Orientaatio: Uudet kujeet

Uusi lukukausi alkoi reilu viikko sitten, ja uusille opiskelijoille järjestetiin jo tavan mukaan orientaatioviikko, johon itsekin otin puolisen vuotta sitten osaa, silloin tosin tulokkaan roolissa. Tällä kertaa olin myös mukana, mutta nyt vuorostaan jo aikaisemmin mainitun Peer Networkerin roolissa. Siinä missä Lappeenrannassa tuutorit ottavat kontolleen pienryhmän verran uusia opiskelijoita, niin täällä puolestaan reilut 200 Networkeria ottivat vastaan koko lauman uusia opiskelijoita, joista reilut 1000 saapuivat maanantaina paikan päälle. Toimintaa johti koordinaattorimme Bonnie, jolla oli apunaan 4 palkallista, täysipäiväistä Peer Networkeria, joista kaksi sattui olemaan vielä hieman tavallista hemaisevampaa yksilöä. Krhm. Mikäli jollakin asianomaisista sattuisi olemaan vielä lievähkö fetissi ylemmän auktoriteettiaseman omaavia kimuleita kohtaan, niin seuraavista päivistä voisi jopa muodostua mielenkiintoisia. –Köh- *Ajattelinko juuri ääneen?* Siis itsehän otin kuitenkin roolini erittäin ammattimaisesti vastaan, niin kuin kaiken muunkin elämässäni, onhan siitä jo tämä akateeminen blogikin esimerkkinä:)

Olimme ilmoittautuneet Alin kanssa aamupäivän vuoroon, koska silloin saapui suurin osa meidän ikäisistä, kun taas illalla olisi vanhempien postgraduate-opiskelijoiden vuoro. Jaossa oli erilaisia tehtäviä, aina ruokien tarjoilusta Help Deskiin, mutta onneksi keplottelimme itsemme Alin kanssa parhaaseen ryhmään, jonka tehtävänä oli yksinkertaisesti ”mingling”, eli uusille opiskelijoille jutteleminen ja ensi kosketuksen tekeminen. Käytännössähän kyseessä oli siis yksipuolinen speed dating, joissa osaava PN pystyisi screenaamaan melko monta kohdetta mahdollisimman lyhyessä ajassa ja… Siis Alihan oli tuolla kannalla, itse otin otin homman ammattimaisesti ja ajattelin vain uusien opiskelijoiden parasta. Ainakin ensimmäiset 5 sekuntia.

Lyhyen alkubriiffin jälkeen ensimmäiset opiskelijat alkoivat valua paikalle. Ali säntäsi jo kolmannen opiskelijan, pienen aasialaiskissan kimppuun, kun itse vielä mietin siirtojani. Avaus oli suoritettava mahdollisimman vahvasti, sillä ensivaikutelmaa on vaikea muuttaa, ja ensikosketus loisi tietyn standardin, johon myöhempiä suorituksia verrattaisiin. Kyseessä oli myös oma kredibiliteetti muitten silmissä, sillä jos saavut loistoautolla juhliin, niin jokainen olettaa sinun olevan rikas, kun taas Fiat Marealla saapuminen johtaa oletukset keittiön apupojaksi. Väki alkoi lisääntyä. Tiesin että aikarajani alkoi umpeutua. Jotain oli tehtävä. Ja nopeasti. Kaikuluotaimeni havaitsi liikkuvan kohteen kello yhdeksässä. Lähempi tarkastelu osoitti kaiun sivuprofiilin vaaleaksi kaunottareksi, ja hieman diivamaisesta askelluksesta päättelin kohteen olevan ruotsalainen. Täydellinen avauskohde. Röyhistin rintaani, ja otin vaadittavat sivuaskeleet päästäkseni blondin juttusille. Olin oikeassa. Ja väärässä! Tyttö oli kyllä ruotsalainen, mutta yhtä täydellinen kuin kaksi palaa vajaa palapeli!

