torstai 30. lokakuuta 2008

Anakin & Obi-Wan

Mistäköhän sitä tällä kertaa alottas sen koivikon niittämisen? Tässä vois tietty jutustella niitä näitä menneistä kiireistä opiskelu- ja työrintamalla, tai ite asiassa lähinnä tuolla ensimmäisellä, mutta ne taitaa löytyä lukijoitten intresseissä sieltä ”kiinnostaa kuin kilo p**kaa” –osastolta. Jos ei löydy, niin suosittelen vakavasti harkitsemaan esim. elämän ostamista.

No ei noi opiskelukuviot kyllä munkaan prioriteettilistalla hirveen paljo tota yllä mainittua lannoiteosastoa korkeemmalle oo noussu, senhän näkee jo mun viljelemän sivistyksen tasostakin. Olis ehkä sittenkin pitäny valita aikoinaan keltakankaan ammattikoulun tarjoama valoisa tulevaisuus, niin voisin nyt olla utupuppua suoltavan kirjatoukan sijaan jotain loistavaa, kuten vaikkapa toyotoita työkseen kääntävä linnakundi-Lari tai pakkasnesteella päivänsä käynnistävä (ja toivottavasta myös päättävä) lasoli-Lasse.

No joo, ehka siirrytään taas suosiolla päivän epistolaan, ennenkuin mä pääsen kunnolla vauhtiin.
Mistäs me turistais tällä kertaa? Tai no, ollaanpa nyt rehellisiä, ihan kun teiän kaltasilla luumunaamoilla olis jotaa päätösvaltaa tässä asiassa... tai sen puoleen missään muussakaan asiassa. Joten mitä jos vaan kiristätte vyötänne (vaikka suuri osa jengistä haluis et kohdistaisitte sen kaulaanne) ja jatkatte lukemista. Ei mulla oikeesti ollu tarkotus pahottaa kenenkaan mielta. Urpot

No ennenkuin ruvetaan tekemään mitään suuremman luokan linjauksia, niin alotetaas tää homma puhtaalta pöydältä. Toissa perjantaina oli Bulgassa asuntoloitten sisäpelimestaruuskisat, jossa tapeltiin kolmessa eri lajissa. Pingpongi nyt on sen luokan pelleilyy, et mun kaltanen intellektuaali seurapiirihai voi sitä just ja just seurata päästämättä kymmentä enempää ivasanaa, joten se oli selkeesti poissa laskuista. Keskitin älylliset resurssini sen sijaan fiksumman yläluokan huveihin, kuten shakkiin ja biljardiin.

Ja sehän nyt ei saavuta minkään yllätyksen tasoa, et meikän kaltanen savantti pääs suhteellisen vaivattomasti ruutulaudalla aina finaaliin saakka, jossa onnistuin indoktrinoimaan tasapelin vastustajan mieleen, vaikka shakkimatti olis häämöttany viiden siirron päässä. Tosin sillä, et toinen vaihtoehto kaverille olis ollu välitön turpasauna, ei varmaan ollu juurikaan merkitystä.

Biljardi on noita harvoja tarpeeksi sofistikoituneita mailapelejä, jotka stimuloi tarpeeksi mun älyllista pääomaa. Toisin kuin esimerkiksi jääkendo. Isot miehet ähkii karsinassa jonkun käpysen kumilätkän perässä. On siinäkin v**tu nykypäivän gladiaattorit. Pahaksi onneksi biljardin yksinpelissä koko Geegalin edustus tippui puolivälierissä, mutta tiimiversiossa taituroimme itsemme Nilin kanssa aina finaaliin saakka. Palkintoina oli kunniaa seka leffalippuja, ja meikän saldoksi muodostui shakin jaetusta ykkössijasta ja biliksen kakkossijasta johtuen 3 tikettiä.

Viikonloppu vierähtikin jo tutuiksi tulleissa kuvioissa luentojen merkeissä, ihan kun mulla nyt olis parempaakaan tekemistä. Varsinkin kun päivälämpötilat on täällä ylittäny jo Suomen kuumimmat lukemat about kuukausi sitten. Ei olis hirveesti kiinnostanu esim. lähtee surffaamaan. Oli muuten pakko ostaa tuuletin jo ensimmäisillä helteillä, jotten höyrystyis nukkuessani hengiltä. Nyt sitä vaan odottelee kauhulla tulevaa keskikesää, koska nykyisistä olosuhteista päätellen, hiki tulee virtaamaan, ja runsaasti.

Jos viikonloppu vierähti kirjojen parissa, nii viime viikko ei sitä ainakaa helpottanu. Muutaman harkan deadlinet oli nätisti peräjälkeen, ja ekan kerran mulla jäi yhden tekeleen viimeisteleminen melko kalkkiviivoille, sen ollessa valmis vajaat 5 tuntia ennen dedistä. Paras uutinen tosin oli se, että ko. aikaraja oli aamukymmeneltä.

Mikäli suunnittelun hoitaa edes amislogiikalla, niin tommosia lapsuksia ei pitäs päästä käymään. Tosin kaikki ei ollu ihan täysin mun syytä. Alkuperäisen operaatiokäskyn mukaan mun oli tarkotus mennä yliopistolle viimeistelemään se sille liikunta & ravinto –kurssille tehty ruokapäiväkirja + analyysi tuona edellisenä iltana, mutta kuten kaikki tietää, niin meikähän on sen verran hyvä tyyppi, et lupasin samalla vaivalla tarkistaa yhen kimulin samaisen työn.

No, tää neiti nyt ei kuitenkaan ollu mikään ruudinkeksijä, mikä sinänsä ei välttämättä oo haitta (joskus jopa etu), varsinkin jos ulkonäössä löytyy (mikä selittää mun avuliaisuuden), paitsi silloin, jos kyseessä on MUN AJAN TUHLAAMINEN, V*TUN MÖTKÖ! Pistänpä nätisti, sen työ oli kirjaimellisesti sanottuna yhtä valmis kuin KANSILEHDELLÄ VARUSTETTU KILON KASA SITÄ SAMAISTA, JO PRELUDISSA MAINITTUA EKSKREMENTTIÄ!!!

Parhaiten työn savisuutta kuvastaa se, että omien merkintöjensä mukaan gimma (mitkä olivat arvattavasti päin *!!#¤%!!!!) söi vuorokauden aikana puolet vähemmän kuin kulutti, ja tästä syntyi automaattisesti johtopäätös ja koko raportin punainen lanka (jota olis voinu kyllä käyttää saman tien hirttosilmukkana), jonka mukaan tipu menetti tätä mukaa puolet kehonpainostaan vuorokaudessa. Ilmeisesti eduskunnassa on mun tietämättä tehty lakiehdotus, jonka mukaan OMIEN AIVOJEN KÄYTTÖ ON KIELLETTYÄ KIVITTÄMISEN UHALLA!!!

