Back to Basics

Muutama viime viikko on mennyt todella hiljaisissa merkeissä, kun kauan odotettu tenttiviikko, tai siis täälläpäin ”tenttikuukausi” sai vihdoin alkunsa. Tai itse asiassa kaikilla muilla paitsi bisnes-opiskelijoilla oli vielä viikon pitempään koulua, koska heillä puolestaan oli viikon pidempi tauko keskellä lukukautta. Kuitenkin, tuloksena kaikki joko lukevat tentteihin tai tekevät viimeisiä harkkatöitä, joten hiljaista on taas kuin huopatossutehtaalla. Itse olin onnekas siinä määrin, että omat kokeeni osuivat heti ensimmäisen viikonvaihteen molemmin puolin, joten ne olivat hetkessä ohi. Eivät ne nyt ihan täysin putkeenkaan menneet, mutta pääasia että läpi menee. Niistä juttua sitten lisää myöhemmin kun saan lopulliset arvosanat:)

Tuossa juuri ennen tenttejä sain muuten vihdoin töitäkin. Tai siis kun vihdoin ja viimein otin itseäni niskasta kiinni ja rupesin kunnolla etsimään. Lähettelin kyllä jo aikaisemmin hakemuksia kaikenmaailman markkinointiassari/sun muu vastaava tutapelle –nakkihommiin, mutta ikäväkseni lähes kaikki työnantajat vaativat että kandinaattien pitää olla paikallisia, tai omata vähintään pysyvä oleskelulupa. Sinänsä ihan järkeenkäypää, kun vaihtarit kuitenkin lähtevät ennemmin tai myöhemmin takaisin kotiin, niin siinähän menee vaan firmalla turhaa aikaa ja rahaa kouluttamiseen. Ja toinen suuri kompastuskivi on juuri se, että niitä valmistuneita tunkee joka tuutista, niin totta kai semmoisia halutaan mieluummin kuin väliaikaisia ulkomaanpakolaisia. Ymmärrettävää, vaikkakin maistuu hieman kiville. No mutta onneksi noita peruspalikka/amisduunejakin on aika paljon jaossa.

Itse bongasin työpaikkailmoituksen yliopiston seinältä, ja salamana soittelin annettuun numeroon, ja sainkin toiveen saapua heti seuraava päivänä duuniin, vähän niin kuin koeajalle. Kyseessä oli siis duuni itse yliopistolla, osa kampuksen fyysistä työvoimaa. Olisin osa about 4-henkistä, jonkunmoista yleismiesjantustiimiä, jonka kontolla oli kaikki huoltohommat ja kaiken kaluston siirtely ja järjestely.

Aamulla kun paukkasin töihin, niin mukavana yllätyksenä, pomona olikin yksi tuttu vanha patu koulun salilta, ja niinhän siinä kävi että eihän siinä mitään koeaikaa tarvittu, paiskattiin vaan kättä ja homma oli sitä puolin selvä. Palkkakin oli erittäin kilpailukykyinen, vajaat 19 taalaa tunnissa (about 12 egee), mutta huonona puolena töitä on vain muutamana päivänä viikossa tai tarpeen mukaan. Tosin aika leppoisaa hommaa oli luvassa, muu tiimikin koostui juuri vastaavista patuista, ja toimintakuvaus oli sitä luokkaa että riittää kun tekee päivälle suunnitellut hommat, ja sen jälkeen vaan näyttää kiireiseltä:) Ja bonuksena, kaikki vanhukset ovat intohimoisia urheilumiehiä, ja puolet ekasta päivästä menikin vain sporttijuttuja jauhaessa. Mitä siinä nyt joutui hieman rehkimään, niin kalustettiin porukalla eteisaula, vajaat kymmenen sohvaa ja tuplamäärä nojatuoleja sekä avattiin yksi tukossa ollut viemäri, neljän miehen voimin. Aika raskasta yhden päivän hommaksi, eh:)

