakaan, todennäkösenä syynä arvelin alkoholin/kusipäisyyden yliannostusta. En tiedä oliko syynä mun ala-arvoset puheenlahjat vai pohjois-Eurooppalainen tapakasvatus (faktalla että tunsin poken oli tuskin merkitystä), mutta saimme nahkaviitan kanssa jatkaa iltaamme rauhassa.

Tulipahan taas kerran todistettua (niin itselle, muille, kuin sille karvanaama-Darwinillekin), että ei siitä salilla käymisestä oo hirveesti benefittii, ainakaan mun kaltaselle NARUKÄDELLE, jos kerta tommoset kuppaset kusimatokääpiötkii rupee hyppimää kyselemättä silmille! V*ttu! Jos en olis tämmönen SIIMA, niin olisin saattanu pistää ne vaikka lihoiks, oltais ainakin voitu pitää yllä suomalaisten maajussien mainetta maailmalla! Mutta EI!!! Kun se tuuli vinkuu siellä hihansuissa, niin minkäs teet, pahimmassa tapauksessa jopa viereisen leikkikentän lapset vaikuttaa joskus uhkaavilta. S**tana! Pitäis varmaan ostaa ase.