Ilmojen kunkku

Jokaisellahan varmaan on jossakin mielen pimeimmissä sopukoissa lista asioista joita itse kukin haluaisi kokeilla tai tehdä elämänsä aikana. Toisilla se on jotain pientä (kuten olla saamatta turpaansa joka ikinen koulupäivä, yleensä kyseiset nillit saavat vielä turpaansa myös joka ikinen työpäivä, ja viikonloppuisin muksimisen hoitaa joko vaimo tai anoppi), toisilla se on jotain suurta (kuten ostaa uusi Nissan Almera osamaksulla) ja kolmansilla jotain vielä suurempaa (kuten valloittaa Puola ja sen jälkeen koko maailma nimimerkillä. en enää koskaan liittoudu italialaisten kanssa). Joillain se on hienompaa (kuten käydä Pariisissa shoppailemassa) ja jollain ei-niin-hienoa (kuten käydä Tallinnassa huorr….). Toisilla se voi olla haihattelua (kuten päästä joskus sänkyyn Brad Pittin/Angelina Jolien kanssa) ja toisilla niinkin elämän läheistä kuin joutua roskakuskin/mustan putkimiehen väkisinmakaamaksi (huom. jälkimmäistä esiintyy yleensä vain valkoisilla kotirouvilla…ja ruotsalaisilla).

Tuota listaa voisi nyt jatkaa loputtomiin. Joku haluaa esiintyä Idolsissa, joku haluaa kiivetä Mt. Everestille, joku haluaa uida avannossa, joku haluaa hypätä benjihypyn. Mitäs vielä? Joku haluaa joskus lentää hävittäjällä, joku ajaa formulalla (tähän auttaa kun ensin opettelet tietyt fraasit ulkoa, kuten: noemmänyttiiä, nojotenkiisilleesekaarrevaantuliitestääsiiheneteen), joku haluaa opetella tanssimaan salsaa, toinen lambadaa ja joku haluaa kietoa imurinletkunsa kaulansa ympärille. Meitä on moneen junaan, ja idioottimaisia tempauksia keksittäessä vain mielikuvitus on rajana. Siinä vaiheessa kun aletaan sitten puhua haaveiden toteuttamisesta, niin mielikuvituksen lisäksi rajoiksi tulevat muutamat harmittomat pikkuseikat, kuten raha, rohkeus, pärstäkerroin, selkäranka ja muut yhtä mitättömät nyanssit.

Toki itsekin kuulun muiden joukkoon siinä, että omaan pienen listan tuommoisista melko mitättömistä pikkujutuista joita huvittaisi joskus kokea, kuten treffata joko Angelinaa tai Wahlströmin Evaa, osallistua encierroon (=juosta härkiä karkuun) jossain Pamplonan syrjäkujilla, nähdä oikea valkohai (nimenomaan se leffoista tuttu ihmistensyöjä) ja omistaa oma Ferrari (no siihenhän tässä päästään kunhan joskus valmistun suoraan ylipäälliköksi tuolta aliopistosta) sekä eläkepäivillä sitten osuus jostain etelänmeren kasinosta, jonne voisi vetäytyä viettämään viimeisiä vuosikymmeniä. Tietty laskuvarjohyppy on myös aina kuulunut tuohon listaan, ja jostain kumman syystä sen suorittaminen on vain venynyt ja venynyt. Mutta ei enää! Nyt voin vetäistä ruksit sen yli, koska about viikko sitten tuli sekin koettua!

Alun perin suunnittelin että olisin hypännyt varjolla Uudessa-Seelannissa ensi joulun tienoilla, mutta kun kuulin että osa kavereistani loli lähdössä kokeilemaan siipiensä kantavuutta jo nyt, niin päätinpä sitten liittyä seuraan. Miksi jättää sitä huomiseksi, jos sen voi tehdä jo tänään? Varasimme hyppyajan perjantaille, ja aamuseitsemältä hyppäsimme minibussiin, joka kuljetti meidät reilun tunnin matkan päähän Sydneystä, jonnekin nimeltä mainitsemattomalle heinäpellolle, jonka keskellä oli asuntovaunujen ja telttojen ympäröimä peltihökkeli. Hmm, ennakkovaikutelma ei kyllä luvannut hirveän hyvää, ja kaverini olivat muutenkin jo kauhusta kankeina. Mikäli lentokoneessa savet valahtaisivat ennen aikaisesti pohkeisiin, niin rahoista saisi vielä puolet takaisin. Niin, eihän tämä siis mitään ilmaista lystiä ollut. 275 dollaria per varjo, eli palttia rallaa 200 eugeenia per siipipari. Hyvänä puolena oli tosin se, että mikäli varjo ei toimisi, niin reklamaatio ei olisi enää ainakaan asianomaisen ongelma:)

Siirryimme hökkelin sisäpuolelle ilmoittautumaan, ja saimme kuulla olevamme toisena vuorossa, eli yksi satsi Ikaroksia hyppäisi ennen meitä. Katselimme jännittyneinä vierestä kun 5 kalmanvalkeaa toveriamme bussista pukivat epäröiden haalarit ylleen, ja suuntasivat ehkä jopa viimeiselle matkalleen kohti lentokonetta. Tai siis aina kun joku mainitsee sanan lentokone, niin itselleni tulee ensimmäiseksi mieleen joko Finnairin matkustajakone tai vaihtoehtoisesti Hornetti, riippuen asiayhteydestä, mutta rohiseva peltipurkki, joka käynnistetään veivaamalla, assosioitui kyllä enemmänkin levysoittimeen tai museoautoihin, kuin ihmisiä taivaalla kannattelevaan menopeliin. No, mitäpä pienistä, vähän lisäjännitystä samaan hintaan.

Romukoppa pääsi kuin ihmeen kaupalla taivaalle, ja oma ryhmämme siirtyi ihmettelemästä pukemaan varusteita, samalla kun hyppykaverimme esiteltiin meille. Kyseessähän oli siis tandem-hyppy, jossa niskassa roikkuisi jonkin sortin prokouluttaja hyppäri, vaikka itse olin lähinnä sitä mieltä että kyseisen taakan voisi jättää matkasta, eihän se yhdestä narusta vetäminen oikeassa kohtaa nyt niin vaikeaa voisi olla. Puimme haalarit niskaan, ja voin sanoa, että mikäli olet yli 180-senttinen, niin kannattaa tuoda oma haalari tai jäädä kotiin, koska itse sain paikan ainoan L-kokoisen haalarin, ja senkin sovittaminen päälle tuotti ennennäkemättömiä vaikeuksia. Eihän me nyt kuitenkaan missään Kiinassa oltu, missä ihmisten standardipituus on vajaa puolitoistametriä, ja mutta silti sopivien varusteiden löytäminen näyttää tuottavan hankaluuksia tavallista useammin. Haalareitten jälkeen kiinnitimme valjaat, ja tässä vaiheessa miespuolisille hyppääjille tiedoksi, ne perhekalleudet kannattaa todellakin asetella niin että mikään remmi ei kurista niitä, koska muuten samaan hintaan saattaisi saada ilmaisen kastraation;) Nyt kuulostaa ehkä hauskalta, mutta siinä vaiheessa kun itse olet ko. tilanteessa kivet kourassa, niin siitä on kyllä huumori melko kaukana. Eli mitään omaa varjoa emme saaneet, vaan se varjo olisi sillä ammattilaisella, ja itse olisimme kiinni hänen valjaissaan neljällä klipsillä. Jos nämä pettäisivät, niin se olisi menoa sitten, varavarjo kun oli sen partnerin repussa.

Pikemmittä puheitta astelimme juuri takaisin saapuneeseen koneeseen, joka oli muuten melkoinen karjavankkuri, ja sisällä istuttiin todellakin tappituntumalla, kun kaikki minimaalinen tila piti käyttää hyväksi. Ja kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, koneessahan ei ole mitään lastausovea takana, vaan tuosta sivuovesta oli tarkoitus mennä ulos. Muut olivat jännityksestä hapoilla jo nyt, itse maltoin tuskin varttua että pääsisin taivaalle. Mutta kyllähän sitä alkoi itseäkin sitten hieman vatsan pohjassa pistelemään, kun korkeusmittari alkoi saavuttaa kymmentätuhatta jalkaa, ja koneen ikkunat rupesivat vetämään jo huuruun. Alun perin hyppykorkeuden piti olla 14 000 jalkaa, eli reilut 4 kilometriä, mutta oikuttelevat sääolosuhteet pakottivat meidät ulos jo kolmisen tuhatta jalkaa aikaisemmin.

Sain kunnian olla viimeinen hyppääjä, ja katselin kun muut hävisivät tyhjyyten. Tai siis muut istuivat paska jäykkänä, ja se varsinainen hyppääjä käytännössä vain työnsi itsensä ensin reunalle, ja siitä ulos. Ja sitten oli meikän vuoro. Työnnyimme ensin siihen oven reunalle siten, että kaveri istui siinä, ja itse käytännössä istuin jo tyhjän päällä. Ei muuten yhtäkkiä naurattanutkaan enää tippaakaan. ##!!**!11!!!!=¤##!! Ja sitten mentiin. Geronimoooooooooooooo!!!!!!!.............

JUKOLISTE!!! Tuntui kuin sisuskalut olisivat kääntyneet 540 astetta ympäri, ja olisivat nyt matkalla kohti yläkertaa. Kaikki happi tuntui katoavan keuhkoistani, ja vaikka kuinka yritin huutaa miehekkäästi perkelettä ja sen kymmentä muuta kaveria, niin pihaustakaan en suustani saanut! Jos olette joskus olleet Linnanmäellä siinä vapaapudotuslaitteessa, niin tunne oli melko samanlainen, vain sellaiset vajaa 100-kertaa voimakkaampi. VAUTSIVAU! Ja se ilma on muuten aivan -tanan kylmää siellä ylhäällä! Kun putosimme tuhatta ja sataa pilvien läpi, niin tuntui kuin jäisiä rakeita olisi satanat naamaan 100 kilometrin tuntivauhdilla! Ja kieltämättä, tässä kohtaa olin enemmän kuin tyytyväinen, että siellä selässä oli joku huolehtimassa sen varjon aukaisusta, itse täytyi vain keskittyä pitämään se takapuolesta kurkkiva myyrä aisoissa… ja tietty ne ylöspäin pyrkivät sappikivet sisällä.

Varjo avautuikin jo aivan liian pian, vajaan 30 sekunnin ilmalennon jälkeen, ja sen jälkeen se leijailu maahan olikin lastenleikkiä. Mutta se vapaapudotus oli jotain NIIIIIIIN sanoinkuvaamattoman mahtavaa!! Samalla niin älyttömän siistiä, ja toisaalta niin jännittävää!! SWEEEEEET ASSSSSSSS!!!!!!Laskuvarjohyppy oli ehdottomasti rahanarvoinen kokemus, ja suosittelen ehdottomasti sen kokeilemista jokaiselle adrenaliininarkkarille!

Viime viikolla oli ohjelmassa myös Sydney Freeze Mob, eli vekkuli tapahtuma keskustassa, jossa ihmiset ”jäätyisivät” tietyllä kellonlyömällä paikalleen 3 minuutiksi keskellä kirkasta päivää. Ja tapahtuman organisointi oli järjestetty mahdollisimman matalalla profiililla jotta tavallisella kansalla ei olisi mitään tietoa asiasta, ja jotta ”jäätyminen” tulisi yllätyksenä. Kokoonnuimme ensin keskustassa olevaan puistoon klo 1200, ja ennakkotietojen mukaan ilmoittautuneita oli reilut 3600, mikä tarkoitti sitä että teimme juuri maailmanennätyksen!

