University of Technology, Sydney

Maanantaina oli vihdoin vuorossa kauan odotettu tutustuminen paikalliseen opinahjoon, jossa tulisin kuluttamaan koulun penkkiä seuraavan vuoden ajan. Päivän oli tarkoitus sisältää pelkästään orientaatioluentoja, ja kuvittelin sen olevan ohi parissa tunnissa, mutta mitä vielä, koko päivähän siellä vierähti. Opiskelijoita oli todella paljon, ja nyt myös selvisi että Jangtse-joen kansa, siis tuo pokemonin näköisiä pikkuautoja tekevä ja origameja elämäntehtäväkseen rakenteleva väestö idästä on sijoitettu malmikaivosten sijaan yliopistolle, sillä aasialaisia oli siellä todella paljon, kuten myös intialaisia. Intialaisilla on hieman kotimaista muistuttava pukeutumistyyli, sillä kirjaimellisesti jokainen Nambir sekä El-Hasan-jotakin kantaa ylpeänä yllään suomalaisen insinöörin tunnusmerkkiä, rypistynyttä kauluspaitaa sekä ylähuolen päällä kasvavaa epämääräistä karvoitusta, jota myös joskus viiksiksi kutsutaan.

Yliopisto oli todella massiivinen, päärakennus on 33 kerrosta sisältävä teknologiatorni, jonka ympärille on rakennettu useista muista rakennuksista koottu kompleksi. Käytävillä navigointi on tehty kuitenkin uskomattoman helpoksi useiden opasteiden välityksellä, ja historian aikana ainoastaan kahden opiskelijan on huhuttu eksyneen koulun katakombeihin. Varmoja todisteita ei kuitenkaan ole, vaikka rottien kalvavat luut kellarin perimmäisessä nurkassa puhuvat karua kieltään.

Päivä alkoi yleisesittelyllä pääsalissa, ja koulun johto marssi jenkkileffoista tutuissa kaavuissa, alpakoissa ja muissa Klux Klux – klaania muistuttavissa tamineissa lavalle urkurin säestyksellä. Kontrasti seuraavaan esitykseen oli melkoinen, kun lavalle hyppi persvakosillaan 4 aboriginaalia esittämään kengurutansseja. Knoppitietona tähän väliin, australiassa on muuten noin 2.5 kengurua jokaista asukasta kohti. Ei ihan heti uskoisi, kun väestöluku on 19.9 miljoonaa. Se tekee noin 50 miljoonaa kengurua!

Tauolla oli tarkoitus tutustua muihin ihmisiin. Alussa jokaiselle kiinnitettiin rintaan nimilappu tunnistamisen ja tutustumisen helpottamiseksi. Kuhinaa oli kuin muurahaispesässä, ja itse suoritin nopean strategia-analyysin. Vaihtoehtoina olivat joko haulikkotaktiikka, jossa yrittäisin saada mahdollisimman monta (nais)kontaktia:) mahdollisimman lyhyessä ajassa laadusta välittämättä, tai resurssien keskittäminen pelkästään valioyksilöihin.

Pikaisen katsauksen jälkeen tutkani havaitsi 5.5 jalkaa pitkän kohteen lounaassa. Tarkempi havainnointi osoitti maalin olevan australias-kreikkalainen jumalatar, 29-vuotias erittäin fitissä kunnossa oleva jooganopettaja. Pöyhistin rintakehääni, päästin mielessäni tyrannosaurusmaisen karjahduksen osoitukseksi alueen muille uroksille ja vyöryin panssaroidun hyökkäysvaunun lailla väkijoukon lävitse kohti tutkani paljastamaa kohdetta. Hieman ennen maalin kohtaamista hidastin askeleeni dressmanmaiseksi kävelyksi, ja liu´uin sulavasti saaliin näkökenttään. Sen sijaan että olisin avannut keskustelun bondmaisesti ”My name is Keränen, Joona Keränen” niin kuin mieleni teki, tyydyin vain paikalliseen lineriin ”howyadoingcutie?”. Kävi ilmi että Penny, joka tämä suloinen kaunotar siis oli nimeltään, oli tulossa samalle osastolle kuin minä, vaikka suureksi harmikseni kurssimme eivät ainakaan lyhyellä tarkastelulla näyttäneet yhtyvän. Onneksi kursseja on vielä mahdollista vaihtaa;)

Muun porukan jatkaessa yhteistä orientaatiotaan, päätimme Pennyn kanssa karata kahdestaan omalle tutkimusretkellemme, ja suunnistimme tietenkin Sports officen kautta yliopiston Fitness Centeriin. Ja se oli jotain mistä Lty:n pommisuojasalin kannattaisi ottaa oppia. Fitness centerin saliosio oli about Huhtarin vastaavan kokoinen, ja täynnä mitä moderneimpia Cybexin hilavitkutinlaitteita. Yllättäen jopa yhdestä kulmasta löytyivät ruosteiset kyykkytelineet, muutama penkki sekä yksi vapaa tanko. Kyllä huomaa että täällä puudelit treenaavat laitteissa, vältellen hikoilua ja tehden kaiken mahdollisimman mukavasti. Vaikka suomessakin suurimmalla osalla väestöstä jalan paksuin kohta on polvi, niin samoin asianlaita on myös täällä! Ja kun jengi kulkee niin usein hihattomissa paidoissa, niin äkkiseltään voisi luulla että kalastaminen on kansan suosikkiharrastus, kun siimoja roikkuu joka puolella!

