Draamaa, draamaa, draamaa...

Disclaimerina heti tähän alkuun, joskus aikaisemmin oli puhetta siitä, että tietynlaiset tarinat jätetään plokissa vähemmälle huomiolle, lähinnä siitä syystä että muuten blogi olisi tällä hetkellä reilut puoli sivua lyhyempi kuin teos nimeltä Ruotsin sotasankarit. Tämä kuitenkin tekisi lokista noin miinus neljän sivun mittaisen, ja tällöin pelkästään irrationaalilukuja vertailemalla kyettäisiin päättelemään, että lukijoiden määrä olisi kääntäen verrannollinen yhtälön 4♠^-7/0.5Y+Ω neliöjuureen…Kunhan tästä muistetaan vielä vähentää gamma ja neljä hattua.

Tällä kertaa kuitenkin luontoilmiönä kesäolympialaisiakin harvemmin sattuva tapahtuma korreloi muun tarinan kanssa lähes yhtä voimakkaasti kuin hippodromin mondo Suomen kisajoukkueen menestyksen kanssa, joten vastuuvapauslausekkeen ja Ruotsissa vuonna 1962 julkaistun 13§ pykälän nojalla (joka tosin kumottiin vuosia myöhemmin, lähes samaan aikaan kuin YK pakotti Ruotsia luopumaan heteroille suunnatusta kuolemantuomiosta) kirjoittelen taas vaihteeksi pelkästään sitä mitä sylki suuhun tuo, ja reklamoinnit ja muut itkut voitte suunnata suoraan sinne minne aurinko ei paista. Mikäli kuitenkin tunnette itsenne loukatuksi tai hyväksikäytetyksi (jos jälkimmäisen aiheuttaja oli Urkka-setä tai Jorma-eno, niin tämä ei ole ehkä oikea paikka avautua), niin voitte täyttää punaisen kaavakkeen, johon pistätte tarkat perustelut, käyttäen riviväliä 1.5 ja mieluiten Arial-, Times New Roman- tai IamAFaggot –fonttia. Valitus on palautettava artikkelin lukemisesta seuraavaan iltaan klo 2000 mennessä, joko Greenwichin tai Malmön aikaa käyttämällä. Käsittelen valituksen kolmen vuoden kuluessa tai kun wc-paperi seuraavan kerran loppuu.

Palatakseni keskiviikkoiltaan, astuimme Alin kanssa yliopistolle, josta illan kekkerit alkoivat. Marssimme reippaasti kohti pääsalia, kunnes ovella vanhempi yliopiston kanttura pysäytti meidät, tokaisten että juhlat ovat vain uusille opiskelijoille. Sain taas toteuttaa mielitekojani.
”Katoppa tosta vippilistasta J-kirjaimen kohdalta joku nimi, ja arvoppa sitten hetki että täsmääkö se mun henkkareihin”

Mutta ennen kuin ovenvartijan virkaa tekevä puolisokea viidakkopöllö ehti toimittaa antamaani pyyntöä, ilmestyi koordinaattoripäällikkömme Bonnie paikalle kuin tilauksesta, vieläpä ylimääräisen viinilasin kanssa, joka muuten sopi käteeni kuin nyrkki naapurin poskiluuhun. Sauvignon Blancin lisäksi Bonniella oli joku muukin yllätys minulle, mutta siitä keskusteltaisiin kuulemma lisää seuraavana päivänä, sikäli mikäli selviäisin koululle asti juhlien jälkitumuissa. No, asiassa olikin enemmän kuin pelkästään yksi mutta. Olin lupautunut töihin seuraavaksi päiväksi (virhe numero úno), ja sen lisäksi olin lupautunut myös tekemään viimeisen pakollisen Network-vuoroni seuraavana päivänä (virhe numero dós). No, mutta niin kuin kissalla on yhdeksän elämää, niin oli mullakin suunnitelmia ton varalle, jopa useampia, ongelma oli vain siinä, etten vielä tiennyt että mistä narusta vetää.