Synkronoimme kellot ja jakaannuimme kohteiden mukaan ympäri keskustaa ja hankkiuduimme maalialueelle mahdollisimman normaalisti. Ja kun kello löi tasan 1240, niin –FLASH- tuntui kuin aika olisi pysähtynyt, ja osa ihmisistä jähmettyi paikalleen suunnitelman mukaisesti. Itse olisin halunnut osallistua myöskin (olisin todennäköisesti tuonut käsipainot mukanani ja tehnyt vipareita), mutta ajattelin kuitenkin mieluummin dokumentoida tapahtumaa TEIDÄNKIN iloksenne.

Back to Basics

Muutama viime viikko on mennyt todella hiljaisissa merkeissä, kun kauan odotettu tenttiviikko, tai siis täälläpäin ”tenttikuukausi” sai vihdoin alkunsa. Tai itse asiassa kaikilla muilla paitsi bisnes-opiskelijoilla oli vielä viikon pitempään koulua, koska heillä puolestaan oli viikon pidempi tauko keskellä lukukautta. Kuitenkin, tuloksena kaikki joko lukevat tentteihin tai tekevät viimeisiä harkkatöitä, joten hiljaista on taas kuin huopatossutehtaalla. Itse olin onnekas siinä määrin, että omat kokeeni osuivat heti ensimmäisen viikonvaihteen molemmin puolin, joten ne olivat hetkessä ohi. Eivät ne nyt ihan täysin putkeenkaan menneet, mutta pääasia että läpi menee. Niistä juttua sitten lisää myöhemmin kun saan lopulliset arvosanat:)

Tuossa juuri ennen tenttejä sain muuten vihdoin töitäkin. Tai siis kun vihdoin ja viimein otin itseäni niskasta kiinni ja rupesin kunnolla etsimään. Lähettelin kyllä jo aikaisemmin hakemuksia kaikenmaailman markkinointiassari/sun muu vastaava tutapelle –nakkihommiin, mutta ikäväkseni lähes kaikki työnantajat vaativat että kandinaattien pitää olla paikallisia, tai omata vähintään pysyvä oleskelulupa. Sinänsä ihan järkeenkäypää, kun vaihtarit kuitenkin lähtevät ennemmin tai myöhemmin takaisin kotiin, niin siinähän menee vaan firmalla turhaa aikaa ja rahaa kouluttamiseen. Ja toinen suuri kompastuskivi on juuri se, että niitä valmistuneita tunkee joka tuutista, niin totta kai semmoisia halutaan mieluummin kuin väliaikaisia ulkomaanpakolaisia. Ymmärrettävää, vaikkakin maistuu hieman kiville. No mutta onneksi noita peruspalikka/amisduunejakin on aika paljon jaossa.

Itse bongasin työpaikkailmoituksen yliopiston seinältä, ja salamana soittelin annettuun numeroon, ja sainkin toiveen saapua heti seuraava päivänä duuniin, vähän niin kuin koeajalle. Kyseessä oli siis duuni itse yliopistolla, osa kampuksen fyysistä työvoimaa. Olisin osa about 4-henkistä, jonkunmoista yleismiesjantustiimiä, jonka kontolla oli kaikki huoltohommat ja kaiken kaluston siirtely ja järjestely.

Aamulla kun paukkasin töihin, niin mukavana yllätyksenä, pomona olikin yksi tuttu vanha patu koulun salilta, ja niinhän siinä kävi että eihän siinä mitään koeaikaa tarvittu, paiskattiin vaan kättä ja homma oli sitä puolin selvä. Palkkakin oli erittäin kilpailukykyinen, vajaat 19 taalaa tunnissa (about 12 egee), mutta huonona puolena töitä on vain muutamana päivänä viikossa tai tarpeen mukaan. Tosin aika leppoisaa hommaa oli luvassa, muu tiimikin koostui juuri vastaavista patuista, ja toimintakuvaus oli sitä luokkaa että riittää kun tekee päivälle suunnitellut hommat, ja sen jälkeen vaan näyttää kiireiseltä:) Ja bonuksena, kaikki vanhukset ovat intohimoisia urheilumiehiä, ja puolet ekasta päivästä menikin vain sporttijuttuja jauhaessa. Mitä siinä nyt joutui hieman rehkimään, niin kalustettiin porukalla eteisaula, vajaat kymmenen sohvaa ja tuplamäärä nojatuoleja sekä avattiin yksi tukossa ollut viemäri, neljän miehen voimin. Aika raskasta yhden päivän hommaksi, eh:)

Ja jos illalla tarvitsee mennä esimerkiksi kalustamaan jotain tilaa seuraavan päivän tilaisuuksia varten, niin automaattisesti napsahtaa 3 tunnin palkka joka tapauksessa. Viime torstaina menin 2030 hommiin, ja valmiita oltiin puolen tunnin päästä. Ja 3 h:n palkka. Kiva kiva. Vielä kun duunipaikka on 10 minuutin päässä kotoa, ja ruokailu hoituu hyvin yliopiston erinäisissä kahviloissa, niin todella vaivatonta. Tosin nyt lomien ajaksi olisi tarkoitus etsiä joku toinen duuni vielä kylkeen, koska tässä on kuitenkin about 5 viikkoa vielä täyttä lomaa.

Työn puolesta pääsi salillekin remppaamaan jotain valoja, ja varsinkin kun mentiin sinne fitnesstyttöjen puolelle, niin näkyihän siellä pari ihan timmiäkin kissaa. Alkaisivat nekin käydä tuolla salin puolella, niin saisi edes jotain silmänruokaa. Tällä hetkellä laskuri näyttää tasan kolmosta, kun kysytään että monta kuumaa fitnesstiikeriä on meikän silmään sattunut salin puolella:) Aika heikkoa sinänsä, American Pietä ja muita realitydokkareita katsoneena odotin kyllä paljon muuta, vaikka eiväthän ne tytöt se pääsyy sinne salille menemiseen ole (eipä), mutta vähän sama juttu kuin painiminen taksijonossa. Ei se pääsyy miksi paikalle mennään, mutta aina yhtä mukava yllätys/piristys kuitenkin, varsinkin jos sattuu olemaan vähänkin koleampi ilta (ja paljon kavereita messissä).

Heh, taaskin toiminnan vaativuutta kuvaa se, että meitä oli siellä salin puolella kolme äijää vaihtamassa niitä lamppuja. Yksi kantoi tikkaita, arvaatte varmaan että kenelle se rooli kuului:) Toinen sitten piti ehjiä lamppuja kourassa ja kolmas kiipesi niitä vaihtamaan. Todella tehokasta toimintaa. Sitten taas palattiin toimistoon jauhamaan paskaa lähes loppupäiväksi. Hauskoja juttujakin noilla äijillä. Varsinkin kun pomonkin on nähnyt salilla räpiköimässä jotain melko turhaa, ja sitten tuli treenit puheeksi, niin just perussettiä että ”en vaa viitti käydä useemmin/tosissani, koska en haluu kasvaa liian isoks”. Just nii! Tuonkin kuulee niin monen ihmisen suusta. Kas kun ei ajatella vielä että ”en viitti mennä tänää töihin, kun saisin muuten varmaan palkankorotuksen”. Todennäköisyys sille palkankorotukselle tuommoisella ajatuksenjuoksulla on korkeintaan negatiivinen, ja mitään muuta kuin miinusmerkkistä tulosta ja syvää masennusta ei kannata siltä salitreeniltäkään kyllä odottaa, jos ei rakentavampaan ajatteluun pysty.

Ja tietty boss heitti legendat heti perää ”kyllähän mä silloin nuorempana (niinhän me kaikki), kun olin semmonen sun kokonen, tietty vähä isompi (no siihen ei kyllä paljon vaadita) niin, kerrankii ku mentii salille, niin jätkät alko jotain v**tuilee et käytän steroideja, niin näytin niille ja lähes kylmiltää otin penkistä 140 kilolla 15 toistoo, ja siihen minuutin päästä ku olin vielä ihan hapoilla nii nostin ykkösen 160 kilolla, RRRrrrauh!”

Joo-o, itehän siinä vaa nyökyttelin sitä mukaa että kyllä sä sitte olit kova jätkä, todellinen alkueläin. En viittiny sanoo että mikäli pomo oli lähelläkää yhtä hintelä kuin meikäläinen, nii se olis varmana tarvinnu vähintään KONEen hallinosturin tommosia rautoja varten. Kyllähän siitä päällepäin näki että on se jotain tehny nuorempana, mutta nyt se elintasorengas siinä vyötäröllä keräsi sen kaiken huomion.

Ja taas perusskenaario, pomo sanoi että tavoitteena olisi päästä siitä ylimääräisestä läskistä eroon, ja heti perään se veti lounaaksi pullon cokista ja ison suklaapatukan. Just näin! Itsehän söin siinä kanavoileipää ja join cokista, mutta lightia tietenkin;) Taas knoppitietona, puolen litran cokiksessa on kilokaloreita 225, ja ne koostuvat 99 prosenttisesti erittäin nopeista hiilareista, joita juomassa on 54.4 grammaa. Samassa määrässä light-versiota on tasan YKSI kilokalori eikä yhtään hiilareita!!! Ja se maistuu melko tasan samalta kuin tuo paheellinen versio! Jotta jotain vertailukuvaa saadaan, niin sama kalorimäärä (225 kcal) vastaa aika tarkkaan kahta KOKONAISTA ruisleipää (siis 4 siivua a´la Vaasan Ruispalat), ja näistä saatu hiilihydraatti (jota on pelkästään 45 g) on paljon h-i-t-a-a-m-p-a-a, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että verensokeri ei ajele vuoristorataa ja kylläisyyden tunne säilyy pitempään Kuinka moni naisista söisi 4 siivua ruisleipää kerralla? Aika harva. Entäs kuinka moni juo sitä limpparia, nimenomaan sokeroitua versiota päivästä toiseen? Lapaa pystyyn vaan! Niinpä niin. Vähän turhankin moni. Ja kuinka moni teistä limpparia juovista/karkkia syövistä itkee niitten vatsamakkaroiden tai roikkuvien allien perään! Looginen ajattelu on jatkossa sallittua!

Vanhin kaikista kamraateista oli semmonen rastafari +60v jostain filippiineiltä tms, mutta siltä sitä läppää vasta lentää. Sen veli oli kuulemma joku Australian kehomestari joskus vissiin 70 luvun taitteessa, ja se lensi Jenkkeihin samaan aikaan ison-Arskan kanssa. Olivat kuulemma olleet kämppiksinäkin jonkun aikaa. Ainakin tarinoissa siis, mutta sen verran ukko tiesi bodyscenestä, ja varsinkin menneistä tähdistä, että ainakin jonkun osan tarinoista oli pakko olla tosi. En tosin jälkeenpäin muistanut enää sen veljen nimeä, niin en voinut tarkistaa netistä, mutta ainakin hauskat jutut oli jos ei muuta. Ja siinä missä pomolla on sitä vararasvaa, niin tämä toinen patu sanoi että ei loukkaantumisten takia paljon jumppaillut kahteen vuoteen, mutta näytti kuitenkin reitensä, ja jukoliste, vähän kun sitä jännitti niin sieltä muka-löysän ihon alta tuli hetkessä esiin reisilihaksen selkeääkin selkeämmät swiipit, jotka muistuttivat lähinnä jotain Stegosauruksen selkäeviä! Ja ikää oli kuitenkin 60 ja risat! Ja on sen jututkin sitä tasoa että niissä ei paljon pullistella, vaan ennemminkin asiatekstiä. Siistit työkaverit ainakin, jos ei muuta:) Siellä salillakin tuo vanhempi rastafari haukkui kaikki puuhelmipojat, vielä sen verran kovaan ääneen että puolet salista kuuli ihan varmana, ja meikällä oli taas naurussa pitelemistä.