Lähes pysyvästi halvaantuneiden kasvoilmeideni oli tarkoitus kertoa tytsylle, että valiumin yliannostus ei saattaisi sittenkään olla huonompi juttu. Toivoin kuitenkin purreeni kieleni poikki viimeistään siinä vaiheessa, kun tajusin että olin kolme sekuntia sitten vastannut myöntävästi lähes kyynelsilmin tuotettuun litaniaan, joka kulki jokseenkin näin: ”Kun sä Joona oot tommonen lihakasa/adonis, niin etsäviitsisitsä…” VOI V**UN MARJAT!!!

En nyt viitti puunhalaajien ja muitten limanvihreitten kusiporukoitten takii sanoo suoraan, että se samanen eduskunta olis kyl samalla vaivalla voinu säätää jotain spesifejä lakeja estämään vastaavien, lannevaatetta kantavien ja puolikypsän avokadon aivokapasiteettia haastavien tattipäiden sikiämisen. Väistämättä tulee kuitenkin mieleen kysymys, miten JU**LAUTA ON MAHDOLLISTA ETTÄ MOISET OLMIT VOI RANKAISEMATTA HENGITELLÄ SITÄ KUULUISAA ”SAMAA ILMAA”!!!!!!

No, mun ritarillisuuttanihan on kuitenkin vaikea määrällisesti mitata, mutta sanotaanko näin, että se Ahtisaari sai sen rauhannobelinsa vaan marginaalisella erolla. Humanitäärisesti ajatellen mun paras teko olis ollu sen turvenuijan välitön polttohautaus ja tuhkan kuokkaaminen mieluiten mahdollisimman paksun lyijykerroksen alle, mutta vaatimattomuuttani en halunnu kilpailla enää seuraavasta pystistä.

Seuraavat 4 tuntia menikin siihen, kun käytännössä kädestä pitäen korjasin virheet (mm. vartin kauppareissu kuluttaa 500 kilokaria – you wish- ellet sitte oo ostamassa kahtakymmentä kiloo marmorikuulia) tytön työstä, ja vihdoin keskiyön huonommalla puolella homma alkoi olla paketissa. Tohon päälle se mun oma harkka, ja kello oli about neljä aamuyöstä kun pääsin vihdoin sänkyyn. Nukkumisesta ei enää kuitenkaan tullut mitään, vaan lähinnä hikisenä piehtaroin nihkeässä kuumuudessa ja sadattelin mielessäni sortumistani kaikkein vanhimpaan ansaan. Ystävät, kaverit (jos mulla enää semmosia on) tai kuka tahansa kadunmies, jos tulevaisuudessa näette mun tekevän samaa, niin pliis, kakkosnelonen takaraivoon kiitos, välittömästi.

Taisin nukahtaa siinä kuuden aikoihin, vain herätäkseni 0730, koska asiaan kuuluvat luennot olivat taas Kuring-Gai –kampuksella, joka jostain loogisesta syystä sijaitsi siis siellä hevonkuusessa, vajaan tunnin bussimatkan päässä yliopistolta. Voitte olla varmoja, että aamulla ei ollu mikään nallemainen olo. Marssin yliopistolle ja löin oman läpyskäni bussipysäkillä varttuvan eukon kouraan.

”Sä varmaan palautat ton mun puolesta? Tack ska du ha!” Käännyin kannoillani satakasikympin, ja olin kotona siinä vaiheessa kun bussi vielä jonotti ensimmäisissä valoissa. No tietenkää mua ei sitte ENÄÄ VÄSYTTÄNY!

Mietin hetken. Kello oli 0915, ja olin syönyt tukevan standardiaamiaisen about 0745, mikä tarkoitti suht optimaalista tankkausväliä aikomuksiani ajatellen. Nopea kofeiinilataus ja samalla raskasta metallia koneeseen, karistamaan viimeisetkin unihiekat suodattimesta. Luento alkoi kymmeneltä, ite tosin lämmittelin jo samaan aikaan cross-trainerissa salilla. Päivän treenit nopeesti pulkkaan, ja olin jo kotona nukkumassa hyvin syöneenä siinä vaiheessa kun hottentotit vasta lopettelivat luentoaan.

Kuluneena lauantaina agenda oli lähtee lanttaamaan keittoa napaan. Tai siis ei mulla, mutta muilla. Mun ohjelmassa oli tona samasena aamuna Strategic Managementin presentaatio + tentti, johon olin kiireistäni johtuen ehtinyt lukea vaan edellisen illan. Tää jo sinänsä kyrpi sen verran reippaasti, et alustavasti suunnittelin pysyväni loppuillan visusti kotona, koska muuten sitä keskikeppanaa saattas kuluu lavatolkulla.

Aamupäivän eka puolikas kulu siinä, kun kateltiin reilut kymmenen identtistä esitystä, ja sen jälkeen vedettiin yhteenveto koko kurssista. Tämän jälkeen oli vajaan tunnin lounastauko ennen itse tenttiä, ja suurin osa luokkaan kuuluvista sängynkastelijaekonomeista käyttikin tän ajan raivokkaaseen pänttäämiseen. Meikä on kuitenkin tällä saralla sen verran KOVEMPI LUU, että paskat nakkasin harjoittelulle, ja suuntasin viereiseen ostoskeskukseen, josta palasin 250 + 6.25 taalaa köyhempänä, ja 3 paitaa + Big Macin rikkaampana.

Entäs se tentti? No senhän mä hoitelin vasemmalla kädellä vajaassa 40 minsassa, ollen reilusta 100 jantterista ensimmäisenä ulkona. Turha varmaan mainita et 90 % näistä oli viimestä vuottaan veteleviä MBA-opiskelijoita. Terveiset Suomesta! Ace-level shit mate!

Tää kaikki tietty kirvotti mut pysähtymättömään liikkeeseen, joka päätty vasta illalla paikallisessa Alkossa, kun jouduin miettimää että ottaisinko Smirnoffia vai Breezeriä. Valinnanvaikeus johti siihen, että koppasin nelospäkit molempia kainaloon, ja löysinkin itseni pikapikaa Gumalista, jossa juhlittiin porukalla Christianin, Anán ja jonkun kolmannen tirpukan synttäreitä.

