Melbourne, the Mecca of Fashion, part deux

Kaupunkina Melbourne on mitä mainioin turistikohde. Jos tulee Australiaan vain vierailulle, niin ehkä kannattaa Sydneyn sijaan valita kohteeksi etelämpänä sijaitseva Melbourne, koska siellä kaikki on sijoitettu kätevästi samalle alueelle. Kaupunkisuunnittelu toimii, toisin kuin Sydneyssä, jossa suurimmat paikat ovat levittäytyneet paljon laajemmalle alueelle. Sydneyn väkiluku on reilu puoli miljoonaa suurempi kuin Melbournen, ja pinta-alaakin löytyy reilut 50 % enemmän, mistä seuraa että Sydney ei ole niin täyteen pakattu, toisin kuin kaoottinen Melbourne, jossa elintilasta joutuu taistelemaan, ainakin viikonloppuisin. Melbournessa kaikki löytyy kuitenkin kätevästi keskustan alueelta, joka on melko lailla neliötä muistuttava CBD (Central Business District). Siellä vaaka- ja pystykatuja pitkin liikkuminen on melko vaivatonta, ja suurimmat ostoskeskukset, kuten Myers ja Davy Jones, kuin myös useat kymmenet pienemmät erikoisliikkeet löytyvät helposti läheltä toisiaan. Kuitenkin esimerkiksi Melbournen yliopistot, Swimburne ja Monash ovat kaikkea muuta kuin keskustan läheisyydessä, ja matkaan kuluu about tunti suuntaansa, toisin kuin esimerkiksi Sydneyssä, jossa yliopisto on aivan keskustan tuntumassa. Helpottaa elämää kummasti.

Ja kun poistut CBD:stä, niin kaupunkikuva muuttuu hetkessä paljon vanhemmaksi. Niin kuin sanottu, kaikki meno ja meininki pakkautuu keskustaan, ja kaupungin syke on jotain sanoinkuvaamatonta. Ihmiset ovat keskimäärin übertyylikkäitä, ja urheiluautot loistavat läsnäolollaan. Sydney ja Melbourne ovat kuitenkin molemmat aivan mahtavia suurkaupunkeja, ja vertailu niiden välillä on hieman epäreilua, koska molemmat ovat omalla tavallaan niin erilaisia. Asuinpaikkana Sydney vie kuitenkin voiton, yliopistojärjestelyt hoituvat kevyesti ja koulun asuntolat ovat aivan keskustan tuntumassa, mikä tekee sosiaalisesta elämästä enemmän kuin helppoa. Kaupunki itsessään on myös suurempi ja uudempi, ja yllä mainitun mukaisesti, levittäytyy paljon laajemmalle. Liikennöiminen ajoneuvolla kaupungissa on helppoa, toisin kuin Melbournen sisällä, jossa se on itse helvettiä! Eksyimme joka kerta tullessamme kaupunkiin sisään, ja elämää vaikeuttivat elektroniset tietullit, joihin vuokra-autolla ei tietenkään ollut lupa ajaa. Tosin loppupäivinä kyllästyimme ainaiseen tullien välttelyyn ja hurautimme muutamasta läpi kyselemättä. Jälkeenpäin jouduimme kuitenkin maksamaan luottokortilla muutaman euron rikemaksut.

Kasinoyön jälkeen kerkesin nukkua muutaman hätäisen tunnin, ja aamuherätyksen jälkeen päivän epistolassa oli reissu kuuluisalle Great Ocean Roadille. Australian etelärannikolla kulkeva pätkä on yksi maailman kuuluisimmista maisemareiteistä. Ja maisemat olivat todellakin jotain, mitä ei voi sanoin kuvailla! Aivan mahtavaa! Koko reitillä on pituutta reilut 350 kilometriä, ja yleensä turistibussit ajavat sen läpi muutamassa päivässä, koska nähtävää on todella niin paljon. Itse suoritimme vain ensimmäiset 100 kilometriä, ja siihenkin kului koko päivä. Harjoittelimme aamupäivällä myös hieman vuorikiipeilyä, ja Ali päätti sen jälkeen tuhota luontoa, vaikka se oli kyseisellä alueella ankarasti kielletty:)