Hyvänä lisänä on vielä se, että täällä kun on noita konferensseja ja muita pullakahvikokoontumisajoja ollut pitkin viime viikkoja enemmän kuin Lappeessa on lukukauden aikana, niin aina ollaan koko työporukan kanssa haaskalla siellä keittiön puolella, kun sieltä kuitenkin löytyy aina niin hyvät välipalat. Viimeksi kun tehtiin tuo iltakeikka, ja sen jälkeen syötiin iltapalaksi päivältä jääneitä patonkeja ja lohivoileipiä, niin yksi vanhuksista päätti ottaa koko vadillisen leipiä mukaansa kotiin, jotta olisi aamullakin jotain syötävää;)

Eipä tuo homma kyllä meikäläistä mitenkään ihmisenä tai sotilaana kasvata, varsinkaan jälkimmäisenä, ja ne Lappeessa opitut SWOT-,Peste-EDT- ja WTF-analyysit voi taas vaihteeksi heittää romukoppaan, eihän niitä tässä olekaan opeteltu kuin viimeisimmät 3 vuotta. Senkin ajan olisi voinut näköjään käyttää hyödyllisemmin vaikka origameja rakennellen. Markkinointi/yrityssuunnittelu/mikä tahansa muu puppa -caseja tehdessä on revitty villaa päästä (joskus jopa kirjaimellisesti), ja ainoa case mikä täällä tulee eteen on seuraavanlainen:

Hyvä yrityksen johtoryhmä, uusi työntekijänne Mr. J ei ole tyytyväinen, koska työpaikkanne ei sponsoroi työntekijöille mahdollisuutta päivittäiseen verryttelyyn pumppuhuoneen puolella. Tästä johtuen Mr. J aikoo kertoa paikalliselle medialle että te, firman johtoryhmä, kävitte viime jouluna Thaimaassa firman piikkiin rakastelemassa alaikäisiä hiv-positiivia poikalapsia. Minkä kokoiset käsipainot kahvihuoneeseen ostamalla vahingot voidaan minimoida? (Jokeri ½ p: Säädettävät vai kiinteät?)

Välillä sitä ihmettelee itsekin, että mistä kansainvälisistä tehtävistä siellä kotipuolen opinahjossa oikein hirnutaan? Ja kuinka paljon siitä viime vuonna virkaan tulleesta kandidaatin tutkinnosta on oikein hyötyä? No minäpä kerron! Just saman verran kuin siitä VESSAPAPERISTA jolla eilen pyyhit hanurias!!! Sillä erotuksella että jälkimmäisestä ei tuoksu kusetuksen haju kilometrien päähän! Kukaan ei ole varmaan taaskaan kyseenalaistanut jo kotimaassa tapahtuvaa bumerangiefektiä, kun ne kandin paperit lähettää johonkin firmaan, niin paluupostissa tulee seuraava päivänä rasvattu köysi ja viesti. ”Olemme pahoillamme väärinkäsityksestä, mutta emme tällä hetkellä palkkaa lobotomiapotilaita, olkaa hyvä ja tehkää maailmalle palvelus ja käyttäkää liiteenä olevaa artikkelia. Ps. Mieluiten välittömästi”

Taaskin huomaa että kuinka paljon se ”BBA from necrophilism and wanking”-kansainvälinen tutkinto oikein hyödyttää! No, positiivisena puolena, oppii ainakin haistattelemaan kimiräikkösenglannilla! Ja sitten muistellaan vielä sitä kun se itkua vääntävä tradenomiluuseri kävi koululla kertomassa työpaikastaan sen INVESTOINPANKIN vieressä sijaitsevassa videovuokraamossa, jossa kaverin 7 vuoden yliopistokokemus antoi valmiudet toimia kansainvälisissä johtotehtävissä (=tilata uusia levynkansia ruotsalaisesta firmasta, jossa työskentelee henkilö)! Kiitti ja morjes! Kyllä sitä kaikkien unelmat taas täyttyy tuossakin, ja kotiväki voi olla ylpeä kun heidän oma Jari-Pasi valmistui vihdoin vajaan vuosikymmenen kituuttamisen jälkeen noinkin haastaviin tehtäviin.

No mutta pääasia että se Sampopankin kolhuinen säästöpossu täyttyy, kurja sitä nyt olisi nälässä pitää. Ja nyt on ainakin semmoinen homma että voi heittää ne aivot narikkaan jo töihin saapuessa, lomallahan täällä ollaan.

Kultakutri... ja pari v**tumaista mursua

Se joka joskus selvittää naisten logiikan perimmäisen kulun, voittaa varmasti vuosituhannen Nobelin neronleimauksesta! Jos kaikki ajattelisivat niin kuin miehet, olisi elämä paljon yksinkertaisempaa. Naisten sumea logiikka puolestaan johtaa vain ongelmiin, niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. Itse asiassa naiset ovat syypää (tai ainakin alkulähde) suurimpaan osaan katastrofeista, miettikää nyt itsekin, jopa hirmumyrskyt sun muut trombit nimetään maailmalla pelkästään naisten mukaan!

97 % baarikähinöistäkin alkaa vain siitä syystä että joku insinööri-Joni erehtyy kysymään jonkun moponrassaajaverkkarilippisvihanneksen alaikäiseltä tyttöystävältä (joka on baarissa tietenkin siskon/äidin papereilla, ja todennäköisesti aineissa tai ainakin imbesilli, miksi muuten liikkuisi ko. corollaerkin kanssa) että ”haluisitko lähtee meille lukemaan MAOLia tai ratkomaan Rubikin kuutiota?” Tässä vaiheessa pissaliisa yleensä suuttuu koska ei ymmärtänyt kysymystä älyllisestä interaktiosta, ja rupeaa kiljumaan haituvaviiksimopoilijamatilleen, joka puolestaan kokoaa elämää suuremman Suzuki PV-kulttinsa jäsenet (kaikki kolme) yhteen ja menee tosimiehenä porukalla vetämään Jonia dunkkuun.

Jopa toinen maailmansotakin sai itse asiassa alkunsa siitä kun Janus Puolasta loi Alexanderstraßella silmäyksen Eva Brauniin, ja tästä vittuuntuneena Hitler päätti valloittaa puolan vain näyttääkseen sulkiaan Evalle. Taaskin, mikäli Hitler olisi ollut homo, tai jos Eva ei olisi flirttaillut miehille, niin oltaisiin vältytty kuuden vuoden katastrofilta! Naiset!

Laumakäyttäytymiseltäänkin naaraat ovat petollisia, itsekkäitä ja organisoimattomia haahkoja, ei se luonto turhaan pistänyt urosta lauman johtajaksi, paitsi selkärangattomille, kuten muurahaisille tai mehiläisille! Ja perkele, noistahan sen huomaa, että heti kun emännille antaa valtikan käteen, niin koko yhteiskunnan tarkoitus muutetaan siihen muotoon että kaikki palvelevat vain kuningatarta ja hänen oikkujaan. Ja kukapa olisi unohtanut Suomen omaa Watergate-fiaskoa, Jäätteenmäki-skandaalia! Ja sitten vielä ihmetellään että miksi naisia ei palkata itsenäistä ajattelua edellyttäviin tehtäviin!

Esimerkkinä laumakäyttäytymisestä, jos mies baarissa menee iskemään naista tyttöjoukosta, niin mitä kovemmin kyseinen sankari yrittää päästä misukan suosioon, niin sitä kovemmin muut tirpat tuntuvat ajatusta vastustavan. Ja auta armias jos et jaa kallisarvoista aikaasi myös muille seinäruusuille, niin he torpedoivat pienimmätkin yrityksesi kyselemättä. Todennäköisesti he tekevät näin joka tapauksessa. Vaan toisin on jos nainen menee iskemään miestä uroslauman keskeltä (tosin tapahtumistodennäköisyys tälle on pienempi kuin lottovoitolle). Tällöin miehen muut kaverit ovat tarvittaessa valmiita vaikka luopumaan munuaisistaan, vain jotta oma kaveri pääsisi pesälle.

Palatakseni lauantaihin, tuo unelmieni kuningatar oli siis juuri siirtynyt ohitseni pitkääkin pitemmän katseen kera, ja hymyni huiteli korvissa, aina siihen asti kunnes näin kun pihalla noin 45-kiloinen aasialainen rimppakinttu rispaantuneessa t-paidassa liittyi tytön käsikynkkään. No olisihan se pitänyt arvata, taaskin yksi noista fysiikan peruslaeista joita ei opeteta yliopistossa. Hyvännäköiset kissat eivät koskaan liiku yksin! Ei koskaan! No kysymys kuuluu tietenkin että miten semmoisen onnistuu sitten nappaamaan jossain välissä! No ei mitenkään, paitsi ehkä jonotusnumero ottamalla, ja tällöinkin kannattaa varautua kolminumeroiseen lukuun, koska niillä kuumimmilla gimmoilla on kuitenkin aina liuta jotain amisviiksisiä steroidihirmuja odottamassa vuoroaan. (Tällä kertaa tosin poikkeus vahvisti näköjään säännön!)

Tytöt jäivät lasiovien taakse juoruamaan, mutta Thibault oli sitä mieltä että turha tuhlata aikaa, varattu muija se on kumminkin. Tottahan tuokin, onhan noita muita kaloja meressä, sitä paitsi yläkerran kissat tuntuivat olevan aika kypsää kauraa poimittavaksi, kunhan ensin joisin toleranssit kohdalleen. ”Okay, your girl, your call”, sanoin, ja Tibo päätti että otetaan parit hänen kämpässään. Nousimme sohvilta ja suuntasimme takaisin hisseille, mutta en malttanut olla luomatta viimeistä silmäystä kuningattareeni. Ja sieltähän se loi vähintään yhtä pitkän katseen takaisin!!!! Pysäytin ranskalaisen hissinoville.

”Nyt on muuten pakko mennä takasin”
”Mut eihän me ees tunneta niitä”
”No ei vielä, mutta kohta tunnetaan” Teimme pikaisen strategiasuunnitelman, löimme rystyset yhteen hyväksymisen merkiksi ja suuntasimme pihalle.

Itse suuntasin lämpöhakuisen ohjuksen lailla blondini luokse, samalla kun ranskalainen yritti hajoita ja hallitse –taktiikan mukaan jututtaa epäiltyä poikaystävää. Harmi vain että yksi tytöistä oli kuitenkin liian ylivilkas, ja ehdin juuri ja juuri tervehdykset vaihtaa jumalattareni kanssa, kun hänen mitä ilmeisemmin insuliinishokista tai ADHD:stä kärsivä kaverinsa päätti tunkea keskelle keskustelua, ja rupesi kertomaan minulle elämänhistoriaansa. Yritin kohteliaasti ignoorata hänet, mutta sitä sanojen tulvaa!! Puhetta vaan pulppusi ja pulppusi, ja siinä parhaani mukaan elehdin hänen olkansa yli tälle toiselle tytölle. Ja tietty kun daami viimein tajusi tukkia sen turpansa, niin loput seurueesta saapuivatkin paikalle ja tytöt läksivät liikkeelle kohti lähintä bussipysäkkiä, josta he siirtyisivät keskustaan.

