Mistäköhän sitä tällä kertaa alottas sen koivikon niittämisen? Tässä vois tietty jutustella niitä näitä menneistä kiireistä opiskelu- ja työrintamalla, tai ite asiassa lähinnä tuolla ensimmäisellä, mutta ne taitaa löytyä lukijoitten intresseissä sieltä ”kiinnostaa kuin kilo p**kaa” –osastolta. Jos ei löydy, niin suosittelen vakavasti harkitsemaan esim. elämän ostamista.
No ei noi opiskelukuviot kyllä munkaan prioriteettilistalla hirveen paljo tota yllä mainittua lannoiteosastoa korkeemmalle oo noussu, senhän näkee jo mun viljelemän sivistyksen tasostakin. Olis ehkä sittenkin pitäny valita aikoinaan keltakankaan ammattikoulun tarjoama valoisa tulevaisuus, niin voisin nyt olla utupuppua suoltavan kirjatoukan sijaan jotain loistavaa, kuten vaikkapa toyotoita työkseen kääntävä linnakundi-Lari tai pakkasnesteella päivänsä käynnistävä (ja toivottavasta myös päättävä) lasoli-Lasse.
No joo, ehka siirrytään taas suosiolla päivän epistolaan, ennenkuin mä pääsen kunnolla vauhtiin.
Mistäs me turistais tällä kertaa? Tai no, ollaanpa nyt rehellisiä, ihan kun teiän kaltasilla luumunaamoilla olis jotaa päätösvaltaa tässä asiassa... tai sen puoleen missään muussakaan asiassa. Joten mitä jos vaan kiristätte vyötänne (vaikka suuri osa jengistä haluis et kohdistaisitte sen kaulaanne) ja jatkatte lukemista. Ei mulla oikeesti ollu tarkotus pahottaa kenenkaan mielta. Urpot
No ennenkuin ruvetaan tekemään mitään suuremman luokan linjauksia, niin alotetaas tää homma puhtaalta pöydältä. Toissa perjantaina oli Bulgassa asuntoloitten sisäpelimestaruuskisat, jossa tapeltiin kolmessa eri lajissa. Pingpongi nyt on sen luokan pelleilyy, et mun kaltanen intellektuaali seurapiirihai voi sitä just ja just seurata päästämättä kymmentä enempää ivasanaa, joten se oli selkeesti poissa laskuista. Keskitin älylliset resurssini sen sijaan fiksumman yläluokan huveihin, kuten shakkiin ja biljardiin.
Ja sehän nyt ei saavuta minkään yllätyksen tasoa, et meikän kaltanen savantti pääs suhteellisen vaivattomasti ruutulaudalla aina finaaliin saakka, jossa onnistuin indoktrinoimaan tasapelin vastustajan mieleen, vaikka shakkimatti olis häämöttany viiden siirron päässä. Tosin sillä, et toinen vaihtoehto kaverille olis ollu välitön turpasauna, ei varmaan ollu juurikaan merkitystä.
Biljardi on noita harvoja tarpeeksi sofistikoituneita mailapelejä, jotka stimuloi tarpeeksi mun älyllista pääomaa. Toisin kuin esimerkiksi jääkendo. Isot miehet ähkii karsinassa jonkun käpysen kumilätkän perässä. On siinäkin v**tu nykypäivän gladiaattorit. Pahaksi onneksi biljardin yksinpelissä koko Geegalin edustus tippui puolivälierissä, mutta tiimiversiossa taituroimme itsemme Nilin kanssa aina finaaliin saakka. Palkintoina oli kunniaa seka leffalippuja, ja meikän saldoksi muodostui shakin jaetusta ykkössijasta ja biliksen kakkossijasta johtuen 3 tikettiä.
Viikonloppu vierähtikin jo tutuiksi tulleissa kuvioissa luentojen merkeissä, ihan kun mulla nyt olis parempaakaan tekemistä. Varsinkin kun päivälämpötilat on täällä ylittäny jo Suomen kuumimmat lukemat about kuukausi sitten. Ei olis hirveesti kiinnostanu esim. lähtee surffaamaan. Oli muuten pakko ostaa tuuletin jo ensimmäisillä helteillä, jotten höyrystyis nukkuessani hengiltä. Nyt sitä vaan odottelee kauhulla tulevaa keskikesää, koska nykyisistä olosuhteista päätellen, hiki tulee virtaamaan, ja runsaasti.
Jos viikonloppu vierähti kirjojen parissa, nii viime viikko ei sitä ainakaa helpottanu. Muutaman harkan deadlinet oli nätisti peräjälkeen, ja ekan kerran mulla jäi yhden tekeleen viimeisteleminen melko kalkkiviivoille, sen ollessa valmis vajaat 5 tuntia ennen dedistä. Paras uutinen tosin oli se, että ko. aikaraja oli aamukymmeneltä.
