Friday Night Fever

Viimeaikaisista kohelluksista ja muista sanattomista seikkailuista on saattanut saada sen kuvan, että täällä ei muuta tehdä kuin juhlita juhannusta, joulua tai vaikkapa vain normaalia tiistaita. No, tottahan tuokin kyllä on, mutta ainahan asioilla on myös kääntöpuolensa.

Ensimmäinen lukukausi ei sinänsä suurempia time management –skillsejä vaatinut. Koululla piti olla 3 tuntia torstaisin ja 6 tuntia perjantaisin, se siitä. Pakkomielteisyyttä lähentelevä ruoskien heiluttelu pajalla päivästä toiseen oli helppo sovittaa noihin raameihin. Tuon toivottoman salilla itkemisen jälkeen aikaa jäi vielä reilusti kaikkeen muuhun, joten turhemmat asiat, kuten dokaaminen, sosiaalinen elämä, dokaaminen, uusien juttujen (esim. surffaus, laskuvarjohyppy, genitaalilävistykset, heroiini) kokeilu, dokaaminen, koulujutut, dokaaminen tai vaikkapa vain maisemien katselu/kaupungin kiertely (juovuksissa) onnistui melko kivuttomasti. Ja dokaamisellekin jäi aikaa.

Ja kaiken tämän (dokaamisen) jälkeen sitä aikaa oli silti. Ehdittiin parantaa kavereiden kanssa reilusti maailmaa, niin alkoholin vaikutuksen, kuin pelkän positiivisen (piri)euforian alla (prioriteettijärjestystä nyt ei varmaan tartte kauaa arvella), ja silti sitä aikaa vaan tuntui riittävän.

Kuulostaa nopeasti ajateltuna hyvältä, mutta siinä käy pikaisesti samoin kuin silloin kun penskana päästiin risteilylle. Ensiajatuksena se 6.5 kilon karkkimäärän ostaminen (on muuten tositarina) oli aivan julmetun hyvä idea! Voi sitä ilon päivää kun niitä nallekarkkeja ja sanoinkuvaamattoman herkullisia ruotsalaisia kaloja pääsi sitten kotona hypistelemään! Ja sehän on sanomattakin selvää, että tästä ei voinut seurata muuta kuin viikon kestävät sokeribakkanaalit, jotka päättyivät siihen että et halua nähdä karkin murustakaan.

Ei se nyt ihan kirjaimellisesti noin mennyt tuon vapaa-ajan kanssa, lähinnä siitä syystä että täällä kaikkea erilaista tekemistä riittää, mutta fiksuimmat teistä kuitenkin varmaan ymmärtävät pointin viimeistään kolmannella lukukerralla. Kun sitä herkkua on tarjolla koko ajan, niin se paras hohto katoaa ajan myötä, samoinhan kävi aikoinaan Kiss FM:lle (vaikka enemmistö syyttää siitä edelleen Jammu-Timpen lapsiinsekaantumista!).

No, heinäkuussa alkanut toinen lukukausi on kyllä ollut täysin ensimmäisen peilikuva, (siis muutenkin kuin niin että se pullo näyttää siirtyneen toiseen käteen) ainakin tuon vapaa-ajan suhteen. Normiviikkona olen maanantaina ja keskiviikkona töissä ysistä viiteen, ja yleensä torstaina & perjantaina 9-12 tai jotain vastaavaa, riippuen muista muuttujista, kuten koulusta/satujumpasta/kukkien istutuksesta. Tiistai menee kokonaan koululla aina iltapäivään saakka, ja torstaihin mahtuu 14-16 futista ja siitä 16-18 sitä tandemnypläystä. Koska otin pari koulukurssia intensiivimuodossa, niin viimeisistä viidestä lauantaista 4 olen viettänyt koululla, mukavasti 8 tunnin luentoja kuunnellen. Tuohon soppaan kun lisää sen sen meikäläisen ikuisuusprojektin (eli näistä toivottomista siimoista eroon pääsyn), niin se tietää neljää salireissua viikossa. Ja kun verstas on sopivasti sunnuntaisin kiinni ja lauantait istun luennolla, niin ne kaikki 4 kertaa pitää pakata tuohon viikolle. Siitä sitten töitten ja salilla nyhväämisen jälkeen on seittemän aikoihin kotona, ja tuohon pitäisi vielä sosiaalinen elämä rakentaa päälle. Ja tietenkin ylitöitä on keskimäärin kerran viikossa, yleensä juuri perjantai/lauantai-iltana:) Ai niin, taisin unohtaa mainita ne kotiin jäävät kouluduunit! Intensiivit tuppaavat jättämään aika paljon oman tekemisen varaan, puhumattakaan siitä että toisella kurssilla tehdään OIKEA projekti OIKEALLE asiakkaalle, ja kaikki tärkeät tapaamiset on tietysti naapurikaupungissa!