Tässä kohtaa Tibokin alkoi hätääntyä, koska hän arvasi meikäläisen ajatuksenjuoksun

”Eikä muuten varmana olla lähössä mihinkään keskustaan, mulla on tuolla ylhäällä vosu varttumassa”
”Ei ei, ota iisisti, mennään vaan tonne pysäkille asti, homma on hallussa”

Liityimme kyselemättä seurueeseen, ja matkalla selvisi että kuin sattuman johdosta, slaavikaunotar oli alun perin kotoisin eräästä jo erittäin tutuksi tulleesta Itä-Euroopan maasta, ja koska syystä X ja 4 osasin hänen kotikielensä perusteet (no joo, siis lähinnä, heit ja heisuliveit, ”kahvia ilman sokeria kiitos” ja muut yhtä tärkeät fraasit) niin niillähän sai nopeasti keskustelua aikaan. Mutta yhtä nopeasti kuin se hauskanpito alkoi, niin aivan yhtä nopeasti, ellei jopa nopeammin se loppui, kun sama kaveri tarttui jälleen samaan käsikynkkään. Jaa-a, ja tytöstä ei enää irronnut sanaakaan ennen kuin saavutimme bussipysäkin. Tilannearvion paikka. Taas. No sehän nyt on kuitenkin kolmea aurinkoa ja kahta kuuta varmempi juttu että meikä ei rupea kenenkään seuraa KERJÄÄMÄÄN, oli kimuli sitten miten mallinmitoissa tahansa. Ja sitä paitsi, sehän oli ilmeisesti varattu, vaikka ei se elekielestä kyllä siltä näyttänyt, ehkä tuota käsikynkkää lukuun ottamatta. Mutta tietysti lapsenuskoinen näkee juuri sen minkä se haluaa nähdä, joten ehkä olin väärässä. Päätimme vetäytyä vielä kun olisimme voitolla (tai siis ennen kuin nolaisin itseni tekemällä mitään epätoivoista)

Läksimme jalkapatikassa takaisinpäin, mutta tietysti meikäläisen oli vielä matkalta pakko luoda viimeinen silmäys takaisinpäin, ihan vaan varmuuden välttämiseksi. Ja onnetar tuntui hymyilevän jälleen!!! Sieltähän se slaavilaistyttö kuikuili takaisin vielä jopa toisen tytön takaa, ja vastasi meikäläisen pitkään katseeseen. Ei saakeli. Käänsin katseeni takaisin eteenpäin. Hetkonen, olin juonut vasta pari, en voinut nähdä näkyjä. Päätin tarkastaa asian uudestaan. Katsoin taas taakseni, ja sama peli jatkui, käännyin jopa kävelemään takaperin (voiko enää hölmömmältä näyttää) ja siltikin gimma piti katsekontaktia yllä (tai sitten sillä oli vaan niin s**tanan huono kaukonäkö). Pysähdyimme ensimmäisiin liikennevaloihin, noin 40 metrin päähän tytöistä.

”Mate, give me 2 minutes, and then we go to check your game, okay?”
“You sure? She is either a bitch or just out of her mind”
“Don´t really care mate, I can take this, trust me”

Käännyin ympäri ja läksin hitaasti, mutta varmasti kävelemään takaisin kohti tyttöjä. Kävin taas koko kirosanakavalkadin läpi mielessäni! Mihin soppaan sitä on taas itsensä mennyt pistämään?! Ja miksi naiset eivät vaan voi käyttäytyä yhtä loogisesti kuin miehet?! Riittäisi kun kimulit tuijottaisivat vartin pelkästään miehen nivusia, niin siinä vaiheessa jo vajaampikin maajussi ymmärtäisi että nyt taitaa jotain kiinnostaa, tai sitten itsellä on jäänyt vain tallinovet auki! No, eihän tässä nyt ainakaan mitään voisi hävitä, eihän? Paitsi korkeintaan itsekunnioituksen ja ylpeyden, mutta hei, nuohan on menetetty jo ajat sitten, viimeistään siinä vaiheessa kun rupesin edes koko puppablogia kirjoittamaan!

Mutta jos ei pelaa, ei voi voittaa. Röyhistin rintaani ja otin viimeiset askeleet ennen kuin saavuin pelipaikoille. Tervehdin taas hymyssä suin neitokaista, ja loin samalla nollageeniriisitikkuun ”haluut sä tietää miltä tuntuu herätä PALAVASTA sängystä?”-katseen. Kiinan bonsainhoitomaajoukkueen onneksi virveli tajusi kuitenkin yllättävän nopeasti vinkin, ja sulkeutui kiireesti kotiloonsa. Kuitenkin ennen kuin sain seuraavaa sanaa suustani, niin nokihiiltäkin mustempi neekerityttö seurueesta pomppasi eteeni.

”Mitäs sä kuvittelet tekeväs?”
”Öö…Aattelin jutella tolle sun kaverilles” (Aattelin tässä vähän hankkia sitä-tiedät-kyllä-mitä, ja toi sun kaveris on ainakii tsiljoona kertaa paremman näkönen ku sä, muutenhan mä puhuisin sulle)
”Mut sä et voi nyt puhuu sille”
”No mut hei, ei se mitään, vaihdan vaan nopeesti muutaman sanan sen kanssa” (Siis sieltä mistä mä tuun, valkonen mies saa kysyy valkosen naisen numeroo ilman että sen tarttee osallistuu mihinkään heimoriitteihin lakupekkojen kanssa!)

Yritin aloittaa keskustelun tämän pimeimmän Afrikan ihmeen olan yli, mutta siinä vaiheessa eebenpuunvärinen päivänsankari, semmoinen kolmen kaskelotin kokoinen tonnikeiju hyökkäsi myös paikalle.

”Siis niinqu daa! Nää on mun synttärit, ja sä et voi viedä tota mun kaverii pois!”
”En oo viemässäkään, vaihtasin vaan nopeesti muutaman sanan sen kanssa” (onks teillä somaleilla vaikkuu korvissa, vai pitääks mun v***u T-A-V-A-T-A toi edellinen lause sulle, mitä HÄ?!)

Yritin kuitenkin pitää pakkohymyn ja kohteliaat eleet päällä, koska viimeinen niitti mitä kannattaa tehdä, on suututtaa tytön kaverit, vaikka tässä vaiheessa olisin kyllä kaivannut vähintään liekinheitintä! Yritin kiertää mursua, mutta se jatkoi vaan ujeltamistaan.

”Meidän bussi lähtee kato ihan just (sitä näkyny mailla eikä halmeilla), joten voit kyllä jutella sille huomenna tai ens viikolla, mutta et just nyt ku me ollaa lähössä”
(No jos et anna mun kysyy sen numeroo, niin mites luulet et saan siihen yhteyden. En oo kuitenkaan mikään telepaatti tai hattivatti!)”Siis mä juttelen sille tässä 30 sekkaa ennenku se teiän dösä tulee, voit vaikka vahtii vieressä jos kiinnostaa” (Siis luulis että sä oisit tolla naamalla ainakin mukava! Tolla menolla saat kuule ettii sitä sammakkoprinssiäs sieltä suolta vielä ens joulunakii!)

Ei s**tana. Tässäkö sitä taas oltiin. Oli vähän semmoinen fiilis että loistavasti alkanut käsi ässäparin kera oli juuri törmännyt flopilla kahdesti osuneeseen kakkos-seiskaan. Ja oddsit tuohon skenaarioon on melko mitättömät (tarkemmin 1:49). V***u!

Kultakutri seisoi ujon näköisenä näiden kahden laitoshoitoa kaipaavan tattipään takana, ja vaikka neitonen vastasi edelleen katseeseen niin siitä huolimatta en saanut kaivattua lisäapua. Ja nämä edellä mainitut pallokalat vain jatkoivat mökellystään. Tulipahan taas jälleen kyseenalaistettua kaverini Darwinin pätevyys jalostaa naissukupuolta mihinkään järkevään suuntaan.

Meikäläisen geneerinen vitutus alkoi taas saada korkeampia lukemia kuin mikään eksponentiaalifunktio, ja olihan se jo sanomattakin selvää että tässä vaiheessa alkoi olla kuppi nurin itse kullakin. Teki mieli paljastaa läskille se, mitä muut varmasti ajattelivat, ja sanoa suoraan että kääntäisi sen puukon suosiolla itseään kohti ja juoksisi päin lähintä seinää! Ainakin kasvoista päätellen se oli jälkimmäisessä maajoukkuetasolla jo NYT! Kaikesta huolimatta vedin kuitenkin leveimmän pepsodent-hymyni korviin ”Hyvät illanjatkot neidit, ja pitäkää hauskaa” (Pitäkää se tunkkinne s**tana! En olis halunnutkaan!)

Loin vielä hyvästeiksi syvää pettymystä ja myötähäpeää ilmaisevan katseen (siis juuri samanlaisen kuin isä luo poikaansa, kun on juuri löytänyt tämän tohtorileikeistä naapurin penskan kanssa… jonka nimi on Jarmo!) blondiin, ja oli niin kilonvarma juttu että jos se killusilmä aasialainen vellihousu olisi ollut kädenmitan päässä, niin olisin aivan satavarmana hulauttanut, ihan vain vittuunnuksissani! Perkele! Sitä kun kerrankin nöyrtyy pelleilemään, niin tämän siitä taas saa.

No mutta hei, se blondi oli kuitenkin varmana lesbo, tai sitten sillä oli vähintäänkin diagnosoitu ICD-10-luokan frigiditeetti! Eikä se voinut oikeasti olla niin hyvännäköinen. Sillä oli varmana anoreksia, bulimia tai ainakin peräpukamia! Itse asiassa taitaa ollakin niin että on parempi etten olekaan missään tekemisissä koko huuhkajan kanssa. Kuka tietää että mikä jakomielitapaus se oikein oli. On se kyllä pojat hyvä juttu että onnistuin välttämään mokoman haaskan. Kyllä siihenkin paljon vaadittiin, mutta kaikkien onneksi meikäläinen onkin astetta taitavampi jätkä ja peliliikkeet on selkeästi hallussa;)

Siinä sitten palattiin ranskiksen kämppään, otettiin parit neuvoa antavat, haukuttiin naiset lyttyyn ja jatkettiin matkaa takaisin katolle, jossa erinäisten käänteiden jälkeen myös sutenöörikaverini suunnitelmat muuttuivat yllättäen magnifiquesta merdeksi, ja vain sen takia koska kävi ilmi että Le Bátongin jahtaama tyttönen ei ollut kuitenkaan kiinnostunut itse ranskalaisesta, vaan suom… No jaa, onhan noita kalatarinoita kuultu aikaisemmin! Se hauki oli ainakin nooooiiiiin iso, ja sain sen Tornionjoesta pelkällä pilkillä. Niin just! Samanlaisia valeita kaikki oman itsetunnon kohottamiseksi, ja sitä paitsi se haukikin oli silli, ja sekin pyydystetty Prisman säilykeosastolta purkinavaajalla!

