Akkujen lataamista

Ah, Melbournen keikan jälkeen oli hieman aikaa ottaa rennosti. Tai oli ja oli. Harjoitustyöt alkoivat puskea päälle, mutta mehevän kaupunkivisiitin ja usean huonosti nukutun yön jälkeen oli vain pakko ladata akkuja muutama päivä, ja keskittyä ei-yhtään-minkään tekemiseen. Ja käytännössä sehän tarkoitti vain pajaa, leffoja, roskaruokaa (ihan kuin sitä ei olisi saanut Melbournessa tarpeeksi, Mäkki oli nimittäin heti hostellin vieressä, ja laskimme käyneemme siellä 7 kertaa!) ja muuten vaan löhöilyä. Olisihan tuon ajan toisaalta voinut paremminkin käyttää, mutta tietty eräänlainen henkinen latautuminen ja rentoutuminen on vähän kuin laittaisi rahaa pankkiin. En tosin ole varma että kenen tilille se menee. Sali ja nukkuminen menevät varmasti omalle tilille, ellei sitten vaan poljeta stepperiä, ehkä maailman toiseksi paskinta keksintöä heti saunabeltin jälkeen, tai nukuta stressaantunen keski-iän heppoisaa unta, jossa herätään jopa omaan pieruunsa. Roskaruoan syöminen menee taas suorituspäivänä Mäkkärin/Hesburgerin/lähiökebaafen tilille, ja siitä tulee vielä tulevaisuudessa jälkisijoitus korkojen kera joko siihen pirun stepperiin (mikä kuitenkin makaa ensimmäisen käyttökerran jälkeen vaatekomeron perukoilla), ostoskanavan aina niin ihmeellisiin laihdutusvalmisteisiin (joista on yhtä paljon hyötyä kuin sepelin syömisestä) tai parhaassa tapauksessa omaan personal traineriin, joka on kuitenkin juuri koulunpenkiltä valmistunut 55-kiloinen nilli, joka suosittelee suurimmiksi massaliikkeiksi jotain taljassa tehtyjä työntö-veto-komboja niiden mahtavien ”core”-ominaisuuksien vuoksi!! Ja vastaavaa liikettähän jokainen tekee kuitenkin aina keskiviikkoisin, perjantaisin kuin myös lauantaisin, vetämällä ulko-oven auki ja työntämällä juuri ostamansa korin Karjalaa tupaansa. Fyysinen rasitus viimeistellään toistamalla sama liikesarja jääkaapin kohdalla, ja tämän jälkeen voidaan tarpeen vaatiessa tehdä eristäviä suorituksia poistamalla korista janojuomia yksi kerrallaan. Loppuverryttelyksi painitaan yleensä naapurin ja/tai vaimon kanssa, ja vähintään kerran kahdessa viikossa on hyvä kokeilla maksimisuoritetta, joka tehdään pakkasesta otetun kossulekan kanssa. Leffojen katselu menee myöskin kulttuurisivistyksenä selkeästi omalle tilille, ellei sitä sitten tee elokuvissa tai vuokraa jotain uutuuspätkää Ärrältä, jolloin eurot kilahtelevat taas muitten tilille, mutta kuka nyt sellaista tekee enää nopean internetin aikakaudella. Paitsi jos ei siis asu Suomessa, jolloin internetyhteydet tuntuvat hidastuvan vanhan modeemin tasolle. No, onneksi joku sattui olemaan ennalta viisas, ja rahtasi 500 gigatavun kiintolevyn täynnä leffoja maailman toiselle laidalle:)