Usein tuntuukin siltä, että ainoa keino selviytyä kunnialla (=ranteita viiltelemättä) on taikoa lisää aikaa sieltä silinteristä. Mutta eihän mulla –ttu mitään silinterii oo!!! Joten vaihtoehtojen puutteessa joudun taikomaan aikaa usein hanuristani!!! Nyt varmaan selvis sekin, et miks mun istuminen näyttää siltä kuin olisin juuri tullut Tukholman risteilyltä! Ja halvauttavinta tässä kaikessa aikadimensioiden yhteensulautumisessa on se, että meikä RAKASTAA sitä!!! Siis tää on just sitä elämää mitä mä oon KAIVANNU!!!Onhan se usein melko vittumaista kun työt, urheilu, koulujutut ja turhuus nimeltä ELÄMÄ yrittävät kroonisesti mennä päällekkäin, mutta toisaalta, eipä käy ainakaan aika pitkäksi, ja jatkuva satulajohtaminen pitää elämän varsin haasteellisena ja mielenkiintoisena. Ja semmosen pienen (ja toisinaan ei ihan niin pienenkään) stressin alla eläminen kirvoittaa ainakin meikän parempiin suorituksiin.

Kun sitä kirjaimellisesti kullanarvoista vapaa-aikaa onnistuu jostain maagisten johtajaliikkeiden seurauksena viimein taikomaan, niin sitä osaa kyllä arvostaa sitäkin enemmän. Yhteiset hetket ystävien kanssa saavat aivan uuden, niiden oikeaa arvoa lähentelevän merkityksen, ja noita hetkiä vaaliikin sitten todella mielellään. Samoin sitä elämää oppii katsomaan ihan toiselta kantilta. Suurin osa Geegalin uusista asukeista (ovat muuten melkoisia deekuja) käy lähes joka viikko keskimäärin 3-4 kertaa tumuttelemassa. Nesteytyspäiviksi ovat alusta asti vakioituneet tiistai lähipubissa, torstai La Citassa sekä perjantai & lauantai jossain fants… phfyi, siis hienommissa mestoissa. Tuota touhua kun on jo reilun kuukauden katsellut vierestä, niin tajuaa myös sen oman elämän luonteen. Kävisikö sitä mieluummin töissä (saa rahaa), urheilemassa/salilla (toiset saa lihaksia tai jopa vatsapakin, meikä taas korkeintaan känsiä) ja koululla, vai kohottaisiko sitä sosiaalisen elämän arvoa tuhoamalla valkosoluja 4krt/viikkoon. Hmm, vaikeita valintoja…

Tuon keskellä viikkoa kupittamisen olen onnistunut tähän mennessä välttämään lähes täysin, koska seuraavana päivänä duuni maistuu kapulassa melko suolaiselta. Ja ei, paikallinen baarikulttuuri ei tue selvin päin oloa juuri millään lailla. Ei. EI! Volyymi tuhoaa korvat ja suomalaisena sitä vaatii vähintään sikspäkin ennen kuin sinne lattialle kehtaa lähtä nolaamaan itsensä. Ja kaikkihan sen tietää kuinka v**tumaista on katsella täysin perseet olalla mökeltäviä känniääliöitä (jotka tunsit vielä kavereinasi noin 6-12 keskikeppanaa sitten). No, tähän yhtälöön kun lisää vielä sen s**tananmoisen halun lyödä sitä kiinalaista/ranskalaista/espanjalaista joka on koko illan ”laulanut” korvasi välittömässä läheisyydessä jotain paikallista rativitirallaa (jonka lähin käyttötarkoitus voisi kuitenkin omasta mielestäsi olla sikojen TELOITTAMINEN jouluna!!!) niin idea pelkän veden juomisesta tuntuu yhtä kaukaiselta kuin munuaissiirron tekeminen paperiveitsellä.