Mikäli suunnittelun hoitaa edes amislogiikalla, niin tommosia lapsuksia ei pitäs päästä käymään. Tosin kaikki ei ollu ihan täysin mun syytä. Alkuperäisen operaatiokäskyn mukaan mun oli tarkotus mennä yliopistolle viimeistelemään se sille liikunta & ravinto –kurssille tehty ruokapäiväkirja + analyysi tuona edellisenä iltana, mutta kuten kaikki tietää, niin meikähän on sen verran hyvä tyyppi, et lupasin samalla vaivalla tarkistaa yhen kimulin samaisen työn.
No, tää neiti nyt ei kuitenkaan ollu mikään ruudinkeksijä, mikä sinänsä ei välttämättä oo haitta (joskus jopa etu), varsinkin jos ulkonäössä löytyy (mikä selittää mun avuliaisuuden), paitsi silloin, jos kyseessä on MUN AJAN TUHLAAMINEN, V*TUN MÖTKÖ! Pistänpä nätisti, sen työ oli kirjaimellisesti sanottuna yhtä valmis kuin KANSILEHDELLÄ VARUSTETTU KILON KASA SITÄ SAMAISTA, JO PRELUDISSA MAINITTUA EKSKREMENTTIÄ!!!
Parhaiten työn savisuutta kuvastaa se, että omien merkintöjensä mukaan gimma (mitkä olivat arvattavasti päin *!!#¤%!!!!) söi vuorokauden aikana puolet vähemmän kuin kulutti, ja tästä syntyi automaattisesti johtopäätös ja koko raportin punainen lanka (jota olis voinu kyllä käyttää saman tien hirttosilmukkana), jonka mukaan tipu menetti tätä mukaa puolet kehonpainostaan vuorokaudessa. Ilmeisesti eduskunnassa on mun tietämättä tehty lakiehdotus, jonka mukaan OMIEN AIVOJEN KÄYTTÖ ON KIELLETTYÄ KIVITTÄMISEN UHALLA!!!
Lähes pysyvästi halvaantuneiden kasvoilmeideni oli tarkoitus kertoa tytsylle, että valiumin yliannostus ei saattaisi sittenkään olla huonompi juttu. Toivoin kuitenkin purreeni kieleni poikki viimeistään siinä vaiheessa, kun tajusin että olin kolme sekuntia sitten vastannut myöntävästi lähes kyynelsilmin tuotettuun litaniaan, joka kulki jokseenkin näin: ”Kun sä Joona oot tommonen lihakasa/adonis, niin etsäviitsisitsä…” VOI V**UN MARJAT!!!
En nyt viitti puunhalaajien ja muitten limanvihreitten kusiporukoitten takii sanoo suoraan, että se samanen eduskunta olis kyl samalla vaivalla voinu säätää jotain spesifejä lakeja estämään vastaavien, lannevaatetta kantavien ja puolikypsän avokadon aivokapasiteettia haastavien tattipäiden sikiämisen. Väistämättä tulee kuitenkin mieleen kysymys, miten JU**LAUTA ON MAHDOLLISTA ETTÄ MOISET OLMIT VOI RANKAISEMATTA HENGITELLÄ SITÄ KUULUISAA ”SAMAA ILMAA”!!!!!!
No, mun ritarillisuuttanihan on kuitenkin vaikea määrällisesti mitata, mutta sanotaanko näin, että se Ahtisaari sai sen rauhannobelinsa vaan marginaalisella erolla. Humanitäärisesti ajatellen mun paras teko olis ollu sen turvenuijan välitön polttohautaus ja tuhkan kuokkaaminen mieluiten mahdollisimman paksun lyijykerroksen alle, mutta vaatimattomuuttani en halunnu kilpailla enää seuraavasta pystistä.
Seuraavat 4 tuntia menikin siihen, kun käytännössä kädestä pitäen korjasin virheet (mm. vartin kauppareissu kuluttaa 500 kilokaria – you wish- ellet sitte oo ostamassa kahtakymmentä kiloo marmorikuulia) tytön työstä, ja vihdoin keskiyön huonommalla puolella homma alkoi olla paketissa. Tohon päälle se mun oma harkka, ja kello oli about neljä aamuyöstä kun pääsin vihdoin sänkyyn. Nukkumisesta ei enää kuitenkaan tullut mitään, vaan lähinnä hikisenä piehtaroin nihkeässä kuumuudessa ja sadattelin mielessäni sortumistani kaikkein vanhimpaan ansaan. Ystävät, kaverit (jos mulla enää semmosia on) tai kuka tahansa kadunmies, jos tulevaisuudessa näette mun tekevän samaa, niin pliis, kakkosnelonen takaraivoon kiitos, välittömästi.
