Sydney kutsuu

Kaikki Australiaan saapuvat joutuvan käymään läpi saman ruljanssin, jossa valtion avokätisellä palkalla toimivat virkamiehet varmistavat että kukaan ei tuo mitään laitonta tai muuten Australiaan sopimatonta tavaraa, kuten puuesineitä tai mutaa kengänpohjissa:) Olin varautunut jo läpivalaisuun, fullbody-checkiin, Gestapo-malliseen kuulusteluun ja huumekoirien haisteluun, mutta mitä vielä, ennakkohuhut Australian ultratiukoista turvatoimista osoittautuivat jälleen kerran tornihuhuiksi. Jouduin toki täyttämään maahantulokortin jossa kävin läpi tuomani tavarat, ja tätä korttia siteerattiin viranomaisille useaan otteeseen.

Tosin eipä tästäkään kommelluksitta selvitty. Tavarojen noutamisen jälkeen eräs santarmi tuli luokseni, ja alkoi kysellä matkani tarkoitusperistä, jonka jälkeen hän siirtyi itse tavaroiden pariin. Olin laittanut maahantulokorttiin että mukanani on lääkkeitä, joilla siis tarkoitin tietysti buranaa ja jotain vatsahappotabletteja. Santarmi varmisti että lääkkeet eivät koske steroideja, proteiinipulvereita eikä mitään muitakaan balco-laboratorion sivutuotteita. Nyökkäilin ymmärtäväisenä santarmin jatkaessa litaniaansa. Kun luulin kuulustelun olevan lopussa, santarmi aloittikin proteiinilitanian alusta. Kielsin jälleen kantavani mitään vastaavia aineita mukanani, ja santarmi päätti vaihtaa lähestymistapaa.

”Do you use protein powders?”

“Eh, pardon?”

Santarmi osoitti käsivarsiani ja alkoi pullistelemaan omia hauiksiaan ”You pump iron, yeah?

”Sure do, mate”

”So you use protein powders? Santarmi jatkaa osoittaen laukkujani hymyillen. Selvitin kaverille että totta kai käytin lisäravinteita, mutta en kantanut niitä mukanani. Santarmi nyökkäsi tyytyväisenä, jännitteli vielä hieman lisää hauiksiaan ja toivotteli minulle hyvää matkaa.

Tämän jälkeen marssin vielä läpivalaisuun, jonka jälkeen tarkastukset olivat ohi, ja olin valmis astumaan laillisesti maahan. Olisin voinut siis huoletta tuoda kahvia mukanani, mutta ajattelin jättää sen väliin siinä uskossa että se saatetaan sekoittaa kokaiiniin, ja lomailun sijasta päätyisinkin jakamaan ahteriani ensimmäiseksi viikonlopuksi paikalliseen putkaan Jórgen ja Jésuksen sellikaveriksi.

Tässä vaiheessa oli käynyt jo selväksi paikallisen väestön ylitsevuotava ystävällisyys, sillä jopa vieraat ihmiset toivottelivat kentällä toisilleen hyviä huomenia, ja kaikki olivat aidosti kiinnostuneita toistensa hyvinvoinnista. Saapuessani terminaaliin kohtasin kolme tyttöä welcome-plakaatin kanssa. Komitea ei ilmeisesti ollut minua varten järjestetty yllätysvastaanotto, mutta sen verran tytöt huutelivat minulle ja iskivät silmää, että hetken verran harkitsin jo matkani jatkamista heidän kanssaan;)

Kentältä jatkoin matkaa taksilla Billabong Gardensiin, joka siis toimisi seuraavat 5 päivää väliaikaisena majoituksenani, koska koulun kampuksella sijaitsevat asuntolat olivat uudistuksen alla. Paikka oli kyllä nettisivuista poiketen hieman nuhjaantuneempi (yllätys yllätys), mutta sekin korvattiin muun jengin vieraanvaraisuudella. Otin siis 6 hengen dormin kahdeksi päiväksi, ja kolme viimeistä päivää pääsisin viettämään porvarityyliin yksiössä. Hostellissa oli yhteinen keittiö, jääkaappina toimi ravintolan vanha kylmäkaappi, jossa jokaisella oli about 35x35cm laatikko minne voi ruokatarvikkeensa laittaa. Aluksi olin hieman huolissani homman toimivuudesta, mutta kun muutaman kauppareissun jälkeen sain ruokahuollon pelaamaan, niin kaikki oli paremmin kuin hyvin. Hostelli sijaitsee Newtownissa, joka on iso lähiö muutaman kymmenen minuutin ajomatkan päästä keskustasta. Lauantaina suunnittelinkin matkaavani bussilla tutkimaan keskustaa.