Lukemattomien biitsikohteiden jälkeen saavuimme Apollo Bayn luonnonsuojelualueelle, jossa kävimme patikoimassa pienen maisemareitin. Taaskin piti leikkiä karvaisempaa serkkupoikaa, mutta leikki loppua lyhyeen varttia myöhemmin, kun saavutettiin pieni putous ja kiipeilyaltis kallioseinä. Kuvan etäisyys ja viisto kuvakulma eivät kerro totuutta tilanteesta. Seinä oli melkein pystysuora, ja kiipesin tuolta Alin tasolta ensimmäiselle istuttavalle kielekkeelle. Tosin muutama hetki kuvan ottamisen jälkeen kyseinen kieleke jolla seisoin, sortui, ja itse jäin juuri ja juuri kengänmittaisen reunuksen varaan. Ja yläpuolellani oleva kasvusto ei ollut todellakaan otteen kestävää. Ja jotta kaikki olisi täydellistä, sortunut kieleke paljasti altaan muurahaisyhdyskunnan, ja nämä termiitit olivat kokoluokaltaan kaikkea muuta kuin kotimaan luokkaa. Tuli meikäläisellekin hieman kiire. Mönkijät eivät paljoa aikailleet, vaan jalkani olivat jo täynnä niitä samalle hetkellä kun huomasin niiden olemassaolon. Siinä sitten tein parhaani, ja yritin kikkailla itseni turvallisesti alas, mikä olikin huomattavasti vaikeampi temppu kuin ylösnousu. Onnistuin kuitenkin lopulta saattamaan itseni turvallisesti mantereelle, ja muistutin itseäni taas kerran siitä, että tyhmästä päästä joutuu usein kärsimään koko kroppa. Ei näin:)

Yksi mahtavimmista kohteista oli päivän lopulla saavuttamamme kivimuodostelma, maailmankuulu 12 apostolia. Apostoleita oli enää tosin jäljellä 8, kun eroosio ja ajan hammas ovat syökseneet neljä mahtavaa tornia jordaaniin. Maisemat olivat silti erittäin mahtavia, ja onnistuimme näkemään myös kaukana rannalle pesueen pingviinejä.

Apostoleiden jälkeen päätimme retkemme London Bridgelle.”Silta” oli osa mannerta vielä vuonna 1990, mutta kyseisen vuoden tammikuussa osa rakennelmasta romahti, jättäen kaksi ihmistä saarelle vangeiksi kuudeksi tunniksi. Pelastusoperaatio keräsi tietysti median paikalle, ja huhu kertoo että pelastettu pariskunta oli itse asiassa aviopuolisoitaan pettämässä ollut pari, ja molemmat osapuolet olivat väittäneen puolisoilleen olevansa työkonferenssissa jossain aivan muualla. Ja käry kävi, totta kai. Paikan läheisyydessä oli tarjolla myös helikopterilentoja, mutta myöhästyimme vaivaiset 15 minuuttia, koska paikallinen laki kieltää lennot viimeisen tunnin aikana ennen auringonlaskua. Perhana. Olisi ollut aika siistiä. Ja hinnakasta. 10 minuutin reissu olisi maksanut 80 taalaa, mutta totta kai olisimme olleet valmiit sen uhraamaan.

