Kavereita kotoa

Toiseksi viimeinen kouluviikko ennen tenttejä alkoi taas tutulla kiireellä. Ryhmätyöt olivat vielä vaiheessa, samoin kuin viimeinen yksilötyö, ja perjantaiksi piti jotain konkreettista saada aikaan. Maanantaista tiistaihin puskin konsultointiryhmätyötäni valmiiksi hiki hatussa, ja pitää kyllä sanoa, että loppujen lopuksi kelpo ainestahan siitä tuli, vaikka kyllä siihen työtunteja meni enemmän kuin laki sallii. Keskiviikkoaamuna oli seuraava tapaaminen toisen ryhmän kanssa, koska Sales Managementin dedis oli perjantaina, ja tarkoituksena oli viimeistellä täysin levällään oleva harkkatyö. Tietysti toiveet valmiista harkasta olivat hukkaan heitettyjä, koska puolet jengistä saapui tapaamiseen tyhjin käsin, selityksiä oli taas joka lähtöön: ”en kerennyt, masentaa, polvet ei kestä, wordi ei toimi, en osaa…”. Huoh… Siinä sitten istuttiin muutama tunti ja rakennettiin puuttuvia osia, joiden olisi pitänyt olla jo valmiita, ja sovittiin että jokainen tekisi loput puuttuvista osioista kotona, deadline samainen ilta, klo 0000. Roger.

Tästä kipaisin sitten pikaruokalounaan kautta keskusasemalle, josta otin junan Circular Quayihin, jossa törmäsin sovitusti tuttuun naamaan susirajalta, Miksaan! Heh, ukkeli oli pikaisella työkeikalla maailman toisella laidalla, vaikka jutuista päätellen reissu oli kyllä täyttä lomaa, lähinnä nähtävyyksiä katsellen ja tytöille flirttaillen:) Ja jotta tässä ei olisi tarpeeksi, niin Aussikeikan jälkeen Miksa otti vielä suunnaksi Jenkit! Tsk tsk, mistä tuommoisia työpaikkoja oikein saa, missä lomat kuitataan työmatkojen piikkiin? Ilmeisesti jäbä on osannut pelata korttinsa oikein. Siinä sitten vaihdettiin kuulumiset, ja ensi töikseni johdatin toverini maistamaan niitä kuuluisia pannareita, pelipaikoilla kun kerta oltiin. Ja ei se ollut helppoa Miksallekaan, vaikka lautasella ei ollut edes yhtään ylimääräisiä fileitä:) Kuva kertoo taas enemmän kuin tuhat sanaa.

Herkkuhetken jälkeen suuntasimme Pitt Streetin kauppa-alueelle pyörimään pariksi tunniksi, ja olihan sitä taas vaihteeksi erittäin mukava turista suomeksi. Jotenkin jännä että tapaa koulukavereita tuosta vain maailman toisella laidalla. Mutta erittäin siistiä. Kyllähän sitä joskus tuntee olonsa hieman yksinäiseksi, kun muut voivat solkotella englannin välissä kotimaisella kielellä, koska kaikista muista maista on jengiä enemmän, mutta meikä pitää yksin siniristilippua yllä. Pitt Streetin jälkeen otimme suunnaksi Broadwayn ostoskeskuksen, siellä pyörittiin tovi, jonka jälkeen Miksan pitikin jo suunnata takaisin omille kulmilleen, koska seuraavana päivänä varttuivatkin jo työt. Tai työt ja työt, varmaan altaalla oleilua, drinkkien tilaamista ja silmäniskujen vaihtoa tarjoilijoiden/respan tyttöjen kanssa. Aika veijari. Harmi ettei ehditty yhdessä tutustua paikalliseen iltaelämään.

Ja eihän niitä ryhmätyön osia kuulunut edes illalla, osa saapui vasta seuraavana päivänä, ja sitä jouduttiin sitten taas työstämään myöhäiseen yöhön saakka, kunnes jonkunlainen kyhäelmä oli valmis. Enää puuttui esitelmä, ja se nakitettiin luonnollisesti sitten ryhmän vähempiosaisille, jotka olivat osallistuneet sen kirjallisen raportin laatimiseen hieman muita vähemmän. Perjantai-illaksi oli sitten luvassa olutkerhon maistajaiset yliopistolla, mutta pahaksi onneksi itselläni oli juuri samaan aikaan Sales Managementin luennot bisneskampuksella, ja se olikin ainoa kurssi jossa luennoitsija otti poliisin lailla nimet ylös joka kerta, ja itse olin käyttänyt jo ne kaksi sallittua poissaoloani aikaisemmin. Perse! Olin kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että näin suomalaisena läsnäoloni olutkekkereissä olisi enemmän kuin suotavaa, joten luentojen alussa satuilin opettajalle tarinoita jostain henkilökohtaisista menoista, ja hetken mietittyään hän antoikin meikälle luvan poistua. Hihhei!