Parin päivän ”lataamisen” jälkeen pitikin olla taas valmiina taistoon, sillä kaikkien ystävä, Ningning, oli lähdössä kolmeksi viikoksi vierailemaan kotimaahansa Kiinaan, (ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen) ja sen kunniaksihan oli pakko järjestää taas grillikekkerit takapihalla. Luonnollisesti, juhlat oli julistettu alkavaksi kahdeksalta, ja kellon näyttäessä 1945, pihalla olivat suomalaisen täsmällisenä meikäläinen, kaverini Christian naapurista ja muutamat vosut naapuriasuntoloista. Ja mitenhän tässä taas kävikään, olisihan se pitänyt arvata! Ningning saapui paikalle vaivaiset pari tuntia myöhässä, ja juhlat alkoivat sitten melkein täsmällisesti varttia yli kymmenen!!! No, ehtipähän siinä ainakin lämmitellä, ja piti jo yhdeksän aikaan hakea uutta täydennystä paikallisesta Alkosta, kun meinasi tinneri loppua kesken. Iltaa jatkettiin sitten puolen yön maissa ensin Kolmeen Apinaan, paikalliseen kulmabaariin, ja viiden minuutin kuluttua seurue oli hajalla kuin sirpalekranaatti ryssäkeskityksessä, ja nappasimme italo-Christian kanssa naapurin hempukat mukaanne ja suuntasimme kantapaikkaamme Cargoon. Siellähän ilta sitten venähti melko pitkäksi, ja aamuviiden aikoihin saavuimme kotiin, vain huomataksemme että kämppikseni Soon laukusta olivat kadonneet sekä luottokortti että talon korttiavain! Sinänsä melko näppärää, koska näin korealaistytön nostavan rahaa automaatilta, ja tämän jälkeen sekä Soo että hänen laukkunsa olivat näköpiirissäni about 80 prosenttia illasta, ja kaiken lisäksi hävinneet kortit olivat laukussa sekalaisessa järjestyksessä, eivät siis yhdessä! Paskempi homma, mutta minkäs teet, siinä vaiheessa kun asuntolan turvamiehet tulivat avaamaan Soolle oven, oli kello jo lähempänä kuutta, joten loistavasti alkanut ilta sai arvoisensa päätöksen:)

Viikonlopun jälkeen olikin aika sitten keskittyä kouluhommiin, olihan meikäläisellä vielä viisi harkkatyötä tekemättä, joista ensimmäisen deadline olisi heti seuraavalla viikolla. Sen lisäksi tein tuntikausia tutkimustyötä konsultointikurssin ryhmätyötä varten, jossa pitää analysoida aiheeseen liittyviä nyansseja. Ja totta kai, elämän helpottamiseksi, etäyhteyteni Lappeen yliopiston tietokantoihin oli epäkunnossa pari päivää (onneksi sain sen lopulta toimimaan), ja vaikka täälläkin on omat tietokantansa, niin kuitenkin nyt muutaman ärräpään jälkeen vertailuna voin sanoa että Lappeen täsmähaku toimii kyllä about 100-kertaa paremmin. Täällä järjestelmä on hitaampi, antaa tuloksena yleensä ison kasan ”jotain-sinnepäin” artikkeleita, joista ensinnäkin puolet ovat asiaankuulumattomia, ja loput puolet vaativat kirjautumisen johonkin V***n maksulliseen palveluun! Kirjaston käyttäminen vaatii vähintään hieroglyfijärjestelmän opettelua, koska täällä ei mitä ilmeisemmin ole kuultukaan mistään semmoista, kuin aakkosjärjestys. Yritä nyt sitten kysyä kirjastonhoitajalta apua. ”No worries mate”, ja muutaman minuutin päästä ”wtf mate?” kun infopisteen kloppi on yhtä pihalla kuin itse olit äskettäin, ja nyt teitä on vain yhden tollon sijasta tuplamäärä arpomassa hyllyjen välissä, että miten ihmeessä K:n perässä on T, ja mistä johtuu että F:llä alkavia teoksia on kahdeksassa eri paikkaa, mukaan lukien vessa ja jalkakäytävän roskis. Mutta onneksi kirjasto on varautunut lukuisaan oppilasmäärän, ja tätä tarkoitusta varten kirjoja on varattuja reilusti, keskimäärin yksi kappale kutakin, mikä tarkoittaa sitä, että tarvitsemaasi kirjaa ei ole koskaan paikalla, ja lainausjono on nälkävuoden mittainen.

