Vaihto(ehtoista)opiskelua

(Sukulaiset vaihto-opiskelijan vanhemmille): ”Missäs se teidän tanakampi poika nyt tällä hetkellä olikaan?”

(Vanhemmat ylpeydestä soikeina): No se meiän vanttera XXX:hän on paikassa **** OPISKELEMASSA. On kuulemma niiiiiin hieno yliopisto, ja kyllähän siitä nulkista vielä jotain tulee. On se reipas poika kun jaksaa OPISKELLA niin ahkerasti.”

(Hyvänpäiväntutut toisille pääsiäiskäsille): ”Tiiätkö sen tukevan ****:n? Ei oo sitäkään aikoihin näkyny, missäs se nykyään hengailee?”
”Huhujen mukaan se läks sinne **** OPISKELEMAAN.”

(Kanssaopiskelijat kelle tahansa): ”Ai Joona vai? No sehän läks sinne Viroon vaimikäseaussitnytoli? Varmaan dokaamaan tai käyttämään kokaa, en oo ihan varma. Ai opisk…? ”BUAMUAHAHAHAAAAAAAAAAA (hysteerinen naurukohtaus, kestää oletettavasti vähintään 2 minuuttia, päätyen usein pernan repeämiseen).

Nopeasti ajatellen voisi luulla, että termi ”vaihto-opiskelu” olisi samanlainen vitsi kuin jakotautipotilaiden Nursing Centren puhekielisen nimen muuttaminen lukioksi. Tosielämässä opiskelu on yleensä CIA:mainen peitenimi erilaisille operaatioille jotka päätyvät väistämättä Karhun (1-38 kpl) kumoamiseen. Vaihto-opiskelu eroaa tavallisesta ”opiskelusta” vain siinä, että yllä kuvattu toiminta tapahtuu jossain muualla kuin kotona (esim. Silja Linella Tukholman edustalla).

Opiskelijoiden vanhemmille/sukulaisille totuus siitä, että tänäpäivänä sivistys tulee painotuotteiden sijaan panimotuotteiden muodossa, on yleensä melkonen shokki. Tosin vastapainoksi, ihan samalla tavalla TE MUINAISJÄÄNTEET kusetatte niitä lapsia joka ikinen joulu (jostain nokisesta hammaskeijusta nyt puhumattakaan).

Ite oon ottanu täällä ton ”opiskelun” vähän siltä kantilta, et mitä vähemmän mä joudun siihen panostamaan, niin sitä vähemmän se vie aikaa mun palaut… nii. No v**tu, aika sama, ihan miltä muulta tahansa.

Ei tarvi varmaan kellee enää tässä vaiheessa selittää, että ei se opiskelu oo OIKEESTI NIIN KRIITTISTÄ SUN ELINTOIMINNOILLE KUN NE SIELLÄ LUKIOSSA ANTO YMMÄRTÄÄ!!! (Esim. ammattikoulu ja lobotomia tarjoavat myös kilpailukykyisiä vaihtoehtoja tulevaisuudelle) Vanhempainillatkin oli aina täynnä suhteellisen tukevaa neuvostopropagandaa -> ”jos se teiän poika ei nyt paranna tapojaan, nii kyllä sen tulevaisuus näyttää melko hämärältä.”

MASA HEI, VOIN SANOO ET SUN NAAMAS NÄYTTÄÄ MELKO HÄMÄRÄLTÄ SEN JÄLKEEN, KUN SE ON VASTUSTANU KAKKOSNELOSEN AIHEUTTAMAA KITKAA MAHDOLLISIMMAN ISOIN NEWTONIN ARVOIN!!!

Toisaalta, fiksumpi keke vois tässä vaiheessa argumentoida, että mikäli et tajuu m-kirjaimen merkitystä etanolin edessä, nii jopa treenatumpi maksa voi kärsiä lieviä vaurioita. On muuten kumma ilmiö, miten tammiarkkujen myyntikäyrä seuraa ammattikouluun hakeutuneiden lukumäärää vuosi vuodelta.

Täällä alkoi taas paikallinen tenttikuukausi tuossa heti marraskuun alkutuimaan. Tämä on sitä kauan odotettua, opiskelujen kuuluisaa ”parasta” aikaa! Jokaisella piruparalla on 3-4 tenttiä läpäistävänään, ja epäonnistumisen kappalehinta on vain vajaat pari tonttua! Ei siis mikään ihme, että varpaankynnetkään eivät säästy pureksimiselta, ja kotipuolesta tutut kofutabut ovat vaihtuneet aikoja sitten amfetamiiniksi.

