Pikakelausta

Viime aikoina ploki on ollutkin täynnä noita Joonan elämää suurempia seikkailuja ja normaalissa elämässä (en kyl tiedä että milloin viimeksi sanoja ”normaali” ja ”Joona” on käytetty samassa lauseessa, mutta…) tapahtuneet asiat ja pienemmän kokoluokan taistelut ovat jääneet hieman sivummalle, joten herätetäänpäs nyt sitten jotain elämää pienempiä sessioita henkiin aina heinäkuun alkuajoilta asti.

Tuossa kesä-heinäkuun taitteessa kun täällä oli ”talviloma”, niin tosiaankin etsin jotain toista työpaikkaa siihen yliopistoduunin kylkeen, jotta matkabudjetin EKG-käyrään saisi edes jotain liikettä. No siinä sitten yhtenä päivänä bongasin ilmoituksen, jossa etsittiin atleettisia ja ennakkoluulottomia nuorukaisia pk-tarkoitusperissä. Noi pääkaupunkiseutuun liittyvät tarkoitusperät tietty herätti ekana mun mielenkiinnon. Joo, kyllähän mä (nyt) tajuan sen että mun kaltasella ruikulalla ei oo sen enempää tekemistä ton ekan adjektiivin kanssa kuin jo parhaan nuoruutensa ohittaneella läskimahasella hikikainalolla on keskiviikkoisin Gigglinin lattialla, mutta satuinkin ensin lukemaan että ilmoituksessa etsittiin pateettisia ja ennakkoluulottomia kavereita, ja jos unohdetaan rotu-/sukupuoli-/ammatti-/koulutus-/ruumiinrakenne-/pärstäkerroin
-diskriminointi, niin meikää ennakkoluulottomampaa kaveria saa hakea! Eikä kyl tartte ees kauas mennä!

Haastattelu oli sopivasti jossakin yksityisosoitteessa Sydneyn keskustassa, vaikka odotin että noi pääkaupunkijutut keskittyisi enemmän Canberraan, koska sehän se virallinen kapitoli on. On muuten paikallisilla työnantajilla mielenkiintoset tavat ilmoittaa tapaamisaika, koska saamassani mailissa luki että ”Saavu kahdelta, tai heti kun musta Mercedes on hävinnyt autotallin edestä.” Ja ilmeisesti työpaikan ilmastoinnissakin on jotain vikaa, koska pukeutumiskoodissa kehotettiin pukeutumaan nopeasti riisuttaviin vaatteisiin. Ilmeisesti helleaalto on odotettavissa vaikka onkin talvi. Hyvä juttu on se, että aurinkorasvat tulee ilmeisesti työnantajan puolesta, ainakin mikäli joudun työskentelemään peräosastolla. Tai niin ainakin luulen, vaikka en ihan täysin ymmärtänyt viittausta takahuoneesta ja voiteista.

Menin sitten sovittuun aikaan tapaamisosoitteeseen, heti kun reilut 300 kaviota puskeva, 4.3-litrainen C43 AMG oli hävinnyt pihasta huonosti leikattua tupeeta kantavan ylipainoisen insinörtin toimesta. Olin saanut jo matkalla tekstarin työnantajan omasta numerosta, jossa hän ilmeisesti varoitteli sateesta ja kertoi olevansa itsekin matkalla, koska hän sanoi olevansa jo valmiiksi märkä ja olevansa juuri tulossa. Tekstasin pikaisesti takaisin että ei täällä kyllä sada, mutta minäkin olen juuri tulossa.

En kyllä olisi ikinä arvannut etukäteen että mimmoisiin hommiin olin joutumassa, mutta tulin huomaamaan sen hyvin pian. Astelin kepeästi hyräillen laavakivistä tehdylle terassille ja soitin huolettoman rennosti summeria. Ovi aukesi vienosti, ja oven takana odotti… eiku hitto, eihän mun tätä tarinaa pitäny kertoa. Sori. Mun moka.

Siis se mitä mun piti kertoo, oli se juttu, että työskentelin tossa heinäkuun tienoilla kääntäjänä Appen –nimisessä firmassa, Chatswoodissa, mikä on taajama/lähiö/jotaa sellasta Sydneystä pohjoseen, about puolen tunnin junamatkan päässä. Sen sijaan että olisin käännellyt käsiäni, niin ideana oli siis suomen kielisen tekstin kääntäminen englanniksi. Tai siis itse asiassa alussa vain luokittelin sanoja eri sanaluokkiin, ja myöhemmin oli tarkotus tehdä jotain muuta. Joku oli taas ilmeisesti käyttänyt jotain toimivaa käännösohjelmaa, koska sanamuodot olivat sitä luokkaa että itsellänikin oli ymmärtämisvaikeuksia aina silloin tällöin. Dinosaurusjuna, ylikirjastotermos ja muut vastaavat sanahirviöt saivat kyllä allekirjoittaneen repeilemään melko pahasti. Palkkaahan firma maksoi 17 taalaa (12 egee)/h, eli pari taalaa alle yliopistolla saamani liksan.

