Melbourne City, part one

Suuntasimme viime lauantaina siis Melbourneen, Australian toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Melbourne on kolme kertaa Helsingin kokoinen. mutta asukkaita kaupungissa on melkein saman verran kuin Suomessa yhteensä, vajaat 4 miljoonaa! Ja jos mieltää stadia pakolaisten ja muiden siirtolaisten luvattuna maana, niin Melbourne se vasta on jotakin. Kaupungissa asuu vajaat parisataa eri kansalaisuutta, joista suurimman osan lohkaisevat kreikkalaiset veropakolaiset. Melbourne on myös maailman ainoa kaupunki, jossa on mahdollista kokea kaikki 4 vuodenaikaa saman päivän aikana! Tyypillinen säätiedotuskin lupaa yleensä seuraavaa: ”Aamulla hieman kevättä, mahdollinen talvipuuska, loppupäivästä enemmän kesää ja osittain syksyä” Oikeita vuodenaikoja ei kaupungissa tunneta, laskuissa mentiin sekaisin noin 50 vuotta sitten, ja nykyään talven ja kesän korvaavat futiskausi ja krikettikausi. Luonnollisesti Melbourne on Australian kylmin kaupunki, ja matalin lämpötila mitattiin vuonna 1901, asteiden ollessa huimat 4.4 plussan puolella. Kaupunki oli paniikissa, liikenne tukkeutui ja useat sadat ihmiset kärsivät vakavista paleltumista. Lunta kaupungissa on nähty huhujen mukaan viimeksi 22 vuotta sitten, mutta sitäkään ei voitu varmistaa, koska kaupungissa määrättiin tällöin yleinen hälytystila ja ulkonaliikkumiskielto.

Matka ei tosin alkanut lupaavasti. Lähtö oli suunnitelmien mukaan kahdeksalta aamulla, ja kahden minuutin lähtövalmiuden kohdalla kämppikseni Sharon päätti impulsiivisesti liittyä seuraamme, ja tästä syystä jouduimme varttumaan tunnin hänen pakkaamistaan. No, puolen tunnin odottelun jälkeen päätimme että haemme jätkien kanssa auton vuokraamosta sillä välin, ja kun palasimme kotiin, niin naisen logiikalla Sharon oli aloittanut netin välityksellä täytettävän koulutehtävän, joka oli aloitettaessa pakko viimeistellä, ja tähänhän kului sitten toinen tunti. Loistavaa! Alun perin tarkoituksena oli tehdä juuri edellä mainituista oikuista johtuen reissu pelkästään pätevämmän sukupuolen voimin, mutta nyt jouduimme Renarin, Alin ja Faustin (tai jotain sinnepäin) kanssa ottamaan yhden tiskauskoneen mukaan. Ihan kuin vuokraamassamme tilaihmeessä, aasinnahkapenkein varustetussa ja mitä ilmeisemmin paperimassasta tehdyssä Nissan Tidassa ei olisi jo muutenkin ahdasta. Melbourneen on Sydneystä matkaa reippaat 900 kilometriä, joten kukapa nyt välittäisi mistään ylimääräisestä tilasta, lämpötilankin ollessa vaivaiset 25 astetta. Alikin oli jo valmiiksi hyvässä hapessa, kaveri oli tullut kolmelta aamuyöllä kotiin, täysin pilvessä, siis kirjaimellisesti. Dokaamisen sijaan Singaporen kaveri keskittyy sätkän poltteluun, enkä yhtään ihmettelisi vaikka löytäisin viljelmiä hänen sänkynsä alta. Pössyttelystä huolimatta Ali on kuitenkin erittäin nasta jätkä, ja olisi hän meikäläisellekin synttäripöllyt aikoinaan tarjonnut, mutta katsoin sillä hetkellä viisaammaksi tukeutua pelkästään Luojan viljaan.