Siitä suunta yliopiston pohjakerrokseen, 10 taalan kuittausmaksu, ja luvassa oli roppakaupalla erilaisia oluita Euroopan eri kolkista, mutta pahaksi onneksi kotimaista suosikkiani, Koffia, ei näkynyt missään. Tapahtuman organisointi ei ollut ehkä parhaimmasta päästä, koska ensimmäiset oluet maistettiin vielä laseista, mutta sen jälkeen vajaan 10 minuutin viiveellä tulleet maltaat tulivat pulloissa, ja olihan se melko selvää että hetken kuluttua arvostelemisesta ei tullut enää yhtään mitään. Itse onnistuin täyttämään kolme ensimmäistä arviointilomaketta, mutta sen jälkeen keskityin vain itse maistelutoimitukseen, (lomakkeet taisivat muuten päätyä pöydän alle/roskiin/ruokaliinoiksi). Virhe. Reilun 70 minuutin kuluttua, ja 7 olutta (tai siis yksi lasi + 6 pulloa) myöhemmin tajusin että perskeles, tässähän alkoi olla semikokoinen nousujurri päällä! Ei hemmetti, tarkoitus oli tulla vain maistelemaan, iltasuunnitelmani ei todellakaan sisältänyt mitään perjantaikännejä tai vastaavia. Huh… Houston, Houston, abort, abort! Carl, tuo olutpäällikkö oli jo lyömässä seuraavaa olutta kouraani, kun päätin vetäytyä vielä ollessani edes jonkun verran selvin päin. Muut jatkoivat vielä Carlin kotiin maistelemaan kotipolttoista, mutta maistiaiset siitä eivät oikein hivelleet meikän makuhermoja, joten oikea ratkaisu oli ottaa kompassisuunta kotiin. Siinä sitten hilpeähkössä mielentilassa tepastelin kotiin, ja ajattelin että josko sitä onnistuisi saamaan uusia aivoituksia pienessä sievässä, ja yritin tehdä koulujuttuja. Tuloksetta. Sitten yritin kirjoittaa blogia. Hah, jos teksti on aikaisemmin ollut hieman korkealentoista, niin nyt se lenteli jo semmoisissa atmosfääreissä, että näin parhaaksi jättää myös sen väliin. Ja yhtäkkiä kellokin näytti jo jostain syystä puoltayötä, joten ajattelin että eiköhän se päivä ole sitten tässä. Tosin koska nousuhumala oli jo ajat sitten kääntynyt laskuhumalaksi, niin nukkumisesta ei tullut mitään, ja pyörinkin sängyssä suunnilleen ympyrää aina aamukuuteen asti!

Heräsin sitten kolmelta seuraavana iltapäivänä, ja fiilis oli kuin yhden päivän kadottaneena! Huomasin myös oudon maun suussani, ja tuntui siltä kuin naapurin kissa olisi paskonut suuhuni nukkuessani. Yök! Sitä paitsi, edellisen illan oluet eivät olleet edes mistään parhaasta päästä, arvostellessani niitä ensimmäisiä, paraskin sai 13/20 pojoa, ja jälkimmäiset eivät olleet yhtään sen parempia, puhumattakaan siitä omatekoisesta maltaasta, joka maistui sitäkin väljähtäneemmältä! Miten olisinkaan kaivannut Coronaa tai Koffia, suoralta kädeltä 18/20 merkkiä antaisin molemmille.