Ja nyt kun kaveripiirit ovat laajentuneet entisestään (siis läppärin lisäks istun joskus myös datomassa yksin koulun koneella), niin vapaan session löytäminen kalenteristani on yhä vaikeampaa (yleensä mun sihteeri kyl tsekkaa tän tason kuviot). En ole vielä kerennyt
edes hirveesti viettämään aikaa tämän uuden jengin kanssa, puhumattakaan siitä että Bulgassa tai Gumalissa en ole ehtinyt käymään tän lukukauden aikana vielä kertaakaan. Tosin oon sitte senkin eestä viettäny aikaa joko työkavereiden, networkaajien, käsipainojen tai vanhojen kamujen kanssa! Onhan tässä vielä aikaa, ja ei ainakaan naama tuu liian tutuks kun ei ihan joka päivä oo kilistelemässä laseja samojen tyyppien kanssa!

Toi duunin saaminen tuolta koulultakin oli kyllä niin napakymppi kuin olla voi! Ja nyt kun hommiin on päässyt ”sisään”, niin ne paranevat päivä päivältä! Jos mun pitäis vaihtaa duunia, niin sanoisin kylmästi että jos ei maksettais vähintää 25 taalaa tunnilta (nykysen vajaan 19 sijaan), nii en vaihtais mihinkää! Mitätön työmatka, erinomaiset työkaverit (ollaan enemmänkin yhtä ”perhettä”), hyvä palkka, helppo duuni, erittäin joustavat työajat ja halutessani voin työskennellä enemmän kuin viisumin sallimat 20 h/viikossa, kunhan kikkailen ylimääräiset tunnit jollekin vajaalle viikolle. Puhumattakaan siitä että kun koululla hyöriessä näkee koko ajan muita tuttuja/kavereita, ei käy päivät kyllä tylsäksi. Edellä mainittuun viitaten, homma tarjoaa myös muitakin ”luontaisetuja”, joita ei joka työsopimuksessa mainita;) Sokerikuorrutuksena suklaarakeiden päälle, noita ”unionin” sponssaamia bileitä on ollut viime aikoina harva se viikko.

Tietysti kun suurimman osan ajasta joutuu sukkuloimaan maksimivauhtia paikasta A paikkaan B, vaikka samalla pitäisi olla paikassa C tehden kuitenkin jo hommaa D, jonka muuten piti olla valmis eilen, jotta voisi aloittaa projektin E, joka puolestaan vaikuttaa muihin kyriilisiin tai muuten vaan vinoihin kirjaimiin, niin silloin harvoin (jos koskaan) kun tuosta oravanpyörästä onnistuu vaihtamaan vapaalle, niin sen haluaa kyllä tehdä sitten all guns blazing!!

Tästä saadaankiin huomaamatta aasinsilta viime perjantaihin, joka päätti taas huippukiireisen viikon. Onneksi luvassa oli päättäjäisgaala peer networkereille kiitokseksi hyvin hoidetusta orientaatiosta. Ja jotenkin jo tuttuun tyyliin rouva Fortuna asetteli taas napakat bileet juuri sellaiselle päivälle jota seuraisi kouluhommat heti seuraavana aamuna. Ei kuitenkaan mitään uutta taivaan alla.