Voitte vaan arvata kuinka paljon mä odotin tätä marraskuun alkua. Ei tosin yllämainituista syistä, vaan lähinnä siitä syystä että mun kohdalla harkat ja tentit aineellistu just ENNEN koeperiodia, ja marraskuun loppuun jäi ainoastaan yks tentti, joka sekin oli siitä meikän mielialasta, eli proteiinisheikeistä ja steroid… urheilusta ja ravinnosta.

Oli siinä kiva katella, kun muut itki ja ahersi kirjojen parissa yöt läpeensä. Ite vietin nuo hetket sitten ansaistusti omalla tahollani aivan muualla kuin kirjojen parissa. Reilu viikko sitten oli tarkotus käydä surffaamassa Sim… Mestarin kanssa. Bondi beach oli suhteellisen hiljanen ruuhkasimpiin hetkiin verrattuna, ja kauempaa kaikki näytti vielä hyvältä. Lähempi tarkastelu paljasti kuitenkin vaahtopäiden kuolettavan koon, ja suolainen totuus pyyhki alkuperäset aikeet kannelta viimeistään lautavuokraamon tiskillä. Myyjän käyttämä termi tais olla ”liian hintelä”. Sitä en tosin muista, että viittasko se meiän ruumiinrakenteisiin vai surffikokemukseen…

Aalloilla ratsastamisen sijaan jouduttiin sitten tyytymään vain pällistelemään rantaviivaa, ja tulihan siinä jokunen aika polskittuakin. Mun oli kuitenkin pakko poistua suht pikasesti yliopistolle, kun olin lupautunut puhujaksi jollekin kv-opiskelijoiden foorumille. Kai sitä nyt jotain pitää silti koulun hyväksi tehdä. Mestari jäi vielä rannalle mielipuuhiinsa, naurattamaan ruotsalaiskissoja:)

Olishan siinä seuraavien päivien aikana voinu ehkä alkaa pikku hiljaa tehdä seuraa kavereille, ja ruveta oikeasti opiskelemaankin, mutta kun olin jo muutamaa viikkoa aikaisemmin hikoillu noitten harkkatöitten kanssa ihan tarpeeksi, ja mulla olikin vähän semmonen fiilis että kiveksiäkin kiinnostaa.

Onneksi Sydneyn ongelma ei oo ainakaan tekemisen puute. Alina & co järjesti yhtenä iltana grillibileet keskustan tienoilla, ja eipä sitä tarvinnu kauaa miettiä, et meniskö sinne vai uppoaisiko opintien suloiseen maailmaan. Valitettavasti näissä bileissä teemana oli ilmeisesti lederhosen und sauerkraut, koska 90 prosenttia porukasta kommunikoi mitä ilmeisemmin teloituskäskyin. Mut mullahan on tunnetusti tota kielipäätä, joten pieni small talk grillaamisen ohella ei ollu temppu eikä mikään. Tosin muutaman ” Ich glaube nicht der Holocaust an” tai ”Deutschland liebe David Hasselhoff“ –tyylisen lauseen jälkeen porukka rupesi tuijottamaan mua oudosti. Luulenpa että syynä oli mun yliarjalaiset valio-ominaisuudet.

Alinalla kävi muuten tosi hyvä säkä. Siis muutenkin kuin sen lisäksi että se sai kunnian tutustua muhun. Alina pääsi viime viikolla muuttamaan Gumaliin, ja onnistu saamaan 4-henkisen kämpän, jonka muut asukkaat on kaikki mun hyviä ystäviä (=siis erittäin hyviä tyyppejä). Alina pyyskin mut seurakseen Bondille muuton kunniaksi. Ikävä puolena tässä oli se, että muutto oli tarkotus suorittaa ensin, ja biitsi sen jälkeen. Jotenkin musta tuntu siltä, et mua kohdeltiin ihmisen sijaan vain maansiirtokonetta vastaavana objektina. Taas. Siinähän mä sitte roudasin sananmukasesti hiki hatussa ilmeisesti laavakivikokoelmaa, tai muuta vähintään sataviiskytkilosta talonrakennussettiä ympäri kaupunkia, ennen kuin vihdoin saavuttiin Gumaliin.

Tän kaiken pakertamisen jälkeen suunnattiinkin sitten Bondille, jossa mun tarkotus oli tällä kertaa päästä surffaamaankin. Molemmilla oli myös koulukirjat mukana, jos sattuisi vaikka motivaatiopuuska iskemään. Alina tais tässä itse asiassa onnistuakin, mun intresseissä oli enemmänkin paikallisen ”rantamaisemien” ihailu. En tiedä oliko syynä kuumottava aurinko, mutta jotenkin tuntui että aivojen verenkierto ei ollut ihan parhaissa voimissaan.