Tiistaiaamun vietimme kaupungilla, ja ei sitä Melbournea turhaan kutsuta muodin keskukseksi. Jukoliste! Design-fashionia oli vaikka muille jakaa, olin kuin lapsi karkkikaupassa! Toki kolikolla oli kääntöpuolensa, ja hinnat olivat kaikkea muuta kuin edulliset. Yritin metsästää tyylikkäitä skloboja, mutta sydämeni vienyt punainen pari Dieseleitä olisi kustantanut 200 taalaa, samoin kuin vaaleampi sisarversio. Ja siinä vaiheessa kun löysin itseäni miellyttävän parin alligaattorinnahkatossuja, niin tietty omaa kokoani ei ollut saatavilla! Aarghh!! Löysin myös mitä miehekkäimmän nahkarotsin, mutta en kuitenkaan saanut motivoitua itseäni ostamaan sitä, koska ajattelin sen kuitenkin vetävän vain väärää sukupuolta puoleensa. Olisihan sillä kuitenkin erottunut joukosta, eritoten kotona Suomessa;) Olisin kuitenkin tarvinnut ehdottomasti lisää aikaa shoppailuun, ainakin muutaman päivän, koska eri vaateliikkeitä oli vain niin paljon. Tulen ehdottomasti ensi lukukaudella Melbourneen uudestaan, ja sillä kertaa varaan enemmän aikaa pelkästään kaupungille. Ehdin myös pikaisesti lounastaa Jutan kanssa, joka siis opiskelee Melbournessa. Oli todella mukavaa haastella pitkästä aikaa suomeksi. Melbournessa majailee Jutan lisäksi myös 4 muuta vaihtaria Lappeesta. mutta pahaksi onneksi kaikki muut olivat juuri samaan aikaan matkoilla, yksi jopa kotisuomessa asti! Läksimme kaupungissa puolen päivän jälkeen, ja suuntasimme vielä St. Kildan rannalle, jossa vietimme useamman tunnin vain maisemia ihastellen. Aivan mahtavaa. Pääsimme lähtemään kotimatkalle kuuden aikoihin illalla, ja yön läpi ajettuamme saavuimme takaisin Sydneyyn neljän aikoihin aamulla.

Ai niin, mitäs siellä kasinolla sitten tapahtui? Lunastin siinä puolen yön maissa siis toisen kasan chippejä, arvoltaan 150 paikallista yeniä, ja olin valmis iskemään takaisin. Ja heti muutamaa jakoa myöhemmin luulin tilaisuuteni tulleen. Käteeni aineellistui taas aloituskädeksi erittäin hyvä A-K, ja asemanikin oli buttonilla, eli paras mahdollinen, koska sain olla viimeisenä puheissa. Muutama pelaaja limppasi sisään, itse korotin jo tavaksi tulleen viisitoista taalaa, ja hupparijätkä ja vanhempi herra vierestä maksoivat perässä. Hupparijätkä kuitenkin sökötti pimeästi jo ennen floppia, niin kuin hän oli tehnyt pari kertaa aikaisemminkin, ja vanha herra päätti noudattaa samaa kaavaa. Itse maltoin kuitenkin mieleni, ja päätin säilyttää edun omalla puolellani. Floppi kääntyi auki K-J-10, ei värinvetoja. Kärkipari parhaalla kikkerillä. Vihdoin vetokäteni osui! Tarkastelin molempien sököttäjien ilmeitä. Jokin ei ollut kuitenkaan kohdallaan. Mietin seuraavaa ratkaisuani kauan. Voisin ottaa passaamalla ilmaisen kortin, mutta jos se ei olisi kuningas, niin siitä olisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Normaalisti olisin korottanut, mutta tyydyin kuitenkin passaamaan, koska haistoin palaneen käryä. Turn oli pata-5. Ei voinut auttaa ketään. Vanhus löi 25 taalaa, itse maksoin varovaisesti perässä. River oli taas joku pikkukortti, ja vanhus betsasi taas 25 taalaa. Tyydyn vain maksamaan, ainoastaan nähdäkseni rouva-ysin. Valmis suora flopilta. Olin siis ollut koko ajan jäljessä. Jos vanhus olisi sököttämisen sijasta reissannut flopilla, olisin mennyt all-in, vain hävitäkseni jälleen stackini, nyt menetin vain puolet siitä. Aloin olla taas kusessa. Olin saanut hyviä käsiä, vain kohdatakseni monstereita. Kippailin parit roskakortit, kunnes sain pienestä blindista 7-6 suittia. Limppasin sisään, isosta blindistä roskatukka löi kymppiin, neljä maksajaa, itse seurasin perässä. Floppi napsahti 7-7-5. Yeah! Nyt meikällä oli monsteri piilossa! Ansoitin sököttämällä, muut passasivat myös, paitsi vanhus joka löi kuuteentoista taalaan. Ei vaihtoehtoja, työnsin merkkini taas kerran keskelle, hurjat 51 taalaa. Vanhus maksoi paljastaen kurkoparin. Turn ja river eivät kuitenkaan auttaneet häntä, ja korjasin reilut 150 taalaa omaan kulmaukseeni. Seuraava puolituntinen oli taas melkoista vuoristorataa, isot avauskädet menivät ohi jokaisesta flopista, ja valuin taas satasen huonommalle puolelle. Pelaajat hävisivät pöydästämme nopeasti, koska hupparipäinen peliniekka katkoi lähes kaikki. Ainoastaan minä ja vanhus olimme jäljellä, ja meidät ohjattiin uuteen pöytään.