Purjehdin sisään juhliin, vain havaitakseni taas että dress codena toiminut smart casual oli ilmeisesti valunut kahdelta kolmannekselta taas ohi korvien, koska taaskin huppari/collegemeri velloi ympäriinsä, ja vain sieltä täältä pilkotti jotain siistimpää. Koska seuraavana päivänä oli töitä, niin ajattelin aloittaa varovasti, mutta jostain syystä noin 5520 sekuntia myöhemmin olin kumonnut tuon valkoviinin seuraksi 6 lasia samppanjaa. Ilmainen viina teki siis kauppansa. Ja jukoliste, kavereita kyllä riitti. Tuo networkaaminen oli erinomainen tapa laajentaa kaveripiiriä ihan mihin ilmansuuntaan tahansa. Tuntui kuin olisin tuntenut jokaisen. Aina kun siirtyi seurueesta toiseen niin joutui heittämään halaukset, yläfemmat tai muut vastaavat mustan miehen käsien pyörittelyt. Ja vaikka alkuperäisen taistelusuunnitelman mukaan jo ensi kohteessa oli tarkoitus suorittaa taktisia liikkeitä, niin tällä kertaa homma meni kuitenkin melko nestemäiseksi… Ainakin siihen asti ennen kuin siirryimme jo tutuksi tulleeseen germaanisen bunkkerilinnoitukseen, siis Löwenbrau Kelleriin.

Lyhyesti ja ytimekkäästi, ilta oli mitä mainioin. Kavereita ja hauskaa riitti joka sormelle, ja tämä oli juuri niitä iltoja jolloin olisi tehnyt mieli monistaa itsensä ja olla vähintään neljän eri daam…neljässä eri paikassa samaan aikaan;) Tämä nyt ei tietenkään ole vielä mahdollista, joten tyydyin vain sukkuloimaan paikasta toiseen keskimäärin kolmen parsekin tuntinopeudella ja yritin samalla pitää huolta viskositeettibalanssistani. Illan aikana tuli myös hieman sovellettua strategista ad hoc –johtamista, koska tilanteet vaihtuivat lennosta vähän turhankin nopeasti. Suunnitelmissa ollut tulinen romanssi sen hispaanoplikan kanssakin vaihtui vähintäänkin kyseenalaiseen lähentely-yritykseen, joka sekin kohdistui kaiken lisäksi edellä mainitun tytön kaveriin. No, sen siitä saa kun yrittää lentää ilman kunnon tutkamiestä (Ali huiteli jossakin omilla asioillaan). Illan edetessä (ja meikäläisen juopuessa) alkoi olla kuitenkin pikku hiljaa selvää, että tulevaisuudessa meikäläisen kannattaisi opetella hieman ranskaa, mikäli haluaisin tulla tulevan appiukkoni kanssa toimeen. Hetkonen, ehkä tässä nyt vähän ennakoitiin, kuten myöhemmin ikäväkseni huomasin. Välillä kävin kilistelemässä tuoppeja vanhempien (=kokeneempien) networkereiden kanssa, ja pistin jo tällöin alitajuisesti merkille, että pojat olivat ilmeisesti melko ystävällisellä päällä, koska tarjoilivat juotavaa toiselle näistä nuorista ”johtajattarista” oikein olan takaa. Aina oli vähintään kaksi eri jätkää ojentelemassa lompakkoaan.
Kuittasin asiasta jopa ääneen, mutta kuulemma parhaita ystäviähän tässä vaan oltiin. No, aika sama mulle minne kollit rahojaan syytää, itse en todellakaan aikonut asettua jonon jatkoksi, vaan suuntasin takaisin Pariisin kiertueelle.

Tässä välissä sattui hauska tilanne. Olin juuri tiskillä, kun viereeni tupsahti ihan mukiinmenevän näköinen daami, ja muistini perukoilla oli hämärä kuva että hän olisi myös ollut peer networker. Tyttö katseli meikää hetken päästä varpaisiin, ja tokaisi melko kuluneen fraasin, joka liittyi jotenkin siihen että kaikki hyvät miehet ovat joko varattuja tai homoja. Öh, en muistaakseni kantanut sormusta, ja tyttö kommentoikin heti perään mieltymystäni pinkkeihin kauluspaitoihin sekä limenkeltaisiin nahkatakkeihin. No joo, pitää myöntää, kyllä mä itekkin tiesin että noilla fantsuilla kuteilla mä… Siis voi v*ttu! Limenkeltainen??? Fantsu??? Pitäsköhän mun alkaa huolestua sanavalinnoistani? Siis tarkotus oli sanoa että kyllähän mä jo lähtiessä tiesin että alternatiivisella asuvalinnallani (puhumattakaan ylivaaleasta hyppyritukasta tai kaikenmaailman hihhulikoruista) tasapainottelisin aika lähellä sitä demilitarisoitua vyöhykettä mikä erottaa heterot ja ruotsalaiset.