Edellä mainituista vastoinkäymisistä tympääntyneenä päätin viettää viikkoni tallettamalla mahdollisimman paljon rahaa pankkiin saliharjoittelun ja löhöilyn muodossa, ja onnistuin siinä välissä myös sutaisemaan vasemmalla kädellä jotain koulujuttuja paperille. Saimme myös ensimmäisen välikokeen tulokset takaisin. Täällä hyvä puoli on se, että tenttien ja harkkatöiden yhteenlaskettu pistemäärä on tasan sata, ja siinä on kiinteät rajat arvosanoille. Esimerkiksi jo mainitussa Financial Management kurssissa pisteet menevät jakoon seuraavasti: välikoe 25 pojoa, ryhmätyö 25 pojoa ja lopputentti 50 pojoa. Muilla kursseilla jakauma menee hieman toisin, mutta idea on selkeä. Ja läpi pääset puolilla kokonaispisteistä, eli 50 pointsilla, ja korkeimman arvosanan, eli high distinctionin saa vähintään 85 pisteellä. Muut arvosanat menevät sitten tuohon väliin. Tuosta saa hyvät suuntaviivat, kun pystyy harkkojen ja välikokeiden jälkeen laskemaan että kuinka suuren panostuksen tentti vaatii. Itse nakutin siis ensimmäisestä välikokeesta 20/25 osumaa, joka oli luokan keskiarvoon (about 16p) verrattuna vähintään kohtalainen suoritus, mutta itselleni jäi vähän hampaankoloon, koska kokeen olisi läpäissyt kuka tahansa yli 3-vuotias suomalainen, joka osaisi vähänkin diskontata ja laskea velkakirjan/osakkeen tuotto-odotuksia. Ja kaiken lisäksi 2 merkkiä karkasi käsistä ihan pelkän huolimattomuuden vuoksi, kun yhden a-nelosen verran laskutoimituksia vaatineeseen lausekkeen oli eksynyt muutama lapsus. Prkl.

Jäljelle jää siis enää 10 pojon virhemarginaali, mikäli tuota high distinctionia huvittaa tavoitella. Sikäli se kiinnostaisi, koska konsultointikurssi on sen verran vaikeahko, että sieltä ei moisia tavoitella, ja Sales Management on taas yhtä kiinnostavaa kuin ruohon kasvamisen seuraaminen, joten sieltäkään ei varmaan sankarisuoritteita haeta. Onneksi meikäläisellä on ässä hihassa, sain nimittäin Renarilta samalle kurssille tehdyn harkkatyön, joka oli yhtä pojoa vaille täydellinen:) Tyhmä turhaan työtä tekee, kun viisas pääsee vähemmällä. Lappeessa olisi korkeintaan vaihdettu tekijän nimi, täällä pitää olla vähän huolellisempi, mutta eiköhän tuon mestarinäytteen rungolle löydy käyttöä:)

Sain loppuviikosta myös paketin maailman toiselta äärilaidalta, eli ihan kotikolosta asti. Suuret kiitokset siitä äitimuorille kotiin, joka kuitenkin lukee blogitekstejä kyynelsilmin joka päivä, samoin kuin pikkuvellokselleni Bullille, joka mitä ilmeisemmin valitsi tuon sikaa muistuttavan kortin. Extrakiitokset pitää tietty välittää myös Suville, joka laittoi jotain kivaa mukaan. Ensiksi mietin että missäs ne kaikki rakkauskirjeet on niiltä kaikilta tytöiltä, jotka jäivät ikävöimään, mutta sitten tajusin että nehän tulevat varmaan henkilökohtaisessa postissa myöhemmin;) Paketti toi mukanaan siis melko paljon kotimaista viihdejournalismia, kuin myös jokaisen kunnon tukkijätkän luomiseen tarvittavan paketin ruisleipää! Sitä olikin vartuttu. Vaikka leipä oli jo ehtinyt muodostaa hampaita särkevän, Rockwellin asteikolla mitattavan pinnankovuuden, niin siltikin mussutin sitä onnessani melkein koko paketin heti seuraavana aamuna. Oma maa mansikka! Unohtamatta tietysti Fazerin sinista ja pussillista salmiakkipanttereita:) Ja vaikka olen ehtinyt täyttää kirjahyllyäni jo engelska-viihteellä, niin kyllä sitä kuitenkin mieluummin lukee kotimaista kirjallisuutta, varsinkin kun sitä suomen kieltä ei pääse oikein muuten käyttämään, jos nettiä ei lasketa. Ja varsinkin tuo oikeassa alakulmassa sijaitseva alan lehti auttaa meikäläistä suorittamaan henkilökohtaista ristiretkeäni paikallisia lokinkoipia vastaan!

