Tilasin kämpän... Sain palatsin;)

Keskiviikkona pääsin siis muuttamaan uuteen kämppääni, joka muuten on aivan järkyttävän hieno ja tilava! Harmi vaan, että vuokra seuraa samaa linjaa. About 450 euroa kuussa, ja vielä ilman nettiä!!! S**tana! Jokainen sivistyksen parissa elävä tarvitsee nettiyhteyden, onneksi yhdellä kämppiksistäni oli langaton netti valmiina, jota hän suostui jakamaan mitättömällä 15 aussidollarin kuukausihinnalla. Mutta vastineeksi jumalattomasta kiskonnasta, asunto on täysin uudistettu, sisältäen 6 makuuhuonetta, ison ja erittäin modernin keittiön, laajat ruokailutilat ja olohuoneen kolmella sohvalla ja tv:llä. Asuntoon kuuluu 2 kerrosta, 2 vessaa, 2 suihkua ja muutama komero, ja oma huoneeni on muutamaa neliötä pienempi kuin Karankorockissa, mutta tällä kertaa omistan myös parvekkeen:) Sänky on kingsize-luokkaa oleva single, erittäin laadukas, toisin kuin Karankorockin kapulaviritelmät, ja massiivinen peilikaappi toimii budoaarini muotijuryna, jonne säilön myös tulevat Armanin mittatilauspukuni:) Koko asuntokompleksissa (joka on nimeltään Geegal) on 10 vastaavaa asuntoa, ja pihalla on yhteiset oleskelu – ja grillitilat, kuin myös sisällä yhteinen tv- ja biljardihuone.

Kämppikseni eivät ihan vastanneet käsitystäni siitä telinevoimistelujoukkueesta, mutta onneksi he olivat ainakin mukavia:) Säkää oli mukana myös sinänsä, että viime vuonna täällä majaillut Maria Claudelin oli samassa asunnossa, ja puolet kämppiksistä ovat hänen vanhoja huonetovereitaan. Ensimmäisessä kuvassa Renar Ja Tim. Renar on 26.v pikkumies Bangladeshistä, ja Tim on 27.v paikallinen, surffarilta erehdyttävästi näyttävä taistelija. Toisen kuvan vasemmassa laidassa on Sharon, 24.v, myöskin paikallinen, ja seuraavassa kuvassa epämääräisen tutulta näyttävän, ja kuvassa huimat mittasuhteet saavan kolossin vieressä on Soo Jung, 30.v ”tyttönen” Etelä-Koreasta. Kuudes kämppis on vielä saapumatta, ja toivoni onkin hänen varassaan. Liputankin aina iltaisin Tre Knonoria (kuva alla) parvekkeeltani, jotta se entisen länsinaapurin notkea joukkue löytäisi varmasti tiensä oikeaan osoitteeseen. Tällä hetkellä siis minä ja Soo olemme uusia opiskelijoita, kun taas loput kämpästämme ovat jo vanhoja konkareita. Muuten Geegalissa jakauma menee aika tasan 50-50, puolien ollessa juuri saapuneita tulokkaita, ja puolien ollessa vanhoja opiskelijoita.

Vaikka suurin osa porukasta on Geegalissa melko vanhaa (yli 24.v), niin hämmennyksen maksimoimiseksi, ulkomaalainen 25-vuotias vastaa suomalaista kaksikymppistä. Tuossa iässä porukka muuttaa täällä vasta pois kotoa, kun taas suomalainen on jo parikymppisenä kokeillut omien siipiensä kantavuutta useamman vuoden ajan. Ja varsinkin kotimainen miesväestö, joka on käynyt asepalveluksen, on henkisesti paljon vanhempaa kuin paikalliset hienohelmapuudelit, joilla ei ole intistä mitään hajua. Eli en siis tunne itseäni täällä mitenkään junioriksi, päinvastoin. Muutenkin, koska suoritan tutkinnon jälkimmäistä puolikasta, eli olen ns. post-graduate student, ovat lähes kaikki kurssikaverini yli 25.v, ja ihmiset täällä hämmästelevät ikääni ja opintojeni vaihetta;) Vaikka täällä opiskelu maksaa ”hieman” enemmän kuin Suomessa, eli rapiat 10 000 euroa vuodessa, niin jengi ei ole kyllä kiinnostunut siitä tasan sen enempää kuin ilmaisjakelulla pelaavassa kotimaassa. Huomaa kyllä että pappa betalar!

Keskiviikkona housing service (joka siis isännöi Geegalin lisäksi myös Gumalia ja Bulga Ngurraa, kahta muuta asuntolaa) järjesti asuntolan väelle bileet Bondi Beachillä, itse tosin suuntasin hostellin kavereiden kanssa Hazelin läksiäisiin, jotka vietettiin pimeän kulman irkkupubissa. Suunnitelmani viettää vesiselvä vaihtovuosi murenivat siis 6 päivässä, ja noin 7 kuukauden vakaa alkoholiton putkeni sai irlantilaisen päätöksen. Prkl, olisihan se pitänyt edes Fostersilla katkoa, mutta olin varma että joku Belfastin fanaatikko laittaisi pommin kaljaani jos en tilaisi jotain irlantilaista, joten päädyin siis oman henkeni pitimiksi Toohey´siin.

Irlantilainen mallas ei kuitenkaan kutkuttanut makuhermoja halutulla tavalla, ja siirryinkin oluelta näyttävän kuranjuonnin jälkeen henkeni uhalla meksikolaiseen, viiksekkään Pedron kuselta näyttävään, mutta lähdeveden ja oluen sekoitukselta maistuvaan jumalaiseen Coronaan, jossa yhdistyvät taivaallisen virkeä maku ja tyylikäs design-muotoilu. Pistimme baarissa elon todella risaiseksi, ja karaokevehkeet saivat kyytiä, samoin kuin tärykalvoni. Vaikka en ikinä missään kulmakuppilan tapaisissa pubeissa olekaan viihtynyt, niin lievitettyäni tuskaani muutamalla Coronalla meininki alkoi selvästi parantua. Tosin bileet loppuivat kahden aikoihin siihen kun jengimme pisti karaokevehkeet paskaksi! Rankat menoliikkeet laulun tahdissa menivät reisille, ja porukka oli yhtäkkiä DJ:n sylissä ja siinä hötäkässä noin 4 litraa olutta päätti materialisoitua koko hommaa kannattelevan tietokoneen kanssa. Siistiä, eikö? Tämän jälkeen osa porukasta päätti lähteä nukkumaan, osan jäädessä parantamaan maailmaa ja baarin kassavirtaa. Kuuluimme Ryanin kanssa ensimmäiseen porukkaan, ja hänen jäädessä hostelliin jatkoin yksin matkaani asuntolaan, jonne oli siis noin 15 minuutin kävely Billabongilta.

Vaikka yliopistolla ja muissa infolehtisissä on varoiteltu iltaisin/öisin yksin liikkumisesta, niin itse ainakin havaitsin sen olevan täysin turvallista. Ja muutenkin, eivätköhän nuo varoitukset koske lähinnä jotain tyttölapsia ja alle 50-kiloisia tuuliviirejä. Jos joku haluaa kuitenkin välttämättä heittää elämänsä hukkaan ja yrittää ryöstää 80-kiloa ehtaa skandinaavilihaa, niin parempi sitten käydä maansiirtofirman kautta, koska ei paikallisten riisitikuilla kyllä suomalaista tunkkia käännetä.