Pikkujoulut

Mitäköhän surhuhupaisia tarinoita sitä tällä kertaa kertois, vaikka ette te kyllä tänä jouluna välttämättä mitään ansaitsisi! On nimittäin tullu blogia kirjoteltaessa törmättyä sen tason juureksiin, että se mitä mun rustaamalta pukin listalta löytyy, on ydinase -mieluiten mahdollisimman laiton sellainen- jätettynä teidän rappusillenne!

Tuli tossa viime viikolla muuten alotettua uus harrastus, alkaahan se jatkuva kokan vetäminen olla jo ilmiönä aika pásse. Ja koska muthan tunnetaan suht valveutuneena tyyppinä, on tää erilaisten paskailmiöiden aallonharjalla taiteilu mulle jo aika arkipäivää.

Suomessa tosin muutamat kupoliotsat –kuten Make ja Pete – voivat pitää itseään menestyksen edelläkävijöinä, ovathan molemmat sankarit harrastaneet tätä lajeista fyysisintä jo ties kuinka kauan (=liian kauan). Aivan, nyt ei siis mikään curlingin tasonen DIVARISARJA RIITÄ, vaan puhumme jo paskalajien KUNINKUUSLUOKASTA (!), mikä on sinänsä jo aikamoinen saavutus, kun ottaa huomioon että saappaanheittokin on keksitty!

Kyseessä on siis golf, tuo transupedofiilien ja urallaan epäonnistuneiden lätkänpelaajien (no onko niitä nyt muka muita?) suosima urheilumuoto. Siinä vaiheessa kun liikkuvaan objektiin osuminen muodostuu liian vaikeaksi, on golf oiva valinta. On kuitenkin syytä ottaa huomioon, että laji on fyysisesti erittäin vaativa. Kävely, paikallaan olevaan maaliin osuminen sekä mailapojan käskyttäminen ovat erittäin rasittavia tehtäviä.

No s**tana, sieltähän mä sitten löysin itteni kuitenkin keskeltä jotain tekonurmihelve**iä! Mielessä poltteli jo valmiiksi muistikuva niistä kahdesta aikaisemmasta kerrasta –ensimmäisestä ja viimeisestä – jolloin olin käynyt heinikkoa hakkaamassa. Olisko ollu noin 5 vuotta takaperin, lukioporukan kanssa. Silloin jo pelkkä mailan kädessä pitäminen oli haasteellista, palloon osuminen oli ilmeisesti säästetty jatkokursseille, koska itsehän tuskin osuin siihen kertaakaan.

Niin kuin ymmärtää saattaa, olin siis jo valmiiksi innoissani mahdollisuudesta nolata taas itseni. Kävimme kenttäetikettiä läpi, ja samalla selväksi kävi myös se, että pelin suurin ”tavoite” oli lyödä se testikkelin kokoinen murikka helv*tin kauas!

Hetkisen päästä kävi selväksi myös se, että olin joko aineissa tai sitten oppinut tietämättäni uusia kykyjä; par-kolmoset ja –neloset paukku koko ajan! V*ttu että meikä oli liekeissä! Ilmeisesti mielikuvaharjoittelulla simuloidut lappeenrantalaisnaamat tiin päällä tekivät tehtävänsä, koska pallo muistutti korkeintaan lokinpaskaa horisontissa!

No, niin kuin tiedätte, politiikka on golfin tapaan suhteellisen pa**a laji! Mun ylivoimaan kyllästyneenä luustollisesti heikommat kaverini päättivät keksiä, että onhan golfin kaltasessa homostelulajissa oltava myös tasotus, joka ei tässä yhteydessä kuvaa mun halua tasottaa rauta-ysillä vastapelaajien pärstää, vaan sitä, miten heikot pelaajat saadaan pärjäämään.

Nythän en siis puhu pelkästään huonoista, eli täysin läpipaskoiska pelaajista, vaan myös vammaisista sekä fyysisesti olemattomista luikeroista. Heitä varten keksittiin alalaji nimeltä puttaaminen. Nyt peliä oli mahdollista pelata, vaikkei ranteesta löytyisikään jerkkua 200 gramman mailan heiluttelemiseen.

Olihan mun sitte pakko näyttää näille alikasvusille apinoille, että mun griinipeli oli samaa luokkaa kuin mun vatsalihakset – teräksenlujaa. Driverin vaihto puppeliputteriin ei tuottanu mulle juurikaan ongelmia. Karstat läks parilla bogeyllä, ja sen jälkee meikän lavasta läks pelkkiä lintuja; muutama eagle, pari albatrossia ja tulipahan joukkoon yks 5 alle parin, mutta ilmeisesti se oli sen verran harvinaisempi juttu, ettei sitä oo vielä virallistettu sääntökirjoihin. Onnistuin myös lyömään kolme hole-in-onia yhdellä lyönnillä.

