Töitä etsimässä

Ennen aikaan kun mustalaiset vielä kiertelivät, sattui seuraava tapaus:
Isäntä hermostui häneltä rahaa, ruokaa, rehua ja yösijaa kerjääviin mustalaisiin ja tiuskaisi eräälle nuorelle mannelle:
- Oletko sinä ikinä tehnyt päivääkään töitä?! Tiedätkö edes, mitä tarkoittaa sana työ?!
Nuori mustalainen alkoi tuumailla:
- Työ, työ... Kyl hää on jostai tuttu ssana. Hai, nyt mie muistan. Myö oltiin viime vuonna Valten kans Kuopion markkinoil ja juteltii keskel kattuu. Niin siihen tul yks poliisi joka sano: Mittee TYÖ seisotte siin liikentee tukkon keskel kattuu, mänkee jalakakäytävälle!

Vihdoin on tullut myös täällä aika tunnistaa elämän realiteetit. Polttavan auringon alla on julmetun hauskaa, tekemistä löytyy vaikka muille jakaa, ohrapirtelö maistuu luvattoman hyvin ja kaikkea kivaa tekisi mieli ostaa mitä kotimaasta ei löydy. Tämä johtaa vain välttämättömästi siihen ikävään tosiasiaan, että vuodan taloudellisesti kuiviin, ennemmin tai myöhemmin. Ja nykyisellä suomalaisisännän tahdilla se tarkoittanee tuota ensimmäistä vaihtoehtoa. Joten joku ylimääräinen rahanlähde täytyy keksiä. No se hanurin myyminen on ensimmäisenä taas mielessä, sitä täytyisi tehdä vain viikonloppuisin, siitä saisi mitä ilmeisemmin hyvät rahat, mutta toisaalta istuminen seuraavan viikon luennoilla voisi olla yllättävän vaikeaa, puhumattakaan omasta kunniasta, joten jätetään se väliin. Toinen vaihtoehto olisi alkaa ravata siellä casinolla harva se ilta, mutta jopa meikäläisen seikkailumieli antaa periksi, koska laatimani riskianalyysi vs tuotto-odotukset ei kohtaa halutulla tasolla, enkä halua pelata asuntoani niin kuin salkkareitten Ismo. Toki hätävaihtoehtona voidaan myös pitää matkaa Hong Kongiin, koska länsimäiset sisäelimet ovat siellä kovassa huudossa. Mutta pidettäköön se suunnitelma B:nä, ja yritetään keskittyä alustavasti johonkin rakentavaan. Eli mustalaisten kauhuksi, on ruvettava kylmästi työnhakuun.

Suuren kaupungin lailla työpaikkoja on jaossa melko isolla hanskalla. Tosin kaikki vähänkin paremmat hommat menevät täysipäiväisille työntekijöille ja vastavalmistuneille, joten opiskelijaviisumin sallima 20h töitä viikossa asettaa hieman rajoituksia. Toki muutamia poikkeuksia on, esimerkiksi markkinointiassistentteja tai johdon assareita haetaan osaaikaisiksi kunnon firmoihin. Pelkästään osa-aikatöitä eri puolella kaupunkia on tarjolla runsaasti, esimerkkinä erilaisia myyjän hommia missä tahansa kaupassa, aina kaupankassasta erikoisliikkeisiin asti. Baarityöntekijöistä on myös pula, kuin myös erilaista promo/markkinointihommista. Kaikkea maan ja taivaan väliltä. Eli valinnanvaraa on. Palkat täällä ovat yleisesti 14-20 taalaa/h, eli reilut 10-15 euroa per tunti, mikä tarkoittaa erittäin kilpailukykyistä kotimaan palkkoihin verrattuna. Ja jostain nakkihommista, kuten niistä baarin yötunneista tai satunnaisista mainos/promokeikoista saa jopa 25-30 taalaa per tunti! Ja nyt puhutaan siis pelkästään osa-aikaduuneista, jotka sijoittuvat ravintoketjun pohjalle!