Normaalioloissa olisin saattanut tarttuakin täkyyn, mutta nyt kokouspöytäkirjaan oli merkitty jotain aivan muuta. Taas vaihdettiin baaria, ja suunnitelmistani huolimatta eksyin takaisin siihen networker –jengiin, ja ennen kuin huomasinkaan, niin otin jo osaa yksityiseen evaluointihaastatteluun, joka jostain kumman syystä suoritettiin hieman pimeämmässä nurkkauksessa. Tosin ei tarpeeksi pimeässä, kuten myöhemmin (taas) tulin huomaamaan. En edes tiedä että miksi olin alunperinkään suostunut moiseen, mutta ehkä säihkysäären tarjoamalla Gin Tonicilla (tyyliä, pojot siitä) ja kiristämälläni lupauksella siitä, että saisin kuittauksen seuraavan päivän PN-tehtäviin olematta paikalla, oli oma vaikutuksensa. Ja kyllähän sen tietää, että kun ihmiset ovat hieman etukumarassa nautittuaan tavallista enemmän keimonsteria, niin asioita joita ei pitäisi tapahtua, tapahtuu kuitenkin. Olin ilmeisesti juuri myynyt muutakin kuin sieluni.

Hetkistä myöhemmin havahduin siihen, että illan varsinainen AGENDA oli kuitenkin vielä kesken, ja poistuin välittömästi rikospaikalta, vain huomatakseni, että eräs tietty tummakutrinen ranskatar seisoi vain vajaan kymmenen askeleen päässä äsken vielä pimeäksi nurkkaukseksi luulemastani paikasta. NAPS! Joko meikäläisellä oli vain uskomattoman paska säkä, tai sitten kohtalo näki taas uuden tilaisuuden nöyryyttää allekirjoittanutta… Yritin kuitenkin pelastaa sen mitä jäljellä oli, ja noinkin lyhyellä varoitusajalla tuotin uskottavan tarinan juuri aloitetusta kemoterapiasta ja viimeisistä hyvästeistä… mikä ei kuitenkaan jostain syystä vakuuttanut vastapuolta tarpeeksi, vaan päädyin seuraavaksi katselemaankin korkokengissä suoritettua pikamarssia! Ilmeisesti yritykseni diversifioida riskiä sijoittamalla munia mahdollisimman moneen pesään ei toiminutkaan halutulla tavalla! Prkl! Päätin lievittää kiputilaani nauttimalla lisää nestemäisiä hallusinogeenejä.

Vaihdoimme taas nautiskelutiloja, ja itse kulutin loppuillan egosentrisesti tuijotellen jatkuvasti täyttyvän Smirnoff Ice –pullon läpikuultavaa pohjaa, yrittäen sitä kautta löytää loogisen selityksen maailmankaikkeuden visaisimpiin kysymyksiin, kuten petetyn naisen lepyttämiseen tai douglas-kuusien olemassaoloon. About tuntia ja vahvuudeltaan X määrää tyhjää neitivodkapulloa myöhemmin päätin ottaa kompassisuunnaksi 35-00, koska aamulla pitäisi vielä vääntäytyä töihin.

Aamulla kuulin tulokset myös Alin ristiretkeltä, ja uskomatonta kyllä, vaikka oma seikkailuni lähenteli komediaa, niin romeo vei tässäkin voiton. Ali onnistui rakentamaan skenaarionsa nätisti päällekkäin, ja eräs ulkopuolinen henkilö, joka sattui tuntemaan puolet Alin prospekteista, osui vahingossa todistamaan jotakin mitä hänen ei olisi pitänyt nähdä, ja tästä alkoi mielenkiintoinen ketjureaktio, joka vei lopulta 5/6 alkuperäisistä kohteista. Ja vaikka yritin auttaa Alia pehmittämään viimeistä kohdetta (edellistä tulosta tosin vielä tietämättä), niin olihan se aika sanomattakin selvää, että useampi kokki ja… No, saatiin ainakin 6/6 täyteen. Luulin että viikon komediaannos oli tässä. Olin jälleen väärässä.