Ja jos illalla tarvitsee mennä esimerkiksi kalustamaan jotain tilaa seuraavan päivän tilaisuuksia varten, niin automaattisesti napsahtaa 3 tunnin palkka joka tapauksessa. Viime torstaina menin 2030 hommiin, ja valmiita oltiin puolen tunnin päästä. Ja 3 h:n palkka. Kiva kiva. Vielä kun duunipaikka on 10 minuutin päässä kotoa, ja ruokailu hoituu hyvin yliopiston erinäisissä kahviloissa, niin todella vaivatonta. Tosin nyt lomien ajaksi olisi tarkoitus etsiä joku toinen duuni vielä kylkeen, koska tässä on kuitenkin about 5 viikkoa vielä täyttä lomaa.

Työn puolesta pääsi salillekin remppaamaan jotain valoja, ja varsinkin kun mentiin sinne fitnesstyttöjen puolelle, niin näkyihän siellä pari ihan timmiäkin kissaa. Alkaisivat nekin käydä tuolla salin puolella, niin saisi edes jotain silmänruokaa. Tällä hetkellä laskuri näyttää tasan kolmosta, kun kysytään että monta kuumaa fitnesstiikeriä on meikän silmään sattunut salin puolella:) Aika heikkoa sinänsä, American Pietä ja muita realitydokkareita katsoneena odotin kyllä paljon muuta, vaikka eiväthän ne tytöt se pääsyy sinne salille menemiseen ole (eipä), mutta vähän sama juttu kuin painiminen taksijonossa. Ei se pääsyy miksi paikalle mennään, mutta aina yhtä mukava yllätys/piristys kuitenkin, varsinkin jos sattuu olemaan vähänkin koleampi ilta (ja paljon kavereita messissä).

Heh, taaskin toiminnan vaativuutta kuvaa se, että meitä oli siellä salin puolella kolme äijää vaihtamassa niitä lamppuja. Yksi kantoi tikkaita, arvaatte varmaan että kenelle se rooli kuului:) Toinen sitten piti ehjiä lamppuja kourassa ja kolmas kiipesi niitä vaihtamaan. Todella tehokasta toimintaa. Sitten taas palattiin toimistoon jauhamaan paskaa lähes loppupäiväksi. Hauskoja juttujakin noilla äijillä. Varsinkin kun pomonkin on nähnyt salilla räpiköimässä jotain melko turhaa, ja sitten tuli treenit puheeksi, niin just perussettiä että ”en vaa viitti käydä useemmin/tosissani, koska en haluu kasvaa liian isoks”. Just nii! Tuonkin kuulee niin monen ihmisen suusta. Kas kun ei ajatella vielä että ”en viitti mennä tänää töihin, kun saisin muuten varmaan palkankorotuksen”. Todennäköisyys sille palkankorotukselle tuommoisella ajatuksenjuoksulla on korkeintaan negatiivinen, ja mitään muuta kuin miinusmerkkistä tulosta ja syvää masennusta ei kannata siltä salitreeniltäkään kyllä odottaa, jos ei rakentavampaan ajatteluun pysty.

Ja tietty boss heitti legendat heti perää ”kyllähän mä silloin nuorempana (niinhän me kaikki), kun olin semmonen sun kokonen, tietty vähä isompi (no siihen ei kyllä paljon vaadita) niin, kerrankii ku mentii salille, niin jätkät alko jotain v**tuilee et käytän steroideja, niin näytin niille ja lähes kylmiltää otin penkistä 140 kilolla 15 toistoo, ja siihen minuutin päästä ku olin vielä ihan hapoilla nii nostin ykkösen 160 kilolla, RRRrrrauh!”

Joo-o, itehän siinä vaa nyökyttelin sitä mukaa että kyllä sä sitte olit kova jätkä, todellinen alkueläin. En viittiny sanoo että mikäli pomo oli lähelläkää yhtä hintelä kuin meikäläinen, nii se olis varmana tarvinnu vähintään KONEen hallinosturin tommosia rautoja varten. Kyllähän siitä päällepäin näki että on se jotain tehny nuorempana, mutta nyt se elintasorengas siinä vyötäröllä keräsi sen kaiken huomion.