Tähän mennessä olen vain katsellut eri mahdollisuuksia syrjäsilmällä, josko sieltä jotain erityisen kiinnostavaa löytyisi. Fiilis on vähän sitä luokkaa, että mieluummin semmoinen duuni jossa voi heittää aivot narikkaan ja jota ei tarvitse päivän päätteeksi miettiä, koska tuo työnteko ei ole kyllä päällimmäisenä kiinnostusten joukossa, ainakaan täällä;) Tietysti toisaalta tekisi mieli kokeilla tuota baarimikon homma, josta aina pienenä haaveilin. Kämppikseni Ali on ravintolassa töissä, ja hän pystyisi järkkäämään itseni noille vaadituille kursseille, jotka kustantavat vajaa 160 taalaa, ja sen jälkeen olisin valmis töihin. Muutama kaverini työskentelee baarimikkona, ja kuulemma jos on vähänkin selvää järkeä päässä niin baarimikoksi pääsee suoraan, eikä tarvitse toimia blokkarina tai vastaavana. Täytyypä miettiä asiaa. Ensi viikolla on koululla ensimmäiset välikokeet, sen jälkeen matkustamme Melbourneen, ja tämän reissun jälkeen tilini todennäköisesti näyttää melko tyhjältä, joten päätän tässä ja nyt aloittaa työnhaun tosissani Melbournen jälkeen.

Tosin viime viikolla kävin jo yhdessä työhaastattelussa. Kyseessä oli paikallinen Wellness Center, joka etsi ilmoituksen perusteella ravintokonsultteja. Kuulosti täydelliseltä, voisin yhdistää jokapäiväisen harrastukseni, ehkä pikemminkin jopa elämäntapani työn kanssa. Yes! Otin kärppänä yhteyttä firmaan, ja nopeassa haastattelussa sovimme tapaamisajankohdan, mutta tehtävänkuva ei vielä sen enempää selvinnyt. Marssin sitten sovittuna ajankohtana intoa täynnä paikalle, huomatakseni vain että kyseessä oli ilmeisesti ryhmähaastattelu, paikalla oli reilut parikymmntä tyyppiä. Istuimme alas ja firman eri edustajat esittelivät itsensä, ja alkoi pikku hiljaa selvitä että kyseessä olisikin jonkinlainen myyntihomma. V***u! Siis telemarkkinointia parhaimmillaan, juuri sitä roskaa missä myyt kavereillesi puuta heinää ja muuta kuraa. Paskoin jo kettinkiä siinä vaiheessa kun firman edustajat esittelivät kalvoilla omia tuloksiaan. ”Vain näitä ihmetabletteja syömällä menetin 5 kiloa rasvaa kolmessa viikossa, ja vain näitä toisia nappeja kiskomalla sain 5 kiloa lihasta seuraavien kolmen viikkojen aikana”, ja taululla oli ennen ja jälkeen kuvat kaverista, joka oli jälkimmäisessä kuvassa vetänyt vain vatsansa sisään. Just! Pyörittelin päätäni ja itkin verta sisäisesti. Olisihan tämä pitänyt arvata. Ja tuotetta hypetettin aivan sikana, jokaisen esityksen jälkeen lavalla olija huudatti tuotenimikettä yleisöllä, ja jokaisessa kalvossa korostettiin tuotteen erinomaisuutta. Mitä paskaa!! Istuin kuitenkin koko esityksen ajan, ja sen jälkeen siirryttiin face-to-face -haastatteluun paikallisten myyntitykkien/”mukatrainerien” kanssa. Olin jo tässä vaiheessa varma kannastani, että mitään tämmöistä huuhaata en rupeaisi mistään hinnasta markkinoimaan, olin tullut paikalle ihan toiset ajatukset mielessä! Päätin kuitenkin mielenkiinnosta kuunnella edustajan loputkin sanottavat. Olimme jo aikaisemmin täyttäneet lomakkeet aikaisemmasta kokemuksestamme urheilun ja liikunnan saralla, ja omaani lukiessa edustaja kirjaimellisesti kusi hujanaa, koska muut paikalla olijat olivat enemmän tai vähemmän keski-ikäisiä sohvaperunoita tai juuri puberteetin kynnyksellä olevia alkoholisoituneita opiskelijan alkuja joita aihe kiinnosti yhtä paljon kuin kilo multaa. Perseennuolenta ei tehnyt meikäläiseen kuitenkaan mitään vaikutusta, ja vielä vähemmän kun utelin liikunnan yhteydestä näihin painonhallintavalmisteisiin. Kuulemma riitti kun popsit tuotteita säännöllisesti. Paskan marjat! Tokihan moinen onnistuu jos päivittäin roskaruoka korvataan moisilla lisäravinteilla, mutta sama kun onnistuu normaalilla kotiruuallakin. Ja jos olisin kiinnostunut duunista, niin minun olisi pitänyt maksaa vaivaton 300 taalan aloitusmaksu opetuksesta ja muusta ohjauksesta. En viitsinyt sanoa suoraan että mihin kaveri voi hommansa tunkea, joten lupasin palata asiaan myöhemmin, mitä en varmana tulisi kuitenkaan tekemään.