Loppukaneettina aiheesta voisin sanoa, että golfissa on ainakin yks hyvä puoli: varusteet on aivan s**tanan kalliita! Huonoja puolia on paitsi lajin vaarallisuus polville; rauta-kutosen hajottaminen lumpiota vasten voi olla hasardia, myös rumien vaatteiten pakollisuus greenillä. Vasta kun niistä tuulipuvuista päästiin eroon, niin käsite ojasta allikkoon saa aivan uuden merkityksen - eteen tulee baskerit ja tweedtakit! EI JU**LAUTA!!!111111 Missä muussa lajissa lohdutuspalkintoja on luvassa niille jotka pukeutuu naurettavimmin!!

Tossa viime perjantaina oli myös yliopiston pikkujoulut kaikille työntekijöille. Suomessa kovat densot alottelee kuuden aikoihin, täällä kemut alko aivan normaalisti jo kello 12. No, paskempi juttu tässä oli se, että mun unirytmit on vammautunut aika rankasti, ja hyvänä aamuna heräilin normaalisti vasta tuohon aikoihin.

Vodkatonicin kiskominen aamiasmurojen lomassa ei kuitenkaan kuulunut mun suunnitelmiin, joten heräsin kymmeneltä, söin nopean aamupalan, ja palasin takasin unten maille. Herätys uudestaan yhdeltä ja siitä nopea suihku + lounas. Tässä vaiheessa puhelimessa koreili jo about 15 vastaamatonta puhelua ja toinen mokoma viestejä. V**tu! Se kattilan tuijottaminen tuskin nopeuttaa sitä vedenkiehumisprosessia – s**tana, kai mä nyt täältä oon tulossa, toi ahdistelu korkeintaan nopeuttaa MUN KIEHUMISPROSESSIA!

Rento kauluspaita niskaan – musta on kuulemma tän vuoden punanen- paitaan matchaava koru kaulaan, koruun sopiva kello käteen, ronski ruiskaus takuuvarmaa emporiota hipiälle ja vóila, meikä oli valmis. Otin navigointisuunnaksi bisneskampuksen, jossa muut olivat jo viesteistä päätellen ohittaneet humaltumispisteen ajat sitten.

Kemut olivat odotetusti jo täydessä vauhdissa, ja pääruokalajia tarjoiltiin –siis kelatkaa, TARJOILTIIN – pöytiin. Paikalla oli vajaat sata henkeä, ja meni hetki ennen kuin löysin kaiken temmellyksen keskeltä nimilapullani varustetun paikan. Toinen tovi paloi siihen että taistelin tieni baaritiskille, jossa kaikki viljaa sisältävät tuotteet menivät yliopiston piikkiin. Siis sanonko vielä uudestaan: YLIOPISTO KUSTANSI NIIN VIINAT KUIN RUUATKIN!!!
”Lappeenranta, what have you done to me!!!!!!!!!”

Suolan maku hävisi kuitenkin nopeasti, kun käsiini sattunut blondi päätyi huulilleni. Tunsin kuinka ilman humiditeetti nousi hetkessä. Vatsan pohjassa kipristeli. Tunsin vaahtoa kielenpäälläni ja epäröin hetken; oliko mahdollista että etenin sittenkin hieman liian innokkaasti. Tiukensin otettani blondin kaulasta ja päätin nauttia hetkestä niin kauan kuin sitä kestäisi. Ratu ojensi vapaaseen käteeni toisen blondin. Olin hetken taivaassa, vaikkei 4.5 -volttinen Pure Blonde suosikkioluisiini kuulunutkaan.

Kokoonnuimme työkavereiden kanssa pihalle tekemään tilannepäivityksen. Olin ilmeisesti kaksi tai seitsemän olutta jäljessä, riippuen siitä kehen verrattiin. Miehisyys oli koetuksella, saatoin jopa olla väärässä seurassa, koska mun cv:ssa ei ollut mainintaa jokaviikonloppuisesta maksan tuhoamisesta.

Päätin vaihtaa blondin hieman kiehtovampaan tuttavuuteen. Uusi seuralaiseni oli pehmeä mutta kirpeä, ehkä hieman liian naisellinen, mutta samalla kuitenkin kevyesti otteessaan pitävä ja… Siis mehän puhutaan vieläkin virvoitusjuomista, eikö? Smirnoffi tuntuu olevan tosimiehille kirosana, joskus jopa oikea S**TANA, joten meikähän voi sitä tällöin juoda sen suuremmitta tunnontuskitta.