Luonnollisesti jaoimme ajovuorot keskenämme, lukuun ottamatta vieroitusoireista kärsivää Alia ja Sharonia, jolla oli vasta aloittelijoiden ajokorttia vastaava lätkä, millä sai ajaa vain mopojen vauhtia. Syy miksi valitsimme kymmenen tunnin ajomatkan muutaman tunnin lentämisen sijaan oli se, että saimme auton puoleen hintaan verrattuna lentolippuihin. Tosin autoa lunastettaessa selvisi että saamassamme tarjouksessa ei ollut tietenkään Alvia eikä vakuutusta mukana, ja hintahan tietysti pompsahti tuplaksi siltä seisomalta.

Täällä on luonnollisesti vasemman puoleinen liikenne, ja ratti on tietenkin repsikan puolella, aivan normaalisti. No eipähän tuo paljon meikäläisen ajoa haitannut, välillä tuppasin risteyksissä vähän hakemaan suomalaista ajolinjaa, mutta äkkiä siihen tottui. Matka kaupunkien välillä oli melko autiota, huoltoasemia oli vajaan sadan kilometrin välein, mutta autobahnin sijasta nopeus oli rajoitettu sataankymmeneen, ja kameroita oli kuin käpyjä kuusessa. Ja sitä luulisi että nopeusrajoitukset ovat Suomessa perseestä! Ja paikalliset rangerit kyttäävät autoilijoita aivan toisella intensiteetillä kuin pullaa syövät poliisit kotona, sekä meno- että tulomatkalla näimme useamman sakotuksen uhrin. Kevyt ylinopeus tuottaa rapian 700 taalan sakon ja puolikkaan ajokortin menetyksen, en tosin tiedä että mitä jälkimmäinen tarkoittaa käytännössä.

Saavuimme Melbourneen vähän ennen kymmentä illalla, ja majoituimme Urban Central – nimiseen backpackers hostelliin. Sekin meinasi mennä puihin, sillä vaikka olin varannut huoneen etukäteen, ja soittanut vielä samana päivänä varmistuksen, niin siitä huolimatta hostellin täysin kykenemätön ja vihannekselta vaikuttava respa ei varaustani löytänyt. No siinähän sitten pienen kädenväännön jälkeen näytin sähköpostista tekemäni varauksen, ja kas kummaa, samalla sekunnilla huoneeksemme päivittyi vapaana oleva kalliimman luokan ”sviitti”. Hah, erotuksena alkuperäiseen saimme vain omalla vessalla ja suihkulla varustetun lukaalin. No, parempi sekin kun ei mitään. Sharon jäi Melbournessa asuvalle veljelleen, ja näimme hänet seuraavaksi vasta kotiinlähdön hetkellä.

Suuntasimme luonnollisesti tarkastamaan kaupungin yöelämää, ja täytyy myöntää että kaikki ihmiset olivat erittäin hyvin pukeutuneita. Eritoten naiset. Definitely hot! Tarkoitus oli suunnata suomalaiskavereiden suosittelemaan Loftiin, mutta jono sinne ulottui korttelin ympäri, joten suuntasimme lähistöllä olevaan siistiltä näyttävään klubiin. Tietysti taas ovella poke julisti että tunnin ajan sisään pääsevät vain kissat, ja senkin jälkeen pelkästään listalla olijat. Olimme jo poistumassa kun ilmeisesti tupakalla ollut baarityöntekijä kurotti kätensä aidatun alueen yli, nykäisi meikäläistä hihasta ja ojensi kätensä tervehdykseen. ”Hi! I´m Evie”. Aasialaistyttö iski silmää ”Now you are on the list”. Wau! Lupasin että palaisimme tunnin päästä, ja sillä välin yritimme seuraavaan, syrjäkujalla olevaan klubiin, jonne marssi sylikaupalla uskomattoman näyttäviä vosuja. Mutta taas sama kaava, ”sorry buddy, only guest list”, ja kun poistumme jonosta, niin äskettäin seurueeseemme liittyneet misut pääsivät kyllä kyselemättä sisään. Ei mennyt taaskaan nallekarkit tasan! Tutkailtuamme hiukan mahdollisuuksiamme, tulimme siihen tulokseen että parasta olisi mennä takaisin ensimmäiselle klubille, olimmehan listalla, ja sitä paitsi kaikkialle muualle oli armottomat jonot. Marssimmekin miehekkäästi listan läpi klubille, mutta se oli pahaksi onneksi Melbournen vastike Kouvolan Divalle, aasialaisia roiskeläppälutkia täynnä oleva teinihelvetti! Hyvänä puolena olimme melkein ainoat miespuoliset isännät koko yökerhossa, mutta toisaalta, kukaan meistä ei omannut ylimääräistä kiinnostusta Jammu-lisänimeen. Otimme kuitenkin muutamat kierrokset tiskillä, ja lopulta päädyimme vetäytymään hotellille muutaman tunnin yöunille ennen seuraavan päivän alkua. Koska Alin piti palata jo keskiviikoksi töihin, oli edessä todella kiireiset 3 päivää, koska nähtävää oli niin paljon.