Aamulla kuitenkin rupesin kokoamaan edellisillan sekavaa palapeliä, ja tulin siihen tulokseen että kaikesta huolimatta tuommoista boutsikawauwauta ei voi noin vaan päästää irti haavista (vaikka eihän se siellä ole edes ollut). Ja koska kaikki suomalaiset miehethän ovat luonteeltaan perusstalkereita; jokainen hymy tunnistetaan vastustamattomaksi ihailuksi ja kokopäiväkiimaksi naisten taholta, niin en voinut auttaa itseäni, vaan rupesin haltioissani ja menestyksen varmana strategioimaan jo seuraavia treffejä. Tosin, ongelmana (eikä ihan pienimpänä sellaisena) oli se, että edellisiltainen keskustelu oli edennyt vähän omia reittejä, enkä tiennyt edes tytön nimeä. Puhumattakaan siitä seikasta, että tyttö luuli meikän olevan eurooppalainen sukeltaja vaihto-opiskelijan sijaan. Douh! Jälkimmäisen selventäminen vaatisi jo oman blogitekstinsä, joten ehkä on parempi jättää se väliin. Ainoa faktatieto on se, että kaunotar asuu Gumalissa, vain reilun kahdensadan muun opiskelijan kera! Ja itsehän tiedän/tunnen noista vajaat 30! Mutta mutta… eihän hätä ole välttämättä tämän näköinen. Pistetään suomalainen Herlokki asialle ja SA-INT-pakkohoitolaitoksesta opittu tiedustelukoulutus kerrankin hyötykäyttöön. Eihän sitä luulisi nyt yhden tytön löytämisen olevan niin vaikeaa.. Eihän?

Yllättäviä seikkailuja

Kun viimein pääsin perjantain viimeiseltä luennolta kotiin, oli olo enemmän kuin helpottunut. Voisi pitkästä aikaa ottaa taas rennosti kun ei ollut harkkatöitä tehtävänä tai sekalaista ryhmää kaitsettavana. Tietty nuo tentit olisi vielä jäljellä, mutta itse olen aina pitänyt tenttejä lähes vasemmalla kädellä tehtävinä. Ei tarvitse kuin maata kotona ja lueskella kyseessä oleva materiaali, ei se paljon helpompaa enää voisi olla. Ja sitten kun sen kerran lukenut, niin lukee uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Harjoitus tekee mestarin. Yksinkertainen kaava jota toistetaan niin kauan kunnes aihe on hallussa. Ja jos on vähänkin fiksumpi, niin aloittaa lukemisen ajoissa, jolloin yksilöstä riippuen riittää että lukee muutaman tunnin päivässä, sen sijaan että aloittaa viimeisenä iltana ja kuvittelee oppivansa kaikki lukemalla läpi yön ja pumppaamalla sitä kofeiinia suoniinsa litran tunnissa. Ja silti niin monet saavat fyysisiä kouristuksia jo pelkän tenttiviikon ajattelemisesta. Itselleni tuo aika edustaa jo lähes lomaa, kaikissa muodoissa. Ainoa velvoite on hieman silmäillä kirjoja sieltä täältä päivän aikana, muuten voi tehdä mitä haluaa.

Luonnollisesti lauantaina oli taas tarkoitus lähteä nollaamaan kulunutta lukukautta, ja alkusuunnitelmissa oli lähteä asuntolasta, noutaa muutama kaveri matkalta ja siirtyä Gumalin kautta satamaan Orbit –nimiseen yökerhoon. Lähtiessämme kuulimme että Gumalissa olisi itse asiassa taas kerran kattobileet, ja osa Geegalin jengistä oli jo suunnannut sinne. Mikäs siinä, voisimme ehkä olla siellä hetken pidempään ennen kuin siirtyisimme sataman liepeille. Saapuessamme pelipaikoille, hajaannuimme siten, että otin saksalaisen Frankin tukimiehekseni ja suuntasimme tiedustelemaan vihollisen liikkeitä katolle, sillä aikaa kun muu italialais-ranskalainen seurue suuntasi jonkun kaverin asuntoon vaihtamaan vaatteita ja valmistelemaan lähtöä. Saapuessamme katolle koimme selkeästi positiivisen yllätyksen. Ihmismassaa oli ennakoitua enemmän, yksien juhlien sijasta paikalla oli pystyssä ainakin kolmet bileet! Puheensorina oli taukoamatonta, pullot sihahtelivat auki ja ylävitoset lentelivät siellä täällä. Oikealla keittiön ja biljardipöydän välittömässä läheisyydessä oli miesvaltainen porukka kaljoittelemassa höystettynä muutamalla typerästi nauravalla tytöllä. Suoraan edessä sohva-tv-alueen valloittaneena istuivat Geegalin tytöt höystettynä vastaavalla määrällä Gumalin tyttöjä. Ei huonompi vaihtoehto, meinasin jo liittyä seuraan, kun tutkani yhtäkkiä havaitsi suunnassa 10-00 mitä ilmeisimmän synttäriseurueen, 10 pienessä hiprakassa kikattavaa tyttöstä. Koitin kaivella mieleni perukoita, mutta en pystynyt yhdistelemään kasvoja nimiin, puhumattakaan mistään muistikuvista. Samalla hetkellä ranskalaiskaverini Thibault asteli luokseni ja pukkasi kylkeen. Loimme toisiimme kaiken kertovat katseet:

”Do you know the chicks?”
”No”
”Me neither. Should we do something about it?”
“Definitely”

Päätimme että Tibo noutaisi meille muutamat oluet rohkaisuksi, jonka jälkeen suorittaisimme täsmäiskun vihollisen joukkojen keskelle. Aloin selostaa hyökkäyssuunnitelmaa Frankille, joka kuitenkin saksalaisena vastusti kaikenlaista sosiaalista kontaktia, ja oli tasan sitä mieltä että olisi parempi siirtyä alakertaan. Yritin tehdä kaverille prioriteetit selväksi, mutta mitä pidemmälle etenin, sitä hermostuneemmalta kaveri näytti. Sovimme sitten että saksanpoika menisi alakertaan etsimään muita, mutta soittaisi heti kun muu seurue olisi lähdössä. Yllättäen tässä kävi taas niin että kuulin Frankista seuraavaksi vasta seuraavana päivänä, mutta ei anneta sen haitata. Meinasin ensin odottaa Tiboa, mutta koska hän oli ranskalaisena tunnettu supliikkimies ja naistennaurattaja, niin päädyin sitten harkittuun ratkaisuun jossa itse suorittaisin tulenavauksen ja näyttäisin fransmannille että kyllä sitä kylmässä pohjolassakin osataan ainakin puhua, jos nyt ei pussata. Kertasin nopeasti mielessäni pikkuveljeni painottamia pirkonkaatosääntöjä.

1. Työnnä rintakehä ulos ja käyttäydy kuin Euroop…Uuden-Seelannin omistaja 2. Puhu mahdollisimman möreällä äänellä (viestii miehisyydestä ja testosteronin vapaasta virtauksesta ts. mahdollisimman isoista kiveksistä) 3. Kun menet pöytään, niin tunge toinen käsivartesi (se isompi) mahdollisimman näyttävästi esille, kuin olisit baaritiskillä 4. Jännittele edellä mainittua käsivartta mahdollisimman useasti 5. Tee kaikille tsiguliisoille selväksi että käyt salilla (puhu mahdollisimman kovaan ääneen, jotta viereisissäkin pöydissä ymmärretään varmasti että nyt on se A-luokan UROS lähettyvillä!) 6a. Muista mainita penkkituloksesi. Mitä vähemmän arvelet kissojen tietävän bodaamisesta/mitä enemmän he ovat juovuksissa, sitä suuremmin voit liioitella. Nyrkkisääntönä penkkaat kuitenkin vähintään 200 kiloa (kannattaa mainita lukemat mieluummin paunoissa, koska vaikka muijat ei kuitenkaan ymmärrä mistä puhut, niin silti 500 paunaa kuulostaa aina paremmalta kuin 250 kiloa!) 6b. Jos pöydässä sattuu olemaan joku kynäsiska, joka rupeaa pätemään/väittämään vastaan, niin jännitä hauistasi ja TUIJOTA hänet hiljaiseksi! (jos Chuck Norris pystyy tähän niin pystyt sinäkin!) 7. Keskustelun lomassa kysy mahdollisimman usein että ”olikos se vessa/keittiö/Sakari/mikä tahansa tuolla päin?” samalla kun osoitat sinne suuntaan koukistaen olkavarttasi (aka päästät kyhmyjoutsenen ulkoilemaan). Mitä useammin, sen parempi! 8. Ähise mahdollisimman paljon aina liikkuessasi, ja kysyttäessä tee selväksi että MASSIIVISET lihaksesi estävät sinua liikkumasta normaalisti 9. Mitä enemmän puhut tyttöjen rinnoille (kasvojen sijaan), sitä vakuuttuneempia he ovat kiinnostuksestasi 10. Sano nimeksesi joko KOSTAJA tai The DOOM, tämä saa minkä tahansa neitosen kosteaksi kuin pesusienen!

Näillä tiedoilla aseistautuneena päätin edetä kontaktiin. Muutama dressmanmaisesti hidastettu askel pöydän viereen, haukottelua etäisesti muistuttava tuplahauikset edestä -poseeraus, jonka jälkeen jännittelin lihakseni äärimmilleen ja astuin (lue = vyöryin ähisten) tyttöjen piiriin: ”Howyadoing ladies?” Tytöt pyysivät meikäläistä nopeasti istumaan seurakseen, ja teinkin työtä käskettyä. Ainoa virheeni oli siinä, että jouduin istumaan viistosti vastapäätä pöydän parhaimman näköistä tsirpulia, sen sijaan että olisin saanut vieruspaikan tai edes vastapäätä olevan position. Muut kisulit kuitenkin lepuuttivat pakaroitaan jo näillä tuoleilla, joten niille paikoille ei ollut ainakaan ihan heti asiaa. Ja tietysti samalla hetkellä kun Tibo palasi paikalle, niin hottiksen vierestä vapautui paikka muorin mennessä tupakalle. Hah. Sen lisäksi että kaverille suodaan kulttuurietu, niin näköjään onnetarkin suosii häntä. Siinä sitten nauratimme tyttöjä ja heitimme läppää varmaan tunnin verran, ja yritimme samalla houkutella tyttöjä mukaamme baariin. Muutama heistä (tämä kaunein mukaan luettuna) suostui jo ehdotukseen, mutta koska naiset eivät jostain syystä osaa ajatella omilla aivoillaan, niin he eivät voineet lähteä mikäli kaikki tytöt eivät suostuisi lähtemään. Ja tietty siinä sitten juuri ryhmän sotanorsut rupesivat haraamaan vastaan, todennäköisesti vain sen takia koska heille ei oltu osoitettu tarpeeksi huomiota! Perinteinen skenaario! Se on ilmeisesti vain luonnonlakien mukaista että aina, siis AINA, naisporukassa on joku mursu joka päättää terminoida muitten hauskanpitoyritykset vain sen takia koska kukaan ei yritä vongata häneltä mitään. Ja mistäköhän se johtuu? Ehkä tuon liikanimen pitäisi antaa jo jotain vihjeitä! Ja EI, ne jalkapallokentän kokoiset hikiläikät kainaloissa EIVÄT varmasti auta sitä asiaa yhtään!!!

Tytöt poistuivat hetkeksi vessaan meikkaamaan/vaihtamaan tamponeitaan, ja teimme ranskalaiskaverini kanssa välittömän tilanne-arvion. Päädyimme yksimielisesti universaalisti käytettyyn asteikkoon, jonka perusteella tulimme siihen tulokseen että kahdeksasta vapaasta kissasta 3 oli hyvännäköisiä – mäyräköiran jälkeen! 4 kimuleista olisi hyvännäköisiä kuuden kaljan jälkeen ja juuri se ainoa minihame jota molemmat yrittivät lämmitellä oli se joka ainoana ylitti alkoholittoman kauneusrajan. Yleensä tässä vaiheessa iltaa ongelma ratkeaa helpoiten vain juomalla lisää, mutta olimme hieman liian heikosti varustautuneet alkoholin suhteen, eikä baarivaihtoehtokaan näyttänyt hirveän todennäköiseltä (kiitos siitä mursulle, v***u!). Pulmatilanne.