Asiasta puheen ollen, tuossa viime viikolla törmäsin taas yliopiston pumppuhuoneella kuningassuoritteisiin. Kolme paikallista tilliaivoa päättivät raahata metrin halkaisijan omaavan kuntopallon Scottitelineen viereen, ja ruveta vääntämään siinä haukkaria. Ei varmaan herroille juolahtanut mieleen että sillä Scott-telineellä siinä vieressä on varmaan jokin erityinen funktio, olisikohan se suunniteltu erityisesti juuri kyseistä tarkoitusta varten? Pannupäät olivat juuri tavallisen salikävijän prototyyppejä, kaikilla Lacosten muutaman sadan sklobot jalassa, uudet kivipestyt Levikset/Miss Sixtyt/whateva jalassa ja tietysti ylikokoiset tank topit yllä, puhumattakaan muutamasta kilosta tekokultaa niskassa. Kas saatana kun ei ollut vielä hiukset suittu taakse oliiviöljyllä! Kyllä se varmaan jostain trendilehtien kysymyspalstalta pitäisi löytyä, että kuntosalille ja paikalliselle homoklubille ei mennä samoissa kuteissa! Ja elopainoa kolmikolta löytyi yhteensä alle 150 kiloa!!! No, ensimmäinen älyn jättiläisistä asetteli itsensä johonkin astangajoogaa muistuttavaan synnytysasentoon pallon päälle, ja teki muutaman toiston erittäin kyseenalaisia suoritteita. Idea kuntopallosta vuotaa muutenkin kuin seula, koska sen päällä käsikulma muistuttaa enemmän nollaa kuin mitään muuta numeraalia, ja liikerata on tällöin massiiviset pari senttiä! Ja jos joku kehtaa tuoda esille näkökulman jostain niinkin mystisestä ilmiöstä, kuin koordinaation kehittämisestä, niin voi saman tien ottaa suunnan teurastamolle, koska kukaan tervejärkinen (lukuun ottamatta muiden urheilulajien harrastajia, jotka haluavat kehittää lajispesifisiä ominaisuuksia, noin 0.0035 % väestöstä) ei käy salilla sen takia että kehittäisi päätoimisesti koordinaatiota. Paras keino tähän olisi sen keppana väliin jättäminen viikonloppuisin, sehän nyt on selvä! Ja jos joku uusiojoogapelle nyt välttämättä haluaa keskittyä koordinaation tai keskivartalon hallintaan, niin paras tapa on vain reippaasti ladata kolminumeroiset lukemat siihen kyykkytankoon, ja ruveta pyllistelemään romujen alla! Jokainen sitä kunnolla tehnyt tietää kyllä vaikutuksen! Mutta voi, kun niitä selityksiä on joka lähtöön, polvet ei kestä, heikko selkä, kyykky ei sovellu mun nilkoille, en uskalla, masentaa! Mutta sitten energiaa riittää kyllä sen selkäranka mutkalla tehdyn puolihauiksen tai jonkun uusimmasta steroidilehdestä bongatun Ove Rytterin suositteleman penkkiversion tekemiseen! Jos prioriteetit ovat tuota luokkaa, niin listan kärjessä pitäisi kyllä olla hengityksen lopettaminen!

Palatakseni alkuperäiselle astialle, seuraava sankari näistä edellä mainituista ristoreippaista päätti sitten vasikan synnyttämistä muistuttavan puolimakuukorkkiruuviasennon sijaan tehdä omat toistonsa istumalla eräänlaisen vipuvarsipohjekoneen penkille väärinpäin. Laite oli eräänlainen mekanismiltaan koottavaa pöytää muistuttava vehje, jossa painot tulevat istujasta nähden toiseen ääripäähän. Tällä kertaa taulapää kuitenkin istui juuri väärinpäin, ja koska hänellä oli omat painonsa (huimat 15 kiloa!) pallon varassa väärään suuntaan, ja koska vastapainoa ei ollut, niin tietenkin laite irtosi lukkoasennosta, ja painui keskeltä kasaan rymisten, ja tätä seurasi einsteinin mukava kuperkeikka, omien romujen lennellessä minne sattuu! Yllättäen, sankarit katosivat paikalta ääntä nopeammin, ja itse tein päätäni pyöritellen seuraa trainerille, joka tuli kiroten paikalle korjaamaan luukasojen jättämää sekasortoa. Ihmettelimme siinä sitten yhteen ääneen että mistäköhän moisia rimppakinttuja oikein sikiää. Taisivat olla aborttilait hieman tiukemmat silloin 20 vuotta sitten…