Olin ensin töissä kolmeen saakka, jonka jälkeen unioni järjesti taas jotkut kissanristiäiset, ja pääsimme duuniporukalla kittaamaan ilmaista kepsteria. Suunnitelmani rajoittaa nämä aloittelut vain yhteen (koska kello oli kuitenkin vasta kolme!!) hajosi palasiksi heti siinä vaiheessa, kun pomo ensin itse nouti kaikille toisen kierroksen, ja heti perään paikalle saapui sen sihteeriosaston johtajatar. ”Who needs more drinks?” Osoittava sormi kiersi koko porukan, ja kaikki onnistuivat vastaamaan kieltävästi, kunnes pahaenteisesti sojottava tuomion välikappale saapui kohdalleni.

”YOU! Finnish!” Vilkaisin kourassani lämpiävää, vielä puoliksi täynnä olevaa Coronaa, ja kieltäydyin kohteliaasti siihen vedoten. Ikävä kyllä ilmoille päästämälläni sanaparilla ”why not” ei ollut aikomuksiini verrattavaa vaikutusta, ja hetkisen kuluttua löysin itseni lämmittämässä kahta Coronaa! Miten tässä pääsi taas näin käymään? Tuntia ja paria lisäkierrosta myöhemmin nappasin lievässä nousukiidossa Alin mukaani ja suuntasimme Market Cityyn varustautumaan illan toisia juhlia varten. Kyseessä oli siis teemabileet, mutta koska meikä on kuitenkin niin übertyylitietoinen, nii mua ei hirveesti napannu idea pukeutua johonkin pellekuteisiin vain hauskuuttaakseni muita! Kävin kuitenkin parturissa siistimässä vähän päässä sojottavaa harakanpesääni, ja siinä samassa päätin ottaa hieman väriä tukkaani, ihan vain päivän piristykseksi.

Jostain syystä ihmiset tuijottelivat meitä taas tavallista pidempään kun marssimme koululle. Johtui varmaan meikän komeista luonteenpiirteistä. Saavutimme juhlasalin, kuittasimme nimet listasta ja astuimme sisään suoraan 70-luvun huippuhetkiin!! Muutama musiikiin tahtiin vilkkuva epileptinen laservalo halkoi kevyehkön savun sävyttämää ilmaa tanssilattian yllä, ja raskaat kultaketjut ja muut kimaltelevat helyt vilahtelivat siellä sun täällä, seuranaan mitä tyylikkäimpiä tukkalaitteita ja kostyymeja! Yes, sir I can boogie!! Diskoteekki oli täynnä menneen ajan tyylitietoisinta kermaa, ja Bee Gees soi villisti taustalla kun kaikki wannebe-johntravoltat esittivät upeimmat muuvinsa kymmenien diskopallojen sokaisevassa välkkeessä! Groovy baby, groovy!!!

Kaikille jaettiin muutamia drinkkilippuja heti alussa, mutta onhan se sanomattakin selvää että suomalainen onnistu edes lämmittelemään moisella määrällä! Jotain oli siis tehtävä! Harmikseni tajusin kuitenkin välittömästi, että joku oli selkeästi tehnyt strategisesti "onnistuneita" ratkaisuja, koska ylimääräiset drinkkiliput oli annettu suohirviön haltuun, jolle jopa European Bureau of Shipping olisi myöntänyt jääluokituksen!!! Käytin hallussani olevat liput välittömästi paikallispuudutukseen, joka suoritettiin Hahn extra dry –nimisen, 4.6-volttisen lääkeaineen turvin. Tällä kertaa Muhammedin oli kirjaimellisesti mentävä ”vuoren” luokse.

Mieleni tekisi sanoa, että menestykseni ydin oli sulavaakin sulavampi suomalainen flirtti (jooh, mä käyn tässä nyt nopeesti p**kalla, niin räplää sä ittes sillä aikaa märäks), mutta ikävä kyllä, flirttaaminen on käsitteenä vähintään yhtä kryptinen kuin esileikki. Kaikki miehet ovat siitä joskus kuulleet, ja jokainen väittää sitä joskus jopa tehneensä, mutta todellisuudessa molemmat ovat yhtä harvinainen näky kuin kurkiaurassa lentävä poro!