Sieltä nopeat liikkeet, ja koko porukalla vippijonon kautta kotiin, siis HOME –nimiseen yökerhoon, joka muistutti hieman teknohelvettiä, vaikkei mun suureks harmiksi tämmönen ollutkaan. Smurffilimsaa muistuttava Smirnoffi ei kuitenkaa ollu noussu päähän toivotulla tavalla, joten oli pakko siirtyä kepuun, tukevamman juopumustilan toivossa.

En kyl tiiä et minkä tason juottola oli kyseessä, koska tiskiltä ei löytyny Coronaa. V**tu! Tää summattuna siihen seikkaan, että olin hukannut matkalla paitani kanssa matchaavan räikeen kaulakoruni, ja taas oltiin infernaalisessa kurimuksessa jonka ainoa ulospääsy tuli vihreissä pulloissa. Joo, kyl mä tiiän että TOSIMIEHET EI MOISIA HILUJA KÄYTÄ, mut mä oon keltasen takkini ja muitten pinkeitten paitojeni kans kyl tosta ALFA-UR(P)OKSEN MÄÄRITELMÄSTÄ jo valmiiks niin kaukana, ettei tää laiva vois enää paljo syvemmällä seilata.

Tuli sitä Heinekenii sitte nappailtuu muittenkin eestä, jotkut saattas jopa käyttää termiä ”kaksin käsin”. Tämä johti tietysti loogisesti siihen, että noin 6-45 keimoa myöhemmin tunsin olevani menomestan halutuin uros. Tähtimerkit olivat kohdallaan, ja Jousimies kohtasi Venuksen (tai muuta astropologista kuraa). Mielessäni alkoi soida Martti Vainaan Pelimies, ja tuntu että donnii kiinnosti niin maan vietävästi mun p**kimmatkin jutut, v**tu kun olinkii niin mielenkiintoinen jäbä (vaikka oikeesti tuskin kiviäkään kiinnosti, mutta tää kuulu protokollaan).

Yhtäkkiä tyttöporukoissa alkoi kuhina. "Hei onxtoi se...” Mun poskia alko kuumottaa. Ne puhu takuulla musta, olinhan mä VARMANA ILLAN KOVIN SONNI!

”Voi ei, mä en kestä..hei kattox se tänne..eiih”. Ryhdistin olemustani, viimeinkin alko palaset loksahtelee paikoilleen! Oli jo aikakin. Otin melko tanakan kulauksen soppaa ja marssin paikalle, valmiina nappaamaan ensimmäisen pyörtyvän neitosen käsivarsilleni. Olin kuitenkin kuin ilmaa, ja musta välittämättä, supina senkuin jatkui: ”Siis hei, mä oon ihan et hei kääk jos se tulee tänne..”

Seurasin ihmeissäni tyttöjen katseita selkäni taakseni, keskelle tanssilattiaa, jossa eukkojen katseista luodun spotlightin valossa R.Koski (nimi muutettu, käytän kuitenkin jatkossa nimimerkkiä Mestari, jolla ko. ukkometsojen kantaisä tunnetaan useillakin internetin keskustelupalstoilla mm. Kissin chatissa) esitteli kuumimpia moovejaan, vetäen hamehelmoja puoleensa kuin polkupyörät mustalaisia.

Siis hetkonen, Mestari!?? Luokkatoverini Lappeesta!?? Täällä!? Mitähäh!? Olin varmaan nauttinut hieman liikaa keittoa, koska mulla meni tovi ennen kuin tajusin, että olihan Sim… Mestari ollut tällä pallonpuoliskolla jallailemassa jo tovin, mutta se onkin jo sitten toinen tarina se. Pääasia oli kuitenkin se, että tuo kaverini, ehkäpä yksi Euroopan tavoitelluimmista poikamiehistä, oli paikalla, koska hyvässä lykyssä saattasin onnistuu jopa oppimaan jotain.

Mun kriteerit ei tunnetusti oo juuri polvilumpiota korkeemmalla, mut tossa vaiheessa iltaa olin jo sen verran tanakassa humalassa, että nyt olis kelvannu jo hieman tuhdimpikin täti. Mestari kuitenkin asiantuntevasti vaistosi tilanteen oikein ja nyökkäsi yläkerran suuntaan. Seurasin kunnioittaen perässä. Niin kuin hai haistaa veren, niin mestarikin oli mitä ilmeisemmin haistanut juuri tuoreen sillin.

Oppi-isäni harppoi väentungoksessa eteenpäin leijonan lailla, muut tieltään työntäen ja selkeästi päämäärä mielessään. Ja kuten samainen viidakon kuningas valitsee uhrikseen aina sen heikoimman antiloopin, niin mestarikin pujotteli suoraan lähistöllä olevan polttariseurueen joukkoon.

Nuoren padawanin lailla otin tarkkailijan roolin, kun itse jedi käytteli taidokkaasti Voimaansa puputyttöihin. Ymmärsin hitaasti, että funktioni oli toimia ”siipimiehenä” ja blokata ”pimeät voimat”, sillä aikaa kun Mestari pelasti maailmaa. Kello tais olla siinä kolmen pintaan (tai jotaa sellasta), kun viimein onnistuin pakenemaan tähtihävittäjällä kotiplaneetalleni, tosin Tatooinen McJediburgerin kautta. Itse ”Darth Mela” jäi vielä taistelemaan ewokkeja ja muita karvakolmioita vastaan. Noista taisteluista voisin kertoa vielä lisääkin, mutta sitten joutuisin lävistämään teidät valosapelilla. Kyllähän te tiedätte, kun galaksien välinen turvallisuusluokitus ei riitä…

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Satularatkaisuja

Kiamasta palattuamme loppupäivä meni melko nelivedolla, sen verran rankka reissu oli kuitenkin takana. Taisinpa vetää siinä parin tunnin päiväunetkin välissä. Siinä keskiyön aikoihin raahauduin keittiöön raapustamaan jotain iltapalan tynkää, ja törmäsin yllätyksekseni muihin kämppiksiini, jotka olivat juuri lähdössä harjoittamaan jalkapallon jaloa taitoa. Palautumisen ja kasvuhormonin maksimaalisen erityksen kannalta nukkuminen ei olisi ollut mitenkään huonompi vaihtoehto, mutta koska meikähän on tunnettu loistavista päätöksistäni, niin kasvuhormoni sai luvan odottaa.

Koska kello oli kuitenkin VASTA kaksitoista, niin kukaanhan ei ollut vielä nukkumassa, ja nappasinkin Sheikin mukaani naapurista. Suuntasimme broadwaylle, jossa loput pelaajat jo odottelivat. Tarkoitus oli pelata paikallisen urheiluhallin sisätiloissa, mutta jouduimme kuitenkin siirtämään pelit viereiselle katukoriskentälle, koska avaintenhaltija ei päässyt paikalle -get this- poltettuaan liikaa pilveä. Siis mitä v*ttuu, minkälaisten bongiaivojen takii mä vaaransin taas palautumiseni?