Jopa itse Lenin olisi ollut kateellinen tytön otsasta, puhumattakaan porauskaivoja muistuttavista silmäkuopista, joihin olisi voinut kätkeä vaikka Pohjois-Korean kolmannen ydinvoimalan! BAD IDEA! Puhumattakaan siitä, että neiti käyttäytyi ensin kuin mikäkin nirppanokka.
Kiitti, mulle riitti, halusin pois! Hätäsuunnitelmat vilisivät silmieni ohi, mutta kun yritin abortoida kontaktia, niin tyttö tarrasikin käsivarteeni kiinni, ja johan muuttui ääni kellossa. Harmi vain että se lisäsi oloni mukavuutta yhtä paljon kuin ranteeni ympärille kiristetty Husmannin ruuvipuristin! Yhtäkkiä kysymyksiä sateli suuntaani enemmän kuin olin valmis vastaanottamaan, mutta keskittyminen oli hankalaa, koska en vain voinut olla mielessäni vertaamatta tytön yhdennäköisyyttä Liocarcinus Vernalikseen, siis erääseen koillis-Atlantilla esiintyvään taskurapuun. Ilmeisesti luotaimeni kaipasi hieman kalibrointia. Yritin liikahtaa poispäin, mutta ravu… siis tytön ote ranteeni ympäriltä vain tiukkeni, ja itkin jo mielessäni verta, koska yhä useampi A-luokan kohde liukui sulavasti ohitseni, ja itse olin kymmenjalkaisen kuoriäyriäisen luona ansassa! Ja sitä tuskaa kesti ja kesti. Ja kesti. Itse asiassa sitä kesti lopulta ju**lauta niin kauan, että opiskelijoita alettiin jo siirtää päivän avaustapahtumaan viereiseen saliin. Esidraftauksen tulos: Minä 0, Ali 1.

Ja jotta nöyryytys olisi ollut täydellinen, niin Ali oli vikkelänä miehenä kysynyt jo aasialaismimmin numearoakin, ja yllättäen myös onnistunut siinä! Rupesimme vertailemaan taktiikoita. Itse suosin hieman pidemmälle laskelmoitua taistelustrategiaa, koska kuten jokainen kunnon kalamies tietää, isoja arvokaloja ei saa veneeseen ilman kunnon väsytystaistelua. Toisaalta taas koho-ongella voi saada nopeasti ja suhteellisen vaivattomasti kasan pikkukaloja samassa aikayksikössä, missä edellä mainittu Tretornin kumisaappain ja Ambassadeurin seiskatonnisella avokella varustettu haukimies kelaa vasta ensimmäistä Esox luciustaan vastavirtaan. Jälkimmäisen menetelmän vika on ainoastaan siinä, että roskakalojen suhteellisen suuri määrä voi johtaa ”lahnastajan” liikanimeen. Tämän jälkeen muut kuin syöttiä epätoivoisesti hakevat särjet eivät enää vilkaisekaan kohoasi, puhumattakaan siitä että muut tosikalastajat eivät ota sinua pilkkireissuilleen mukaan, koska ”kohosi” läsnäolo karkottaa isomman luokan saaliit tiehensä nopeammin kuin U-veneen sumutorvi! Unohtamatta myös sitä seikkaa, että alimittaista ahventa harvemmin esitellään kavereille, toisin kuin sitä kahdeksan kilon kirjolohta! Paradoksaalista sinänsä, että meikäläinen tietää kalastuksesta tasan yhtä paljon kuin keskimääräinen korvameduusa italialaisista pastatyypeistä. Ei liene kenellekään yllätys, että meikäläiselle lankeakiin aina se soutajan rooli.