Mulla ei oo kuitenkaan tapana lannistua yrittämättä, ja kaivoinkin itsevarmana sulavimmat iskulauseeni jäistä. Luulen että viimeistään sukkela ja aina iskevä ”sä hikoilet muuten yllättävän vähän noin lihavaks naiseks” oli se ratkaiseva niitti joka käänsi vaa´an meikän suuntaan, koska loppujen lopuksi poistuin paikalta tyytyväisenä 8 muun drinkkilipukkeen kanssa:) Ja pitihän niille lippusille löytää arvoistansa käyttöä!

”Tssähhh, khatoss Jjjoonaaa, ktuolla on khävelevä khoirassh!” Luulin Alin ensin olevan jalopeuran lailla juovuksissa, kunnes itsekin näin sen. Kävelevä koira! Wtf??? Mieleeni tulvahti hetkessä muistikuva menneiltä vuosilta, kun istuimme herra Koivun (nimi muutettu) kanssa nimeltä mainitsemattomassa porukassa aamukuuden aikoihin herra Riihen (nimi muutettu) kotona, ja edellä mainittu isäntä saapui kotiin, vesiselvänä tietenkin:)

”Siish mitäsh ihmettä!? Herra Kerä (nimi muutettu)! Olishin voinut uskhoa että näkishin khtäällä jopa vaaleanpunaisshia elefantteja, mutta että herra Kerä!"

Jos en ollut vähintään herra Riihen lailla ihmeissäni vielä kävelevän koiran nähtyäni, niin viimeistään ilmielävän Dallas-ikonin, J.R Ewingin ilmestyminen sai meikäläisenkin epäilemään alkoholini sen hetkistä veripitoisuutta.

Bileet jatkuivat tanssikilpailujen (shake it baby, shake it!) ja gaalaan kuuluvien oscareiden jaon hengessä, ja parhaiden pystien voittajat pääsivät jopa kanava nelosen iki-ihanan platinablondin haastateltaviksi:) Luonnollisesti ”lievä” keiton nauttiminen kuului yhtä kiinteästi illan agendaan kuin salassa tehty munien vertailu kuuluu lätkänpelaajien saunailtaan. Tosin HIFKissä se tehdään avoimesti, eihän joukkueen nimi olisi muuten lyhennys sanoista Homot Ilmat Farkkuja Kontallaan.

Värikkäät ja tapahtumarikkaat, homoeroottisen musiikin (by village people) ja tuuheiden rintakarvojen sävyttämät juhlat loppuivat hieman ennen puolta yötä, mutta sen sijaan että olisin suunnannut kotiin nukkumaan (koska aamulla oli taas mentävä koululle), niin jostain mulle täysin tuntemattomasta syystä löysin kuitenkin itseni vielä jatkoilta lähibaarista Sabrinan (sen uuden päällikön) ja Annalisen (yliopiston hovikuvaaja/juorukello/keski-ikää lähentelevä alkoholisti) kanssa. Ja yrittäessäni tehdä vaikutusta uuteen johtoportaaseen, päädyin kumoamaan tyttöjen (tai no, siis naisten) kanssa lähes kilpaa 7 Gin Tonicia ja roihuttelemaan neljännesaskin synteettisesti valmistettua savua, koska viimeisten tutkimusten mukaan (mm. Dr House et.al) pöllin imeminen (huom. lukihäiriöiset, huomatkaa operatiivinen ö-kirjaimen käyttö ennen kuin päätätte ryhtyä nostamaan statustanne) saa sinut näyttämään 20 prosenttia seksikkäämmältä vastakkaisen sukupuolen silmissä. Puhumattakaan siitä että pitkäaikaisen käytön jälkeen keuhkot voi myydä hyvällä voitolla venetervaajille! Pääsin kotiin joskus puoli neljän aikoihin, ja oli varmaan sanomattakin selvää (varsinkin kun muistin vedenjuomisen vasta toiseksi viimeisen tonicin jälkeen) että aamulla tulin kärsimään pahimman krapulani ainakin neljään vuoteen!!!