Suomessa vastaava kiista ratkaistaan yleensä herrasmiesmäisesti, eli joko kättä vääntämällä tai painimalla, mutta ranskiksen 60 kilon omamassa toi tähänkin tähänkin omat rajoituksensa. Kotimaassa oltaisiin itsekkäästi vain puukotettu kaveria surutta selkään (muistuu etäisesti mieleen eräs keikka Kouvolan Divasta, jolloin kaikki muut kaverit itseäni lukuun ottamatta olivat ”mystisesti” homoja *naurrr*), mutta paikallisen mateshipin mukaan päädyimme sopuisampaan ratkaisuun. Ensin ajattelimme ratkoa kiistan yksinkertaisella ”paras mies voittakoon”-taktiikalla, mutta ongelmana on se, että tällöin jopa hölmömpikin sirkku tajuaa ennen pitkää että hänellä on valtit käsissään, joten päädyimme ratkaisemaan asian samalla tavalla kuin suurmiehet ja sotapäälliköt kautta historian, eli yksinkertaisesti kivi-paperi-sakset –strategiamatriisia käyttämällä. Ja tietysti kiveni haukkasi turhan innokkaasti kaverin paperia, mikä tarkoitti sitä että ranskalainen sai yrittää ensin. No, kaikessa reiluudessa, olihan hän positioedustaan johtuen luonut hieman enemmän peliä, ja toisaalta itse olin vähän kahden vaiheilla. koska tyttöset olivat juuri ja juuri parikymppisiä, eli aivan liian nuoria omaan makuuni;)

Kauempaa hissien luona tuo nätein noista tytöistä viittoili meitä luokseen samalla kun hän astui hissiin toisen kaverinsa kanssa. Marssimme perään siinä uskossa että pääsisimme vihdoin lähtemään baariin, mutta matkalla alakertaan selvisi että tytöt menivät vain ottamaan vastaan lisää vieraita. Äh. Istahdimme Tibon kanssa aulaan sohville pähkäilemään tilannetta sillä aikaa kun misukat menivät kadulle vieraita vastaan. Emme voineet seurata heitä joka paikkaan vaikuttamatta joko perskärpäsiltä tai totaalisilta luusereilta. Päätimmekin että lähdemme nostamaan humalaa joko a) baariin tai b) yläkertaan Tibon asuntoon. Teimme tämän selväksi myös eukoille kun he palasivat, ja tässä vaiheessa ranskalainen teki ensimmäiset liikkeensä, ja korjasi talteen kaunottaren numeron. ”Okay, she is yours mate”, totesin samalla kun huiskutimme hyvästit takaisin hissiin astuville tytöille.

Mitäs nyt? Jäikö omaksi roolikseni sitten se kakkosmiehen homma, eli pitäisikö meikän vain juoda muut kimulit hyvännäköisiksi? Se olisi tietysti yksi ratkaisu, joka tuntuisi illalla varmasti paljon paremmalta kuin seuraavana aamuna:) Pähkäilimme vielä asiaa aulan sohvilla, kun uusi mimmiporukka astui ulos hissistä. Neljä tavallisen näköistä kiljukaulaa ja…ja…ja…Hieraisin silmiäni ja terästin katsettani: Upeasti ruskettuneet sääret jotka tuntuivat jatkuvan vielä polvien jälkeenkin, mittatilaustarkkuudella valmistettu minihame, joka päättyi millintarkasti juuri siihen kiltin tytön ja lutkan erotuskohtaan. Askelten tahdissa keinuva, valtionpäämiehetkin polvilleen saava lantio, jota seurasi luokkaa 0.8 oleva uuma-persesuhde! Tiukkaakin tiukemmin solakkaa ja mitä ilmeisimmin ammattitaidolla veistettyä jumalaista vartaloa myötäilevä kuultavan kirkas, strategiset kohdat juuri ja juuri peittävä toppi, pitkät viljanvaaleat hiukset joihin voisi suorastaan hukkua, epäinhimillisen virheettömät, jopa täydellisyyttä hipovat kasvopiirteet, kuin suoraan uusimman Cosmopolitanin kannesta ja hymy, joka pystyisi lähettämään kenet tahansa kuuhun! Ja vaikka se tässä vaiheessa oli jo melkoista overkilliä, niin kirsikkana kakun päälle, ehdoton all-time suosikkini, bitch-energiaa ja girlpoweria pursuavat, seksikästä asennetta ja dominanssia uhkuvat nahkasaappaat! *Achtung! Achtung! Kaikki miehet kannelle!!!*

Mikäli enää pahemmin voisi asiaa vähätellä, niin olin TÄYSIN myyty jo pelkästä visuaalisesta näystä, joka oli hetkessä palanut pysyvästi sarveiskalvoilleni! Ja jos leukani ei ollut enää tässä vaiheessa alkuperäisellä paikallaan, niin se iskeytyi kuolavanan saattelemana lattiaan viimeistään siinä vaiheessa kun tämä hetket seisauttava jumalainen sulotar loi meikäläiseen pitkääkin pitemmän katseen, joka kesti aina sen ikuisuudelta tuntuvan, mutta aivan liian pian loppuvan 10 metrin matkan hissiltä ohitsemme ulko-oville. *Thank you God, thank you*

To be continued…

Harkkatyöt ohi, tentit jäljellä

Yllättäen viimeinen kouluviikko alkoi täsmälleen samoin kuin edellinen, eli kiireellä, koska tehtävää oli vielä liikaakin. Milloinkohan sitä oppii hoitamaan asiat kunnolla etukäteen? Varsinkin kun täällä tuota koulua oli niin vähän, ja siltikin kaikki jäi viimeisille viikoille. Maanantain piti mennä opiskellessa, mutta olin totaalisen kyllästynyt koko kouluun, ja sen sijaan suuntasinkin illalla ranskalaiskaverini Thibaultin kanssa keskustaan, kun Trump-baarissa oli illalla pokeriturnee. Yea beibe! Sisäänosto oli 10 dollaria ja paikalla oli reilut 60 pelaajaa. Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja pelaajat oli jaettu 8 hengen pöytiin normaalin ja liian ahtaan 10 hengen sijasta. Lisäksi baari laittoi omaa rahaa pottiin ja loppujen lopuksi jaossa oli vajaa tonni kolmen parhaan kesken. Ei paha, ei ollenkaan. Stacki oli 3000 merkkiä ja sokkopanokset alkoivat 25/50 merkistä, josta ne käytännössä tuplaantuivat ensin 20 minuutin välein, ja myöhemmin vartin välein. Pelaajat olivat keskitasoa ja sitä huonompia, ja ensimmäiseen taukoon mennessä olin saanut melko helposti kasvatettua stackiani huomattavasti, ja nousinkin chip leadiin, vain kolistellakseni sapeleita heti tauon jälkeen pöydän toiseksi suurimman pinon kanssa vähän turhankin rohkeasti. Q-J ruutua heti alkuun, blindit olivat jo 200/400, ja isosta pimeästä kaveri tuplasi sokkopanokset. 4 maksajaa, joten flopilla potti oli jo mukavat 3200. Tiesin että alkuperäistä korottajaa lukuun ottamatta muut olisivat liikkeellä käsillä kuin käsillä, ja kun floppi oli 4-9-10, joista kaksi herttaa, niin tunsin olevani ylikorteilla vedettävän suorani kanssa vähän liiankin vahvoilla. Ja ainoa huolenaiheeni korottikin tonnin, muut määkivät pakoon ja kippasivat oletetusti, ja olin melko varma että iso blindi oli liikkeellä joko keskiparilla tai A-K:lla, pahimmassa tapauksessa yliparilla, mutta ilman jälkimmäistä tapausta laskin olevani edellä.

Suoranvetoon 8 (tai 7) outtia (4 kasia ja 4 tai 3 kurkoa, riippuen siitä oliko vastustajalla A-K vai ei) ja ylikorteille 6 outtia (loput 3 rouvaa sekä 3 jätkää) eli vähintään 13 outtia, mikä tarkoitti 52 prosentin (14 outilla 56%) osumatodennäköisyyttä. Ja uskoin että vastustaja saattaisi kipata AK:n tai aliparin, joten työnsin huoletta merkkini keskelle, 4500 chippiä kaiken kaikkiaan. Reissaaja mietti pitkään, ennen kuin maksoi loput merkkinsä, 2500, ja paljasti A-J:n, molemmat herttaa. Eli olin valmiiksi jäljessä, ja outtini olivatkin paljon huonommat, eli kaikki kasit, kurkot ja rouvat ilman herttaa, 9 outtia kaiken kaikkiaan, mikä tarkoittikin 36 prosentin todennäköisyyttä. Turn oli jätkä ja river 2, ilman herttaa, mutta koska kaverilla oli ässä jätkän kaverina, niin sinnehän se potti meni. Seuraavassa jaossa löin viimeisen tonnini sisään kädellä K-9, vain törmätäkseni saman kaverin A-K:hon. Flopilla pöytään kurko, ja turnilla onnekas 9, ja tuplasin itseni takaisin peliin. Toisella tauolla baari sponsoroi jäljellä oleville 20 pelaajalle pitsat, mikä oli erittäin tervetullut veto nälkäiseen vatsaan:) Siirryimme myöhemmin kahteen pöytään, kun pelaajamäärä tippui kuuteentoista, mutta tässä vaiheessa blindit olivat jo niin korkeat, että käytännössä peli oli enää onnenkantamoista. Itse tipuin sijalta 13, oli pakko mennä all-in, 10-9 vastaan K-J. Flopilla osuin kymppiin, mutta heti perään turn sivalsi kurkon pöytään ja meikäläisen pelit olivat ohi. Thibault tippui heti seuraavassa kädessä samanlaisessa tilanteessa. Mutta ainakin hauskaa oli, seuraavalla viikolla uudestaan.

Viimeiset arkiviikot ovat menneet melko samalla kaavalla, aamulla ensin salille, sitten iltapäivällä kouluhommia ja illalla joku leffapätkä pyörimään tms. Tiistaina viimeistelin sen henkilökohtaisen harkan konsultointikurssille, ja keskiviikkona teimme PowerPointin perjantaiseen Sales Managementin esitykseen, samoin kuin valmistelin osuuteni myös perjantaisesta konsultoinnin ryhmätyön esityksestä. Olin saanut olutkerhon kautta erittäin kysytyn lipun torstai-illan bileisiin, jossa baarissa oli sponsoreiden puolesta 3000 taalan piikki, eli sai juoda ilmaiseksi niin kauan kunnes ko. lasku olisi täynnä!!! Oh jes! Sitä ennen oli vielä yliopiston järjestämät läksiäiset study abroad opiskelijoille, (sain kutsun vaikka olen täällä vielä ensi lukukauden) ja illalla ilmaisen viinan bileiden aikaan oli vielä toiset läksiäisbileet vaihtareille Broadway Cafessa! Ilta täynnä elämää ja maksutonta mallasta!!! Ja itsellänihän oli huipputärkeä konsultointiesitelmä heti seuraavana aamuna! V***u s**tana!!! Miten voi olla mahdollista!??! Aaarghh!!!!!!!