Siinä missä viikottaiset futikset koulun joukkueen kanssa ovat samanlaista naama näkkärillä pelaamista kuin Suomessa aikoinaan, niin öisessä mittelössä oli kyllä hehkua kuin rakovalkeassa konsanaan. Omat nimet unohdettiin, ja kaikille evalittiin uusi alias, jota käytettiin koko pelin ajan. Itse olisin voinut olla vaikkapa Jari Litmanen tai Miklu Forssell, mutta kaverit ristivät meikäläisen yksimielisesti ruotsalaiseksi Fredrik Ljungbergiksi. Ja kieltämättä, svedun brändiarvo on kyllä astetta korkeampi, joten en pistänyt pahakseniJ

Jotta yöhön saataisiin jotain jännitystäkin, niin pelin tiimoissa Ali otti Aasian mafian komennukseensa, ja avainten loistaessa poissaolollaan kaverit MURTAUTUIVAT edellä mainittuun halliin:) Sisätiloissa tunnelma nousi entisestään, varsinkin kun yksi kavereista otti aina ehtiessään selostajan vuoron. Menoa ja meininkiä riitti vaikka muille jakaa heti alusta asti. Kirjaimellisesti. Vastustajan avaussyöttö, ja ruotsalainen oli heti tappituntumalla ottamassa miehestä mittaa. Nopea pallonriisto ja Ljungberg läksi liikkeelle kuin LEHMÄ MAKUULTA! Muutama ristiaskel, HIRRRRVITTÄVÄ kanuuna boksin reunalta ja vastustajan maalivahti kyselee varmaan vieläkin sen asteroidin rekisterinumeroa! DEN GLIDER IN, DEN GLIDER IN, DEN GLIDER IN MÅL IGEN!!!

Ja peliä kulunut reilut viisi sekuntia, pariviikkoisen pelihistorian nopein maali! Läksin jolkottelemaan kohti omaa päätyä, loihtien pienen hymynkaaren kasvoilleni, vain kohdatakseni koko muun joukkueen, joka kirjaimellisesti hautasi meikäläisen iloiseen massavyöryyn! Tämän jälkeen jokaista maalia seurasikin mitä sirkustemppumaisemmat tuuletukset, joista mikä tahansa olisi päätynyt Mestareiden liigan top-vitoseen! Ilo oli ylimmillään, ja kaikki nauttivat joka hetkestä! Tälläistä sen pelin pitäisi olla koko ajan!!! Kaikki huvi loppuu kuitenkin aikanaan, ja hiljaisen hälytyksen mukanaan tuomat vartijat saivat jengin ottamaan jalat alleen nopeammin kuin ääneen lausuttu vihjaus gestaposta juutalaisessa kulmabaarissa. Silmänräpäyksessä suoritettu evakuointi onnistui lähes täydellisesti, jouduimme kuitenkin viettämään hiljaisen hetken muutaman menetetyn juomapullon vuoksi. Ne tulisivat todennäköisesti nokeentumaan Treblinkan polttouuneissa. Snif.

Jatketaan urheilulla. Aikaisemmista töppäilyistä jotain oppineena päätin vihdoin pitää lepoviikon raudan kurittamisesta, ja ajoitin taukoni tuon lomakeissin alkuun. Toki aktiivinen lepo on hyödyllisyydessään täysin passiivista (vuode)lepoa paljon parempi vaihtoehto, joten tietenkin löysin itseni keskiviikkona salilta tekemästä pumppijumppaa. Eli kyseessä oli pienillä painoilla tehty, lähes kuntopiirin omainen voimistelutuokio, lähinnä edes jonkinlaisten lihaspaineiden ylläpitämiseksi ja palautumisen vauhdittamiseksi. Tällä kertaa päätin myös kokeilla harvinaisempia hifistelyliikkeitä joita tulee muuten harvemmin tehtyä, vaikka niitä tulee aivan liian usein nähtyä muiden sankareiden ansiosta.

No, siinä puolen tunnin kohdalla vartuin juuri ristitaljan vapautumista, kun kaksi, yllättäen tank toppeihin pukeutunutta kynäniskaa väänsivät KOKO PAKALLA PAKKOTOISTOJA OJENTAJATALJASSA! Vartuin kuitenkin kaikessa rauhassa kun aasit viimeistelivät sarjansa, ja siirryin itse paikalle tekemään taljahaukkaria ja -ojentajaa lähes supersarjana, tosin koko pakan sijasta meikälle riitti tällä kertaa reilu kolmannes. No, olihan se arvattavissa, että kyseiset kääpiöpainot kirvoittivat edellä mainituissa koipeliineissa supatustuokion aikaan, ja siinähän kuikelot keikistelivät rinta rottingilla vieressä.

Seuraavaksi siirryin vielä mystisempään liikepariin, ja rupesin tekemään samassa taljassa vuorotellen takaolakesoutua ja lat-pullia, joista jälkimmäinen muistuttaa tietyssä muodossa juuri tuota ojentajapunnerrusta Ja eipä aikaakaan, kun toinen edellä mainituista lokinpojista tuli pällistelemään siihen viereen ja rupesi blingit helisten ohjeistamaan, että ei sitä ”ojentajataljaa” ihan noin tehdä. Loin kurahousuun elämään kyllästyneen katseen, mutta annoin iiliäisen kuitenkin havainnollistaa että missä asennossa ne kädet pitää olla ja miten niiden on tarkoitus liikkua.

Seuraavaksi mestari päätti antaa vielä esimerkkinäytteen, ja jokin näkymätön voima selkeästi kuitenkin P-A-K-O-T-T-I kanankoiven lataamaan taas sen taljan v***u täyteen (sen sijaan että se olis käyttäny vaa niitä mun asettamia painoja)! Mutta eihän se kapula mihinkään liikkunu, vaikka melko kiitettävästi se perskarva yritti sitä kyllä nykiä ja raastaa joka suuntaan. Päästin syvääkin syvemmän huokauksen MAHDOLLISIMMAN SUUREEN ÄÄNEEN, ja siirsin kevyesti tän naama suhteellisen punasena ähisevän orangin sivuun. Otin taljan suonikkaisiin käsiini, LUOTUANI ENSIN JÄÄTÄVÄN TUIJOTUKSEN KYNÄNISKOIHIN, ja väänsin sillä muutaman esimerkkitoiston, selostaen samalla että miten se liike tuli oikein suorittaa. Toki ko. paino oli meikäläisenkin hennoille siimoille lähes kuolettava, mutta yritin antaa pennuille vaikutelman massiivisuudestani, ja työskentelin täysillä pitääkseni pärstäni peruslukemilla, samalla yrittäen häivyttää ohimoille aineellistuvat hikikarpalot pelkällä tahdonvoimalla.