Olin ennen haastattelua innoissani kuin lapsi jouluaattona, joten luonnollisesti kusetuksen jälkeen revin villaa päästäni ja toivotin kaikki maailman telemarkkinoijat tuonelan syvyyksiin! Pitää siis jatkaa vapaiden paikkojen tarkastelua. Mihinkään kaupan kassalle en kuitenkaan mene, siis paikalliseen s-markettiin tms, se on varma. Urheiluliikkeet kiinnostavat, samoin kuin erilaiset erikoisliikkeet, baarimikon ollessa myös vaihtoehto. Saa nähdä, aikaa on vielä jonkun verran. Tietysti olisi siistiä saada joku isomman kaliiberin paikka, johon olisi mahdollista palata myöhemmin, mutta osa-aikaisena tuo on melko vaikeaa, koska valmistuneita puskee markkinoille joka hetki.

Viikonloppuna siirryttiin luonnollisesti taas juhlavaihteelle, oli Timin tyttöystävän, ranskalaisen Laure-Loun synttärit. Juhlat aloitettiin tuttavallisesti Gumalissa, Laure-Loun asunnossa. Itse olin suunnitellut olevani vesilinjalla, mutta jostain syystä viisi sekuntia paikalle saapumiseni jälkeen käteeni aineellistuivat kuppi halpaa laatikkoviiniä sekä viskicola, molemmat Carloksen toimesta. Prkl, kolumbialainen päätti kostaa muutaman viikon takaisen Finlandiatarjoiluni, ja piti huolta että kuppini olivat täynnä joka hetki.

Lämmittelyn jälkeen jatkoimme matkaa Retroon, jonne pääsimme Laure-Loun ansiosta kutsuvieraslistan kautta. Nimensä mukaisesti baarissa soitettiin kunnon ysärimusaa, ja jakauma oli hieman teinibaaria vanhempaa, tosin meininki oli jälleen katossa. Ja juuri kun pääsin tiskille jatkamaan alkanutta nousuhumalaani, niin Carlos ilmestyi paikalle kuin tyhjästä, tuuppasi kaljan toiseen käteeni, ja toiseen käteeni kolmekymppisen taskuvenuksen! Tämä oli sitä todellista siipimiehen hommaa! Ensin hoidetaan tärkein, eli kurkun kostuke, ja seuraavaksi visuaalinen viihdyke eli silmäkarkki, sillä vosu oli kieltämättä melko hyvännäköinen. Tosin kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja samoin kuin suomalaismies baarissa, nainen oli miellyttävä siihen asti kunnes hän avasi suunsa, mihin kesti noin 1,2 sekuntia. Suusta pulppusi mitä ihmeellisimpiä sanoja, ja olin varma että nainen oli joko totaalisessa jurrissa tai vähintään kokapöllyissä, ja koska askel eteni normaalisti, (vaikka silmistä ei voinut sanoa samaa) veikkaisin jälkimmäistä. Ja koska tärykalvoni olivat paikallisesta volyymistandardista johtuen tulehtuneet jo heti baariin astumisen jälkeen, en oikeastaan kuullut kuin puolet naisen puheesta, joutuen arvailemaan loput. Mimmi ei kuitenkaan siitä huolimatta jättänyt mitään arvailujen varaan, ja meikäläistä kylmempi pelimies olisi varmasti käyttänyt tilanteen arkailematta hyväkseen, mutta kissan sen hetkinen olotila teki tilanteen yhtä haastavaksi kuin halvaantuneen leijonan ampumisen aitaukseen, ja toivotinkin huuhkajalle hyvät illan jatkot ja loittonin paikalta vähin äänin. Rehellisesti on kuitenkin sanottava, että mikäli olisi oltu vain jätkäporukalla liikenteessä, olisi tilanne saattanut olla toinen, nyt piti kuitenkin pitää suomalaisten mainetta yllä myös naisten edessä, enkä aikonut mennä ensimmäiseen helppoon. Tosin jälkeenpäin rupesin kuitenkin arpomaan, kuten jokainen terve mies olisi tehnyt asemassani, että josko sittenkin, mutta kun paikallisena puimakoneena tunnettu Carloskin tuli puoli tuntia myöhemmin päätään pyöritellen samaan lopputulokseen, niin tiesin tehneeni oikean ratkaisun. Tai ainakin toivoin niin…