Jos mä joskus sanoin että toi homma koululla ei kehitä mua hirveesti ihmisenä, sotilaana tai apinana, nii voi ju**lauta, toi kääntämishomma kyllä kehitti sitte senkin eestä! Tosin negatiiviseen suuntaan!!! Koko päivä piti istua s**tana sen pölysen näytön eessä polvet sykkyrällä ja selkä kierossa kuin korkkiruuvi! Hyvä ettei jo yhden päivän hiiren raksuttelusta saanut elinikästä tenniskyynerpäätä ja iskiasta! Ehdin pari päivää käydä tossa lafkassa painamassa duunia, ennen kuin koululla alko olemaan enemmän töitä, ja eihän sitä tarttenu paljo miettii et kummassa paikassa oon mieluummin. Yliopistolla on parempi palkka, työmatka on 10 minuuttia, kun se kokonaisuudessaan oli Chatswoodiin 50 minsaa. Puhumattakaan siitä että kun toi kääntäminen oli kuolettavan tylsää ja puuduttavaa, niin duuni koululla on taas rentoa ja mielekästä. Viimeinen niitti meikäläisen kääntäjän uralle tuli siinä vaiheessa kun lukukausi alkoi, sillä opiskelijaviisumi sallii vain 20 h töitä viikossa.

Talven koleimmat hetket osuivat täällä ilmeisesti heinäkuun loppupuolelle, jolloin auringonpaisteessa saattoi olla hetkittäin jopa kylmä. Mutta siinä vaiheessa kun auringo meni pilveen, niin ilmasto muuttui hetkessä, ja oli kylmä, todellakin. Siis semmonen suomalaisten viileä, semikylmä. Ongelma on vain siinä, että täällä leijat ja talot rakennetaan samasta materiaalista, joten yöllä saattaa tulla hieman vilu. Kämppiksillä oli lämmittimet ja kirjaimellisesti 3 peittoa jo toukokuun alusta lähtien, itse puolestani yritin urheasti taistella lämpökatoa vastaan erilaisin keinoin, mutta tulin viimein kylmimmillä hetkillä siihen tulokseen, että ehkä on helpompi vain suosiolla ostaa se lämmitin, varsinkin kun se maksoi vain 20 taalaa.

Tosin sen kanssakin joutuu hieman pelleilemään, Nukkumaanmennessä on kylmä joten lämmitin pistetään tällöin tulille. No, tietysti sitä sitten yöllä herää siihen samaan hikiseen tunteeseen kuin armeijassa silloin, kun joku pösilö kipinämikko oli pistäny kamiinan mansikaksi keskellä suviyötä. Lämmitin off-asentoon (ja se –tanan kipinämikko pihalle, mieluiten mojovan potkun ja kirosanamyriadin saattelemana) ja takaisin pehkuihin, ja yleensä sitä herää vielä juuri tuntia ennen kellonsoittoa siihen, että taas on kylmä, ja lämmitin on pantava takaisin päälle. Ei oo helppoo täälläkään:)

Entäs ne uudet kämppikset sitten? No niinku mä aikasemmin sanoin, nii eihän ne niitä vanhoja kämppiksiä tuu korvaamaan millään lailla, mutta ei ne nyt ihan toivottomia tapauksiakaan oo. Hetkittäin jopa ihan mukavia. Joe on 25.v kiinalaisnuorukainen, joka oli alussa ujo, mutta on jo nyt sopeutunut kevyesti parhaiten joukkoomme. Mukava ja hassu tyyppi. Ranskalainen kämppis on taas todellinen nolla, siis kirjaimellisesti. Tällä siis tarkoitan sitä, että hänen nimensä on hauskasti Nil (=nolla). Geneerisestä ranskalaisen irvikuvasta hieman poikkeava nollaukkeli on myös melkoisen ujohko, ja hengaileekin pääasiassa päivät pitkät koululla muitten ranskalaisten kanssa. Vietnamilaistyttö Hai puolestaan on aikalailla sen korealaisen Soon kaltainen, tosin olivathan tytöt muuten kavereita jo ennestään. Vajaa 30-vuotta ikää mittarissa, ja Haita harvemmin näkyy kotona, syystä tai toisesta.