Demonstroituani tämän jälkeen vielä lat-pullin ja ojentajataljan eron, huomasin taustalle kerääntyneen useamman kynäniskamaisen silmäparin. Ja ennenkuin huomasinkaan, niin olin tilanteessa, jossa pidin noin kymmenelle suomuniskalle vajaan kahdenkymmenen minuutin paneelikeskustelun alan parhaista liikkeistä ja niiden oikeista suoritustekniikoista (jotka eivät yleisestä uskomuksesta huolimatta sisällä massiivisia heijareita/avustajaa/panssariketjuja).
Jopa yksi salin trainereistakin istui taustalle, ja jälkeenpäin vitsailtiinkin ankarasti siitä, että kuinka kauan kestää ennen kuin meikä pitää luentojani ko. lafkan palkkalistoilla;)

Tuli muuten noista loistavista päätöksistä mieleen viime viikonloppu. Mulla olis ollu tuona harvinaisen hehkeänä lauantai-iltana kuumat treffit erään hottiksen kanssa. Kyllähän te varmaan tiedätte, tyhjä kämppä, romanttinen leffa, jotain naposteltavaa, ehkä pullo Rosemount Shirazia (jos olet köyhä/maksanut juuri vuokran/salikortin, niin osta vaikka El Tiempoa, kunhan laitat sen siihen hienompaan pulloon, tai kaatelet laseihin vaikka vessassa, ei se lotko sitä eroa kuitenkaan tajua, kunhan muistat mainita että vuosikerrassa löytyy), suklaista jälkiruokaa ja sen jälkeen ehkä hieman s… Noh noh, ei nyt mennä kuitenkaan liian pitkälle.

Sitä paitsi, jos nyt ollaan ihan rehellisiä, niin harvoinpa mun treffejä voi kyllä kuvailla kuumiksi, koska A) ekaks pitäs järjestää ne treffit, joilla en oo siis ollu vuosiin, B) sinne treffeille pitäis saada ilmeisesti joku toinenkin osapuoli mun lisäks ja C) jos sinne joku eksyykin, niin se on joko vahinko tai joku nahkatukkanen norsu. Ja kuumaa siellä ei oo muu kuin meikän syliin kaatunu kahvi. Tosin nyt kävi ilmeisesti joku onnenkantamoinen, koska vastaanotin kutsun moisille kinkereille tilastollisita todennäköisyyksistä huolimatta. (No joo, ei se misukaan ollu ite asiassa niin hot, mut oli sillä kuitenkin NAAMA, josta löyty ainakin tarvittava määrä ruumiinosia, vieläpä suhteellisen oikeilta paikoitusalueilta. Eikä se tällä kertaa painanut enempää kuin meikä… Ainakaan paljoa).

Lauantait alkaa mulla yleensä luennoilla siinä yhdeksän pintaan, mikä jo sinänsä kuulostaa todella hyvältä, mutta onneks tällä kertaa olin tavallista paremmassa asemassa, ja ysin sijaan mun pitikin olla töissä JO SEITTEMÄLTÄ! Mikäs sen miellyttävämpi tapa aloittaa viikonloppuamu, varsinkin kun edellinen ilta veny taas jonnekin aamukolmen kieppeille. Siitä ei muuten kannata kysyä sen enempää.

Töiden jälkeen hipsin sitten tasan ysiltä aamutokkurassa sinne luennolle. Ensimmäiset 30 minuuttia tuntuivat jo ikuisuudelta, varsinkin kun silmäluomiini tuntui liimaantuneen lyijypainot joita en ollut aikaisemmin huomannut. Katselin luokan seinällä olevaa, ilmeisesti Franz Hermlen und Sohnin 3-pisteistä, saksanpähkinäpuusta valmistettua monatslaueferia, ja mietin kuinka monta välikuolemaa mahtuisi tämän hetken ja kello viiden väliin. Jännityksen helpottamiseksi voin kertoa, että vastaus oli aivan liian monta.

Samoin kuin ruotsinlaiva saapuu Turun satamaan, niin tulin itsekin hitaasti luovien siihen tulokseen, että eipä sillä luennoitsijalla taida tänäänkään olla mitään sellaista sanottavaa, mikä jotenkin ratkasevasti muuttais mun maailmaa, joten tein ainoan hyvän ratkaisuni aikoihin, ja nostin ankkurini, seuraten styyrpuurin myötäistä sivutuulta aina kotisatamaan asti, jossa onnellisesti vedin peiton korvilleni ja vaivuin autuaaseen uneen joka oli täynnä kesäisiä viljatuot…peltoja ja uhkeita skandinaaviamatsoneja.

Heräsin siinä kolmen kieppeillä, vain palatakseni täysin purjein viimeiselle luentorykäykselle, jossa käsiteltiin tärkeimmät aiheet, eli tulevan kokeen kokoonpano. Tän jälkeen mulla vierähti yliopistolla vielä pari tuntia, kun tehtiin kavereitten kanssa yhtä toista harkkaa, vaikka meikän mielessä oli kyllä tulevien deittien läpikäynti uskollisen Nokiani välityksellä.

Siinä sitten vähän ennen kasia astuin porttikongista Geegalin pihamaalle, tarkoituksenani sukkuloida suihkun kautta Giorgio Armanin tuoksuisena kohti illan notkeaa päätepistettä, ja mun tarkotushan EI OLLU TODELLAKAAN HERÄTÄ SEURAAVANA AAMUNA YKSIN!

Pihalta kantautuva musiikki ja puheensorina kuitenkin rekisteröityivät tajuntaani, samoin kuin vastaprässätty Paul Smithin pystyraidoin kuvitettu paita. Portin sulkeutuessaan päästämä kimeä helähdys häipyi suviyöhon, ja pitkälle kolmattasataa dollaria kustantavan, täydellisesti istuvan ja rintakarvat sekä hopeisen Di Lecce -laattakorun paljastavan paidan omistaja työnsi lähes jääkaappikylmän Heinekenin kouraani. Tuijotin hetken hollantilaista mallasta. Pinta kuohui vielä etiketin tasolla. Nostin katseeni hitaasti, ja tuijotin huurteisen viljatuotteen tarjoajaa vakaasti alta kulmien.