Kun olimme kolumbialaisen kanssa myöhemmin taas tiskillä, hento käsi laskeutui varovasti olalleni ja selkäni takaa kuului pehmeä ääni ”are you somekind of personal trainer?”. Käännyin hymyillen, vain nähdäkseni englantilaisen kauluspaitaan pukeutuneen geelitukan! Voi v***u! Eihän tuossa tietty mitään, mutta kaverin katse ja äänensävy kertoivat kyllä asian ytimen, Carlos meinasi tukehtua kaljaansa ja siinä vaiheessa kun kaveri rupesi kutsumaan käsivarsiani tykeiksi ja hieromaan niitä, niin sanoin suoraan että ”tack ska du ha, voit painua helvettiin!”. Ei jukoliste, eikö täällä ole ennen nähty yliblondia skandinaavia!

Ja jotta ilta sen kuin paranisi, vartin päästä olimme tanssimassa tyttöjen kanssa, kun takaani tuli meikäläistä hieman pitempi hujoppi, ja rupesi esittelemään minulle hauisposeaan. Wtf??? Kaveri osoitteli kavereitaan siinä mielessä, että ymmärsin hänen mitä ilmeisemmin haluavan kuvan minusta ja itsestään. Naurahdin ja tokaisin vain ”Thanks, but no thanks mate”. Kaveri jatkoi posettamista ilman tuloksia, ja kun olin kääntymässä jälleen tyttöjen pariin, hän pukkasi meikäläistä leikillään olkaan. Loin naurahtavan katseen takaisin, ja tein selväksi etten ollut kiinnostunut. Ehdin jälleen kääntyä poispäin, kun kaveri toisti taklauksen hieman kovempaa. Normaalistihan meikäläinen on erittäin rauhaa rakastava puunhalaaja, ja toisissa olosuhteissa olisin todennäköisesti vain kysynyt kaverilta että oliko hänellä ikävä lapsuus vai mistä moinen veljellinen halailu? Nyt kuitenkin edellisestä nauttimastani kunnon ateriasta oli jo aikaa muutama tunti, synttärikemuilla vahingossa syömäni suklaakakun tuoma insuliininoste oli jo tiessään, ja sitä normaalisti seuraava vapaapudotus veren sokeripitoisuudessa tarkoitti hetkellisesti sitä, että pinnani oli lyhyt kuin aasialaisen mulkku! Mieleni teki pistää kaveri heti-poikki-katki-ja-pinoon siinä silmänräpäyksessä! Kaverin pelastukseksi ja meikäläisen pahaksi onneksi toisessa kädessäni oleva, jo tutuksi tullut meksikaanon urealta näyttävä virvoke esti kuitenkin tehokkaasti murhasuunnitelmani, ja tyydyin vain antamaan kaverille hieman vauhtia toisella kädellä! Noin 3 metrin perselennon jälkeen kaveri päätyi pällistelemään minua sukkiensa tasolta! Viimeistelin hyökkäykseni katseella, joka olisi saanut töitä kivimurskaamolta milloin tahansa, mutta vinkuheinän onneksi hänen kaverinsa olivat välissä pahoittelemassa asiaa samalla sekunnilla, ja tilanne kuihtui kokoon ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan…

Tuosta huolimatta jatkoimme iltaamme, ja olin jo päättänyt siirtyä vesilinjalle, kun Carlos ja Tim päättivät että nyt ruvetaan juomaan tosissaan, ja Carlos nosti välittömästi äläkän pystyyn kun selvisi että baarista ei löydy Finlandiaa. Jouduimme tyytymään salmarin korvikkeeseen ja Baileys´siin, mutta hyvin nekin maistuivat. Ja koska unohdin vesitankkauksen illan aikana, sain aamulla kokea ensimmäisen kunnon krapulani aikoihin…

Viime viikon iltalehdessä oli muuten juttua siitä, että mustalaiset valittivat Ylelle, että heitä koskevia ohjelmia näytetään liian vähän. Niinpä ensi viikosta alkaen Poliisi-TV näytetään kolmesti viikossa:)