Ensimmäinen käsi uudessa pöydässä, sain lihakoukut, siis ysiparin, ja korotin muutaman limppaajan päälle kahteenkymppiin. Yksi maksaja. Floppi 2-3-4. Potissa oli jo about 50 taalaa, joten yliparilla helppo ratkaisu, työnsin taas kaiken keramiikan keskelle. Aasialaismies mietti pitkään, ja maksoi lopulta A-3:lla. Olin edellä prosentein 64/36, ja onnistuin väistämään vastustajan osumat, ja tuplasin taas stackini vajaaseen kahteensataan. Kello lähestyi yhtä. Aloin olla väsynyt, mutta samaan aikaan peli kiinnosti. Olisin voinut kotiuttaa vajaan satasen tappiot, ja palata hostellille nukkumaan, mutta eihän meikäläinen tänne häviämään tullut. Peli jatkui ennallaan, isot kädet kolistelivat melkein joka jaossa, ja kohtalon pimeästä oikusta omalle kohdalleni osui joka VITUN kerta se toiseksi paras käsi, ja tietysti merkkipinoni kärsi tästä koon muodossa. Hätästrategiana päätin vaihtaa taktiikkaa, ja muutamaa jakoa myöhemmin tein onnistuneesti ison bluffin, ja heti perään käräytin hupputaiturin vastaavasta tempusta pelkällä parilla. Tähän päälle sain vielä pienellä värillä katkottua yhden pikkustackin, ja oma chip counttini nousi pari kymppiä vajaa kolmeensataan. Olin melkein omillani. Ei, päätin että kyllä se vielä nousee yli kolmensadan, olin valmis istumaan siellä vaikka koko yön, koska itse asiassa kaikesta huolimatta viihdyin todella hyvin. Varsinkin hupparimiehen ja vanhuksen kanssa heitimme koko ajan vitsiä, vaikka emme aluksi edes tunteneet toisiamme.

Jouduimme taas vaihtamaan pöytää, ja seuraava pöytä oli täynnä väsyneitä, uhkapelihenkisiä roistoja jotka korottelivat mitä ihmeellisimmillä roskakäsillä. Prkl, en pitänyt pelityylin vaihdoksesta, koska en ollut valmis asettamaan koko stackiani pelkän kolikonheiton varaan. Jouduinkin kippaamaan muutaman keskisuuren käden hulluihin reissuihin, ja olin taas vajaassa kahdessa sadassa. Aloin sadattelemaan mielessäni. Miksi en lopettanut aikaisemmin, kun olin melkein omillani. Olin juuri aikaisemmin päivällä laskeskellut, että jos kasinolla pelataan 30 jakoa tunnissa, niin pelaaja saa tällöin aloituskädeksi ässäparin keskimäärin kerran seitsemässä tunnissa, ja jätkäpärin tai isomman keskimäärin kerran kahdessa tunnissa, Ja itse olin nähnyt ainoastaan ysiparin neljässä tunnissa. Kello löi puoli kolme, olin jälleen pienessä blindissa. Muutama maksu, kiinalaismies löi viiteentoista taalaan, kaksi maksua vierestä, itse mietin hetken ja korotin potillisen, 60 taalaa. Muut foldasivat, kiinalaismies julisti menevänsä all-in, 140 dollaria! Keräsin spotlight-aikaa, mietin 5 sekuntia, kymmenen, viisitoista, vaikka ratkaisu oli alusta asti selkeä kuin suvitaivas. Minulla oli hieman enemmän merkkejä kuin kinukilla, joten hän olisi vaarassa mennä poikki, tosin itsekin olisin hävitessäni raajarikko. Maksoin naama peruslukemilla. Kinkki käänsi ylpeänä esiin kurkoparin, pelin toiseksi parhaan aloituskäden! Loin maani myyneen katseen vastapelaajan kortteihin, huokaisin syvään ja neppasin omat taskukorttini ilman halki kohti pöydän keskustaa. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt, kortit laskeutuivat hidastetusti keskelle pöytää kuvapuoli ylöspäin. Hetken aikaa oli kuoleman hiljaista, kunnes lähes yhtäaikainen leuanputoamisefekti kiersi pöytää. A-A, pocket rockets, bullets, Weapons of Mass Destruction, suomeksi naulat, tai paikallisesti American Airlines!!! Pelin paras aloituskäsi! Kiinalaisen silmät muljahtivat ympäri, ja hän tuijotti tuplaässiäni kuin mykkä tussua! Peli ei ollut silti ohi. Vielä oli viisi korttia tulematta, ja kinuski kaipasi joko kolmatta kurkoa tai ihmeväriä, ja hän myös saisi haluamansa suunnilleen joka kymmenes kerta. Potissa oli reilut 350 dollaria, ja tunsin kuinka pulssini hakkasi vähintään kahtasataa! Adrenaliini puski täysillä verenkiertoon, ja tuntui kuin sydämeni olisi halunnut hypätä rinnasta irti! Tunsin eläväni!!! Mitkä kicksit!!!