No ei se mitään, valmistelin ja harjoittelin esitelmäni jo keskiviikkoiltana sitä myöten, että osasin sen täydellisesti ulkoa oikein- ja väärinpäin. Torstaina piti käydä vielä illalla koululla bileiden välissä yhdistämässä omat kalvot muiden vastaaviin, ja homman piti olla sillä selvä. Ok. Suuntasin ensin neljältä ensimmäisiin läksiäisiin, jotka olivat tohtoriopiskelijoiden kampuksella. Aika hentoiset kemut, paikalla oli about 20 henkeä, ja niistäkin puolet oli ruotsalaisia! Mutta olipahan paikalla ilmaista viinaa vaikka muille jakaa, ja ruokatarjoilu koostui sipseistä ja vihanneksista, ja itse söin varmaan kolme litraa viinirypäleitä! Yritin myös vetristellä Ruotsin kielen taitojani. ”Öh, jasså Börje, går du oft på buntsalongen? Och, naturligt, du har alltför dåligt rygg och sjuk knä. Jag måste gissa det.” ”Tack ska du ha – nyt voit kuule Börje vaikka painuu helvettiin, ajattelin jutella noille tytöille.”Så där, du har vackra ögon Anna, har du en pojkvän? Om det är javisst du har, hur mycket kan han lyfta i bänk? Titta flickor, det här är knölsvan”

Taisi onnistua tuo svenskakin yli odotusten, tytöt hymyilivät sitä myöten, että tunsin onnistuneeni täydellisesti, kas kun eivät vielä nauraneet heleästi taidokkaalle kielipäälleni:) Vaatimattomana en viitsinyt enää loistaa ruotsilla, vaan vaihdoin takaisin englantiin. Jostain syystä tytöille tuli kaikille yhtä aikaa kiire vessaan. Olivat varmaan niin innoissaan meikäläisen läsnäolosta, ymmärtäähän tuon:) Kuitenkin Börje jäi norkoilemaan vähän liiankin lähelle. ”Börje hei, varmaan tajuut että et todellakaan oo pääsemässä kuokkimaan mun housuihin tänään” – ”Börje, du homofil, du måste springa och snabbt, om inte Jag smälla dig så hård!” En tiedä ymmärsikö svenssoni täydellistä ruotsiani, mutta ainakin hän otti välittömästi muutaman taka-askeleen, ja itse palasin apajilleni jatkamaan viinirypäleiden syöntiä. Porukan vähäisyydestä johtuen olutta ja viiniä oli ylen määrin, ja siinä kaljaa juodessa mietin että pitäisiköhän sitä ottaa muutama pullo yliopistolle mukaan, ettei hyvät kännit karkaisi ennen kuin seuraavat bileet alkaisivat. No, siellä oli kuitenkin vielä luentoja meneillään, ja porukka on niin nysvöä täällä, että ehkä parempi jättää väliin. Lappeessa moista temppua ei olisi tarvinnut edes miettiä, senkun olisi ottanut koko mäyräkoiran mukaan;)

Siinä kiskaisin sitten juuri ennen lähtöä vielä muutaman pullon kunnon pohjiksi, koska seuraavat bileet alkaisivat vasta 90 minuutin päästä. Siitä sitten siirryin koululle tapaamaan muuta ryhmääni, ja ajattelin että homma olisi hetkessä ohi, mutta mitä vielä. Koska kaikilla ryhmillä oli sama aihe, niin Ellen ja Mr. Bigshot, konsultointiryhmäni ammattilaiset, järkeilivät että meidän pitäisi erottua joukosta, ja tehdä hieman leikkisämpi esitys, ja itsehän olin taas valmistellut virallisen ja akateemisesti eksaktin esityksen. Ei jukoliste! Sovimme että jokainen tekisi vielä samana iltana oman osuutensa valmiiksi ja mailaisi sen sitten eteenpäin. Eli jouduin heittämään jo valmiin ja harjoitellun esitelmäni roskakoriin, ja aloittamaan täysin nollasta! ##!!%¤¤#***!!!*}!!!!##¤¤&%%!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!AAAARRGGGHHHH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Siis jos aikaisemmin meikäläistä jyysti se, että aamulla olisi esitelmä kun illalla olisi tarjolla ilmaisen viinan bileet, niin nyt vitutukseni oli kyllä aivan ZENIITISSÄ! Siis sen sijaan jotta voisin mennä edes kevyesti juhlimaan, niin joutuisinkin menemään aikaisin kotiin tekemään tuon esitelmän uudestaan! S**tanaaaaaaa!!!! Ja jotta edes joku teistä saisi kopin siitä, minkälainen psykofyysinen tila oli kyseessä, niin tässä vaiheessa angstiset itsensäviiltelijäteinit, salkkareitten Salla ja Johanna-ikenlortto-kukalie tuntuivat lähinnä kärpäsen surinalta !####***!!%%¤¤###!!! Ja pahinta oli se, että tiesin että ammattilaiset olivat itse asiassa oikeassa. Ja vaikka yleensä olenkin lähes aina rationalisti, eli jos maito kaatuu lattialle tai savet valahtavat vahingossa nilkkoihin, niin tajuan ja ymmärrän että ei se jalan polkeminen/itkeminen/kiroilu/turha vittuilu auta yhtään, vaan parempi vaan hymyillä takaisin ja alkaa välittömästi miettiä ratkaisua ongelmaan, niin nyt olotila oli kyllä sellainen, että annoin sen VITUTUKSEN aallon vain kulkea lävitseni, ja kävin mielessäni läpi kaikki mahdolliset kirosanat ainakin sataan kertaan! PERKELE!!!

Koska itselläni oli kuitenkin se lippu takataskussa, niin ajattelin että käyn lievittämässä otsastani kasvavaa, lähes hevosmaisia mittoja saavaa elintä yhdellä paukulla, jotta saisin ainakin kuitattua lipun hinnan takaisin. Suuntasinkin yliopiston alakerrassa sijaitsevaan Glass House –baariin heti avaamisen jälkeen, ja siellähän oli porukkaa jo jonoksi asti. Ja koska tiskilläkin jonot olivat huikeat, niin kun kerran pääsin tilaamaan, niin otin sitten kaksi vodka-redbullia kerralla, ajatellen että ojennanpa toisen sitten jollekin kaverille. Muta eihän se yksi hapokas mitään lievittänyt, joten kiskaisin toisenkin naamariin saman tien. Pikapikaa törmäsinkin Carliin, tuohon olutkeisariin. ”Oy, what´s up mate?” ”Don´t ask bro, having an epicly bad day”. Carl kohotti käsissään olevia oluttuoppeja, kiskaisi loput toisesta, ja kertoi että hänelläkin on koe huomenna! Pudistelimme molemmat päätämme, Carl kiskaisi toisenkin tuopin ykkösellä alas, ja päätimme että miksikäs ei, vedetään vielä yhdet tuplat, ihan vain näyttääksemme kohtalolle ettei meitä noin vain pysäytetä!

Carlilla oli hyvät kontaktit, koska niiden ansiosta pääsimme jonon ohi suoraan tiskille, ja tällä kertaa otin vodka-spriten sekä vodka-appelsiinimehun, Carlin pitäytyessä taas oluessa. Kippis, ensimmäiset pikaisesti alas, aah, vodka poltteli mukavasti kurkunpäässä. Ruuhka tiskilläkin loppui kuin seinään kun lasku tuli täyteen 45 minuutin kohdalla. Vaihdoimme siinä vielä muutamat sanat, kiskaisin toisenkin paukun naamaan, ja aloin tekemään lähtöä. Carl tosin päätti jatkaa vielä iltaansa, joten toivotin onnea seuraavalle päivälle, ja otin pitkin hampain suuntimat kotiin. Kotona sitten PowerPointti auki, ja puolessa tunnissa onnistuin kasaamaan itse asiassa melko hyvän esitelmän. Tai siis eihän niissä kalvoissa ollut juuri tekemistä, muutama kuva sinne ja tänne, mutta se tarinointi siihen väliin vaati hieman miettimistä. Suomeksi pystyy helposti improvisoimaan, mutta englanniksi se on vähän toinen tarina, varsinkin kun siinä on kuitenkin pienet paineet aina päällä:) Harjoittelin setin muutamaan kertaan, sitten katsoin vain omaksi tyydytyksekseni pari jaksoa Supernaturalia, jonka jälkeen suuntasin suoraan unten maille. Aamulla heräsin muutamaa tuntia ennen luentoja, harjoittelin setin useampaan kertaan, katsoin taas jakson Supernaturalia (aivan loistava sarja muuten), suuntasin koululle, ja kyllähän se esitys meni juuri niin putkeen kun olla ja voi.

Loppukevennykseksi heitin vielä setin: ”esimerkkinä, kumpaa pitäisitte ammattimaisempana, juuri koulun penkiltä valmistunutta nuorta tykkiä (young gun), niin kuin minä itse, vai alalla useamman vuoden toiminutta konkaria, joka kaiken lisäksi kantaa hienoa pukua?” ja samalla osoitin puolihuomaamattomasti vierelläni seisovaa Mr. Big Shottia. Yleisö rupesi nauramaan, ja viimeistelin esityksen kommentilla: ”Joo, älkää turhaan vastatko, eihän tässä nyt kuitenkaan tarvitse kaveria nöyryyttää” ja elehdin taas samaan suuntaan, ja tässä vaiheessa yleisö repesi täysin. Nautin hetken lavakarismasta, ja siirsin puheenvuoron Ellenille. Konsultoinnin jälkeen oli vielä edessä esityksen myyntikurssilla, mutta onneksi se ei ollut omalla vastuulla, joten meikäläisen hommat oli siinä. Nyt on vielä edessä 2 tenttiä parin viikon sisään, ja ensimmäinen lukukausi on pulkassa.

Kavereita kotoa

Toiseksi viimeinen kouluviikko ennen tenttejä alkoi taas tutulla kiireellä. Ryhmätyöt olivat vielä vaiheessa, samoin kuin viimeinen yksilötyö, ja perjantaiksi piti jotain konkreettista saada aikaan. Maanantaista tiistaihin puskin konsultointiryhmätyötäni valmiiksi hiki hatussa, ja pitää kyllä sanoa, että loppujen lopuksi kelpo ainestahan siitä tuli, vaikka kyllä siihen työtunteja meni enemmän kuin laki sallii. Keskiviikkoaamuna oli seuraava tapaaminen toisen ryhmän kanssa, koska Sales Managementin dedis oli perjantaina, ja tarkoituksena oli viimeistellä täysin levällään oleva harkkatyö. Tietysti toiveet valmiista harkasta olivat hukkaan heitettyjä, koska puolet jengistä saapui tapaamiseen tyhjin käsin, selityksiä oli taas joka lähtöön: ”en kerennyt, masentaa, polvet ei kestä, wordi ei toimi, en osaa…”. Huoh… Siinä sitten istuttiin muutama tunti ja rakennettiin puuttuvia osia, joiden olisi pitänyt olla jo valmiita, ja sovittiin että jokainen tekisi loput puuttuvista osioista kotona, deadline samainen ilta, klo 0000. Roger.

Tästä kipaisin sitten pikaruokalounaan kautta keskusasemalle, josta otin junan Circular Quayihin, jossa törmäsin sovitusti tuttuun naamaan susirajalta, Miksaan! Heh, ukkeli oli pikaisella työkeikalla maailman toisella laidalla, vaikka jutuista päätellen reissu oli kyllä täyttä lomaa, lähinnä nähtävyyksiä katsellen ja tytöille flirttaillen:) Ja jotta tässä ei olisi tarpeeksi, niin Aussikeikan jälkeen Miksa otti vielä suunnaksi Jenkit! Tsk tsk, mistä tuommoisia työpaikkoja oikein saa, missä lomat kuitataan työmatkojen piikkiin? Ilmeisesti jäbä on osannut pelata korttinsa oikein. Siinä sitten vaihdettiin kuulumiset, ja ensi töikseni johdatin toverini maistamaan niitä kuuluisia pannareita, pelipaikoilla kun kerta oltiin. Ja ei se ollut helppoa Miksallekaan, vaikka lautasella ei ollut edes yhtään ylimääräisiä fileitä:) Kuva kertoo taas enemmän kuin tuhat sanaa.