Tunnin kiertelemisen jälkeen liityimme Pennyn kanssa muuhun porukkaan, jotka istuivat jo kiltisti pääaulassa kuuntelemassa seuraavaa luentoa. Aiheena oli erilaisia opiskeluun liittyviä tapoja UTS:ssä, ja vaikka vinkit paikalliseen toimintaa olivat ihan hyviä, useassa kohtaa tuntui että samat asiat opetetaan Suomessa jo ylä-asteella. Tosin ehkä kertaaminen on ihan hyvä juttu, koska vieläkään osa ihmisistä ei tajua että kokeisiin on oikeasti järkevää lukea ennen viimeistä kofeiininhuuruista yötä. Suomessahan tuo onnistuu kuitenkin suhteellisen helposti, kun sosiaalipummit ja muut mustalaiset voivat käydä arpomassa tenttejä kerta toisensa jälkeen kunnes oikea lottorivi osuu kohdalle. Australiassa tentit on mahdollista suorittaa vain kerran, sen jälkeen on turha itkeä, jos raaputuspinnan alta paljastuu tyhjä arpa.

Lounaan jälkeen tiemme erosivat, kun opiskelijat jaettiin eri ryhmiin, sen mukaan onko kyseessä international student vai exchange student. Itse kuulun siis jälkimmäisiin, vaikka en ryhmien erotustavasta ole vielä täysin tietoinen. Liittyy ilmeisesti jotenkin lukukausimaksun suorittamistapaan tms. Exchange-ryhmä ohjattiin Gus Guthrie-teatteriin, jossa oli luvassa jälleen useita tervetulotoivotuksia, sekä muutaman tunnin luento käytännön asioista Australiasta. Kaupan päälle loin taas useita uusia tuttavuuksia. Vaihtarikulttuuria on melko vaikea kuvailla käsinkosketeltavasti sellaiselle, joka ei ole sitä koskaan kokenut. Ihmiset ovat erittäin kiinnostuneita toisistaan ja tuttavuuksien luominen on yhtä helppoa kuin hyttysten läiskiminen syksyllä. Opettajat kulkivat myös oppilaiden joukossa kuin osana porukkaa, ja muun muassa koulun suurin päällikkö, olisiko ollut dekaani tai jotain sinnepäin, pysähtyi heittämään läppää kanssani. Päivä päättyi suunnilleen viiden aikoihin, ja seuraavat tapahtumat yliopistolla alkavat vasta ensi viikolla, joten tässä on mukavasti viikko aikaa tutustua infomateriaaliin, jota jaettiin sylikaupalla.

Pokerista on tullut muuten hostellin uusi illanviettotapa. Jännä katsoa kuinka se yhdistää eri puolilta maata tullutta porukkaa. Ensimmäisen illan 8 hengen porukka on laajentunut parhaillaan viiteentoista, ja sen lisäksi peliä on aina katsomassa kourallinen yleisöä. Puolet ihmisistä ei osaa edes kunnolla pelata, mutta silti kaikki ovat täysillä mukana. Sunnuntai-iltana jatkoin muuten voittokulkuani, ja voitin kolmannen pelin putkeen. Suomessa vastaavasta olisi kateellisena piruiltu ja keljuiltu, täällä kaverit läpsivät selkään, kehuvat yltä päältä ja ovat hetkessä valmiita uusintaan.

Toki oma voittokulkunikaan ei voinut kestää loputtomiin, vaan sunnuntai-illan (tai oikeastaan yön) toisessa pelissä jouduin luovuttamaan kruununi brittiläiselle Katelle. Riverin ohivedolla, kuinkas muuten:)

Yleiseksi tiedoksi, en todellakaan ajatellut kirjoittaa blogiin olemattomista naisseikkailuistani tai muista elosteluista, lähinnä sen takia että niistä nyt ei ole paljon kerrottavaa, ja muutenkin haluaisin mielelläni säilyttää sukulaisten (ja varsinkin äidin) mielessä kuvan hyvin käyttäytyvästä kuoropojasta, joka esiintyy aina säädyllisesti;) Kuitenkin tuommoiset hauskat ja luettavat jutut saatan mainita, lähinnä lukijoitten iloksi, koska niin kuin Jukka aikaisemmin sanoi, ei kukaan jaksa lukea peruskuivaa tekstiä malliin ”tänään olin kaupungilla, tein ostoksia, menin pajalle, palasin kotiin dokaamaan. Oli hauskaa. Loppu”. Ja totta kai täällä tapahtuu koko ajan paljon muutakin, mitä en blogissani syystä tai toisesta mainitse, joten ei kannata luulla että päivät ovat niin värittömiä kuin blogin perusteella voisi olettaa.

Ja olisi myös mukava jos blogia lukevat jaksaisivat jättää omia kommenttejaan, sillä vaikka oikea suomalainen mieshän ei sitä koskaan tunnustaisi, (5 päivää Australian auringossa muuttaa miestä:) niin onhan täällä kuitenkin kieltämättä ikävä Suomeen jääneitä kavereita ja tuttuja, ja olisi kiva tietää ketkä näitä epätoivoisia vuodatuksia jaksavat lukevat. Ja samalla voi myös avautua blogista, ettei tarvi sitten jälkeenpäin sanoa että olihan se ihan hyvä blogi, mutta kun kirjoitit niin tylsää tekstiä tai muuta scheiBee... Henkilökohtainen avautuminen, tuo suomen kansallisurheilu, (ainakin muutaman tuopillisen jälkeen) on kerrankin sallittua.