Tuossa on taas hyviä esimerkkejä muun maailman menosta. Nil ja Joe eivät kumpikaan ole koskaan tätä ennen kokanneet ITSE!!? Siis mitä!!! Kuulemma kotona äiti kokkaa aivan kaiken, ehkä voileipiä lukuun ottamatta. Niin sitä pitää. Tosin kiinanpoika on hanakka oppimaan, ja seuraakin aina silmä kovana vieressä kun kokkailen mitä tahansa, vaikka pelkästä pihvistä munakkaaseen tai vastaavaan. Nil puolestaan on todellinen säästömatkailija. Vuokrien jälkeen ranskalaisen matkabudjetti on 10 taalaa päivässä eikä tippaakaan enempää! Hän ostaakin lähes aina riisiä tai tarjouspapuja, joita saa parilla taalalla. Yhtenä päivänä neropatti löysi jotain maksamakkaran tapaista tarjouksesta, ja tuli taas kotiin heilutellen silavaa voitonriemuisena. Tosin kaverin hymy hyytyi myöhemmin illalla, kun tv:ssä mainostettiin koiranruokaa, joka oli yllättäen identtinen ranskalaisen syömän makkarapötkön kanssa! Pari päivää myöhemmin kaveri jätti lounaan ja päivällisen syömättä, vain voidakseen käyttää seuraavana päivänä 20 taalaa! Tässä vaiheessa meinasin kyllä itsekin tukehtua leipääni! Jotain rajaa sentään!

Kiinalaisellakin oli henki melko hiuskarvan varassa tuossa jokunen viikko takaperin. Etsiskelin päivällä jo pitemmän aikaa kadonnutta palautusjuomapulloani villaa päästä jo repien, kunnes satuin vilkaisemaan jääkaappiin!!!
Jumalautavittuperkelesaatanaaaaa!!!! Joku oli tehnyt jonkun h**vetin mehukoktailin meikän elintärkeään sheikkeriin!! Nyt katkes kyllä kamelin selkä kertaheitolla!! Olin jo työntämässä jalkaani lähimmän oven läpi, kunnes sattuman oikusta selvisikin että syyllinen olikin Ali!!! Jätin kiinalaisen rauhaan, ja koska singaporelainen ei ollut kotona, niin jouduin tukahduttamaan alkamassa olevan verilöylyn tyhjentämällä puoli kiloa suolaa pahaa aavistamattoman rosmon juomasekoitukseen;) Odottakoon vain…

Mutta noin yleisesti ottaen, uudet kaverit ovat sopeutuneet aika hyvin, vielä kun he oppisivat tiskaamaan ja siivoamaan omat jätöksensä. No, parin murtuneen peukalon jälkeen oppimisprosessi nopeutuu yllättävän paljon. Ja olihan tulokkaille annettava jo tutuksi tullut kolmoskämpän tervetuliaiskaste:) (Edit. Harmi, video olikin liian iso. Kyseisessä matskussa Joe tekee "Alit" ja menee jo tutusti kalsarisillaan lainaamaan naapurista sokeria puolen yön aikoihin).

Pari viikkoa sitten järjestettiin myös City2Surf, jonkinlainen Sydneyn läpi menevä juoksukilpailu/pubikävely/syy dokaamiseen. Itse päätin kaikesta innostuksesta huolimatta jättäytyä suosiolla sivustaktsojan rooliin. Edellisillan aiheuttamalla krapu… huomattavalla väsymyksellähän ei ollut mitään osuutta asiaan. Itse asiassa, tuo ”väsymys” aiheutti myös sen, että Alina, toinen niistä meikäläisen tandem-orjista myöhästyi sen verran, että missasimme varsinaisen kisan, mutta kerkesimme kuitenkin Bondi Beachille nauttimaan jälkihöyryistä. Rannalla oli melko arktinen tunnelma, eli siis lähes samanlainen kuin Yyterissä juhannuksena, mutta rohkeimmat surffarit olivat silti uskaltautuneet metsästämään aaltoja. Bondi Beachilta suuntasimme tandemtyttöjen kanssa takaisin Geegaliin, jossa olikin sopivasti yhteiset lounaskutsut menossa, ja varsinkin jälkiruokana toimineet pannukakut vaahterasiirapin ja jäätelön kanssa tekivät yllättävän hyvin kauppansa.

P.S Mikäli joku haluaa niitä aboriginaalien pilvessä tekemiä puuveistoksia, pillejä tai muita käpylehmiä tuliaisiksi, niin suosittelen kyllä miettimään taaloille parempaakin käyttöä. Ohessa pari erehdyttävästi sorkkaeläimiltä näyttävää sikavompattia tai jotain vastaavaa kärsäkästä pussieläintä. Taiteilijat ovat selkeästi maistelleet hieman taikasieniä, koska sikojen keskihinta oli vaivaiset 400 dollaria!!!!!

P.S.S Pekka, älä huoli, dikterituun metsästys jatkuu edelleen.