Kello lähestyi viittä, ja mun laskurissa komeili vasta kahdeksikko. Tässä yliopiston baari oli juotu tyhjäksi, joten kaikki ottivat suunnan läheiseen, Paddy´s –nimiseen irkkupubiin. Juopumisesta ei ollut tässä vaiheessa tietoakaan, joten oli otettava astetta kovemmat keinot käyttöön. Joulumieltä nostatti huomattavasti tieto siitä, että mukana oli yliopiston luottokortti, jonka piikkiin kaikki saivat höylätä viinansa! Vote for the best christmas party, anyone?

Kun mallas oli kerta ilmaista, niin oli varmaan sanomattakin selvää että tällä kertaa juomingeissa ei säästelty. Luottokortti oli kuin Graalin malja. Se kiersi kädestä käteen, ihankuin kuin kaikkien eloonjääminen olisi ollut siitä kiinni. Satuin itse osallistumaan fitness centerin spontaanisti järjestämään Mr/Ms Bicep –kilpailuun, mutta jännityksen säilyttämiseksi annoin kontribuutioni vain tuomariäänen muodossa. Juryna toimiminen oli kuitenkin niin vaativaa, että mun oli sen jälkeen huolehdittava palautumisestani. Mmm, minttujäätelöä.

Luonnonlaki sanelee ilmeisesti sen, että akateemisesti koulutetuista henkilöistä tulee humalassa ärsyttäviä. Been there, done that. Samainen laki sanelee myös sen, että akateemisesti kouluttautumattomista, eli siis amiksista a.k.a autovarkaista tulee kännissä aivan v*tun ärsyttäviä!! Been there, seen that. Ja valitettavasti tämänkertainen iltama ei ollut poikkeus.

Ratu & Deon, molemmat jotka tunsin ”kohtuullisen” fiksuina tyyppeinä, dematerialisoituivat viimeistään viidennentoista ohrapirtelön jälkeen ja heidän paikkansa ottivat kaksi kirkuvaa mölyapinaa! Jottei ilta päättyisi puolisalkoon, päätti Ratu kaikessa fiksuudessaan sivellä schmeisselinsä paikallisella ironmanilla, ja olihan Deonin vastattava kutsuhuutoon näyttämällä oma ”miehisyytensä” kaiken kansan edessä! Very classy indeed! Läsnäolijoiden kannalta olis tosin ollu parempi, jos kaverit olis tempaustensa sijaan temponu toisiaan vaikka PATAAN!!!

Mun oli pakko tehdä asialle jotain. Rupesin kantamaan tiskiltä juotavaa kaksin käsin jotta
a) pojat keskittyis meisseleidensä sijaan Smirnoffiin b) muiden muistikuvat ei aamulla olis aivan niin yksityiskohtaisia c) turruttaisin omat aistini ja täten vähentäisin kärsimystäni, en nimittäin muistanut varanneeni matkaa Golgatalle.

Option a epäonnistuessa oli aina jokerimahdollisuus, jotta pojilta menisi filmi poikki, mieluummin aikaisemmin kuin myöhemmin. Toki mun oli ritarillisesti uhrattava myös itseni tässä leikissä, onneksi kuitenkin sain tytöiltä hieman vetoapua. Jotenkin salakavalasti mun pullot kiersivät aina niiden kautta, palaten aina mystisesti reilusti tyhjempinä. Tosin melamestareiden tuon hetkinen kunto huomioon ottaen, olis ollu aika sama vaikka olisin täyttänyt heidän pullonsa suoraan omistani, looginen ajattelukyky, puhumattakaan jostain niin vaikeasta kuin ymmärrettävien lauseiden muodostamisesta, oli selkeästi poissa laskuista.

Ilmanen viina teki kuitenkin tehtävänsä, ja jossain vaiheessa iltaa baarinväki ehdotti meille (seurueen koko oli about 30 henkeä) kauniisti, josko vaihtaisimme anniskelupaikkaa suosiolla, vai mieluummin viranomaisten avustama;) Siirryimme takaisin yliopiston omistamiin nautiskelutiloihin, eli The Loftiin, jonne bileet lopulta päättyivätkin. Tosin jostakin mulle täysin tuntemattomasta syystä sekä Ratu että Deon sammuivat matkalla McDonaldsiin… Mission accomplished!