Floppi kääntyi 2-4-6, kaikki ristiä. Huomasin kaverin pitelevän ristikurkoa, ja vatsani kääntyi melkein ympäri, ennen kuin tajusin itse omaavani saman maan naulan. Ei hätää. Odottelimme siis enää kahta kurkoa, ja mikäli pöytään napsahtaisi yksikin risti, niin peli olisi selvä. Turn ja river menivät kuitenkin komeasti ohi, ja huoahdin helpotuksesta. Rupesin kasaamaan juuri voittaneita merkkejäni, ja laskeskelin nopeasti, että nyt voisin lopettaa, kun olin hieman voitolla. Seuraava käsi jaettiin kun vielä sompailin muovikiekkojen kanssa, ja vastaan katsoi A-Q. Vierestä reissu viiteentoista taalaan, ja meinasin kipata ja lopettaa, mutta äh, olihan siinä nyt varaa millä mällätä. Maksoin kyselemättä ja jatkoin onnessani chippien pinoamista. En edes välittänyt flopista laskeskellessani rahoja, ja vasta vuoron siirtyessä minulle käänsin katseeni pöytään. Q-Q-A!!! Perskeles! Olin flopannut täyskäden heti American Airlinesin perään. Näin sitä pitää. Muut olivat kuitenkin sököttäneet, ja itse rupesin teatteroimaan, ja sökötin välinpitämättömästi perässä ja keskityin taas rakentamaan chippitornejani. Turn oli ruutu-10, taas muut sököttivät, ja rekkakuski kulmauksesta korotti kahteenkymppiin. Yritin näytellä mahdollisimman epäkiinnostunutta. Vilkuilin vuoronperään kelloani ja stackiani, kuin haluten poistua juuri voittamani ison käden jälkeen. Maksoin nurkuen, ja rupesin tuijottamaan tulevaa korttia kuin onnenkantamoista toivoen. River oli merkityksetön pikkukortti, ja rekkamies löi taas 25 taalaa. Yritin näytellä vaikeaa, katselin korttejani, pottia, korttejani, kelloa, tuhahdin ja korotin ylimielisesti sataan taalaan toivoen maksua. Paksukainen otti jo merkit käteensä ja harkitsi maksua, mutta jokin sai hänet muuttamaan mielensä, ja hän foldasi näyttäen yhden ässän. Heh, olihan se pakko ylpeänä näyttää muille millaisen monsterin sain heti pocket rocketsien perään, ja poistuinkin pöydästä raikuvien aplodien saattelemana, lunastaen hetkeä myöhemmin 454 taalan arvosta keramiikkaa rahaksi.