Sunnuntaiaamuna kävimme hostellin tarjoamalla aamupalalla, mikä oli siis luonnollisesti paahtoleipää ja kuivuneita muroja, akkuhapolta maistuvan kahvin kera. Ravitsevan kestityksen jälkeen siirryimme tutkailemaan kaupunkia aamun valjetessa, ja ero edelliseen iltaan oli kuin suomalaisen ja somalin palkkapussilla. Kadut olivat tyhjiä, ja elonmerkkejä oli tuskin havaittavissa. Tosin tuskinpa kukaan muuallakaan sunnuntaiaamuna hirveän aktiivinen on, mutta kontrasti edellisiltaan oli suorastaan järkyttävä! Pikku hiljaa kaupunki kuitenkin heräsi eloon, ja kävimme tutkailemassa keskustaa ja paikallisia markkinoita. Yritimme myös ajaa kuuluisalla ilmaisella ratikalla, mutta jostain kumman syystä onnistuimme joka kerta nousemaan maksulliseen vaunuun, ja sitä seurasi nopea evakuointi aina seuraavalla asemalla. Maistoin muuten lounaalla paahdettua mustekalaa. Nam! Erittäin hyvää, maistui aika pitkälti samalle kuin kalapuikot:) Kolmen aikoihin otimme uskollisen, pokemonia muistuttavan peltilehmän allemme, ja suuntasimme 160 kilometrin päässä olevalle Phillip Islandille katsomaan pingviinien invaasiota. Reissu oli Melbournen keikan ainoa floppi, sillä smokkipukuisten kääpiöiden näkemisestä piti maksaa pieni omaisuus, ja sen jälkeen odottelimme about kahdensadan aasialaisturistin kanssa reilun tunnin persettä jäätävässä tuulessa, jotta kyseiset elikot tulisivat rannalla. Luonnollisesti valokuvaaminen oli kielletty, joten eipä tuosta reissusta mitään havaintomateriaalia jäänyt.