Aamupala/lounas-suihku-kahvi-kombon jälkeen suuntasin Broadwaylle, koska kuudelta oli tarkoitus aloittaa seuraavat kekkerit. Kyseessä oli barbeque-partyt Haydenin ja Soominin tuplasynttäreiden kunniaksi. Tosin edellisiltana olin saanut ohrapirtelöstä jo aivan tarpeekseni, joten nappasinkin Liquor Landista kaksi päkkiä limpparia muistuttavaa Breezeriä mukaani, kuin myös kasan grillattavia kana-kebu-höttö-tikkuja lihatiskiltä. Nestetankkauksen ohella on tärkeää huolehtia myös muusta ravinnosta:) Kotiin päästyäni juhlat olivat jo alkamassa, ja porukkaa kasaantui paikalle kiitettävään tahtiin. Meikäläinen otti siinä sitten taas luonnollisesti lihamestarin vastuun osakseni, vaikka suurin osa juhlijoista paisteli vain nakkeja tai paahtoleipää:) Kyllähän siinä se kokkailu sitten sujui leppoisasti, varsinkin kun juomatarjoilu pelasi kitkattomasti ja espanjalainen tulisielu, Paulette, rupesi apukokikseni ja assistentikseni:) Tosin myöhemmin meikän piti hätistellä haarukkaa apuna käyttäen espanjalaistyttö pois ruokien liepeiltä, kun neitosella alkoi nousta paikallinen kilju (goon) hieman liian nopeasti päähän. Kerrankin saatiin lähes koko Geegalin jengi yhtä aikaa paikalle, ja vierailijoita oli runsaasti myös muista asuntoloista. Hitto että oli kyllä hauskaa! Tekisi mieli joskus suomessakin järkkäillä samanlaisia juhlia, jonne saataisiin koko laaja kaveripiriin kokoon yhtä aikaa! Harmi vaan että tämä on harvoin mahdollista, koska opiskelu ja/tai työkuviot vievät niin paljon aikaa, kun taas tietty näin vaihtarina sitä kallisarvoista aikaa löytyy paljon enemmän. Ja toisaalta, Suomessa kukaan harvoin jaksaa mitään järjestää, ja silloinkin kun joku näin viitsii tehdä, niin puolet porukasta ei kuitenkaan viitsi jostain syystä vaivautua paikalle! Kyllä sitä voisi sen verran menojaan järjestellä uusiksi, että pääsisi paikalle, mutta jotenkin tuo ei taida suomalaiseen kulttuuriin istua. Mieluummin tuijotetaan omaa napaa ja nysvätään kotona:)

Illan edetessä meininki senkuin kiihtyi, ja vaikka pihalla alkoi olla jo hieman viileämpää, niin ei sitä kyllä missään huomannut, varsinkin kun otti vaan lisää soppaa! Eritoten aasialaistytöillä oli kunnon vauhti päällä, ja kännistä sädetikuilla sohimista oli huvittava katsella. Kaikilla oli todella hauskaa, ja tietenkin jostain ne kakutkin kaivettiin esiin. Itse jouduin suorittamaan taas kerran erittäin vaikeita valintoja, suklaakakkua vai breezeriä? Yritin taistella pimeää sokerinhimoa vastaan kaikin voimin, mutta taistelu oli kyllä jo hävitty siinä vaiheessa kun korkkasin ensimmäisen bacardini. Tuo alkoholi-sokeri-suklaa, joka oli ennen meikäläisen kryptoniitti, on täällä mitä ilmeisimmin pimeän puoleni elämänvalo, koska aina kun kyseinen kombo on esillä, niin hetihän Mr.Hyde on kurkistelemassa nurkan takaa, ja aina sillä samaisella hetkellä kun silmä ensimmäisen kerran välttää/keskittyminen herpaantuu, niin tuo pahantekijä on heti upottamassa kouraansa sinne keksipurkkiin! Perhana! Ja jotta jompikumpi ei olisi ollut yksinään jo tarpeeksi paha, niin tietty tuo pahempi muka-Joona päätti edetä molemmilla, oikein kaksin käsin, ja vielä santsaten –tana! Hah, jos joku olisi ehdotellut meikälle puoli vuotta aikaisemmin suklaakakku/breezer-skenaarioita lauantai-illaksi, olisin viitannut yhdistelmälle satavarmasti kintaalla, mutta nyt näköjään alkaa tuo kontrolli karata käsistä harva se viikonloppu!

Pihalta jatkettiin matkaa puolen yön aikoihin kohti satamaa, mutta kuten arvata saattoi, puolet jengistä hukkui jo matkalla. Tarkoitus oli mennä Wallaby´s nimiseen yökerhoon, mutta saavuimme ovelle vain todistaaksemme massiivista nyrkkitappelua. Kolme jätkää taisteli ensin keskenään, ja pikapikaa painiin liittyi kuusi pokea, ja kaksi näistä viisainta näistä ninjasankareista päättivät kokeilla onneaan pienen talon kokoisia portsareita vastaan. Ääliöt! Nyrkit viuhuivat tulisesti ja kaverit kirjaimellisesti heitettiin seinille, jonka jälkeen järkkärit varmistivat tilanteen antamalla vielä useamman ylimääräisen moukun pukareille, jonka jälkeen heidät potkittiin maahan, ja useamman käsilukon jälkeen tilanne alkoi rauhoittua. Siistiä! Sisäänkäynti kuitenkin suljettiin vartiksi kun ambulanssimiehet tulivat paikkailemaan loukkaantuneita, ja sillä aikaa yritimme Cargoon, mutta ovella oli vastassa tuttu litania ”guest list only”, ja jouduimme palaamaan häntä koipien välissä Wallabyyn. Baari oli aika nopeasti nähty, ja muutaman kierroksen jälkeen suuntasimme Christianin ja Lyonin kanssa nakkikioskille haukkaamaan pientä iltapurtavaa, ja siitä tassuttelimme sitten jalan kotiin.