Taisin nukahtaa siinä kuuden aikoihin, vain herätäkseni 0730, koska asiaan kuuluvat luennot olivat taas Kuring-Gai –kampuksella, joka jostain loogisesta syystä sijaitsi siis siellä hevonkuusessa, vajaan tunnin bussimatkan päässä yliopistolta. Voitte olla varmoja, että aamulla ei ollu mikään nallemainen olo. Marssin yliopistolle ja löin oman läpyskäni bussipysäkillä varttuvan eukon kouraan.
”Sä varmaan palautat ton mun puolesta? Tack ska du ha!” Käännyin kannoillani satakasikympin, ja olin kotona siinä vaiheessa kun bussi vielä jonotti ensimmäisissä valoissa. No tietenkää mua ei sitte ENÄÄ VÄSYTTÄNY!
Mietin hetken. Kello oli 0915, ja olin syönyt tukevan standardiaamiaisen about 0745, mikä tarkoitti suht optimaalista tankkausväliä aikomuksiani ajatellen. Nopea kofeiinilataus ja samalla raskasta metallia koneeseen, karistamaan viimeisetkin unihiekat suodattimesta. Luento alkoi kymmeneltä, ite tosin lämmittelin jo samaan aikaan cross-trainerissa salilla. Päivän treenit nopeesti pulkkaan, ja olin jo kotona nukkumassa hyvin syöneenä siinä vaiheessa kun hottentotit vasta lopettelivat luentoaan.
Kuluneena lauantaina agenda oli lähtee lanttaamaan keittoa napaan. Tai siis ei mulla, mutta muilla. Mun ohjelmassa oli tona samasena aamuna Strategic Managementin presentaatio + tentti, johon olin kiireistäni johtuen ehtinyt lukea vaan edellisen illan. Tää jo sinänsä kyrpi sen verran reippaasti, et alustavasti suunnittelin pysyväni loppuillan visusti kotona, koska muuten sitä keskikeppanaa saattas kuluu lavatolkulla.
Aamupäivän eka puolikas kulu siinä, kun kateltiin reilut kymmenen identtistä esitystä, ja sen jälkeen vedettiin yhteenveto koko kurssista. Tämän jälkeen oli vajaan tunnin lounastauko ennen itse tenttiä, ja suurin osa luokkaan kuuluvista sängynkastelijaekonomeista käyttikin tän ajan raivokkaaseen pänttäämiseen. Meikä on kuitenkin tällä saralla sen verran KOVEMPI LUU, että paskat nakkasin harjoittelulle, ja suuntasin viereiseen ostoskeskukseen, josta palasin 250 + 6.25 taalaa köyhempänä, ja 3 paitaa + Big Macin rikkaampana.
Entäs se tentti? No senhän mä hoitelin vasemmalla kädellä vajaassa 40 minsassa, ollen reilusta 100 jantterista ensimmäisenä ulkona. Turha varmaan mainita et 90 % näistä oli viimestä vuottaan veteleviä MBA-opiskelijoita. Terveiset Suomesta! Ace-level shit mate!
Tää kaikki tietty kirvotti mut pysähtymättömään liikkeeseen, joka päätty vasta illalla paikallisessa Alkossa, kun jouduin miettimää että ottaisinko Smirnoffia vai Breezeriä. Valinnanvaikeus johti siihen, että koppasin nelospäkit molempia kainaloon, ja löysinkin itseni pikapikaa Gumalista, jossa juhlittiin porukalla Christianin, Anán ja jonkun kolmannen tirpukan synttäreitä.
Sieltä nopeat liikkeet, ja koko porukalla vippijonon kautta kotiin, siis HOME –nimiseen yökerhoon, joka muistutti hieman teknohelvettiä, vaikkei mun suureks harmiksi tämmönen ollutkaan. Smurffilimsaa muistuttava Smirnoffi ei kuitenkaa ollu noussu päähän toivotulla tavalla, joten oli pakko siirtyä kepuun, tukevamman juopumustilan toivossa.
En kyl tiiä et minkä tason juottola oli kyseessä, koska tiskiltä ei löytyny Coronaa. V**tu! Tää summattuna siihen seikkaan, että olin hukannut matkalla paitani kanssa matchaavan räikeen kaulakoruni, ja taas oltiin infernaalisessa kurimuksessa jonka ainoa ulospääsy tuli vihreissä pulloissa. Joo, kyl mä tiiän että TOSIMIEHET EI MOISIA HILUJA KÄYTÄ, mut mä oon keltasen takkini ja muitten pinkeitten paitojeni kans kyl tosta ALFA-UR(P)OKSEN MÄÄRITELMÄSTÄ jo valmiiks niin kaukana, ettei tää laiva vois enää paljo syvemmällä seilata.