Ja taas perusskenaario, pomo sanoi että tavoitteena olisi päästä siitä ylimääräisestä läskistä eroon, ja heti perään se veti lounaaksi pullon cokista ja ison suklaapatukan. Just näin! Itsehän söin siinä kanavoileipää ja join cokista, mutta lightia tietenkin;) Taas knoppitietona, puolen litran cokiksessa on kilokaloreita 225, ja ne koostuvat 99 prosenttisesti erittäin nopeista hiilareista, joita juomassa on 54.4 grammaa. Samassa määrässä light-versiota on tasan YKSI kilokalori eikä yhtään hiilareita!!! Ja se maistuu melko tasan samalta kuin tuo paheellinen versio! Jotta jotain vertailukuvaa saadaan, niin sama kalorimäärä (225 kcal) vastaa aika tarkkaan kahta KOKONAISTA ruisleipää (siis 4 siivua a´la Vaasan Ruispalat), ja näistä saatu hiilihydraatti (jota on pelkästään 45 g) on paljon h-i-t-a-a-m-p-a-a, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että verensokeri ei ajele vuoristorataa ja kylläisyyden tunne säilyy pitempään Kuinka moni naisista söisi 4 siivua ruisleipää kerralla? Aika harva. Entäs kuinka moni juo sitä limpparia, nimenomaan sokeroitua versiota päivästä toiseen? Lapaa pystyyn vaan! Niinpä niin. Vähän turhankin moni. Ja kuinka moni teistä limpparia juovista/karkkia syövistä itkee niitten vatsamakkaroiden tai roikkuvien allien perään! Looginen ajattelu on jatkossa sallittua!

Vanhin kaikista kamraateista oli semmonen rastafari +60v jostain filippiineiltä tms, mutta siltä sitä läppää vasta lentää. Sen veli oli kuulemma joku Australian kehomestari joskus vissiin 70 luvun taitteessa, ja se lensi Jenkkeihin samaan aikaan ison-Arskan kanssa. Olivat kuulemma olleet kämppiksinäkin jonkun aikaa. Ainakin tarinoissa siis, mutta sen verran ukko tiesi bodyscenestä, ja varsinkin menneistä tähdistä, että ainakin jonkun osan tarinoista oli pakko olla tosi. En tosin jälkeenpäin muistanut enää sen veljen nimeä, niin en voinut tarkistaa netistä, mutta ainakin hauskat jutut oli jos ei muuta. Ja siinä missä pomolla on sitä vararasvaa, niin tämä toinen patu sanoi että ei loukkaantumisten takia paljon jumppaillut kahteen vuoteen, mutta näytti kuitenkin reitensä, ja jukoliste, vähän kun sitä jännitti niin sieltä muka-löysän ihon alta tuli hetkessä esiin reisilihaksen selkeääkin selkeämmät swiipit, jotka muistuttivat lähinnä jotain Stegosauruksen selkäeviä! Ja ikää oli kuitenkin 60 ja risat! Ja on sen jututkin sitä tasoa että niissä ei paljon pullistella, vaan ennemminkin asiatekstiä. Siistit työkaverit ainakin, jos ei muuta:) Siellä salillakin tuo vanhempi rastafari haukkui kaikki puuhelmipojat, vielä sen verran kovaan ääneen että puolet salista kuuli ihan varmana, ja meikällä oli taas naurussa pitelemistä.