Palasimme siinä kymmenen maissa hostellille, vaihdoimme kuteet ja suuntasimme meikäläisen mieliksi Australian suurimpaan uhkapeliluolaan, Crown Casinolle, jossa järjestetään myös eteläisen pallonpuoliskon suurin pokeriturnaus, Aussie Millions. Harmi vaan että tämä iloittelu on jo tältä vuodelta ohi, ensi tammikuussa sitten seuraavaksi. Itsehän suuntasin tietysti pokeripöytiin, ja Sydneyn kasinosta poiketen, täällä oli varattu pohjakerroksesta omat tilat pelkästään pokeria varten. Päätin että kerran kun sitä tämän kokoisessa lukaalissa ollaan, niin eihän sitä pelkillä napeilla voi pelata, ja muutin siltä seisomalta 150 taalaa keramiikaksi. Muut eivät tietysti paljon pokerista piitanneet, ja he suuntasivatkin takaisin hostellille tyydytettyään ensin uhkapeliviettinsä häviämällä muutamia taaloja yksikätisiin rosvoihin ja muihin yhtä kehittäviin hedelmäpeleihin. Itse jäin sen sijaan lyömään korttia. Blindit olivat 2/3 taalaa, ja peli oli alusta asti melko vauhdikasta. Pöydässä ei meikäläisen lisäksi tainnut paljon muita fisuja olla, ja mietinkin että sunnuntaiyö ei tainnut olla ehkä paras hetki liittyä seuraan, koska silloin paikalla olisi todennäköisesti vain enemmän tai vähemmän ammattilaisia. Kortti kävi kuitenkin kiitettävästi, ensimmäisen tunnin sisään sain kolme A-Q:ta ja yhden A-K:n, kaikkien ollessa kuitenkin yhtä hyödyllisiä kuin Fiat Ritmo formularadalla, koska jouduin kippaamaan kaikki täysin ohi menneisiin floppeihin. Voitin kuitenkin muutaman pienen potin, mutta stackini hupenini silti uhkaavasti. Muutamaa jakoa myöhemmin käteeni sattui Q-J suittia. Limppasin sisään, ja pöydän päästä holtittomasti pelaava pitkätukka reissaa viiteentoista taalaan. Perusreissu, muutama maksaja, ja itse seurasin perässä. Floppi pyörähti tappavan kauniisti, J-Q-10, kaksi pataa, joita en tietenkään omannut. Kaksi pariani vaikutti kuitenkin vahvalta, ellei joku omannut jo valmista suoraa, jolloin olisin kusessa, koska kaksi pariani muuttuisi täydeksi kädeksi vain joka kuudes kerta. Hupparijätkä vasemmalta passasi, pitkätukka betsasi 30 taalaa, muut foldasivat, ja itse rupesin miettimään rasvatukan aikaisempaa peliä. Hän oli reissannut milloin milläkin roskakädellä, joten en jaksanut uskoa isoon suoraan, ja 9-8 tai K-9 olivat myös melko epätodennäköisiä. Todennäköisesti värin veto tai pari, ehkä jopa pari suoran vedolla. Olisin kuitenkin noita käsiä edellä. Maksu olisi joka tapauksessa heikko ratkaisu, joten arvoin kipin ja korotuksen välillä. Ja koska käteni oli paras mitä illan aikana olin saanut, oli ratkaisu aggressiivinen korotus. Julistin meneväni all-in, vajaat sata taalaa. Näin heti alkuperäisen korottajan ilmeestä, että hän oli lyöty, hän oli vain bluffannut. Pahaksi onnekseni kuitenkin välissämme oleva hupparijätkä oli passaamalla vain virittänyt ansan johon sokeasti marssin. Kaveri tietenkin maksoi reissuni, ja käänsi esiin, mitäs muutakaan kuin A-K:n. Valmis suora odottamassa, ja meikäläinen odotti joko täyskättä tai konkurssia, suhteella 16/84. Turn ja river olivat kuitenkin kaikkea muuta kuin kipeästi tarvitsemani jätkä tai akka, ja meikäläiselle kävi kuin Laitelan Ismolle konsanaan. S**tana! Peli olisi kuitenkin vielä maistunut, mutta ymmärsin olevani tiltissä. Perhana suora! Vitutti kuin pientä sikaa talvella kun kaukalo on jäässä! Hupparijätkä pahoitteli kohteliaasti, mutta pitkätukka rupesi louskuttamaan pöydän päästä. ”Seems it´s game over dude! That´s how it goes when you try to play me!” Ääliö! Jos olin aiemmin tiltissä, nyt kiehuin sisäisesti! Meikäläisen silmillehän ei tuommoiset pellet hypi!!! Mieleni teki palauttaa kohteliaisuus laukomalla muutamia tarkasti valittuja kommentteja kaverin moppitukasta, puhumattakaan hänen ylähuulellaan loisivista amisviiksistä! Nielin kuitenkin kaikki voimasanat sisääni suomalaisen tyyneydellä, ja kaivoin taskustani seuraavat 150 taalaa, ollen valmis uuteen erään.

To be continued…