Tuli sitä Heinekenii sitte nappailtuu muittenkin eestä, jotkut saattas jopa käyttää termiä ”kaksin käsin”. Tämä johti tietysti loogisesti siihen, että noin 6-45 keimoa myöhemmin tunsin olevani menomestan halutuin uros. Tähtimerkit olivat kohdallaan, ja Jousimies kohtasi Venuksen (tai muuta astropologista kuraa). Mielessäni alkoi soida Martti Vainaan Pelimies, ja tuntu että donnii kiinnosti niin maan vietävästi mun p**kimmatkin jutut, v**tu kun olinkii niin mielenkiintoinen jäbä (vaikka oikeesti tuskin kiviäkään kiinnosti, mutta tää kuulu protokollaan).
Yhtäkkiä tyttöporukoissa alkoi kuhina. "Hei onxtoi se...” Mun poskia alko kuumottaa. Ne puhu takuulla musta, olinhan mä VARMANA ILLAN KOVIN SONNI!
”Voi ei, mä en kestä..hei kattox se tänne..eiih”. Ryhdistin olemustani, viimeinkin alko palaset loksahtelee paikoilleen! Oli jo aikakin. Otin melko tanakan kulauksen soppaa ja marssin paikalle, valmiina nappaamaan ensimmäisen pyörtyvän neitosen käsivarsilleni. Olin kuitenkin kuin ilmaa, ja musta välittämättä, supina senkuin jatkui: ”Siis hei, mä oon ihan et hei kääk jos se tulee tänne..”
Seurasin ihmeissäni tyttöjen katseita selkäni taakseni, keskelle tanssilattiaa, jossa eukkojen katseista luodun spotlightin valossa R.Koski (nimi muutettu, käytän kuitenkin jatkossa nimimerkkiä Mestari, jolla ko. ukkometsojen kantaisä tunnetaan useillakin internetin keskustelupalstoilla mm. Kissin chatissa) esitteli kuumimpia moovejaan, vetäen hamehelmoja puoleensa kuin polkupyörät mustalaisia.
Siis hetkonen, Mestari!?? Luokkatoverini Lappeesta!?? Täällä!? Mitähäh!? Olin varmaan nauttinut hieman liikaa keittoa, koska mulla meni tovi ennen kuin tajusin, että olihan Sim… Mestari ollut tällä pallonpuoliskolla jallailemassa jo tovin, mutta se onkin jo sitten toinen tarina se. Pääasia oli kuitenkin se, että tuo kaverini, ehkäpä yksi Euroopan tavoitelluimmista poikamiehistä, oli paikalla, koska hyvässä lykyssä saattasin onnistuu jopa oppimaan jotain.
Mun kriteerit ei tunnetusti oo juuri polvilumpiota korkeemmalla, mut tossa vaiheessa iltaa olin jo sen verran tanakassa humalassa, että nyt olis kelvannu jo hieman tuhdimpikin täti. Mestari kuitenkin asiantuntevasti vaistosi tilanteen oikein ja nyökkäsi yläkerran suuntaan. Seurasin kunnioittaen perässä. Niin kuin hai haistaa veren, niin mestarikin oli mitä ilmeisemmin haistanut juuri tuoreen sillin.
Oppi-isäni harppoi väentungoksessa eteenpäin leijonan lailla, muut tieltään työntäen ja selkeästi päämäärä mielessään. Ja kuten samainen viidakon kuningas valitsee uhrikseen aina sen heikoimman antiloopin, niin mestarikin pujotteli suoraan lähistöllä olevan polttariseurueen joukkoon.
Nuoren padawanin lailla otin tarkkailijan roolin, kun itse jedi käytteli taidokkaasti Voimaansa puputyttöihin. Ymmärsin hitaasti, että funktioni oli toimia ”siipimiehenä” ja blokata ”pimeät voimat”, sillä aikaa kun Mestari pelasti maailmaa. Kello tais olla siinä kolmen pintaan (tai jotaa sellasta), kun viimein onnistuin pakenemaan tähtihävittäjällä kotiplaneetalleni, tosin Tatooinen McJediburgerin kautta. Itse ”Darth Mela” jäi vielä taistelemaan ewokkeja ja muita karvakolmioita vastaan. Noista taisteluista voisin kertoa vielä lisääkin, mutta sitten joutuisin lävistämään teidät valosapelilla. Kyllähän te tiedätte, kun galaksien välinen turvallisuusluokitus ei riitä…