Odottelimme infoluennon loppua ja ensimmäisen varsinaisen varauskierroksen alkua. Ja lopulta uudet opiskelijat siirtyivät aulaan nauttimaan virvokkeista, ja tietysti loistavasta seurasta. Ali kalasteli edelleen samoilla vesillä, itse päätin vaihtaa perhokalastamisen verkkoihin, ja suuntasin saalisrikkaisiin porukoihin, jotka kuten hauetkin, viihtyivät kaisli… pöytien läheisyydessä.
Vasemmalla oli kolmen espanjalaisperäisen kimulin seurue, jotka olivat saaneet seurakseen heti kaksi muuta oranssipaitaista pilkkijää. Onneksi olin sattunut tutustumaan yhteen hempukoista jo viikonloppuna, joten sen varjolla luovin paikalle ja hätistelin airoillani muut piilokalastelijat huit helv*tiin! Pikaisen arvioinnin jälkeen päätin asettaa katiskani lyhyimmän senóritan välittömään läheisyyteen, ja ajattelin tarkastaa sen myöhemmin. Seuraavaksi osuin lahnaparveen, josta kuitenkin selvisin siimoja sotkematta melko vaivattomasti. Pari aironvetoa, ja olin jo seuraavilla apajilla. Sekalainen porukka brittiopiskelijoita, ja olin jo nostamassa purjeitani, kun huomasin taka-alalla uiskentelevan tummakutrisen arvokalan. Nopea heittoliike, ja Rapalan Shad Rap lähti ilmaa halkoen matkaan, hajottaen pinnan täsmälleen samassa kohtaa jossa äskeinen loiskahdus oli nähty. Pieni nykäisy, ja tunsin vastuksen siiman päässä. Kelasin saalista hieman lähemmäs, ja se osoittautuikin ranskalaiseksi, söpön nenälävistyksen omaavaksi ysiluokan taimeneksi. Mutta ennenkuin ehdin nostaa saaliin veneeseeni kolkkausta varten, niin johan tulokkaat ajettiin takaisin saliin.
Menin ylpeänä esittelemään tuloksiani Alille, vain kuullakseni että singaporelainen oli sopinut jo treffit illaksi. Wtf?! Taas tuli pataan numeroin 2 – 5 (treffeistä sai 5, suudelmasta 10 pojoa).

Lounastaukoa varten opiskelijat jaettiin kaupungille meneviin ryhmiin, ja itse olin ilmoittaunut johtamaan Landsdowniin menevää ryhmää. Ylläri, oletetun 40 opiskelijan sijaan mukaan sattui vajaat 120 opiskelijaa, ja oli siinä taas kaitsemista, varsinkin kun meikälle oli allokoitu vain 5 alikersanttia. Puhumattakaan siitä, että kukaan uusista alokkaista ei näyttänyt tuntevan huudettua lipas-lepo-lakki –komentoyhdistelmää! Käsiäni hurjasti heiluttaen ja saksalaisia komentoja karjuen sain kuitenkin lauman lopulta kohteeseen, ja onnistuinpa siellä tekemään myös lisää lähestymisliikkeitä meksikolaisperäiseen maalipisteeseen. Kolmas erä kotiin numeroin 1-0. Lounaan jälkeen opiskelijat siirtyivät päivän viimeiselle luennolle, ja aamuryhmän taistelut olivat ohi.

Iltapäiväryhmässä oli selkeästi vajausta, mutta kukaan ei halunnut tehdä kokopäiväduunia, ja kaikki aamuvuorolaiset suuntasivatkin kotiin. Paitsi että nopean tauon jälkeen suuntasimme Alin kanssa takaisin koululle, koska tarkoituksenamme oli myös tsekata postgraduate-ryhmän laatukertoimet. Ja voi sitä riemua ja iloa muiden silmissä, saimme selkääntaputuksia ja suuret kiitokset koordinaattoreilta arvokkaasta panostuksestamme auttaa muita raskaan aamun jälkeen. Voi pojat, olisivatpa ne tienneet oikean syyn paluuseemme! Otimme samat roolit kuin aamulla, mutta suureksi pettymykseni, tulevat luokkatoverini olivat kyllä jotain liitukauden muinaisjäänteitä, joiden keski-ikä oli samaa luokkaa sen vaarilta saadun sodanaikaisen kultakellon kanssa! Yhtäkkiä tunsin itseni vanhaksi, todella, todella vanhaksi, vaikka totuus oli se, että kakskolmosena olisin satavarmana yksi minkä tahansa postgraduate-luokan nuorimmista. Iltaosuuden tulokset olivat selkeästi 0-0, ei edes kohonarvoista kontaktia…