Vaikka aamulla saapuessani olin vielä täynnä virtaa, niin iltapäivällä infernaalinen jet lag iski yllättäen kuin vasen koukku nakkijonossa, ja puolen tunnin nokoset venyivätkin neljään tuntiin. Tämän jälkeen kävin vielä seikkailemassa kaupungilla, täydensin hieman ruokavarastoja aamuksi ja ostin poliisilasit (enää puuttuvat valkoiset housut, wifebeater sekä dogtagit:)

Lauantai-aamuna heräilin kuuden aikoihin, ja muiden vielä nukkuessa hiippailin keittiöön kokkailemaan ravitsevaa aamupalaa. Aamiaisen jälkeen katselin kartasta hieman suuntimia ja sen jälkeen läksin etsimään Broadwayn shopping centeriä.

Ostoskeskus sijaitsi noin 20 minuutin päässä hostellista, mutta itse onnistuin seikkailemaan 2 tuntia viereisessä Glebe Villagessa, ennen kuin löysin perille. Tosin ihan tarkoituksella päätin tutkia tuon edellä mainitun hieman Blue Oysterilta kuulostavan lähiön.

No, kun vihdoin pääsin itse Shopping centeriin, niin olin melko ällikällä lyöty. Keskus oli kuin Itäkeskus Suomessa, neljään kerrokseen jaettu kauppojen ja ruokapaikkojen kombinaatio. Tiesin heti että tänne tulisin rahani tulevaisuudessa sijoittamaan. Ennen ensimmäistäkään ostosta jouduin kuitenkin käymään jo ATM:n, eli paikallisen Oton kautta, vaikka olin vasta toista päivää maassa. Tähän oli kuitenkin syynä se, että olin edellisenä päivänä maksanut viiden päivän oleskeluni hostellissa, mistä koitui vajaan 300 paikallisen dollarin kulut. Noistakin dollareista reilusti suurin osa kului siihen porvariyksiöön. Loput käteiset olivat huvenneet tavalla tai toisella ruokahuoltoon. Siis nimenomaan muonapuolen huoltoon, eikä niinkään huollon nestemäiseen puoleen missään lähikuppilassa:)

Vajaan viiden tunnin kiertelyn jälkeen nilkkojani särki kuin pahimman inttimarssin jälkeen, ja käteeni olivat aineellistuneet ainoastaan pyyhe ja släbärit (sekä pullalta maistuva burgeri jostain nimeltä mainitsemattomasta pikaruokalasta).

Olin kuitenkin pistänyt tutkaani ylös muita hyödykkeitä, kuten 4 uutta Andy McNabin kirjaa (jotka olin jotenkin onnistunut suomessa missaamaan), espressokeittimen (vain 133 paikallista sterlingiä), sekä tukun muita kotitalousvälineitä, jotka tulisin hakemaan heti kun pääsisin asettumaan varsinaiseen kämppääni. Etsinnän kruunasi kuitenkin kirkkaasti pari Ferrarin Supersqualoja. Upouutuutta hohkavat sklobot tuntuivat niin pehmeiltä ja tuoksuilta nahalta siihen malliin, että olin varma että logossa komeilevan kavioeläimen sukulainen oli juuri nyljetty jalkaan menevään muotoon liikkeen takahuoneessa. Erittäin suureksi harmikseni hintalapussa kuitenkin komeili 160 dollaria osoittava luku, mikä tarkoitti sitä että kengiksi muutetun metwurstin hinta olisi reilut 100 euroa ja hilut päälle. Sisäinen talousmieheni otti tällä kertaa kuitenkin niskalenkin, ja päätin olla ostamatta kenkiä, ainakin siihen asti ennen kuin saisin töitä.

Hyödykkeiden ja elintarvikkeiden hinnat ovat Australiassa vähintäänkin samaa luokkaa kuin suomessa, elleivät jopa korkeampia. Valikoima on kuitenkin sitten vähintäänkin triplasti laajempi, ja vaatteet ovat moninkerroin tyylikkäämpiä. Esimerkiksi paikallinen anttila, eli Target myy samantyylisiä vaatteita kuin Vero Moda tai Jack & Jones Suomessa, ja vaatteisiin erikoistuneiden myymälöiden tuotteet ovat suoraan muodin huipulta, toisin kuin kotimaassa missä ne tulevat aina muutaman vuoden jäljessä. Saa vain kateellisena katsella Svea-mamman poikia, kun H&M jakaa uudet tuotteet niille ja tuo jämäkappaleet suomalaisille uusien hintaisina. Mitäköhän ruotsalaiset tykkäisivät jos Nokia päättäisi myydä kaikki kammella käynnistettävät matkapuhelimet Tukholmaan, sen sijaan että ne lahjoitetaan museon esihistorialliselle osastolle?