Herkkuhetken jälkeen suuntasimme Pitt Streetin kauppa-alueelle pyörimään pariksi tunniksi, ja olihan sitä taas vaihteeksi erittäin mukava turista suomeksi. Jotenkin jännä että tapaa koulukavereita tuosta vain maailman toisella laidalla. Mutta erittäin siistiä. Kyllähän sitä joskus tuntee olonsa hieman yksinäiseksi, kun muut voivat solkotella englannin välissä kotimaisella kielellä, koska kaikista muista maista on jengiä enemmän, mutta meikä pitää yksin siniristilippua yllä. Pitt Streetin jälkeen otimme suunnaksi Broadwayn ostoskeskuksen, siellä pyörittiin tovi, jonka jälkeen Miksan pitikin jo suunnata takaisin omille kulmilleen, koska seuraavana päivänä varttuivatkin jo työt. Tai työt ja työt, varmaan altaalla oleilua, drinkkien tilaamista ja silmäniskujen vaihtoa tarjoilijoiden/respan tyttöjen kanssa. Aika veijari. Harmi ettei ehditty yhdessä tutustua paikalliseen iltaelämään.

Ja eihän niitä ryhmätyön osia kuulunut edes illalla, osa saapui vasta seuraavana päivänä, ja sitä jouduttiin sitten taas työstämään myöhäiseen yöhön saakka, kunnes jonkunlainen kyhäelmä oli valmis. Enää puuttui esitelmä, ja se nakitettiin luonnollisesti sitten ryhmän vähempiosaisille, jotka olivat osallistuneet sen kirjallisen raportin laatimiseen hieman muita vähemmän. Perjantai-illaksi oli sitten luvassa olutkerhon maistajaiset yliopistolla, mutta pahaksi onneksi itselläni oli juuri samaan aikaan Sales Managementin luennot bisneskampuksella, ja se olikin ainoa kurssi jossa luennoitsija otti poliisin lailla nimet ylös joka kerta, ja itse olin käyttänyt jo ne kaksi sallittua poissaoloani aikaisemmin. Perse! Olin kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että näin suomalaisena läsnäoloni olutkekkereissä olisi enemmän kuin suotavaa, joten luentojen alussa satuilin opettajalle tarinoita jostain henkilökohtaisista menoista, ja hetken mietittyään hän antoikin meikälle luvan poistua. Hihhei!

Siitä suunta yliopiston pohjakerrokseen, 10 taalan kuittausmaksu, ja luvassa oli roppakaupalla erilaisia oluita Euroopan eri kolkista, mutta pahaksi onneksi kotimaista suosikkiani, Koffia, ei näkynyt missään. Tapahtuman organisointi ei ollut ehkä parhaimmasta päästä, koska ensimmäiset oluet maistettiin vielä laseista, mutta sen jälkeen vajaan 10 minuutin viiveellä tulleet maltaat tulivat pulloissa, ja olihan se melko selvää että hetken kuluttua arvostelemisesta ei tullut enää yhtään mitään. Itse onnistuin täyttämään kolme ensimmäistä arviointilomaketta, mutta sen jälkeen keskityin vain itse maistelutoimitukseen, (lomakkeet taisivat muuten päätyä pöydän alle/roskiin/ruokaliinoiksi). Virhe. Reilun 70 minuutin kuluttua, ja 7 olutta (tai siis yksi lasi + 6 pulloa) myöhemmin tajusin että perskeles, tässähän alkoi olla semikokoinen nousujurri päällä! Ei hemmetti, tarkoitus oli tulla vain maistelemaan, iltasuunnitelmani ei todellakaan sisältänyt mitään perjantaikännejä tai vastaavia. Huh… Houston, Houston, abort, abort! Carl, tuo olutpäällikkö oli jo lyömässä seuraavaa olutta kouraani, kun päätin vetäytyä vielä ollessani edes jonkun verran selvin päin. Muut jatkoivat vielä Carlin kotiin maistelemaan kotipolttoista, mutta maistiaiset siitä eivät oikein hivelleet meikän makuhermoja, joten oikea ratkaisu oli ottaa kompassisuunta kotiin. Siinä sitten hilpeähkössä mielentilassa tepastelin kotiin, ja ajattelin että josko sitä onnistuisi saamaan uusia aivoituksia pienessä sievässä, ja yritin tehdä koulujuttuja. Tuloksetta. Sitten yritin kirjoittaa blogia. Hah, jos teksti on aikaisemmin ollut hieman korkealentoista, niin nyt se lenteli jo semmoisissa atmosfääreissä, että näin parhaaksi jättää myös sen väliin. Ja yhtäkkiä kellokin näytti jo jostain syystä puoltayötä, joten ajattelin että eiköhän se päivä ole sitten tässä. Tosin koska nousuhumala oli jo ajat sitten kääntynyt laskuhumalaksi, niin nukkumisesta ei tullut mitään, ja pyörinkin sängyssä suunnilleen ympyrää aina aamukuuteen asti!

Heräsin sitten kolmelta seuraavana iltapäivänä, ja fiilis oli kuin yhden päivän kadottaneena! Huomasin myös oudon maun suussani, ja tuntui siltä kuin naapurin kissa olisi paskonut suuhuni nukkuessani. Yök! Sitä paitsi, edellisen illan oluet eivät olleet edes mistään parhaasta päästä, arvostellessani niitä ensimmäisiä, paraskin sai 13/20 pojoa, ja jälkimmäiset eivät olleet yhtään sen parempia, puhumattakaan siitä omatekoisesta maltaasta, joka maistui sitäkin väljähtäneemmältä! Miten olisinkaan kaivannut Coronaa tai Koffia, suoralta kädeltä 18/20 merkkiä antaisin molemmille.

Aamupala/lounas-suihku-kahvi-kombon jälkeen suuntasin Broadwaylle, koska kuudelta oli tarkoitus aloittaa seuraavat kekkerit. Kyseessä oli barbeque-partyt Haydenin ja Soominin tuplasynttäreiden kunniaksi. Tosin edellisiltana olin saanut ohrapirtelöstä jo aivan tarpeekseni, joten nappasinkin Liquor Landista kaksi päkkiä limpparia muistuttavaa Breezeriä mukaani, kuin myös kasan grillattavia kana-kebu-höttö-tikkuja lihatiskiltä. Nestetankkauksen ohella on tärkeää huolehtia myös muusta ravinnosta:) Kotiin päästyäni juhlat olivat jo alkamassa, ja porukkaa kasaantui paikalle kiitettävään tahtiin. Meikäläinen otti siinä sitten taas luonnollisesti lihamestarin vastuun osakseni, vaikka suurin osa juhlijoista paisteli vain nakkeja tai paahtoleipää:) Kyllähän siinä se kokkailu sitten sujui leppoisasti, varsinkin kun juomatarjoilu pelasi kitkattomasti ja espanjalainen tulisielu, Paulette, rupesi apukokikseni ja assistentikseni:) Tosin myöhemmin meikän piti hätistellä haarukkaa apuna käyttäen espanjalaistyttö pois ruokien liepeiltä, kun neitosella alkoi nousta paikallinen kilju (goon) hieman liian nopeasti päähän. Kerrankin saatiin lähes koko Geegalin jengi yhtä aikaa paikalle, ja vierailijoita oli runsaasti myös muista asuntoloista. Hitto että oli kyllä hauskaa! Tekisi mieli joskus suomessakin järkkäillä samanlaisia juhlia, jonne saataisiin koko laaja kaveripiriin kokoon yhtä aikaa! Harmi vaan että tämä on harvoin mahdollista, koska opiskelu ja/tai työkuviot vievät niin paljon aikaa, kun taas tietty näin vaihtarina sitä kallisarvoista aikaa löytyy paljon enemmän. Ja toisaalta, Suomessa kukaan harvoin jaksaa mitään järjestää, ja silloinkin kun joku näin viitsii tehdä, niin puolet porukasta ei kuitenkaan viitsi jostain syystä vaivautua paikalle! Kyllä sitä voisi sen verran menojaan järjestellä uusiksi, että pääsisi paikalle, mutta jotenkin tuo ei taida suomalaiseen kulttuuriin istua. Mieluummin tuijotetaan omaa napaa ja nysvätään kotona:)

Illan edetessä meininki senkuin kiihtyi, ja vaikka pihalla alkoi olla jo hieman viileämpää, niin ei sitä kyllä missään huomannut, varsinkin kun otti vaan lisää soppaa! Eritoten aasialaistytöillä oli kunnon vauhti päällä, ja kännistä sädetikuilla sohimista oli huvittava katsella. Kaikilla oli todella hauskaa, ja tietenkin jostain ne kakutkin kaivettiin esiin. Itse jouduin suorittamaan taas kerran erittäin vaikeita valintoja, suklaakakkua vai breezeriä? Yritin taistella pimeää sokerinhimoa vastaan kaikin voimin, mutta taistelu oli kyllä jo hävitty siinä vaiheessa kun korkkasin ensimmäisen bacardini. Tuo alkoholi-sokeri-suklaa, joka oli ennen meikäläisen kryptoniitti, on täällä mitä ilmeisimmin pimeän puoleni elämänvalo, koska aina kun kyseinen kombo on esillä, niin hetihän Mr.Hyde on kurkistelemassa nurkan takaa, ja aina sillä samaisella hetkellä kun silmä ensimmäisen kerran välttää/keskittyminen herpaantuu, niin tuo pahantekijä on heti upottamassa kouraansa sinne keksipurkkiin! Perhana! Ja jotta jompikumpi ei olisi ollut yksinään jo tarpeeksi paha, niin tietty tuo pahempi muka-Joona päätti edetä molemmilla, oikein kaksin käsin, ja vielä santsaten –tana! Hah, jos joku olisi ehdotellut meikälle puoli vuotta aikaisemmin suklaakakku/breezer-skenaarioita lauantai-illaksi, olisin viitannut yhdistelmälle satavarmasti kintaalla, mutta nyt näköjään alkaa tuo kontrolli karata käsistä harva se viikonloppu!

Pihalta jatkettiin matkaa puolen yön aikoihin kohti satamaa, mutta kuten arvata saattoi, puolet jengistä hukkui jo matkalla. Tarkoitus oli mennä Wallaby´s nimiseen yökerhoon, mutta saavuimme ovelle vain todistaaksemme massiivista nyrkkitappelua. Kolme jätkää taisteli ensin keskenään, ja pikapikaa painiin liittyi kuusi pokea, ja kaksi näistä viisainta näistä ninjasankareista päättivät kokeilla onneaan pienen talon kokoisia portsareita vastaan. Ääliöt! Nyrkit viuhuivat tulisesti ja kaverit kirjaimellisesti heitettiin seinille, jonka jälkeen järkkärit varmistivat tilanteen antamalla vielä useamman ylimääräisen moukun pukareille, jonka jälkeen heidät potkittiin maahan, ja useamman käsilukon jälkeen tilanne alkoi rauhoittua. Siistiä! Sisäänkäynti kuitenkin suljettiin vartiksi kun ambulanssimiehet tulivat paikkailemaan loukkaantuneita, ja sillä aikaa yritimme Cargoon, mutta ovella oli vastassa tuttu litania ”guest list only”, ja jouduimme palaamaan häntä koipien välissä Wallabyyn. Baari oli aika nopeasti nähty, ja muutaman kierroksen jälkeen suuntasimme Christianin ja Lyonin kanssa nakkikioskille haukkaamaan pientä iltapurtavaa, ja siitä tassuttelimme sitten jalan kotiin.