”Mate?” Valkoinen hammasrivi välähti hymyyn. Yritin pitää pokkani, mutta se oli jo myöhäistä.
Repesin nauruun. Vaihdoimme Sheikin kanssa miehekkään portsarihalauksen, ja astuimme rinta rinnan peremmälle. Sheikin kämppiksellä, ranskalaisella kutritukalla oli synttärit, ja menohan oli taas sen mukaista. Nieleskelin hitaasti oluttani, ja yritin parhaani mukaan väistellä ranskalaisneitojen utelut illan suunnitelmistani.

Kyllä, mua olis houkutellu niiden seura. Varsinkin ne pitkävartiset nahkasaappaat hiveli mun mieltä. Mutta ei, en todellakaan ollut valmis vaihtamaan varmaa nakkia mihinkään kännissä suoritettuun lottoamiseen. Varsinkin kun tiesin että siinä tulis olemaan yks S**TANAN ISO MUTKA MATKASSA!

Vaikka sen lagerin saadessaan on aina niin iloinen, niin ennen kuin sitä huomaakaan, niin se on jo väljähtänyt, ja siitä eroon pääseminen alkaa yhtäkkiä ollakkin prioriteettilistan kärjessä. Jännä juttu, sama ilmiö toistuu muuten yleensä naisten kanssa. Kurtistelin kulmiani moiselle ilmiölle, ja suuntasin suihkuun huuhtomaan päivän kuonat herkältä hipiältäni.

Astelin uudestaan pihalle, tällä kertaa tosin suihkunraikkaana, ja juuri siltä edellä mainitulta giorgiolta tuoksuen, kun jouduin uudestaan täsmälleen samanlaiseen väijytykseen! Tosin tällä kertaa rintakarvat vaihtuivat samassa paikassa sijaitsevaan, syvääkin syvempään uurteeseen, kaulakoru oli astetta kimaltelevampi, Tommy Bahaman loafereiden paikalla olivat todennäköisesti Marciano Taniksen valmistamat, säärtä himokkaasti nuolevat lateksisaappaat ja mikä tärkeintä, tällä kertaa sen Heinekenin pinta hipoi korkeuksia reilusti etiketin yläpuolella.

Olin kuitenkin vakaasti päättänyt pysyä alkuperäisesssä suunnitelmassa, mutta viimeistään neljännen Heinekenin kohdalla tajusin, että mun pitäs olla h**vetin nopeesti jossain aivan muualla. Rykäisin kuuluvasti, pahoittelin poistumistani donnille ja olin jo astumassa takavasemmalle kun Sheik saapui paikalle. ”Mate?”Kommunikointimme oli lyhyttä mutta selkeää. Sain osakseni epäilevän katseen. Nyökkäsin huomaamattomasti sivummalle, ja selostin kaverilleni että tilanne oli nyt vähintään Defcon-3.

Tosi kaveri ymmärtää aina, että silloin kun mimmi on kuuma, niin miehen täytyy toimia. Miesten maailmassa muita perusteluja ei edes tarvita, kun on mentävä, niin on mentävä. So simple is that. Mutta vielä parempi kaveri pystyy asettamaan tuonkin kyseenalaiseksi. Bro´s before ho´s.

Ja jotenkin niin ennalta arvattavasti, löysin itseni tunnin päästä Cargosta, sen sijaan että olisin ollut jossain muualla. Ja tästä sain korvaukseksi sitten pari melko tulikivenkatkuista palautetta siihen samaiseen Nokiaani. Ja jos en ollu vielä tarpeeks tyytyväinen tähän, nii TOTTA H**VETISSÄ MÄ PÄÄDYIN SITTEN KOTIIN YKSIN!

Sen voin kyllä kertoo, et mikäli yrität synttärisankarin hyvännäköstä kaverii, tapauksessa jossa ko. laitoshoitoa kaipaava päivänsäde on ite kiinnostunu susta, nii tolla suhteella ei oo kyllä hirveesti jatkomahdollisuuksii, ainakaan sun oman pääs ulkopuolella. SIITÄ HUOLIMATTA ETTÄ JOKU ANTO SUN KYLLÄ KOKO ILLAN YMMÄRTÄÄ, ETTÄ TÄNÄÄN SAATTAIS OLLA JOKU MUUKIN LÖYSÄÄ KUIN PELKKÄ ASIANOMAISEN MORAALI !!!

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Kiama Beach

Viime viikot ovat olleet taas yhtä hullunmyllyä kaikkien menojen kera, varsinkin töiden ja koulujuttujen painaessa päälle. Tuo parinviikon takainen fitnessfiilistelyviikonloppu oli ehkä kaiken huippu, koska siihen päälle mahtui kolmen harkan deadlinet, lauantaiksi, sunnuntaiksi ja maanantaiksi, puhumattakaan siitä että lauantaina oli 8 h luentoja ja sunnuntaina ne jumppailut sekä 5 tunnin ryhmämiitti. Maanantai ei ollut sen helpompi, aamupäivä duunissa, siitä suoraan pajalle ja sen jälkeen aina 6 tunnin meetinki, joka päätyi siinä yhdentoista tuntumassa illalla. Kiire on kivaa, mutta rajansa kaikellakin!

Olihan sitä sitten keksittävä jotain kivaa vastapainoksi kaikelle urakoinnille (siis muutakin kuin hamppukiikku), ja sattuipa sopivasti vielä että viime viikko oli lomaa koulusta. Otimme siinä sitten asuntolan uusien kavereideni kanssa suunnaksi etelän, ja matkasimme Kiama beachille, joka sijaitsi noin 3 tunnin matkan päässä Sydneyn kiireisestä kesämetropolista.

Matkaseurueeseen kuului meitsin uus best mate, pakistanilainen Sheikh, saksalainen Miriam, ranskalainen Charlotte sekä aussityttö Anja. Lienee silkkaa sattumaa, että tälläkin lukukaudella paras kaverini on kotoisin muslimivoittoisesta maasta. Siinä missä Renar oli hieman ujo ja hiljainen, niin Lontoossa viime vuodet viettänyt Sheikh on kyllä tälle täysi vastakohta, varsinainen go-go –tyyppi. Muotivaatteiden (ja hiustenkuivaajan) orja, vikkelä suustaan ja Lontoon slangilla sarkasmia yli laitojen viljelevä pakistanilainen on mitä mainioin tutkapari, ja epäilemättä yksi parhaimmista täällä tapaamistani tyypeistä! Siinä missä viime lukukaudella koskin yhteistiloissa olleeseen bilispöytään alle kymmenen kertaa, niin nykyisin taistelemme muslimiystäväni kanssa vihreän veran herruudesta jopa kymmeniä kertoja päivässä, parhaimmillaan jopa neljän aikaan aamuyöstä!