Hyvänä lisänä on vielä se, että täällä kun on noita konferensseja ja muita pullakahvikokoontumisajoja ollut pitkin viime viikkoja enemmän kuin Lappeessa on lukukauden aikana, niin aina ollaan koko työporukan kanssa haaskalla siellä keittiön puolella, kun sieltä kuitenkin löytyy aina niin hyvät välipalat. Viimeksi kun tehtiin tuo iltakeikka, ja sen jälkeen syötiin iltapalaksi päivältä jääneitä patonkeja ja lohivoileipiä, niin yksi vanhuksista päätti ottaa koko vadillisen leipiä mukaansa kotiin, jotta olisi aamullakin jotain syötävää;)

Eipä tuo homma kyllä meikäläistä mitenkään ihmisenä tai sotilaana kasvata, varsinkaan jälkimmäisenä, ja ne Lappeessa opitut SWOT-,Peste-EDT- ja WTF-analyysit voi taas vaihteeksi heittää romukoppaan, eihän niitä tässä olekaan opeteltu kuin viimeisimmät 3 vuotta. Senkin ajan olisi voinut näköjään käyttää hyödyllisemmin vaikka origameja rakennellen. Markkinointi/yrityssuunnittelu/mikä tahansa muu puppa -caseja tehdessä on revitty villaa päästä (joskus jopa kirjaimellisesti), ja ainoa case mikä täällä tulee eteen on seuraavanlainen:

Hyvä yrityksen johtoryhmä, uusi työntekijänne Mr. J ei ole tyytyväinen, koska työpaikkanne ei sponsoroi työntekijöille mahdollisuutta päivittäiseen verryttelyyn pumppuhuoneen puolella. Tästä johtuen Mr. J aikoo kertoa paikalliselle medialle että te, firman johtoryhmä, kävitte viime jouluna Thaimaassa firman piikkiin rakastelemassa alaikäisiä hiv-positiivia poikalapsia. Minkä kokoiset käsipainot kahvihuoneeseen ostamalla vahingot voidaan minimoida? (Jokeri ½ p: Säädettävät vai kiinteät?)

Välillä sitä ihmettelee itsekin, että mistä kansainvälisistä tehtävistä siellä kotipuolen opinahjossa oikein hirnutaan? Ja kuinka paljon siitä viime vuonna virkaan tulleesta kandidaatin tutkinnosta on oikein hyötyä? No minäpä kerron! Just saman verran kuin siitä VESSAPAPERISTA jolla eilen pyyhit hanurias!!! Sillä erotuksella että jälkimmäisestä ei tuoksu kusetuksen haju kilometrien päähän! Kukaan ei ole varmaan taaskaan kyseenalaistanut jo kotimaassa tapahtuvaa bumerangiefektiä, kun ne kandin paperit lähettää johonkin firmaan, niin paluupostissa tulee seuraava päivänä rasvattu köysi ja viesti. ”Olemme pahoillamme väärinkäsityksestä, mutta emme tällä hetkellä palkkaa lobotomiapotilaita, olkaa hyvä ja tehkää maailmalle palvelus ja käyttäkää liiteenä olevaa artikkelia. Ps. Mieluiten välittömästi”

Taaskin huomaa että kuinka paljon se ”BBA from necrophilism and wanking”-kansainvälinen tutkinto oikein hyödyttää! No, positiivisena puolena, oppii ainakin haistattelemaan kimiräikkösenglannilla! Ja sitten muistellaan vielä sitä kun se itkua vääntävä tradenomiluuseri kävi koululla kertomassa työpaikastaan sen INVESTOINPANKIN vieressä sijaitsevassa videovuokraamossa, jossa kaverin 7 vuoden yliopistokokemus antoi valmiudet toimia kansainvälisissä johtotehtävissä (=tilata uusia levynkansia ruotsalaisesta firmasta, jossa työskentelee henkilö)! Kiitti ja morjes! Kyllä sitä kaikkien unelmat taas täyttyy tuossakin, ja kotiväki voi olla ylpeä kun heidän oma Jari-Pasi valmistui vihdoin vajaan vuosikymmenen kituuttamisen jälkeen noinkin haastaviin tehtäviin.

No mutta pääasia että se Sampopankin kolhuinen säästöpossu täyttyy, kurja sitä nyt olisi nälässä pitää. Ja nyt on ainakin semmoinen homma että voi heittää ne aivot narikkaan jo töihin saapuessa, lomallahan täällä ollaan.