Seuraavana päivänä oli vuorossa grillibileet sekä lisää aktiviteetteja, ja tällä kertaa osuimme Alin kanssa nakkien jaossa kultasuoneen, ja pääsimme järjestelemään yliopiston pihalle 5 vs 5 futisturnausta Networkereiden ja muun maailman opiskelijoiden välille! Maalit kentän päihin, ja paikalla oli jopa kovaäänisellä varustettu kuuluttaja. Todella asiallista. Olimmekin Alin kanssa pelipäällä, ja ilmeisesti kikkailut upposivat myös yleisöön, koska puujalkaisuudestani huolimatta saimme myöhemmin molemmat kutsun yliopiston futisjoukkueeseen!!!Pelien jälkeen kävin tarkistamassa katiskani, ja vaikka siellä ei vielä mitään konkreettista ollut, niin se espanjalaiskala uiskenteli kuitenkin vielä lähistöllä. Okei, päätin jättää silti pyydykseni sijoilleen, ja suunnistin varmistelemaan asemiani ranskattaren suhteen. Nyt oli aseteltava merkit oikeille paikoilleen, koska seuraavana päivänä oli vuorossa ne kuuluisat cocktail-kutsut, jonne valitettavasti ainoastaan uusilla opiskelijoilla oli sisäänpääsy, mutta sen jälkeen seuraisi kaikenkattava pub crawl, jossa pelimerkit olisi lopullisesti rahastettava.

Keskiviikkopäiväkin meni yliopistolla, tällä kertaa tosin Networkaamisen sijaan töissä, vaikka aina mahdollisuuden tullen kävin myös sosialisoitumassa muiden oranssipaitojen sekä uusien opiskelijoiden kanssa. Ja verkostoituminen myös kannatti, sillä suoritettuani muutamia pakollisia peliliikkeitä ja hieman ”strategista” manipulointia, sain käsiini todellisen Graalin maljan, eli siis lipun illan esikekkereihin! Ja kaveriahan ei jätetä, joten samalla vaivalla kikkailin myös Alille lipun, jottei Singaporen poika tuntisi oloaan liian yksinäiseksi. Joopa joo, Ali, yksinäiseksi? Aasian Romeolla oli enemmän kuin kourallinen puolikypsiä kontakteja valmiina poimittavaksi, puhumattakaan niistä maanantain treffeistä. En edes tiennyt että missä vaiheessa Ali oli ehtinyt jo tutustua hieman lähemmin pariin muuhun ”Networkeriin”, mutta näinhän siinä oli vain päässyt käymään;)

Matkalla juhliin kävimmekin läpi erittäin mielenkiintoisen keskustelun illan suunnitelmista ja ennakoimme hieman tapahtumia. Ja kun Ali kysyi neuvoani sen suhteen, pitäisikö hänen vain keskittyä yhteen tyttöön, vai jahdata kaikkia kuutta (6!!!) ko. illan prospektia, sain suustani ulos lauseen, josta tulikin myöhemmin sekä meidän, että aika monen muun tunnuslause. ”Dude, when you are in a roll, you just gotta roll some MORE”. Silloin kun pakka on kuuma, ovat pelit parhaimmillaan, ja tällöin pelimerkit on saatava keskelle hinnalla millä hyvänsä! ”Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla” –mentaliteetti ei johda muuta kuin vatsahaavaan ja siihen käytettyyn Volvoon, mikä muuten EI TODELLAKAAN ole mikään homosti sporttinen S80, vaan vähintään vuosikymmenen vanha, ysineljäkymppistä sedania etäisesti muistuttava ruostelaiva!

Otteita seuraavasta episodista:

”Bro, listen. Yesterday I had six girls. What I have now, is…”

"You sure like pink shirts. You still like girls, right??"

“FUCK!! Goddammit!! We laid the whole groundwork, and then comes this fucking finnish guy and…”

“The chancellor has nominated two people, one male and one female to…”