Suunnitelmissa oli viipyä Kiaman rantamaisemissa kolme päivää ja kaksi yötä, ja tätä tarkoitusta varten vuokrattiin talo ihan siitä rantsun kupeelta. Transportaatio oli aikomus suorittaa junalla, heti ensimmäiseen aamutuimaan.

No, ennen kuin mä rupeen röyhistelemään sillä kuinka upeeta ja mahtavan siellä biitsillä oikeen oli, niin käydäänpä läpi muutama yleisönosastolle sopiva juttu tosta matkailuksikin kutsutusta urpoilusta, niin yleisellä kuin tähän tapaukseen liittyvällä spesifistisellä tasolla. Ja on varmaan melko taivaanselkee juttu, että mitään suvivirttä täältä ei oo tulossa!

Mua nimittäin ottaa taas melko huolella kupoliin muutama juttu, niin geneerisesti kuin v***u pseudoindividualistisella levelillä!

Pakkaaminen

Voi v***u! Yleisesti ottaen pakkaaminen on jo sinänsä melko paskantärkeetä puuhaa, ja jostain syystä se jää aina sinne viimisille hetkille. Tätä virvatulien piiskaamaa helvetinmoista kiirettä säestää yleensä alitajuinen tieto siitä, että vaikka kiedot kuinka monta solmua sormes ympärille (samalla vaivalla voisit kyl kietoo ne narut KAULAS ympärille!), niin siitä huolimatta jotain elintärkeetä unohtuu kuitenkin (passi/kännykkä/käsipainot).

Jos oltais oltu menossa jonnekin lanzarotekanarialle, niin 20-kilon lentolaukun mukaan ottaminen olis ollu aika itsestäänselvyys. Jos ollaan sen sijaan menossa muutamaksi päiväksi läheiselle biitsille, niin edellä mainitun kivikasan mukaan raahaamisesta PITÄIS KYLLÄ VÄHINTÄÄN HAKATA KÄDET IRTI! Ja voi JUMALAUTASAATANA, jos edellinen idiotismi ei vielä riittäny sytyttämään meikän tukkaa tuleen, niin lakikasvusto roihahti kyllä avoimeks maastopaloksi viimeistään siinä vaiheessa kun tämä samainen samsonite rupes painamaan kantajan käsivarsissa (tapahtu about kymmenen metrin kävelyn jälkeen), ja tässä vaiheessa ko. mullisaukko tajus heittää ilmoille hukkuvan avunpyyntöä muistuttavan korinan ”Hei Joona, sä kun käyt siellä salilla, niin et viittis kantaa tätä mun pikkulaukkua?”.

Aikataulut

Tääkin on kyl yks ikuisen itkun kohde. Ihan sama miten monta tuntii etu/takakäteen ne aikataulut sovittaa, silti joku turpojurpo on aina myöhässä. Ja silloin kun sinne matkalle lähdetään etuajassa, niin ruuhkaa tai muita viivytyksiä (kuten akuuttia ripulia) ei oo juuri nimeksikään, mutta silloin kun sinne tien päälle lähtään kainalot hiessä muutaman kymmenen minuutin takamatkalta, niin on s**tana aivan pomminvarma juttu että Kehä Kolmosella on joku pikkufiiattien paraatiajelu tai jyväjemmareitten jokavuotiset traktoripullingit, jolloin joka v*tun väylää tukkii joku huimat 20 km/h viilettävä masseyfergusoni, ja saattaapa joukkoon olla eksynyt joku paskatunkion/sikalan kruununperijä, joka keulii upouudella johndeerekusivalmetilla vain sen takia että ko. paskamasiinaan on teipattu joko työasentoon viritetty äes tai 10-kerroksinen paalikuorma, jotka molemmat varmistavat sen että ohittaminen myös penkereen puolelta on mahdotonta!

Kyseisen ilmiön vittumaisuutta voi testata myös vapaa-ajalla, ottamalla käyttöön joku traktoria nopeampi kulkuneuvo (esim. lastenvaunut) ja ajamalla traktorin perässä. On tärkeää huomata miten sappinesteen lämpötilä on suoraan verrannollinen perässäajomatkaan/aikaan. Kiehumispiste saavutetaan usein jo lyhyillä etäisyyksillä.

Kerrankin lähtiin reissuun, jossa mun ei tarvinnu olla vastuussa yhtään mistään… Ja taas kerran huomasin et miks mun läsnäolo moisilla reissuilla ei tuu tulevaisuudessa ainakaan lisääntymään.

Aamulla lähtö Geegalista oli tarkoitus suorittaa tasan kasilta, mikä olis ollut loogista, mikäli juna olis lähteny noin tuntia aikasemmin, tai vaihtoehtosesti mikä asema olis sijainnu sen seittemän peninkulman (VOI V***U, AIKA SAMA VAIKKA OLIS S**TANA SEITTEMÄN TONINKULMAA!) päässä. MUT EI! Asemalle kävely kestää yksjalkaselta vammaseltakii maksimissaan vartin, ja se juna läks 0940, joten ilmeisesti sille ylimääräselle 85 minuutille oli parempaakin käyttöä kuin nukkuminen (=palautuminen). Tämä rapiat 1 ½ tuntia olikin sitten varattu sille, että voidaan nauttia ravintorikas aamupala joko Mäkkärissä tai assan pubissa.

Niin kuin arvata saattaa, niin itse heräsin tietenkin jo seittemältä, pistelin kotona kunnon aamupalan poskeen ja olin tikkana pihalla kun kello löi 0755. Kymmenen minuutin päästä saapui sitten seuraava matkatoveri, ja loput valuivat paikalle siten, että pakollisten aamusavujen jälkeen oltiin lähtövalmiita 0830. Asemalle saavuttiin noin 0843, vain huomataksemme että edellinen juna lähti juuri liikkeelle laiturista.

Jos käämi ei ollut vielä tässä vaiheessa tarpeeks kireellä, niin pinna paloi viimestään siinä vaiheessa kun sitä ruhtinaallista 85 MINUUTTIA rupes käyttämään AINOASTAAN yks henkilö, koska a) puolet muusta seurueesta oli sen aamupalan syöny jo viisaasti kotonaan b) yks ilmaisi kantansa ”yök, en mä voi syödä aamusin mitää kun se maistuu sätkän jälkeen niin pahalta” ja c) viiminen vietti ramadania. V***U!