Eikä siitä surffaamisestakaan tullu mitään, koska tällä kertaa niitä aaltoja ei ollu juuri nimeksikään, ainakaan meikäläisen tarpeisiin. Tosin eipä se menoa haitannu. Keskityttiin sitten kastelemaan varpaita ja häivyttämään meikän pysyviä albiino-ominaisuuksia.

Rantahiekka oli pehmeää, ja viileän meriveden hivellessä mun väsyneitä jalkapohjia, tuli väkisinkin mieleen, että voishan sitä olla tällä hetkellä tekemässä jotain muutakin. Marraskuinen sää varmasti suosii yhtä auliisti myös opintohakuisia suoritteita kotisuomessa, enkä voinut muuta kuin kateellisena ajatella, että miltä tuntuisikaan olla tällä hetkellä koulunpenkillä. Kela ja orastava lama toimivat vielä sopivina lisäkannustimina ahkeralle puurtamiselle.

Illalla kotona huomasin että vihdoin olin päässyt eroon myös ihmiskalkkimaisista piirteistäni. Ikävä kyllä, dominoivaksi väriksi ei kuitenkaan muodostunut pronssinruskeaa, vaan lopputulos oli lähempänä ravunpunaista. Ja jotta tää ei olis ollu tarpeeksi, niin kaiken viimeisteli palanut silmäkulma. Ehkä se opiskelu siellä kotipuolessa olis sittenkin ollut turvallisempi vaihtoehto.

Tämän jälkeen menikin sitte pari päivää ihan oikeesti opiskellessa, ja samalla kulu myös pari litraa Aloe Veraa, kun yritin paikkailla värinvaihtumistani. Kuluneen viikon torstaina kävin sitten kuittaamassa sen viimeisen tenttin, ja mun opiskelut olikin tämän jälkeen vuodelta 2008 ohi. Viimeinkin. Niistä ahkerista ”opiskeluista” vois ehkä vielä sanasen kertoa, mutta ehkä jätetään se myöhemmäksi. Mitäs nyt? Toisaalta oli aika tyhjä ja helpottunut olo, toisaalta, mulla oli taas suunnitelmia valmiina. Ai mitä? No uudestaan surffaamaa tietysti!

Perjantaina aurinko porotti aamusta asti, lähes täydellinen alku päivälle. Mitäs siinä enää odottamaan, kamat messiin ja menoks! Alkuperänen suunnitelma oli mennä Tamarama beachille, mutta koska meikä halus surffata, niin agendaan muutettiin back to Bondi.

Tällä kertaa biitsi oli lähes tungokseen asti täynnä, ja sen hetkiset virtaukset teki aalloista aika mielenkiintosia, mutta sehän ei mua estänyt. Lauta kainaloon ja jorpakkoon! Vaikken ollutkaan surffannut, tai siis yrittänyt epätoivoisesti pysyä sen laudan kanssa pinnalla sitten viime lukukauden, niin nyt homma sujui alusta asti kyllä vähän paremmin. Aaltoja vastaan melominen, ja varsinkin niiden läpi sukeltaminen laudan kanssa onnistuivat poikkeuksellisen hyvin, toisin kuin silloin sen ekan kerran koheltamisen aikana.

Harmi sinänsä, että tähän ne hyvät puolet jäikin, kyllä sitä harjotusta kaivataan vielä rutkasti lisää, sillä eihän siitä varsinaisesta surffaamisesta tullut taaskaan yhtään mitään, vaikka pari puolivillaista polviasentoa onnistuin jo ottamaan. Mut onhan tässä vielä aikaa harjotella. Ja kyllä se tunnin melominen ja räpeltely sitä suolavettä pärskiessä vie aika hyvin voimat. Tän jälkeen keskityttiin vielä olennaiseen, eli arskan palvomiseen ja uimiseen. Ei se opiskelijaelämä kyllä aina ihan näin hyvältä maistu:)

No, jätetääs toi rinnan röyhistely taas vähän vähemmälle, ja keskitytään olennaiseen. Viikonloppuna oli taas viljapitosta kekkulointia luvassa, vaikka ei se tosin tällä kertaa hirveen vahvasti menny, koska joku naapureista kutsui "konstaapelin" paikalle. Mutta se onkin sitten ens kerran juttuja…