Kun itse suuntasin töihin, niin Ali suuntasi suorittamaan päivän networkaamistaan, tehtävää jonka luulin illalla kuitanneeni. Väärin! Ilmeisesti alipäällikkönä toimiva donna oli vetäissyt edellisillan seikkailuista palkokasvin tai muun vastaavan juureksen nenäänsä, ja meikäläisen oli turha odotella minkäänlaista kuittausta! No, onneksi Ali vikkelänä miehenä signeerasi meikäläisen tehtävät hoidetuiksi heti kun valvojan silmä vältti, ja jälleen oltiin kuivilla. Tai no ainakin melkein.

Suureksi yllätyksekseni Bonnie ilmoitti aamulla että kansleri, yksi koulun isoimmista jehuista, oli nimennyt kaksi parhaiten esiintynyttä networkaajaa. Virkaatekevä päällikkö oli mitä ilmeisemmin ollut KÄNNISSÄ, koska valinta osui jostain Luojan tietämättömästä syystä meikäläiseen! Ilmeisesti olin oli siis tehnyt jotain oikein, vaikka tosin määrittelyperusteena olisi mun kohdalla pitänyt olla ”vuoden puunaama”, sen sijaan että se oli ”outstanding performance”. Noh, kyllä se päivä näköjään sittenkin paistaa sinne risukasaankin. Jobinpostia oli kuitenkin luvassa myöhemmin.

Koska vietin aamua lukuun ottamatta suurimman osan torstai-päivästä jahtiklubilla maalaushommissa, niin mulla ei ollut aavistustakaan koululla kasvavasta probleemasta. Vasta kun saavuin kotiin, niin Ali paukkasi päätä pahkaa huoneeseeni.
”Bro, you are soooo fucked right now!”

Ali kertoi että edellisillan tapahtumat olivat olleet koko päivän tapetilla, varsinkin tietty osuus niistä, koska siihen liittyi ilmeisesti jo vuosikausia jatkunut yksipuolinen romanssi, jossa osapuolina olivat koko Peer Networker –jengin miespuolinen johtaja, (ei virallisesti, mutta henkisesti) ja tämä yllä mainittu päällikkögimma, tosin tietämättään. Ja tämä neitosen juottoskenaario oli vain osa poikien suurempaa, lukuisia taka-ajatuksia sisältävää suunnitelmaa, ja meikäläinen sattui vain vahingossa osumaan ristituleen… Ja sattuneesta syystä, seniorit eivät olleet kaikkein tyytyväisimpiä siihen miten illan tapahtumat etenivät. Hah, en tiedä että pitäisikö itkeä vai nauraa, nämä kanankoipiset itkuiikat olivat kuulemma jopa ”varjostaneet” meikää viimeisessä baarissa, ihan siltä varalta että tekisin jotain peliliikkeitä, joita he voisivat raportoida sitten eteenpäin. Absurdisti huvittavaa (ja samalla lakonisesti surullista) tilanteessa oli se, että meikästä ja tästä pomojannusta oli tullut viime päivien aikana todella hyviä kavereita, ja tämän juottolaskenen yhteydessäkin oltiin kolisteltu tuoppeja kuin tosi ystävät.

Ja jotta paradoksi olisi täydellinen, niin mulla ei TODELLAKAAN ollut mitään jatkosuunnitelmia tapahtuneen varalle. NADÁ! Kunnes kuulin että kyseinen ”kaverini” oli tapauksen tiimoilta panetellut meikää koulussa, vaikkakin vain lievästi. Uroksena ymmärsin hänen riipaisevat lemmentuskansa, mutta… Meikäläinen kun sattuu olemaan ÄÄRIMMÄISEN kilpailuhenkinen, puhumattakaan jääräpäisyydestä tai muista hyveistäni… Haistoin verta, tosin kuvaannollisesti. Perjantaina olisikin luvassa seuraava yhteinen tapahtuma. Ei tosin legendaarisesti aamunkoitteessa, mutta olin varma että John ja Clint eivät pistäisi hieman myöhempää ajankohtaa pahakseen. *Länkkärimusiikkia* Päätin kiillottaa kannukseni ja öljytä kuudestilaukeavani. Kaivoin stetsonini esiin ja mietin hiljaa mielessäni, kääntyisikö Samuel Colt haudassaan haistaessaan palaneen ruudin käryä vielä kerran.
Olin valmis eeppiseen kaksintaisteluun, mano ý mano…*Länkkärimusiikki häipyy hiljalleen*