Olisin voinu antaa oman kannanottoni tilanteeseen saman tien, mutta päätin suosiolla tukkia turpani, koska parhaimmassakin tapauksessa edessä olis ollu vaan mitä kirpein vuorisaarna. Ja koska jätin sen tuona polttavana aamuna sanomatta, niin kerronpa sen nyt teille. JOS TE HELVETIN SAAMATTOMAT PERSEMADOT OLISITTE A) KÄYTTÄNY HIEMAN MAALAISJÄRKEÄ NOITTEN AIKATAULUJEN SUUNNITTELUSSA B) JÄTTÄNY NE ELINTÄRKEET AAMUNORTIT VÄLIIN C) OLLU EES PAIKALLA OIKEESEEN AIKAAN TAI D) ULKOISTANU SEN SUUNNITTELUN VAIKKAPA MULLE, NIIN ME OLTAIS ESAN VENYTTELYN SIJAAN ISTUMASSA TOSSA EKASSA JUNASSA, JA MUN EI TARTTIS MIETTIÄ ETTÄ MILLÄ PYSÄKILLÄ MÄ SYSÄÄN TEIDÄT VITTUUN SIITÄ TOISESTA JUNASTA KESKEN MATKAN!

Kaikesta koivikosta huolimatta, saavutimme määränpään puolenpäivän tienoilla, ja yllätyksekseni mun ei tarvinnu potkii ketään ulos vaunusta, koska paikkasin aamun menetettyä tilaisuutta ja ”palauduin” suurimman osan junamatkasta. Seuraavaksi noukimme avaimet paikallisesta kiinteistövälitystoimistosta, ja pääsimme tutustumaan lukaaliimme. Ja oli muuten melkosen mahtava mesta, puhumattakaan kaikista lisävarusteista. Iso olkkari kolmekakkosella laajakuvalla ja dvd-soittimella varustettuna. Valtava makuuhuone höystettynä omalla kylppärillä + toinen makuuhuone neljälle hengelle motellityyliin kerrossängyillä. Täysin tuunattu keittiö sekä toinen kylppäri makeella suihkulla ja kylpyammeella varustettuna. Kaiken kruunasi jättimäinen parveke tulenuudella grillivarustuksella.

Oli myös kiva huomata että yksityiskohtiin oli panostettu. Dvd-leffoja löytyi kymmenisen kappaletta (jotkut jopa suht uusia), kirjahyllyt olivat täynnä muutakin kuin divariläpysköjä (mm. pari Dan Brownia) ja lautapelejäkin löytyi muutama. Ja koko hommasta laskutettiin 150 taalaa per yö, mikä teki kolmekypää per naama. Kaiken lisäksi itse beachille oli matkaa 200 metriä. Voisko sitä enempää toivoa?

Suurin osa ekasta päivästä vietettiinkin hietabiitsillä. Nautintoa haittasi hieman noin 8 boforin voimakkuudella puhaltanut itätuuli, mutta aina silloin tällöin puhurin laantuessa muutamaksi hetkeksi tunsi olevansa kuin Kanarialla konsanaan. Ja vaikka arska helotti täysillä ja kärvensi orvaskettä parhaansa mukaan, niin jortsuun asti sekään ei kantanu, koska paikallinen Saimaa tuntui yhtä jäätävältä kuin Lappeenrannan läpi virtaava alkuperäinen, Nestori Miikkulaisen kotipaikkanakin tunnettu puronpoikanen. Mut pitihän mun suomalaisena silti näyttää muille mallia, ja kävin keuhkokuumeen ja kutistuneiden pallien uhalla vetämässä parinsadanmetrin kroolit jossain jäisten aaltojen tuolla puolen. Hrrrh.

Iltasella vietettiin sitten laatuaikaa ja kokattiin koko porukalla. Ja niin kuin odottaa saattaa, niin meikähän Suomen jamieoliverina otin taas grillimestarin roolin osakseni. Ja tää oli kyllä yks loistavan reissun mieleenpainuvimmista hetkistä, ihan vaan sen takii että meillä oli niin sanoinkuvaamattoman hauskaa, kaikki tekivät osansa, ja porukka sulautui viimeistään tässä vaiheessa kuin yhdeksi perheeksi! Tunnelmaa on aika vaikea kuvailla pelkin sanoin ja kirjaviisauksin, se oli vaan jotakin niin abstraktia. Kuitenkin semmonen hetki, jonka muistaa vielä kauan. Yhteenkuuluvuuden tunne, se avoimuus, porukan kesken vallinnut lämpö ja fiilis siitä, että nyt otetaan kaikki irti, nautitaan juuri tästä hetkestä ja unohdetaan huominen. Kaikki tuo loivat tunnelman, jonka ansiosta tapahtuma syöpyi muistin perukoille, ja pysyy siellä toivottavasti vielä pitkään.

Seuraava päivänä kierreltiin Kiamaa vesisateessa, ja todella miellyttävä pikkukaupunkihan tuo oli. Kaikki oli viimisen päälle hiottua ja Sydneyn hektisyyteen verrattuna rauhallinen, orangecountya muistuttava maisema oli mitä tervetullein näky. Käytiin tsekkaamassa myös kuuluisa ”blowhole”.

Kelien ollessa mitä oli, suuntasimme porukalla paikalliseen uimahalliin, ja pääsinpä vihdoin kahdeksan kuukauden tauon jälkeen saunaankin, vaikka 80 asteen lämpötila ja lelukiuas olivat aika kaukana alkuperäisestä. Parin tunnin puljaamisen ja pulikoinnin jälkeen vietettiin toinen massiivinen kokkausilta, höystettynä vanhalla kunnon poker... mmm, pictionarylla. Lontoon kieli antoi peliin vain hyvän lisämausteen. Tämän jälkeen pidettiin vielä naapureita hereillä pitkälle yli puolenyön, kokeilemalla hieman olohuoneen elokuvateatteriominaisuuksia.

Ja kuten arvata saattaa, niin totta kai sitten lähtöpäivänä aurinkoa riitti vaikka muille jakaa, tuttu ilmiö kelle tahansa lomanpitäjälle. Oliskin ollu varmaan liikaa pyydetty että pekkapouta, joku muu paikallinen sepposäämies tai mattimetorlog… no koita v***u ite leikkii noilla nimillä, ihan sama vaik olis mettemannonen hame korvissa (niin kuin yleensä), kunhan ottais sen sääkoneen pois niiltä lottoasetuksilta. Luontoäiti vois aina välillä ottaa sen coriolisvoiman hanuristaan, koska ”vettä tulee kuin Esterin perseestä” ei oo kyl ainakaan mun tietääkseni vielä synonyymi sanoille ”aurinkoista ja lämmintä”.